Asun Virossa, missä eivät virolaiset romaani-naiset käytä nk. kansallispukuja, käsittääkseni missään tilanteessa. Onko tämä romaani-naisten kansallispuku
traditio yleisesti ainoastaan Suomessa esiintyvää, ja onko perinteellä myös tulevaisuutta.
traditio yleisesti ainoastaan Suomessa esiintyvää, ja onko perinteellä myös tulevaisuutta.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Ko.puku on vain suomen romaneilla, perinteen jatkuvuudesta en sano mitään.Se riippuu haluaako uudet sukupolvet pitää siitä kiinni vai tuuleeko uudet tuulet kokonaan,miltä on jo pitkään vaikuttanut.
pidetään kesällä,kuvitelkaa nyt miestä kesällä musta talvipomppa päällä
Toivon että Suomen Romani-naiset käyttävät niitä ihania vaatteita. Todella kaunista katsottavaa. Harmittaa jopa etten voi itse niitä käyttää, vaik r-miehen kans yksis ollu jo jonkin aikaa
kyseisen vaatetuksen perinteet johtavat n. 1900-luvulla pidettyyn suomalaiseen vaatetukseen. ja toivottavasti perinne ei jatku, koska viikonloppumustalaisuus ei ole kenellekään hyödyksi, ja se hame on terveydelle haitallista. Ei ole myöskään kiva katsoa kun jalat on täynnä suonikohjuja hameen takia.
Hyppisin riemusta jos vaikka jollain terveydensuojelulailla kiellettäis koko hame!Ja nyt jo vanhemmat sukulaisnaiset pitää tavllisia hameita koska on selät kipeenä ja kaikkea.Rumavartaloiset ja lihavat akat huutaa että pitää se hame olla,koska sittenhän ei olis millä peitellä.Mutta jo terveyden vuoksi ja hyginiankin niin se hame on huono vaate.
hame oli samanlainen kuin valtaväestölläkin ennen vanhaan.Romanit käyttivät vain paljon enemmän värejä ja "iloisia" kankaita.Esim.röijy oli jokaisen talonpoikaisen naisen vaatevarastossa ja hame pitkä ja huivi päässä.Sotien jälkeen kun taloudellinen asema koheni, niin joku keksi laittaa hameen ittellensä sametista(ja vielä niin älyttömän paljon)ja sitä muut sitten alkoivat myös matkimaan.Onko se nyt sit kansallishame?Ainakaan se ei ole mikänn perinteinen hame koska ei ole edes sataa vuotta ollut käytössä.
Mitä nämä hygienia-syyt ovat miksi et haluaisi hametta pitää??
Kerrotko hieman tarkemmin.
Ajattele nyt,hame laahaa joka paikasta liat ja bakteerit.Ikinä ei voi tietää kuka mihinkin on räkinyt ja roiskinut vaikka mitä.Kesällä punkit,kirvat ja muu kökkö tarttuu hameeseen ja kulkee mihin ikinä menetkin.Kukaan ei pese hametta kuitenkaan joka päivä.Toisenlaiset vaatteet voi pestä joka päivä.Keinokuituröijyt on iholle huonot.Painava hame aiheuttaa lantionseudun verenkierrolle estettä,paino lisää suonikohjujen ja turvotusten määrää.tässä vain jotain.
,että hameen alla hikoilee kesäisin ja haju on sen kaltainenkin kun hameen riisuu.Ei kiva ei.
Nii ja kuinka hiettyneet vaatteet haisee kun vielä ranalla ja nurmikolla ja muualla on istunut.yök.
lyhyesti ja ytimekkäästi:romaneilla ei paljonkaan ole perinteitä itsellään.Monet tavat on vuosisatojen aikana omaksuttu valtaväestöltä.Valtaväestöltä monet asiat on vuosien kuluessa jäänyt pois, mutta mustalaiset pitää vanhoista tavoista kiinni.En nyt tarkoita, etteikö mustalaistapoja ole vaan että kaikki ei ole perinnettä vaan johonkin tiettyyn aikakauteen kuuluvia tapoja joita on muutenkin yhteiskunnassa noudatettu.
Mustalaiset ovat yhtä onnettomia kuin suomalainen kansakin...ei oikeastaan mitää omaa.
Juuuu,tääl on simmonen tapa että hametta pidetään,muuton vois joutua vaikkapa töihin, ja sehän ei taas kuulu kulttuuriin.
meilkin tääl ruottissa oltiin heti kun tultiin tänne stä mieltä että ei passaa kultuuria rikko töönteolla
katselin filmin "Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen"
mikä oli erittäin hieno filmi ja siinä filmissä mustalaiset erottuivat valkolaisista juuri pukeutumisen suhteen, mikä sinänsä oli sivuseikka, koska itse filmi oli fantastinen, kuvaus, musiikki, periaatteessa kaikki elementit olivat kohdallaan.
romaani = kirja ja romani = mustalainen ... Onko tua niin vaikee opetella ..
" Onko tua niin vaikee opetella "
tua, kirjoitetaan TUO
vaikee, kirjoitetaan VAIKEA
tuo ope vaikea tyyppi. Sää ny et ymmärtäny asian pointia.. romani ja rommaani tarkoittaa kahta eri asiaa. Tuo - tua ei tarkoota kahta eri asiaa. Ope vois pikkasen opetella lisää, niin ei munaa itseään.
jos haluaakin kirjoittaa murteella eikä kirjakielellä niin silloin voi ihan hyvin kirjoittaa tua ja vaikee, sitä on paljon hauskempi lukea sitäpaitsi, miksi muuten romanit puhuu paremmin ruotsia kuin valkolaiset?
Ruotsissa asuneet romanit kylläkin osaavat ruotsia, mutta eivät suomen tannerta eläneet.Kun ei osata edes englannin alkeita, vaikka sekin opetus useissa kouluissa on alkanut jo 3.luokalla vuosikymmenet.
Eiköhän opettaja korjannut vain kielioppia...sitäpaitsi sana "TUO" tarkoittaa myös kahta asiaa!! Haluatko esimerkin, vai oivallatko ihan itse?