Illalla oli opiskelijabileet eräässä savolaisessa ravintolassa ja ystäväni Seija oli pyytänyt minua mukaansa seuraksi. Koska oli ujo ja hiljainen, niin vain vaivoin myönnyin lähtemään seuraksi, oli mvarmaan tulossa taas sellainen ilta joita oli kokenut ennenkin; istuisin loppuillasta yksin ja katsoisin kun muut löytävät itselleen kumppanin ja pitävät hauskaa. Olin yksin ja vaikka olin seurasssakin, tunsin itseni yksinäiseksi. En välitä ryyppäämisestä, vaan haluaisin tavata jonkun syvällisen, herkän ja ystävällisen miehen, mutta kapakoiden savuisissa hämärissä kaljanhuuruisissa pöydissä tapaamisen todennäköisyys olisi olematon.
Lähdin silti ystäväni seuraksi ja alkuilta menikin hauskasti, odotuksien vastaisesti. Ravintolaan oli tullut myös pari muuta kurssikaveria, ja heidän seurassaan viihtyi aina. Koska kurssitoverini olivat huomiotaherättävän kauniita, alkoi pöytämme ympärillä' parveilla myös miehiä, kauniit naiset vetävät miehiä kuin hunaja mehiläisiä... Koska olen aika hiljainen, viihdyin seurassa kuuntelemalla muiden juttuja ja joskus minäkin keksin jotain hauskaa, mutta sitten hätkähdin, korvani juuresta kuului odottamaton kuiskaus: "saisinko tämän tanssin". Käännyin katsomaan ja silmäni kohtasivat syvät tummansiniset silmät, vakavat mutta kauniit. Hätkähdin hiukan, myös pöytäseurueeni naiset olivat hiljentyneet ja tuntui kuin monta arvioivaa silmäparia katsoisi juuri minuun, mitä oikein vastaisin? Sanoin " Mielihyvin" ja hymyilin. Ja niin lähdimme etenemään tanssilattiaa kohti, tosin se oli hiukan vaikeaa, sillä rullatuolilla joutuu väistelemään ihmisiä, tungoksessa ja humalassa monet eivät osaa varoa alempana liikkuvaa.
Mies esittäytyi Mikaksi, ja tanssin hänen kanssaan neljä kappaletta, kaksi hidasta ja kaksi nopeampaa. Mika ei puhunut minulle oikeastaan mitään, hän hymyili ja katsoi silmiini, ja minusta tuntui, että välillämme oli sanaton yhteisymmärrys ja vaikka emme puhuneet mistään erityisesti, tuntui kuin olisimme tunteneet aina. Kappaleiden loputtua Mika saattoi minut pöytään, ja tunsin sydämeni lyövän nopeammin, kuinka hän olikaan niin vahvan ja kuitenkin niin herkän oloinen.
Mika tanssitti myös muita pöytäseurueemme naisia, näin kuinka Lilli painautui hitaan kappaleen soidessa yhä lähemmäs miehen vahvaa pitkää kehoa, ja ajattelin mielessäni, että tämäniltainen Lillin valloitus näytti selvältä, en voinut olla tuntematta pientä ilkeää pistoa, miksi minä en voinut painautua tuon miehen syliä vasten, miksi minä en saanut vietellä miestä painumalla hänen hellään mutta kuitenkin niin vahvaan syleilyynsä...mutta rullatuolissa istuessa et voi mennä kovin lähelle, voit vain tuntea kaipausta läheisyytteen, ja tuo kaipaus sykki vahvana kuin tuli, mutta kuka sen näkisi?
Kun ilta kului, Mika tuli juttelemaan pöytäämme ja näin miten Lilli laittoi koko viehätysvoimansa peliin saadakseen taas yhden valloituksen listansa jatkoksi, Mika jutteli kuitenkin kaikille tasapuolisesti, ja hän vaikutti hyvin mukavalta. Illan kuluessa kävi ilmi, että hän oli veljeni armeijakaveri, josta veljeni oli armeija-aikaan kotona kertonut, isoveljeni oli kolme vuotta vanhempi, tämä mies oli siis upseeritoveri, josta hän niin usein oli kehuvia ja hauskoja juttuja kertonut! Mitä sattumaa!
Valomerkki tuli, ja juuri kun olin lähdössä, kuulin kun Mika kuiskasi korvaani "Saiskos lähteä vanhan inttikaverin siskoa saatille?", katsoin häntä hämmästyneenä ja kun nostin silmäni, tapahtui jotain omituista; tunsin kuin lävitseni olisi kulkenut sähkövirta, kuin jokin leimahdus, tuntui kuin olisi hukkunut silmänräpäyksessä johonkin tuntemattomaan, ja hämmästyneenä laskin katseeni nostaakseni sen taas uudelleen, nyt minä tiesin, tuo mies ON minulle se oikea, olin rakastunut yhdessä silmänräpäyksen kestävässä hetkessä täysin tuntemattomaan mieheen... Kuinka ihmeessä tämä saattoi sattua minulle?
Mika oli itse kohteliaisuus, herrasmiehenä hän käveli vierelläni hitaasti ja juttelimme niitä näitä, kunnes saavuimme lammelle kaupungin keskustassa. Mika heitti nauraen "haluaisitko uimaan" ja katsoi minuun poikamaisen veikeästi,...ja vaikka minulla ei ollut uimapukua en voinut vastustaa hänen kutsuaa, hän lupasi nostaa minut uimaan ja pitää minusta huolta niin etten kylmettyisi. Mika nosti minut syliinsä ja auttoi riisumaan vaatteeni, ja niin oli9n enää alusvaatteisillani kun hän kantoi minut uimaan...Tunsin lihaksikkaan vartalon joka solullani, me uimme kuutamon valossa, hän hymyili minulle ja ennenkuoin huomasinkaan, me rakastelimme...
Minä ja Mika
14
5126
Vastaukset
- biologi
kai menneet valkeisenlampeen uimaan siinä vedessä on nimittäin syyhyä ja muita kivoja bakteereita...
- Pusicat
tietäähän sitä mitä rakastuneet ajattelee, lätäkkö kun lätäkkö...
- Terkkari
Pusicat kirjoitti:
tietäähän sitä mitä rakastuneet ajattelee, lätäkkö kun lätäkkö...
Kyllä toi suojaamaton rakastelu ensitapaamisella on hiukan vaarallisempaa kun tuo Valkeisenlammessa polskuttelu! Huonolla tuurilla siitä saattaisi saada vaikka AIDSin, mutta muitakin aika ikäviä juttuja, kuten esim. kondylooma, tippuri, herpes... Mutta tämä kai oli nyt sitten sitä romantiikkaa...
- Pusicat
Vietimme koko seuraavan viikon yhdessä Mikan kanssa, hän toimi lentäjänä ja hänellä sattui olemaan juuri lomaviikon alku, kun tapasimme. Se viikko oli ihana, kuljimme yhdessä kauniin kaupunkini rantoja ja illalla istuimme satamassa katselemassa laivoja, yöt sain viettää Mikan hellässä kainalossa tuntien jotain sellaista, mitä en ollut vielä ennen tuntenut ; täydellistä rakkautta ja antautumista rakkaudelle. Mutta viikko kului pian ja tuli eron hetki, itkimme molemmat vaikka edessä olisi vain kahden viikon ero...
Mika lupasi soittaa minulle illalla, mutta puhelua ei vain kuulunut, oli hyvin huolissani ja yritin soittaa hänen kännykkäänsä; aina sama vastaus "soititte matkapuhelimeen, johon juuri nyt ei saada yhteyttä..." Oliko tämä ollut Mikalle vain jokin ohimenevä romanssi, ja minä tyhmyri oli mennyt tarjoamaan sydämeni ja sieluni, mitä oikeastaan tiesin tästä miehestä, jota veljeni oli kunnioittanut, mutta tunsiko hän tämän miehen oikeastaan ollenkaan hyvin? Epäilys ja huoli valtasivat mieleni, mitä Mikalle oikein oli saattanut tapahtua...- Pusicat
kului ja tunsin itseni aamuisin oudon huonovointiseksi... eikai tällaista voi tapahtua minulle...
- Pusicat
Pusicat kirjoitti:
kului ja tunsin itseni aamuisin oudon huonovointiseksi... eikai tällaista voi tapahtua minulle...
mutta Mikasta en kuullut enää mitään, ja pikkuhiljaa tyydyin kohtalooni, olin yksipuolisesti rakastunut ja yksin saisin myös rakkautemme hedelmän kantaa; olin nimittäin raskaana. Jotain mukavaakin elämässäni tapahtui, sillä jalassani ollut reisiluun murtuma parani pikkuhiljaa ja pääsin taas kävelemään, tosin se oli ensialkuun hyvin vaivalloista , mutta en tulisi koskaan unohtamaan, minkälaista on olla rullatuolissa...
Raskaus eteni joutuisesti ja joutuisin hidastamaan valmistumistani, mutta toisaalta minulla oli enää gradun teko kesken, ja vain joitakin tenttejä. En voinut ajatellakkaan aborttia, toisaalta minusta tuntui hyvin vaikealta ottaa yksin vastuu syntyvästä lapsestamme, mutta toisaalta tiesin tekeväni oikein...Olin joululomalla käymässä kotonani ja myös veljeni tuli samaan aikaan perheensä kanssa viettämään joulua, kaikki näkivät kyllä raskauteni, mutta hienotunteisesti sivuuttivat aiheen, kun olin heille kertonut, etten halua puhua tulevan lapseni isästä mitään. Aihe oli minulle vielä liiankin kipeä, olinhan tullut hylätyksi vaikka luulin minulle tapahtuneen jotain ainutlaatuista ja kestävää. Joulupäivällisillä se sitten tapahtui, veljeni kertoi odottamattoman uutispommin; hänen vanha inttikaverinsa oli ajanut kolarin ja makasi edelleen koomassa sairaalassa...sydän pamppaille ja valkeana kuin lakana sain juuri ja juuri kuiskatuksi: "Mika?"...Veljeni katsoi minuun hämmästyneenä, ja vastasi ;" Niin, Mika...mutta mistä sinä tiesit?" - Jenni
Pusicat kirjoitti:
mutta Mikasta en kuullut enää mitään, ja pikkuhiljaa tyydyin kohtalooni, olin yksipuolisesti rakastunut ja yksin saisin myös rakkautemme hedelmän kantaa; olin nimittäin raskaana. Jotain mukavaakin elämässäni tapahtui, sillä jalassani ollut reisiluun murtuma parani pikkuhiljaa ja pääsin taas kävelemään, tosin se oli ensialkuun hyvin vaivalloista , mutta en tulisi koskaan unohtamaan, minkälaista on olla rullatuolissa...
Raskaus eteni joutuisesti ja joutuisin hidastamaan valmistumistani, mutta toisaalta minulla oli enää gradun teko kesken, ja vain joitakin tenttejä. En voinut ajatellakkaan aborttia, toisaalta minusta tuntui hyvin vaikealta ottaa yksin vastuu syntyvästä lapsestamme, mutta toisaalta tiesin tekeväni oikein...Olin joululomalla käymässä kotonani ja myös veljeni tuli samaan aikaan perheensä kanssa viettämään joulua, kaikki näkivät kyllä raskauteni, mutta hienotunteisesti sivuuttivat aiheen, kun olin heille kertonut, etten halua puhua tulevan lapseni isästä mitään. Aihe oli minulle vielä liiankin kipeä, olinhan tullut hylätyksi vaikka luulin minulle tapahtuneen jotain ainutlaatuista ja kestävää. Joulupäivällisillä se sitten tapahtui, veljeni kertoi odottamattoman uutispommin; hänen vanha inttikaverinsa oli ajanut kolarin ja makasi edelleen koomassa sairaalassa...sydän pamppaille ja valkeana kuin lakana sain juuri ja juuri kuiskatuksi: "Mika?"...Veljeni katsoi minuun hämmästyneenä, ja vastasi ;" Niin, Mika...mutta mistä sinä tiesit?"Toivottavasti tarinalla on onnellinen loppu???
- Pusicat
Jenni kirjoitti:
Toivottavasti tarinalla on onnellinen loppu???
Heräsin sairaalan sängyssä ja vaikka maailma pyöri edelleen silmissäni, huomasin yläpuolellani tutut kasvot, hämärästi kuulin jonkun kuiskivan korvaani "herää rakas, voi herää, meille on syntynyt kolmoset...voi kultaseni kun heräisit jo..."
Vain vaivoin sain avattua silmäluomeni, se vaati minulta uskomattoman suurta ponnistusta, mutta olin hereillä ja äkkiä iski tajuntaani, sanoiko tuo suloinen ihana olento, että kolmoset? Missä ihmeessä oikein olin, oliko tämä taivas?
Hymyilin ja sanoin; "hei kulta", minä taisin ajaa pienen kolarin, oletko soitellut?"
Näin kuin tuo maailman kaunein nainen purskahti itkuun ja sanoi "rakkaani, vihdoinkin sinä heräsit, olen ollut luonasi joka päivä kolmen kuukauden ajan"
"Voi rakas" sanoin, älä itke, menemmehän heti naimisiin" ja missä ovat rakkaat lapsemme?" ja niin ihana rakkaani toi luokseni kolme suloista vauvaa, kaksi "lentäjänpoikaa" ja yhden "lentäjäntyttären".
Nyt olen jo kuntoutunut ja me asumme omakotitalossa meren rannalla, enkä voi edes sanoin kuvailla, miten onnellisia olemme!
Loppu...
- Pusicat
Huomasitteko tässä romanttisessa tarinassa mitään outoa... :))?
- Pusicat
kukaan ei siis huomaa ?? :))))
- Elska
Ei mitää outoo, muutako että kertoja vaihtu, mutta...?? Kerro!
- Elska
Ei mitää outoo, muutako että kertoja vaihtu, mutta...?? Kerro!
- Pusicat
Elska kirjoitti:
Ei mitää outoo, muutako että kertoja vaihtu, mutta...?? Kerro!
että kukaan huomannut, kuinka leidi polskutti kuutamossa keskellä kesää kipsi jalassa... :))
hihihiiiiiiiiiiiiiiiiiii - Pusicat
Elska kirjoitti:
Ei mitää outoo, muutako että kertoja vaihtu, mutta...?? Kerro!
oliskin totta :) ehkä osittain :)?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1291817
Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.781687Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie561313- 691131
Tiedätkö autereen?
Se on vähän niinkuin sinä. Eräänä päivänä se hehkuttaa eteerisenä, laiskan hauen tavoin. Toisena se iskee kuin nälkäinen8809- 2785
- 45757
Oli kyl kunnon reissu
Jopa oli bileet hotellissa! Kunnon menot ja Kuhmon rytkyt liikenteessä. Onneksi ei ollu tuulipukua päällä! 😂👍🏻10749- 41725
Plösö ja synttäriruusut
Joko Plösö sai hommattua ne 100 ruusua sankarille vai vieläkö sankarin odotus jatkuu?150702