Väykky tahtoo, oletko valmis

Paavohan kerkesi aikanaan ajatella itsensä Kekkosen seuraajaksi, Karjalainen siinä välissä alkoholisoituneena ja tahdottomana olisi ollut Paavon vietävissä. Manooverit Koiviston kaatamiseksi ja juonittelut Karjalaisen puolesta ovat kaikkien muistissa.

Paavolla on siis edelleen tahto, ja hänellä on myös Kekkosen opit, juonittelu, selkäänpuukotus, jopa omien kampittaminen. Paavolle sopisi tosiaan kepun tappio, ja jo asettumalla ehdokkaaksi Paavo tiputtaa pari prosenttiyksikköä kepun kannatusta, änkyrät kyllä ääänestää mutta liikkuvat kaikkoaa. Sen verran kansalla kuitenkin poliittistakin muistia on.

Nouseeko Paavo vielä puolueen johtoon, tuskinpa. Olisiko puolueella varaa kaikesta huolimatta palata 70 luvulle ajatuksissa ja teoissa. Tulemme siis näkemään vain änkyröintiä ja väyrystelyä. Ja meillä fiksuilla riittää hauskaa.

... kun noin hyvin kerrot, mitä Paavo nyt ajattelee ja suunnittelee.

No, ovat ne Paavon aktivoitumisen pontimet niin ilmeiset, että kyllä ne näkyvät uloskin. Eilen illalla siinä A-pisteessä minä ne ekakertaa oivalsin - kun en ole tuntenut aikaisemmin kiinnostusta asiaan - ja suorastaan huvitti ajatellessani, miten hyvin Paavo kepukenttänsä ja sen tarpeet tuntee ja miten ne tarpeet nyt palvelevat hänen uutta tulemistaan!

Kyllä Paavo nuorena on tarkoin tutkinut Suuren Mestarinsa tiet, ja paljon hän on tältä oppinut ja omaksunut. Olisikohan nyt Jarmo Korhosesta Paavon Korsimoksi?

... mielikuvitus pelaa. Ei varmasti enempää Paavo tai muutkaan kepun kannattajat toivo puoluelle tappiota vaaleissa. Paavon esiintyminen virkistä ja aktivoi puolueen kannattajia vaalien lähestyessä.

Väyrynen on tämän maan kokenein ja ansioitunein vielä mukana olevista politikoista. Hänen panostaan tarvitaan puolueen menestyksen takamiseksi puolen vuoden perästä olevissa vaaleissa.

Vanhasen liian liberaalista (vivahteita uusliberaalista kokdemiläisestä äärimmäisen oikeisopolitiikasta toiminnasta) muistuttaminen on aivan paikallaan. Vaikka Vanhanen on gallup-historia suosituin pääministeri, puolueen kentällä on kuitenkin pientä nurinaa. Se ei tosin tarkoita sitä, että kenttä vaihtaisi puoluejohtoa ja pääministeriä.

Ja realistina Väyrynenkään ei siihen pyri. Hän tosin saattaa pyrkiä jäähdyttelyvirkaan eli preisdentiksi seuraavissa vaaleissa, ellei Keskustalla ole Aho käytettävissä.

Väyrynen esitti mainitussa ohjelmassa ajatuksen, jonka mukaan aina kun puolue joutuu kriisiin on syytä palata takaisin juurille. Vanhasta hän syytti lähinnä siitä ettei tämän habitus ja toiminta vastaa syvien keskustan rivien tarpeisiin, vaan leimautuu city-keskustalaisuudeksi. Ehkä kuulin puolinkorvin väärin, mutta mielestäni hän käytti tuonkaltaista ilmaisua: city-keskustalaisuus.

Puolueiden suhteen pätee varmasti se mikä kaikkien muidenkin yhteisöjen suhteen pätee, että kun toiminta kriisiytyy niin yhtenäisyyttä pyritään säilyttämään taantumalla takaisin vanhoihin eheisiin aikoihin. Väyrynenhän on poliittinen peluri joka tätä oppia on tainnut käytännössä toteuttaakin pyrkimällä järjestämään tarpeelliseksi katsomiaan kriisejä. Nyt näyttää jälleen tullen tällainen aika ja tilaisuus.

Keskusta ei kuitenkaan ole ainoa puolue jossa menneisyys ja tulevaisuus ovat kohtalaista julmetummissa poissulkuasemissa toisiinsa. Kyllä se sama pätee työväenliikkeeseenkin. Kumpikin työväenpuolue veisaa yhä kokouksissaan ikiaikaisia vallankumousvirsiä -- ne ovat sitä samaa psyykkistä tankkaamista taantuneista alkutiloista kuin maaseutuväen hellimät hiitulatiitula-tanhut. Eikä näistä menneisyyteen hakeutuvista turvakuvioista ole vapaa näennäisesti niin moderni Kokoomuskaan. Hyvä ettei sielläkin vielä veisata virsiä, jotka nyt kuitenkin ovat jääneet kristillisten monopoliksi.

Näistä yleisistä poliittisen elämän taantuneista muodoista pitäisi ehkä vetää johtopäätös. Se voisi olla toiseen suuntaan vievä kuin pelkkä kverulointi väyrystelyllä. Ehkä tarvitsisimme tosiaankin vielä tämän yhteiskuntaamme Kekkosen, joka sijoittuisi kinastelevan päivänpolitiikan yläpuolelle ja panisi nyrkkiään pöytään iskemällä kaikki väyrystelijät kaikista puolueista hiljaisiksi. Ihan vain sen takia että jokin oikeakin asia tuilisi joskus hoidetuksi. Ehkä kaikki tämä kaikissa puolueissa esiintyvä tankkaamistarve ja väyrystely kertookin siitä ettemme vielä ole kypsyä hoitelemaan asioita demokraattisesti.

Yhteiskunnallinen ilmapiirimme on vielä kovin epäkypsä. Kekkonen on väistynyt näyttämöltä, mutta ehkä hän yhä elää keskuudessamme kuin haamu? Haamu, jonka kimppuun yhtäältä yhä käydään aivan kuin hän olisi yhä elävä ja voisi kaikista hyökkäyksistä nyt tulla tyrmätyksi, ja jota taas toisaalta odotetaan yhä kuin messiasta, kun tarvittaisiin jotain vahvaa ojentajaa, joka ottaisi ohjat ongelmatilanteissa.

Aktiivi aikoinani keskustan järjestöpolitiikassa mukana olleena, jouduin kerran järjestelemään Väyrysen vaalitilaisuuden, taisi olla presidentin vaalit.
Ensi työni oli ilmoittaa tilaisuudesta paikkakunnan lehdessä. Ilmoitukseen panin otsikon mukaisen kysymyksen oikein isolla, paikka ja aika sitten vähän pienemmällä. Otsikkohan oli kopioitu siihen aikaan niin yleisestä "Jeesus tulee, oletko valmis?" sloganista.
Sain vähän moitteita ilmoituksesta, mutta tehty mikä tehty.
Ennen tilaisuuden alkua, oli vähän aikaa jutella Paavon kanssa ja kerroin olevani hiukan pessimistinen tilaisuuden suosiosta. Keskustalla oli paikkakunnalla vähäinen kannatus ja melkein kaikki julkikeskustalaiset olivat maatalousyrittäjiä. Tilaisuus sattui elokuun lopulle keskellä arkipäivää paikallisessa ravintolassa ja kerroin Väyryselle pelkääväni, että kaikki peruskepulaiset ovat puimassa viljojaan. Tähän Väyrynen; älä sinä heistä huolta kanna, hehän ovat pomminvarmoja, muuta väkeähän tänne pitää saada.
Lopputulos oli, että "sanan" kuulijoita niin paljon, että kahvipullat loppuivat kesken ja keskusta sai niissä vaaleissa ennätyskannatuksensa.