Ikäluokat kuolevat=asuntotarve vähenee

Suuret ikäluokat ovat jäämässä eläkkeelle seuraavan 10 vuoden aikana. Sen jälkeen kuolema korjaa satoa ja asuntoja alkaa vapautumaan kovaa vauhtia. Asuntojen kysyntä ja tarjonta eivät enää kohtaa liikatarjonnan takia ja hinnat lähtevät laskuun.

Suomeen ei muuta pääasiassa kuin sosiaalirahoilla eläviä ja he eivät ole niitä, jotka ostavat asuntoja.

Odotetaan se 20 vuotta, jolloin olette asuntolainanne maksaneet. Silloin asuntoja on tarjolla edullisesti ja te olette maksaneet lainojanne luullen arvon nousevan, vaikka kysynnön laskun voi jo nyt ennustaa elinaikatilastoista.

http://www.stat.fi/
181394
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat
  • Lopullinen lapsilukukertymä on pysynyt Suomessa pitkään vakaana: 35-vuotiaalla naisella on keskimäärin 1,9 lasta.

    Toisin on esimerkiksi Italiassa, Espanjassa ja Kreikassa, joissa vastaava luku on selvästi alempi. Myös entisissä Itä-Euroopan maissa syntyvyys on alhainen.

    Äänestä

Suomessa on syntynyt lapsia tänä vuonna selvästi viime vuosia enemmän, Helsingin Sanomat kertoi sunnuntaina.

Kuudenkymmenen tuhannen syntyneen raja voi rikki vuoden loppuun mennessä. Viimeksi yhtä paljon lapsia syntyi 1996.

Äänestä
  • Suomeen jää aikuistuttuaan. Täällä ei ole silloin työpaikkoja enää tämänkään vertaa. Ja veikkaisinpa, että syntyneet lapset eivät ole alkuperäisistä suomalaisista vanhemmista, vaan maahanmuuttajien lapsia. Sosiaalitapauksia! Heistä tulee vain sosiaalihuollon elättejä.

    Äänestä

  • lapset kirjoitti:

    Suomeen jää aikuistuttuaan. Täällä ei ole silloin työpaikkoja enää tämänkään vertaa. Ja veikkaisinpa, että syntyneet lapset eivät ole alkuperäisistä suomalaisista vanhemmista, vaan maahanmuuttajien lapsia. Sosiaalitapauksia! Heistä tulee vain sosiaalihuollon elättejä.

    Mitä enemmän pakolaisia, sitä enemmän lapsia syntyy. Joka lapsesta saa kunnalta ja valtiolta palkankorotuksen. Ne lapset jotka syntyy, eivät ole sitten valkoisia.

    Äänestä

voe voe yksinkertaista tuhnua epätoivon partaalla.
kahdenkymmenen vuoden kuluttua aafrikka on pullollaan rikkaita toisinajattelijoita jotka on halukkaita myymään bungalowinsa hyvään hintaan (koska on asuntopula) ja muuttamaan suomeen jossa tilaa vielä on. näinollen kun heimo kerrallaan siirtyy suomeen, eikä heille muuten mikään vuokrakasarmi riitä, syntyy massiivinen asumispula. asuntojen hinnathan siinä karkaa pitsiä nypläävän tuhnuparran ulottamattomiin juuri kun olet saanut senverta kasaan että olisi yksiöön varaa. niin, ne hinnathan nousee niin kovaa ja korkealle, ihan kuin hesan keskustan uudet pilvenpiirtäjät joita joudutaan pystyttämään pitääkseen neliöhinnat edes jotenkuten sillätasolla ettei tarttisi lisää rahaa ruveta pajoissa takomaan. ja taas. sitten tulee vielä naapurista venäläiset jotka perustaa siirtolapuutarhoja tampesterille ja vetää kokaa hesassa. rakentaa rantahuviloita naantaliin ja pitää pikkupikkuhuvipurtta hangon syväsatamassa. puhumattakaan rovaniemen kelolinnoista joita joudutaan jo joensuun korkeudelle pystyttämään-niinpä, joensuun mlk. yhdistetään rovaniemen kanssa yhteen klimppiin ennen kuin ne liitetään kostamuksen kanssa suurkoston lääniksi. kostosta puheenollen, meille kiinteistönomistajille koittaa ruususet ajat, sillä kun kämpät maksettu niin voidaan myydä talo vaikka aussiheimolle (kyllä tilaa löytyy nääs) ja muuttaa vaikka aribun saarelle jahtamaan somalaisia... eeh suomalaisia venepakolaisia harppuunalla (siis juurikin teitä tuhnuja)
HAHHAAHHHAAAAAA!!!
ja kaikki tämän vuoksi kun luulit ettei suomessa ole enää ristinsielua....

Äänestä

20v. vuokralla? BBBBBUUUUUUUUUUAAAAAAAAAAAHHHHHHHH

Äänestä

Ikäluokat ovat pienenneet jo vuosikymmeniä, mutta silti uusein asutnojen tarve kasvaa koko ajan kasvukeskuksissa.

Iso osa suurten ikäluokkien ja heidän vanhempiensa asunnoista on maseudun purkuvalmiita rötisköjä. Niihin ei nuoret heti-mulle-kaikki-nyt lapsukaiset muuta. Muutenkin maaseudun tyhjeneminen tulee etenemään kiihtyvällä vauhdilla, eli kaupkunkien asuntopula tulee pahenemaan.

Suuret ikäluokat alkavat täyttää hautausmaita joskus 30 vuoden kuluttua. On aika arveluttavaa tehdä veikkauksia noin kauas eteenpäin. Mietippä Suomea 30 vuotta sitten vuonna 1976 (=kysy vanhemmiltasi), silloin maailma oli täysin toisenlainen. Millanen lienee vuonna 2036?

Äänestä

Aivan, kohta alkavat neukkukuutiot tyhjentyä ja asuntoja menee myyntiin pilkkahintaan. Rakennusteollisuuden juhla-ajat ovat ohi ja alkaa pitkä mutta kitulias lasku. Vain parhaat säilyttävät arvonsa.

Tällä hetkellä kannattaa ilman muuta tuhnutella vuokralla, sillä se tulee paljon halvemmaksi kuin oman ostaminen jättilainalla. Ja ei aikaakaan, kun vanha ketju alkaa toistaa itseään: ensin tuulipukukansalle tulee maksuvaikeuksia, minkä seurauksena asuntojen hinnat laskevat. Tästä seuraa, että pankit ryhtyvät vaatimaan lisävakuuksia, mistä taas seuraa suoranainen hintaromahdus. Helppoja juttuja nämä ovat, kun vain malttaa hieman miettiä!!1yks1!

Äänestä
  • muuhun sinusta näköjään ei ole!

    Äänestä

  • sieniviljelmiisi kirjoitti:

    muuhun sinusta näköjään ei ole!

    Vaahaa, poika, amisviiksesi. Tunti alkaa kohta.

    Äänestä

  • hei rommaus, keksi jotain oma välillä. copy/paste on liian... ainiin ne sienet, sori en huomannut. no mutta osanottoni omaisilles jotka sua joutuvat kestämään ja häpeämään

    Äänestä

  • Kun mä en sitten ollenkaan halua neukkukuutiota. En edes vaikka sen saisi halvalla. Mä oon aina asunut omakotitalossa ja aion tuota huonoa tapaani jatkaa vielä jatkossakin.

    Äänestä

  • sieniviljelmiisi kirjoitti:

    muuhun sinusta näköjään ei ole!

    Omistan 7 asuntoa Helsingin keskustassa. On sentään jotain kokemusta ja ikää on alle 35 v. eikä yhtään velkaa. Tuulipukukansa opettelee taas kantapään kautta.

    Äänestä

Mun siis tarvitsee odottaa enää 20 vuotta vuokralla niin saan halvalla ostettua jonkun 50-luvulla rakennetun alkuperäiskuntoisen rintamamiestalon tai 70-luvun tasakattoisen homepommin. Jee, itsekään en ole vielä paljon yli 5-kymppinen silloin ja lapsetkin vasta 25-vuotiaita joten kyllä odotus kannattaa.

Äänestä
  • HEH, tais TUHKATUHNU jäädä hiljaiseks. tai no sehän meni ettimään lisää copsattavaa pastetakseen sen sitten tänne muka omana vastineena väittelyyn, huoh. niin ja kait se on aamun ruokapakettikin haettava jostain jottei kurjuuden lisäksi näkisi myös nälkää

    Äänestä

  • kuseesunniskaas kirjoitti:

    HEH, tais TUHKATUHNU jäädä hiljaiseks. tai no sehän meni ettimään lisää copsattavaa pastetakseen sen sitten tänne muka omana vastineena väittelyyn, huoh. niin ja kait se on aamun ruokapakettikin haettava jostain jottei kurjuuden lisäksi näkisi myös nälkää

    ylemmyyden tunnolla mitään määrää! Luuletko, että tuon laatuinen toisen mollaaminen millään tavoin edes auttaa asiallista ja toista kunnoittavaa keskustelua. Tasoa pikkupojat - tasoa keskusteluun ja huumori terävämmäksi!!

    Toivoo ilosta ylpeä

    Äänestä

  • odottamassa kun korot nousevat ja asuntojen hinnat laskevat. Joo olen syntynyt kultalusikka suussa eikä haittaa yhtään. Kultalusikka kannattaa kuitenkin pitää suussa eikä ostaa silloin, kun proleilla on nousuhuuma päällä. Ostan sitten prolejen velkakämpät pois pilkkahintaan, kun niillä ei ole varaa maksaa niitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tilastonero kirjoitti:

Suuret ikäluokat ovat jäämässä eläkkeelle seuraavan 10 vuoden aikana. Sen jälkeen kuolema korjaa satoa ja asuntoja alkaa vapautumaan kovaa vauhtia. Asuntojen kysyntä ja tarjonta eivät enää kohtaa liikatarjonnan takia ja hinnat lähtevät laskuun.

Suomeen ei muuta pääasiassa kuin sosiaalirahoilla eläviä ja he eivät ole niitä, jotka ostavat asuntoja.

Odotetaan se 20 vuotta, jolloin olette asuntolainanne maksaneet. Silloin asuntoja on tarjolla edullisesti ja te olette maksaneet lainojanne luullen arvon nousevan, vaikka kysynnön laskun voi jo nyt ennustaa elinaikatilastoista.

http://www.stat.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu