Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

SeksiGurut

Onko kukaan perehtynyt ja kokeillut Tantraseksiä? Kertoisitteko tietämättömälle ja ainakin asian suhteen kokemattomalle asiasta. Olen netistä jonkin verran aiheesta lukenut, mutta Seksigurut ohjelma sai mielenkiintoni jälleen heräämään.

Itse aina olen täälläkin kirjoittanut siitä, että rakastelu on muutakin kuin liikettä edes takaisin ja nautinto tulee muistakin asioista. Olen paljon puhunut siitä että nautinto tulee tunnesiteestä toiseen ihmiseen. Kokemuksestani voin kyllä sanoa, että seksi voi olla äärimmäisen hyvää joskus satunnaisemman ihmisen kanssa kiimassa suoritettuna... eli en siis tarkota että väheksyisin sellaistakaan. Tantraseksi kuitenkin ilmeisesti perustuu juuri tähän tunnepuolen tuomiseen mukaan??

Seksiguruissa oli sellainen mielestäni todella kaunis Tantra-tekniikka esiteltynä... oli samalla todella herkkää, mutta kiihotuin näkemisestä niin paljon etten meinannut pysyä nahoissani :)
Perustui lukuun yhdeksän joka on jonkun mytologian mukaan miehen maskuliinisuutta kuvastava.
Rakastelu toteutui niin, että pari on mieluummin asennossa jossa kasvot vastakkain... lähäri tai sen muunnos esim. jalat miehen selän päälle kiedottuna.
Näin se meni:
8 pinnallista työntöä 1 syvä (=9 työntöä)
7 pinnallista työntöä 2 syvää (=9 työntöä)
6 pinnallista työntöä 3 syvää (=9 työntöä)
5 pinnallista työntöä 4 syvää (=9 työntöä)
4 pinnallista työntöä 5 syvää (=9 työntöä)
3 pinnallista työntöä 6 syvää (=9 työntöä)
2 pinnallista työntöä 7 syvää (=9 työntöä)
1 pinnallista työntöä 8 syvää (=9 työntöä)
lopuksi vielä ne yhdeksän syvää...

ja tahti ei luonnollisesti ollut mitään rynkytystä :)

Minusta tuo oli niin kiihottava ajatus, että olisin varmaan saanut orgasmin jo ensimmäisen pinnallinen-syvä yhdistelmän aikana... kokeilemalla se tietysti selviää ;)
86902
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kyllä kiinnosti itseänikin..
Hyvä kumppani puuttuu, muttaa uskon joku kerta kokeilevani sitä 9 systeemiä käytännössä. Vapaaehtoiset 09 alueen Naiset, tumma, komea, siisti, terve ja mukava 38v. 177cm 80kg Mies tarjoutuu tutustumiseen. Mikäli kemiat kohtaa, tiedä vaikka tunnustellaan ko. tekniikkaa ;)
postia voi lähettää: [email protected].

Äänestä

Kuulostaa huikeelta,tulee hiki otsalle ja rupee pojan mielessä liikkuun huikeita aatoksia tota täytyy kokeilla!

Äänestä
  • Kokeilimme kännissä samassa alivuokralaiskämpässä asuvien kahden tytön kanssa tätä, mutta muutaman työnnön jälkeen meni kikatteluksi ja tosi rynkytykseksi. Täytyy ottaa selvinpäin uusiksi, jos vain tytöt kehtaa lähteä mukaan.

    Äänestä

juttu. Mäkin näin sen ohjelman ja se piti heti kokeilla ja oli tosi kiihottavaa... Olis kiva tutustua noihin tantrajuttuihin enemmänkin. Sääli muuten et SeksiGurut loppu, siinä tuli ihan hyviä pikkuniksejä esim. kuinka mies tehdään hulluksi suihinotolla. Meillä mies tykkää joistain jutuista niin että pyytää lisää aina vaan.

Äänestä
  • Harmin paikka tosiaankin kun ohjelma loppui. Siinähän vallan meni mieli haikeaksi :( Todella hyviä vinkkejä tosiaan. Tulentekokin oli sellaista, että sai kuten sanottiin varoa ettei ampu tule silmään :) Lisäksi kun kertoi asiallisesti ja kaunistelematta keskeisestä osasta parisuhdetta. Ongelmista joita voi tulla kun homma ei toimi... ja kaikkeenhan se silloin heijastaa. Tosi hyvä sarja on se.

    Päätösjaksokin jäi sitten näkemättä :( olisi ollut tosi kivaa nähdä miten pareilla nyt menee. Pysyikö kaikki yhdessä jne...

    Äänestä

mäkin katsoin ton mut jotenki mulle tuli sellanen olo että seksistä lähtee kaikki tunne ku koko ajan pitää olla laskemassa että 1,2,3,4,5,6,7,8, ja sit se syyyyyvä noinnn... Mieluummin mä keskityn siihen tunteeseen ja mun poikaystävääni.. en sit tiedä...

Äänestä
  • että toinen tuottaa toiselle nautintoa ja toinen voi vain ajattelematta nautiskella hetkestä. Ajattelin että jos mies lämpenee ajatukselle hän saa hoitaa laskemisen :) minä ainakin sain tuosta sellaiset sävärit että huh huh :)

    Äänestä

ei yleensä haeta sitä "loppuhuipennusta" KIIREELLÄ vaan pyritään maksimoimaan/pitkittämään nautinnon tunnetta.

Itse(mies)"tulen" useimmiten vain kerran viikossa vaikka toiminta kertoja on useammin.Tietysti se ei ole mikään sääntö ettei sitä voi viedä loppuun asti.

Hyötynä siitä "tantrasta" on että jaksaa "tapittaa" joka hetki tarpeen vaatiessa.

Haittana ehkä joskus "liian" vilkas verenkierto.



Eikun hommiin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tia;0) kirjoitti:

Onko kukaan perehtynyt ja kokeillut Tantraseksiä? Kertoisitteko tietämättömälle ja ainakin asian suhteen kokemattomalle asiasta. Olen netistä jonkin verran aiheesta lukenut, mutta Seksigurut ohjelma sai mielenkiintoni jälleen heräämään.

Itse aina olen täälläkin kirjoittanut siitä, että rakastelu on muutakin kuin liikettä edes takaisin ja nautinto tulee muistakin asioista. Olen paljon puhunut siitä että nautinto tulee tunnesiteestä toiseen ihmiseen. Kokemuksestani voin kyllä sanoa, että seksi voi olla äärimmäisen hyvää joskus satunnaisemman ihmisen kanssa kiimassa suoritettuna... eli en siis tarkota että väheksyisin sellaistakaan. Tantraseksi kuitenkin ilmeisesti perustuu juuri tähän tunnepuolen tuomiseen mukaan??

Seksiguruissa oli sellainen mielestäni todella kaunis Tantra-tekniikka esiteltynä... oli samalla todella herkkää, mutta kiihotuin näkemisestä niin paljon etten meinannut pysyä nahoissani :)
Perustui lukuun yhdeksän joka on jonkun mytologian mukaan miehen maskuliinisuutta kuvastava.
Rakastelu toteutui niin, että pari on mieluummin asennossa jossa kasvot vastakkain... lähäri tai sen muunnos esim. jalat miehen selän päälle kiedottuna.
Näin se meni:
8 pinnallista työntöä 1 syvä (=9 työntöä)
7 pinnallista työntöä 2 syvää (=9 työntöä)
6 pinnallista työntöä 3 syvää (=9 työntöä)
5 pinnallista työntöä 4 syvää (=9 työntöä)
4 pinnallista työntöä 5 syvää (=9 työntöä)
3 pinnallista työntöä 6 syvää (=9 työntöä)
2 pinnallista työntöä 7 syvää (=9 työntöä)
1 pinnallista työntöä 8 syvää (=9 työntöä)
lopuksi vielä ne yhdeksän syvää...

ja tahti ei luonnollisesti ollut mitään rynkytystä :)

Minusta tuo oli niin kiihottava ajatus, että olisin varmaan saanut orgasmin jo ensimmäisen pinnallinen-syvä yhdistelmän aikana... kokeilemalla se tietysti selviää ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu