Hajaannuksesta kirjoittaa 1960-luvun alusta Lauri Taskila kirjassaan ”Työ on Herran” mm. seuraavaa:
”Kuopion suviseurojen yhteydessä pidettiin puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, jossa kauan kytenyt opillinen erimielisyys alkoi selvästi näkyä. Esim. esille tuli kaksi toisistaan poikkeavaa linjaa. Ero näkyi selvästi käsityksissä sakramenteista. Osalla papeista ja muutamilla maallikoilla oli se ymmärrys, että pienestä lapsesta tulee Jumalan lapsi vasta kasteessa. He opettivat, ettei kukaan tiedä varmaa kastamatta kuolleen lapsen sielun autuudesta.”
(Lapsi on jo uskovainen. Raamatussa on, joka ei synnistä mitään tiedä, sitä ei lueta hänelle syyksi. Ja toiseksi, Jeesus otti lapsen syliinsä ja sanoi: ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni, sillä ”senkaltaisten” on taivasten valtakunta.”
Kaste on sakramentti, jossa kuvataan sitä, että ollaan armoliitossa Jumalan kanssa. Jeesuskin sai ja halusi vesikasteen Jordanissa sen jälkeen, kun pyhä Henki ensin laskeutui kyyhkysen muodossa hänen olkapäälleen. Pyhä henki eläväksi tekee, ei vesi.
Syntejään katuvalle saarnataan synnit anteeksi Pyhässä hengessä. Uskosta uskoon, niin kuin on kirjoitettu. Ja siihen kuuluu nämä kolme Isä lähettäjänä, Poika sovittajana ja Pyhä Henki pyhittäjänä. ne kaikki ovat yhtä. Ja minä olen teissä oleva ja teissä asuva maailman loppuun asti. )
”Toinen käsitys oli se, että ehtoollisessa ihminen voi saada synnit anteeksi eli siinä voi tapahtua uusi syntyminen. ”
( Ei ehtoollisessa, ehtoollisen Jeesus asetti hänen ”muistokseen ”.”Niin usein kuin sen teette, tehkää se minun muistokseni”. Ei ehtoollinen siis tee ketään autuaaksi)
"Kolmannen tien nähtiin aukeavan synninpäästössä, mutta siinä ei enää tarvittu Pyhän Hengen virkaa. kuka tahansa saattoi julistaa synnit anteeksi."
(”Jeesushan sanoi :Ottakaa Pyhä Henki, joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksiannetut, joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidetyt..” Siis vasta Pyhän Hengen saanut voi saarnata toiselle synnit anteeksi.)
”Samalla alkoi näkyä, että anteeksiannon evankeliumin julistusta alettiin rajoittaa ja välttää. Saarnattiin syntejä anteeksi esim. ristin veressä, mutta ei Jeesuksen veressä. Etsikkoaikanamme ei liene koskaan lähtenyt Jumalan seurakunnasta sellaista hajaannusta, jossa ei olisi evankeliumin virka jollakin lailla hämärtynyt.
Keväällä 1960 käsiteltiin puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksessa myös lähetysasiaa. Keskustelun kuluessa kävi ilmi, että opillisissa käsityksissä harhailleet olisivat olleet valmiita lähtemään lähetyskentille muidenkin kuin uskovaisten kanssa. Kristityillä oli kuitenkin ymmärrys, että lähetystyötä tehdään Jumalan osoittamilla mahdollisuuksilla.: Jos jollakin kansalla on etsikkoaika, Jumala kyllä lähettää sinne lapsensa. Mutta lähetystyöhön ei mennä sellaisten kanssa, , joilla on vielä tekemättä parannus omista synneistä. Paavali kirjoittaa, että saarnavirka saadaan vasta parannuksen armon jälkeen: ”Sen tähden, että meillä senkaltainen virka on, sen jälkeen kuin armo meidän kohtaamme tapahtunut on. (2. Kor.4:1.)
(Jeesuskin alkoi julkisen toimintansa vasta kun Pyhä henki laskeutui Hänen päällensä Jordanvirralla. Sen jälkeen Jeesus alkoi antamaan syntejä anteeksi ja häntäkin pilkattiin, syntien sovittajaa.
Eikä lähtenyt Paavalikaan Aasiaan, koska Herran Henki esti häntä menemästä sinne, siellä ei olisi silloin ollut vastaanottavaista sydämen maaperää)
”liikkuessamme syksyllä 1960 Arvo Perälän kanssa Etelä-Suomessa kaksi ja puoli viikkoa lähetysmatkalla, hajaannus ei ollut vielä virallisesti irrottautunut omaksi joukokseen, mutta se vaikutti väkevästi seurakunnissa. Joka kotiin, jossa vierailimme ja pidimme seuroja, oli kaksi tuon hengen turmelemaa pappia kirjoittanut kirjeen, jossa he varoittivat talonväkeä meistä. Aina, kun saavuimme uuteen paikkaan, tilanne oli tavattoman jäykkä ja pidättyväinen. se toistui sekä niissä kodeissa, joissa olimme ennen käyneet, että myös niissä, joissa vierailimme ensimmäistä kertaa.
Seurojen jälkeen tilanne yleensä laukesi ja meillä syntyi pitkät keskustelut. Seuravieraat kyselivät, että mitä nyt on tekeillä, kun heitä oli niin kovasti meistä varoitettu.
Kerroimme, että on tulossa hajaannus ja näyttää siltä, ettei sitä voi mikään estää. Keskuudessamme on joukko pappeja ja muutamia maallikoita, joille ei kelpaa selkeä Jumalan sana ratkaisemaan opillisia kysymyksiä. Monet kyselivät hätääntyneinä, mihin nyt mennään ja mitä tehdään. Sanoimme, ettei teidän tarvitse tehdä mitään eikä mennä minnekään. Herra sotii meidän puolestamme ja me saamme olla alalallamme. Ei tästä ole vara lähteä minnekään,: Täällä on myrskyssä turva ja varjo helteessä, turva ja varjelus rajuilmaa ja sadetta vastaan.
(niin se on: teidän omasta joukostanne nousee raatelevaisia susia, jotka eivät laumaa säästä.)
”Vuoden 1960 lopussa oli sitten Oulussa Rauhan päivänä puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, jossa eri mielen ja hengen saaneet lähtivät omille teilleen. Muutamat, jotka olivat seisoneet rintamalinjojen välillä, saivat parannuksen armon ja pääsivät kristittyjen rakkauteen nauttimaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Eksyneille tarjottiin vielä mahdollisuutta korjaukseen vääristä opin käsityksistä ja Jumalan valtakuntaa vastaan taistelevasta hengestä, mutta monet heistä käänsivät selkänsä Jumalan huoneelle. Heille jäi syyttävä mieli Jumalan lapsilaumaa kohtaan.”
(Sellaista syyttävää, katkeraa mieltä tuntuu yhäkin olevan ilmassa. Sitähän se on ollut alusta asti jo Jeesuksen ja apostolienkin aikana. Vääristeltiin sanaa ja keksittiin Jeesuksesta ja opetuslapsista kaikkinaisia valheita. Osoiteltiin ja kaiveltiin milloin mistäkin syyttävällä ja pilkkaavalla sormella.. Ei ole maailma muuttunut, Eskoseni.
Teidät puhdistetaan, koetellaan ja joka vahvana pysyy loppuun asti, pelastuu. Jumalan sana on vahva ja voimallinen. Se ei muutu ja se pysyy niin kauan kuin tämä maailmakin. Sitä ei ihmismielelle ja järjelle sopivaksi voi ihminen mestaroida. Silloin siitä tulee aina susi.)
”Kuopion suviseurojen yhteydessä pidettiin puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, jossa kauan kytenyt opillinen erimielisyys alkoi selvästi näkyä. Esim. esille tuli kaksi toisistaan poikkeavaa linjaa. Ero näkyi selvästi käsityksissä sakramenteista. Osalla papeista ja muutamilla maallikoilla oli se ymmärrys, että pienestä lapsesta tulee Jumalan lapsi vasta kasteessa. He opettivat, ettei kukaan tiedä varmaa kastamatta kuolleen lapsen sielun autuudesta.”
(Lapsi on jo uskovainen. Raamatussa on, joka ei synnistä mitään tiedä, sitä ei lueta hänelle syyksi. Ja toiseksi, Jeesus otti lapsen syliinsä ja sanoi: ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni, sillä ”senkaltaisten” on taivasten valtakunta.”
Kaste on sakramentti, jossa kuvataan sitä, että ollaan armoliitossa Jumalan kanssa. Jeesuskin sai ja halusi vesikasteen Jordanissa sen jälkeen, kun pyhä Henki ensin laskeutui kyyhkysen muodossa hänen olkapäälleen. Pyhä henki eläväksi tekee, ei vesi.
Syntejään katuvalle saarnataan synnit anteeksi Pyhässä hengessä. Uskosta uskoon, niin kuin on kirjoitettu. Ja siihen kuuluu nämä kolme Isä lähettäjänä, Poika sovittajana ja Pyhä Henki pyhittäjänä. ne kaikki ovat yhtä. Ja minä olen teissä oleva ja teissä asuva maailman loppuun asti. )
”Toinen käsitys oli se, että ehtoollisessa ihminen voi saada synnit anteeksi eli siinä voi tapahtua uusi syntyminen. ”
( Ei ehtoollisessa, ehtoollisen Jeesus asetti hänen ”muistokseen ”.”Niin usein kuin sen teette, tehkää se minun muistokseni”. Ei ehtoollinen siis tee ketään autuaaksi)
"Kolmannen tien nähtiin aukeavan synninpäästössä, mutta siinä ei enää tarvittu Pyhän Hengen virkaa. kuka tahansa saattoi julistaa synnit anteeksi."
(”Jeesushan sanoi :Ottakaa Pyhä Henki, joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksiannetut, joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidetyt..” Siis vasta Pyhän Hengen saanut voi saarnata toiselle synnit anteeksi.)
”Samalla alkoi näkyä, että anteeksiannon evankeliumin julistusta alettiin rajoittaa ja välttää. Saarnattiin syntejä anteeksi esim. ristin veressä, mutta ei Jeesuksen veressä. Etsikkoaikanamme ei liene koskaan lähtenyt Jumalan seurakunnasta sellaista hajaannusta, jossa ei olisi evankeliumin virka jollakin lailla hämärtynyt.
Keväällä 1960 käsiteltiin puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksessa myös lähetysasiaa. Keskustelun kuluessa kävi ilmi, että opillisissa käsityksissä harhailleet olisivat olleet valmiita lähtemään lähetyskentille muidenkin kuin uskovaisten kanssa. Kristityillä oli kuitenkin ymmärrys, että lähetystyötä tehdään Jumalan osoittamilla mahdollisuuksilla.: Jos jollakin kansalla on etsikkoaika, Jumala kyllä lähettää sinne lapsensa. Mutta lähetystyöhön ei mennä sellaisten kanssa, , joilla on vielä tekemättä parannus omista synneistä. Paavali kirjoittaa, että saarnavirka saadaan vasta parannuksen armon jälkeen: ”Sen tähden, että meillä senkaltainen virka on, sen jälkeen kuin armo meidän kohtaamme tapahtunut on. (2. Kor.4:1.)
(Jeesuskin alkoi julkisen toimintansa vasta kun Pyhä henki laskeutui Hänen päällensä Jordanvirralla. Sen jälkeen Jeesus alkoi antamaan syntejä anteeksi ja häntäkin pilkattiin, syntien sovittajaa.
Eikä lähtenyt Paavalikaan Aasiaan, koska Herran Henki esti häntä menemästä sinne, siellä ei olisi silloin ollut vastaanottavaista sydämen maaperää)
”liikkuessamme syksyllä 1960 Arvo Perälän kanssa Etelä-Suomessa kaksi ja puoli viikkoa lähetysmatkalla, hajaannus ei ollut vielä virallisesti irrottautunut omaksi joukokseen, mutta se vaikutti väkevästi seurakunnissa. Joka kotiin, jossa vierailimme ja pidimme seuroja, oli kaksi tuon hengen turmelemaa pappia kirjoittanut kirjeen, jossa he varoittivat talonväkeä meistä. Aina, kun saavuimme uuteen paikkaan, tilanne oli tavattoman jäykkä ja pidättyväinen. se toistui sekä niissä kodeissa, joissa olimme ennen käyneet, että myös niissä, joissa vierailimme ensimmäistä kertaa.
Seurojen jälkeen tilanne yleensä laukesi ja meillä syntyi pitkät keskustelut. Seuravieraat kyselivät, että mitä nyt on tekeillä, kun heitä oli niin kovasti meistä varoitettu.
Kerroimme, että on tulossa hajaannus ja näyttää siltä, ettei sitä voi mikään estää. Keskuudessamme on joukko pappeja ja muutamia maallikoita, joille ei kelpaa selkeä Jumalan sana ratkaisemaan opillisia kysymyksiä. Monet kyselivät hätääntyneinä, mihin nyt mennään ja mitä tehdään. Sanoimme, ettei teidän tarvitse tehdä mitään eikä mennä minnekään. Herra sotii meidän puolestamme ja me saamme olla alalallamme. Ei tästä ole vara lähteä minnekään,: Täällä on myrskyssä turva ja varjo helteessä, turva ja varjelus rajuilmaa ja sadetta vastaan.
(niin se on: teidän omasta joukostanne nousee raatelevaisia susia, jotka eivät laumaa säästä.)
”Vuoden 1960 lopussa oli sitten Oulussa Rauhan päivänä puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, jossa eri mielen ja hengen saaneet lähtivät omille teilleen. Muutamat, jotka olivat seisoneet rintamalinjojen välillä, saivat parannuksen armon ja pääsivät kristittyjen rakkauteen nauttimaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Eksyneille tarjottiin vielä mahdollisuutta korjaukseen vääristä opin käsityksistä ja Jumalan valtakuntaa vastaan taistelevasta hengestä, mutta monet heistä käänsivät selkänsä Jumalan huoneelle. Heille jäi syyttävä mieli Jumalan lapsilaumaa kohtaan.”
(Sellaista syyttävää, katkeraa mieltä tuntuu yhäkin olevan ilmassa. Sitähän se on ollut alusta asti jo Jeesuksen ja apostolienkin aikana. Vääristeltiin sanaa ja keksittiin Jeesuksesta ja opetuslapsista kaikkinaisia valheita. Osoiteltiin ja kaiveltiin milloin mistäkin syyttävällä ja pilkkaavalla sormella.. Ei ole maailma muuttunut, Eskoseni.
Teidät puhdistetaan, koetellaan ja joka vahvana pysyy loppuun asti, pelastuu. Jumalan sana on vahva ja voimallinen. Se ei muutu ja se pysyy niin kauan kuin tämä maailmakin. Sitä ei ihmismielelle ja järjelle sopivaksi voi ihminen mestaroida. Silloin siitä tulee aina susi.)
Vastaukset 58
Vanhimmat
Pohjimmiltaan kyse oli silloinkin vallankäytöstä, vallasta. Rintamalinjat eivät menneet kaikkiaalla yksi yhteen pappien ja maallikoiden välissä.
Oli suuri menetys että suuri määrä teologeja menetettiin kertaheitolla.
Taskilan kirja ei kerro suinkaan koko totuutta!
Kun noinkin näppärästi oli päästy "pappiseriseurasta" eroon, aloitettiin puimatantereen puhdistus myön riviuskovaisten keskellä valtaan päässeiden (jääneiden) aseman pönkittämiseksi.
Papeista eroon päästyään SRK aloitti yli vuosikymmenen mittaisen laajan uskonpuhdistuksen, jonka haavoja nuollaan vieläkin...
On se kumma, että asialliseen avaukseen ei kyetä vastaamaan asiallisesti. Samat fraasit otetaan varmaan jostain fraasitiedostosta copypastella keskusteluun kuin keskusteluun. Osoittaako se kykenemättömyyttä asialliseen keskusteluun?
Mitä asiallista sinun viestissäsi oli? Ei mitään, haukuit vaan edellisen kirjoittajan mielipiteen mutta et tuonut keskusteluun mitään sisältöä. Jos joku on eri mieltä kanssasi se ei tarkoita sitä että hän kopioisi jostain jotain fraaseja.
On selvää, mitä hän kirjoitti, että pappien erottaminen oli iso haaskaus herätysliikkeelle. Teologien arvoa ei todella ymmärretty, kun sellainen määrä pappeja heitettiin "ulos", papithan perustivat sitten oman ryhmänsä.
Maallikot ottivat liikkeessä vallan. Verrataanpa lääketieteeseen. Mitä tapahtuu, jos lääkärit heitetään ulos sairaaloista ja pannaan puoskarit tilalle? Mitä potilaille tapahtuu? Oletan, että suurin osa potilaista kärsii tai kuolee vääränlaisen hoidon takia.
"Maallikot ottivat liikkeessä vallan. Verrataanpa lääketieteeseen. Mitä tapahtuu, jos lääkärit heitetään ulos sairaaloista ja pannaan puoskarit tilalle? Mitä potilaille tapahtuu? Oletan, että suurin osa potilaista kärsii tai kuolee vääränlaisen hoidon takia."
Mielestäni potilaat voivat erittäin hyvin. En ole ainakaan kuullut, että potilaita olisi näiden oppineiden lääkäreiden perään lähtenyt kulkemaan kovinkaan massiivisesti.
"Mitä asiallista sinun viestissäsi oli? Ei mitään, haukuit vaan edellisen kirjoittajan mielipiteen mutta et tuonut keskusteluun mitään sisältöä. "
Niin, minähän vastasin edelliselle kirjoittajalle, en aloittajalle. Kuten varmaan itsekin huomaat, kun katsot viestihierarkiaa ja viestien sisältöä.
Taskilan kirja ei kerro suinkaan koko totuutta!
Mielestäni asia on ennemminkin näin:
Taskilankaan kirja ei kerro suinkaan koko totuutta!
ja silloiseen ymmärrykseeni nojaten olen samassa käsityksessä kuin sinäkin. Tämä oli myöskin minun mielestäni se pääasiallinen jakolinja silloin. Hurmahenkiset maallikot ottivat silloin vallan vl-liikkeessä keinoin, josta voidaan käyttää nimitystä junttaus. Linjariidat oli kai taisteltu "kabineteissa" tavallisen uskovaisen ulottumattomissa. Mitään tiedotteita eikä informaatiota ei muistaakseni jaettu eikä annettu. Ns. riviuskovaisilla ei kyllä silloin ollut mitään käsitystä, mihin ollaan menossa, oltiin huhujen varassa ja hämmästeltiin. Viimevaiheessa jokainen uskovainen pakotettiin valitsemaan puolensa, muita vaihtoehtoja ei jätetty.
Jos itse olet ensimmäisenä, kuten tässäkin otsikossa nauramassa edelliselle keskustelijalla, olet mielestäni viimeinen peräämään asiallista keskustelua. Kaikki eivät ole samaa mieltä kanssasi ja silti heidän mielipiteensä voivat olla asiallisia. Menikö jakeluun?
Onko nyt alkanut sama meno täällä etelässä? Eräällä paikkakunnalla "hoidettiin" pappeja pari vuotta sitten. Vaarana on, että asiantuntijat heitetään pihalle. Kyseessä on valta, ei opinkappaleet. Jos papit ulkoistetaan, lähden minäkin. Olkaa sisaret ja veljet tarkkana ettei historia toista itseään.
Katsota ihmisen "muotoa"
eli ei papilla tai esim. rekkakuskilla ole mitään eroa kun on kyse opista tai uskossa pysymisestä.
Ja uskon ettei ulos olla TAASKAAN ketään heittämässä.
Asioista kylläkin keskustellaan ns.loppuun asti antamatta väärille opeille lupaa
tuntea kaikki papit ja kirjanoppineet Jumalan valtakuntaa Jeesuksenkaan aikana, vaikka olivat kuinka oppineita.
>>Vaarana on, että asiantuntijat heitetään pihalle>>
ei ole eroa ihmisten kesken jumalan valtakunnassa. kaikki ovat samalla tasalla jumalan edessä olipa pappi tai kuka tahansa. uskovaisten pappien pitämissä radion hartauksissa ei ole enää niin kirkkaasti kuulunut jumalan valtakunnan ääntä. tärkeää olisi että papitkin jumalan valtakunnasta puhuisivat selvällä osoitteella.
Toivottavasti kukaan ei lähde ohi Raamatuitten osoittelemaan "Jumalan valtakunnan" osoitetta tahi paikkaa. Puhdas evankeliumin saarna on elävän Jumalan seurakunnan tuntomerkki. Jumalan ei asu käsin tehdyissä temppeleissä. Sananpalvelijan tulee olla kuuliainen Pyhälle Hengelle eikä langeta oikeinkaan uskovien korvasyyhyn kaipaamaan saarnaan.
Inhimilliseltä puolelta on mukava kuulla tämän ihmisjoukon ylistystä, mutta tällainen saarna ruokkii ainoastaan vanhaa osaamme. Sielu tarvii ravinnokseen Jumalan suuria tekoja avaavaa julistusta. Siihen saarnaan ei kyllästy koskaan, sillä se kertoo luojasta, lunastajasta ja pyhittäjästä. Ihmismielen mukainen näkyvän uskovien joukon ylistys kertoo vain tästä näkyvästä seurakunnasta. Se saarna ei kanna iankaikkisuuteen.
toteavat sitten puhuttelijansa vääräoppisiksi, mitä siitä seuraa?
Lähtevät kukin tavallansa jos keskustelu ei auta.
lähtevät? Miten kukaan uskaltaa ruveta toista puhuttelemaan, jos siinä voikin paljastua itse vääräoppiseksi, ja joutuu lähtemään? Vai ratkaiseeko tässä käytännössä se, kuka kuuluu enemmistöön? Siis vähemmistöön kuuluvat joutuvat automaattisesti lähtemään?
"Miten kukaan uskaltaa ruveta toista puhuttelemaan, jos siinä voikin paljastua itse vääräoppiseksi, ja joutuu lähtemään?"
Jos puhuttelija osoittautuu vääräoppiseksi, niin hän voi tehdä parannusta harhoistaan. Eikös se olisi aika onnellinen tilanne. Voi hän tietysti lähteäkin, jos haluaa.
"Vai ratkaiseeko tässä käytännössä se, kuka kuuluu enemmistöön?"
Eiköhän se oppi ratkaise sen asian.
"Siis vähemmistöön kuuluvat joutuvat automaattisesti lähtemään? "
Ei kukaan joudu automaattisesti lähtemään. Vääräoppinen voi itse lähteä tai käydä parannusta tekemään. Voi siinä tietysti olla hankala tilanne, jos ei halua kumpaakaan tehdä ja seurakunta pitää vääräoppisena.
kysynkin naurumieheltä, että miten sinä sen seurakunnan oikein määrittelitkään? En muista vastasitko.
on se, joka ratkaisee? Ja seurakunta on yhtä kuin enemmistö? Vai onko se yhtä kuin johtomiehet? Niiden taakseko kuuliainen ja kiltti "seurakunta" menee? Kyllä luulen, että tässä ratkaisevat ne, jotka ovat onnistuneet saamaan yhteisössä auktoriteettiaseman.
Epävarma oli vastauksesi, mutta niin ovat myös omatkin ajatukseni. ;-)
Radiohartauksista on kaikunut selvästi evankeliumin ääni. Siitä sydän on iloinnut. On törkeää aloittaa keskustelua aiheesta, joka henkilöityy kahteen henkilöön.
Nyt on tainnut minulla jäädä joku viesti lukematta, kun en muista sellaista.
Niin, ne joilla on auktoriteettia, ovat sen paikan saaneet seurakunnalta. Uskon, että he hoitavat tehtäväänsä sillä rukouksella, että Jumala antaa ymmärrystä vaikeissa erimielisyyksissä.
Toisaalta, ei siellä ole mitään yksittäistä henkilöä, joka päättää. Kyllä kyseisissä tilanteissa on mukana esim. seurakunnan vanhimmat tai johtokunnan jäsenet, joissa näitäkin asioita käsitellään.
Jotenkin viestistäsi paistaa läpi jonkinlainen viha tai kateus seurakunnan vanhimpia kohtaan. Kuvitteletko sinä, että seurakunta on automaattisesti eri mieltä, kuin nämä ns. auktoriteettiasemaan "päässeet" ihmiset?
Väitän, että seurakunta voi suurimmaksi osaksi hyväksyä kakistelematta sen, mitä esim. johtokunnissa on asioista päätelty.
"Niiden taakseko kuuliainen ja kiltti "seurakunta" menee?"
Ei seurakunta ole mikään lammaslauma, jota viedään, kuin litran mittaa sinne, mihin auktoriteetit haluavat.
Oli juuri sellainen kuin odotinkin. Joku toinen ehti heittämään väliin oman kommenttinsa, jota erehdyin pitämään vastaukseksenasi. Ihmettelinkin tovin, kuinkas nyt Naurumies tollai vastaa.
Et kuitenkaan vastannut kysymykseeni, miten määrittelet seurakunnan. Toisen kommentoijan kysymysmerkeillä varustetut ajatukset ovat lähellä omiani.
Kyllä minäkin tiedän johtokunnat ja seurakuntavanhimmat ja tiedän myös suurinpiirtein, miten he sen auktoriteettiasemansa saavat. Asemansa he saavat mielestäni hyvin epädemokraattisella tavalla, vähän niinkuin vallanvaihto diktatuureissa tapahtuu. Seurakunnalta tuskin edes kysytään.
Niin, määrittelisitkö nyt viimeinkin, mikä on seurakunta sinun mielestäsi?
tulee olla vain yksi auktoriteetti, omantunnon kautta puhuva Jumalan sana. Toisia ihmisiä ei sovi tälle paikalle asettaa.
Ei minulla ole mitään suhdetta vl-päättäjiin, koska en ole vl. Seuraan näitä asioita, koska monet läheiseni ovat vanhoillislestadiolaisia.
Pahalta tuntuu juuri tuo seurakunnan lammasmaisuus, jonka kiistät. Kyllä monet olisivat päätöksistä toista mieltä, jos vain uskaltaisivat. Eivät uskalla, koska seuraukset olisivat heidän kohdallaan huonot.
Kirjoitin tuohon yläpuolelle viestin "Uskovaisella ihmisellä..".
Jatkan tässä. Kerroin, etten ole vl. Et jatkanut enää keskustelua. Samaa olen huomannut aiemminkin tällä palstalla teidän tiettyjen "veljien ja sisarten" taholta. Siis ette ole keskustelemassa asioista, vaan kalastelemassa vl-toisinajattelijoita?
En usko, että tähän vastaisit, kirjoitinpahan vain.
Hyvä avaus!
Valoittaa taustoja lähihistoriastamme ja syitä myös hajaannukselle tuolloin. Selviä oli syyt ja oikein tehtiin kun ei lähdetty seuraamaan ihmismielen mukaisia oppia. Papeilla on varmasti tänäkin päivänä vastuullinen paikka pitää oma uskonkäsitys kirkkaana.
Silloin hylättiin teologien Raamattuun pohjautuva uskonkäsitys ja valittiin ihmismielen mukainen oppi.
Näin voi saman asian ymmärtää vastakkaisella tavalla. Mikähän lienee totuus?
Taskila, suuresti arvostamani raikkaan evankeliumin julistaja, ei pysty kuvauksessaan tavoittamaan "pappislinjan" sakramenttikäsityksen koko kirjoa - eikä ilmeisesti ydintäkään. Avauksessa esitetty kuvaus on voittajien historiaa - yksinkertaistettu, "häviäjiä" vähättelevä, ylimielinen tiivistelmä.
Kenenkään uskovan ei pidä oman korvasyyhynsä mukaan ryhtyä omaa tai toisten uskonkäsitystä muokkaamaan. Ainoa kestävä perusta on ennenkirjoitettu Jumalan sana sekä sen tutkimisen tukena tunnustuskirjat ja muu ennen uskoneitten jättämä materiaali, joissa keskitytään Raamatun pohjalta tutkimaan oppeja ja opetuksia.
Vaikka Taskilan kirja on hauska ja miellyttävä lukea, se alotuksen lainaamassa kohdassa lankeaa helppoon lähimmäisten panetteluun ja heidän ajatustensa yksinkertaistavaan ja vähättelevään arvailuun. Tällaisen tarkastelun pohjalle rakennettu uskonkäsitys ei kestä. Ainoa kestävä perusta on Raamattu ja sen perusteltu (julki kirjoitetut perustellut tekevät mahdolliseksi pättelyketjun seuraamisen, arvioinnin ja korjaamisen) tarkastelu.
Se, ketä kiinnostaa jonkun papin sakramenttikäsitys, kysyköön asiaa kyseiseltä papilta - tai etsiköön käsiinsä alkuperäisiä dokumentteja tai niihin perustuvia tulkintoja. Taskilan muistelmat eivät ole oikea lähde tutkia "pappislinjalaisten" sakramenttiikäsityksiä. Kirja on dokumentti "maallikkolinjan" edustajan julkisesta käsityksestä "pappislinjalaisten" opista, mikä on eri asia kuin "pappislinjan" oppi.
Meillä jokaisella uskovaisella, olimmepa maallikkosaarnaajia, pappeja, taikkapa kuulijoita ilman saarnavirkaa seurakunnan yli, meillä jokaisella on velvollisuus tutkia omaa ja toistemme opetusta - Jumalan sanan valossa!
>>>Avauksessa esitetty kuvaus on voittajien historiaa - yksinkertaistettu, "häviäjiä" vähättelevä, ylimielinen tiivistelmä. >>>
vaan esiintuomalla joitakin näistä tapahtumista, niinkuin se on nähty seurakunnan sisällä. Totuuksia voi olla muitakin.
>>>Meillä jokaisella uskovaisella, olimmepa maallikkosaarnaajia, pappeja, taikkapa kuulijoita ilman saarnavirkaa seurakunnan yli, meillä jokaisella on velvollisuus tutkia omaa ja toistemme opetusta - Jumalan sanan valossa!>>>
Jatkaisin lauseeseesi ja myös oikeus. Niin on tehnyt Taskilakin krjassaan.
Kerroin suluissa myös omat näkemykseni Jumalan sanan valossa. Ja siihen minulla on oikeus.
Kerrotko lyhyesti mikä mielestäsi oli silloin ihmismielen käsitystä ja mikä Raamattuun pohjautuvaa? Itse tosiaan ymmärrän täysin samoin, päinvastaisesti vain... :)
hoitokokousvuodet ovat seurausta siitä, että vl-liikkeessä omaksuttiin edellisiä aikoja ahdasmielisempi maallikoiden omaksuma uskonkäsitys. Tämä ilmeni siten, että johdon taholta alettiin uskovaisten elämään ja elämäntapoihin antamaan hyvinkin yksityiskohtaisia neuvoja ja ohjeita tyyliin "Uskovaisen ei ole sopivaa..."
Kun johtohenkilöt ja puhujat ovat aina olleet auktoriteetteja tavalliselle uskovaiselle, ne otettiin kirjaimellisesti kieltoina. Näin myös haluttiin käyvänkin, koska hoitokokouksin varmistettiin, että neuvot eivät olleet sovellettavia ohjeita, vaan niiden noudattaminen asetettiin uskon ehdoksi. Omakohtainen usko ja yksilön omatunto syrjäytettiin kollektiivisella uskolla ja yhteisöllisellä omallatunnolla.
Teologeille ja muille Raamatuntutkijoille tällainen oppi oli outo ja uusi. Muistaakseni laaja joukko myös vl-teologeista havaitsi, että oppi ei ole Raamatullista ja ilmaisivat oman vastakkaisen näkemyksensä. Koska maallikko-oppi oli voimakkaasti tunnesidonnaista ja sitä saarnattiin erittäin voimallisesti, osa teologeistakin luopui painostuksen alla omista näkemyksistään ja joka ei voinut sitä tehdä, he erosivat tai heidät erotettiin.
Tässä pääpirteissään omiin muistikuviini nojaava käsitykseni siltä ajalta. Itsestäni sanoisin sen verran, että minä en myöskään hyväksynyt enkä omaksunut tätä uutta oppia ja jättäydyinkin syrjään ensimmäisten hoitokoustapahtumien jälkeen. Mielestäni se oli kammottavaa.
Taskilan kirja ei kerro koko totuutta vaan sen minkä SRK:n julkaisu pystyy omasta näkökulmasta tuottamaan niin että "me"(SRK silloinen johto) olemme ja olimme oikeassa.
Tuo mainittu 1960 hajaannus oli teologeille vaikea kun he eivät Jumalan sanan valossa voineet alistua SRK:n joidenkin vahvojen johtajien aloittamille harhaopeille. Nämä vahvat johtajat(mm. HS) junttasivat väkisin "vastustajansa" ulos. Jo tuolloin oli totta Jumalan huoneen hallitus oppi jota työvaliokunnasta käsin hallittiin ja kaikki toiminnot siionissa olivat alisteisia JUmalan huoneen hallitukselle joka käytännössä tarkoitti ihmisdiktatuuria.
Eronnut pappi, myöhemmin piispa L.P Tapaninen vertasi työvalikuntaa poliisikonttoriin joka luo siioniin oman valvontajärjestelmänsä, kuten kävikin ja tämä kehityskaari huipentui hoitokokouksiin, ihmisten syntien kyttäämiseen, ilmiantoihin, julkirippiin ja pakko -ja henkiparannuksiin.
Karkeista opillisista ja nöyryyttävistä ihmisten kohtaloista ja ulostamisista SRK:n historiikit vaikenevat, miksi?
Onlisi mielenkiintoista saada lukea ulkopuolisen (mihinkään lestadiolaisuuden haaraan kuulumattoman) tutkijan analyysiä pappishajaannuksen aikaisista dokumenteista. Onko tämä maallikkolinjan (SRK) toitottama "sakramenttikäsitys" todella nähtävissä pappislinjalaisten omissa puheissa tai teksteissä.
On periaatteessa mahdollista, että maallikkolinjan johtajat ovat keksimällä keksineet opillisen SYYN hajaannukselle, vaikka se olisi pohjimmiltaan ollut pelkkää kamppailua vallasta. Miltähän näyttäisi dokumenttien valossa vastahypoteesi, että maallikkolinja junttasi johtajien hirmuvaltaa kyseenalaistaneet teologit voidakseen vakiinnuttaa oman valta-asemansa liikkeessä? Ehkäpä pappislinja ei ollutkaan eri mieltä kasteen vaikutuksesta vaan siitä, onko ihmisjoihtajilla valta päättää, kuka saa uskoa omat (Jeesuksen jo maksamat) syntinsä anteeksi?
70-luvun kuuluisat ylilyönnithän edellyttivät pohjakseen ihmiskunniaan perustuvan valtajärjestelmän. Pelkkään jumalnpelkoon ja Raamatun tutkimiseen opetettua seurakansaahan ei olisi voinut huijata niin perusteellisesti kuin hoitokokousvuosina pääsi tapahtumaan.
Aiheesta ei paljoa ole riippumattomien tahojen tekstejä, mutta tuosta hajaannuksesta on muun muassa Kristinuskon historia nimisessä yleisteoksessa kirjoitettu jonkin verran ja muun muassa piispan erosta jotakin.
Itse kirkkohistoriaa lukeneena olen tullut siihen päätelmään, että kyse oli vallan tavoittelusta, mitä maallikot halusivat saada itselleen, koska pelkäsivät sivistyneistöä papistoa ja sitä, että koska heillä on tieto, heillä olisi valta. Olen ymmärtänyt, että heidät painostettiin ulos. Tämä käsitys tulee itselleni yleisistä kirkkohistorian esityksistä. Toki siellä asiaa jonkin verran "naamioidaan" kirjoista riippuen, että kyse oli opillisista kiistoista, mutta samaan yhteyteen yleensä liitetään käsite "valtapoliittinen taistelu".
kirja L.P.Tapanisesta. Kirjan nimi on Mies etsi vapautta. Siinä on paljon suoria lainauksia puhujakokouksista eri vuosikymmeniltä. Mielenkiintoinen kirja kaiken kaikkiaan ja erityisen suositeltava vl:lle.
näin Luther:
MITÄ TÄLLAINEN SYÖMINEN JA JUOMINEN HYÖDYTTÄÄ? VASTAUS:
Se käy ilmi sanoista ”teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi”. Meille annetaan näillä sanoilla tässä sakramentissa synnit anteeksi, elämä ja autuus, sillä missä on syntien anteeksianto, siinä on myös elämä ja autuus.
MITEN RUUMIILLINEN SYÖMINEN JA JUOMINEN VOI SAADA AIKAAN JOTAIN NÄIN SUURTA? VASTAUS:
Syöminen ja juominen eivät sitä saakaan aikaan, vaan tässä olevat sanat ”teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi”. Nämä sanat yhdessä ruumiillisen syömisen ja juomisen kanssa ovat sakramentin keskeinen kohta. Se joka nämä sanat uskoo, omistaa sen mitä ne sisältävät ja lausuvat, nimittäin ”syntien anteeksiannon”.
(Lutherin Vähä katekismus)
Ja näin Taskila
"Ei mitään syntiä anteeksi siinä saada, ehtoollinen on pelkkä Jeesuksen muistoateria"
*******************
KUMPAA USKOA SIINÄPÄ PULMA!
Ne jotka luterilaiseen kirkkoon kuuluvat, tallustelevat Lutherin jalanjäljissä. :) Yksinkertaista.
Lutherin kanta ehtoollisasiaan on kristallinkirkas- siellä on syntein anteeksiantamus tämän uskoville,
onhan paikalla sekä sana että Jeesus itse.
Tosin Lutherin mielestä ehtoollinen on tarkoitettu jo uskossa oleville, mutta silti: siellä on anteeksiantamus uskoville.
Miksi Taskilan Lauri opettaa toisin? Millä hauiksilla?
Ja onko Laurin kanta enää edes luterilainenkaan?
saa uskoa syntinsä anteeksi, kun on jo parannuksen tehnyt ja ei ole väliä joidenkin kirjoitusten mukaan, pitääkö ehtoollisen uskovainen pappi vai ei, koska se on sakramentti tuo ehtoollinen ja niin ollen sakramentin voimalla saa uskoa synnit anteeksi. Kannattaa paneutua tarkemmin siihen, mitä Luther tarkoitti. Luterilaisessa opissa, kirkossa käsittääkseni uskotaan, että kaikki saavat syntinsä anteeksi jotka ehtoollisella käyvät. Onhan siinäkin se perusajatus, että uskoo synnit anteeksi ja ne pitää siis todella uskoa.
SRK:n ja VL-saarnaajienkin kanta.
Siis Taskilan kantahan on sama kuin mitä SRK ja VL-saarnaajat edustaa.
Kun VL:t eivät usko, että ehtoollisessa saadaan synnit uskolla anteeksi, he siis menevät ehtoolliselle epäuskoisina ja lähtevät sieltä samassa tilassa - niinkö ?
Ei tämän kirjankohdan pohjalta kannata ruveta Taskilan opista tekemään johtopäätöksiä. Tässä yhteydessä (pappiseriseuratapahtumien kuvauksessa) esitetyt opilliset väittämät ovat iskulauseita, joilla rajattiin "vääräoppiset" ulos. Niiden käytännöllisenä tehtävänä ei siis ole kuvat Taskilan uskonkäsitystä vaan osoittaa eriseura vääräoppiseksi.
On ymmärrettävää, että keskeisillä paikoilla vaikuttavien vl-puhujien ja vastuuhenkilöiden oli (ja on) jollain mielekkäällä ja hyväksyttävällä tavalla selitettävä itselleen ja toisille tapahtumat, jotka tuntuivat käsittämättömiltä ja epäoikeudenmukaisilta. Kukaan meistä ei onneksi ole täydellinen. Taskilakin oli pahana pyhä ja syntisenä autuas. Samaa saamme itse kukin rukoilla omalle osallemme. Tämä ei kuitenkaan vapauta meitä vastuusta yrittää parhaamme ja antaa omat lahjamme vaihetuspöydälle surakunnan yhteiseen käyttöön. Jos menneisyydessä on opetettu epäraamatullisesti, asia on korjatta tulevan opetuksen takia!
http://www.srk-oulu.net/index.php?p=nain_me_uskomme
Lue/lukekaa kohdat KASTE ja EHTOOLLINEN!
Tuo opetus ei ole ev.lut.kirkon Tunnustuskirjojen mukaista.
Eikös vl-herätysliike kuitenkin ole ev.lut.kirkkoon kuuluva herätysliike?
Mielestäni Taskilan kanta ei enää pysy luterilaisuudessa. Selvää.
Kuinka meidän tulee menetellä kun astumme Herran pöytään?
Vastaus: Sitten kun olemme saaneet saarnanviralta synninpäästön, niin meidän tulee
1. astua edes totisessa parannuksessa, poispannen kaikki vieraat ja maailmalliset ajatukset.
2. itse sakramentin nauttimisessa jumalallisella, raittiilla ja siveällä käytöksellä, ajatellen, ettei meillä ole ihmisten, vaan Jumalan kanssa tekemistä, ja 3. koska me sieltä lähdemme, meidän tulee iloita hengessä Jumalan uudistetusta armosta, ja sydämestämme häntä kiittää sen edestä, pitäen hyvää aikomusta ja tahtoa vaeltaa uudessa elämässä.
SRK:n sivuilla esitetyt käsitykset sakramenteista poikkeavat olennaisesti luterilaisesta sakramenttikäsityksestä. Tarkkaan ottaen esitetyistä käsityksistä puuttuu olennaiset sakramentin määritelmät.
Määritelmä sanan ja aineen yhdistymisestä sakramentin olemuksessa puuttuu. Tätä on kyllä useinkin kuullut seurapuheissa ja rippisanoissa julistettavan.
Kriteeri Jeesuksen suorittamasta asettamisesta puuttuu myös. Tämä kriteeri avaa sakramentteihin "pyhän samanaikaisuuden ja samanpaikkaisuuden" eli osallistuessamme evankeliumin mukaisesti jaetulle ehtoolliselle tulemme osalliseksi siitä samasta ehtoollisesta, jolle opetuslapset osallistuivat Jeesuksen murtaessa leipää, samoin olemme osallisia suuresta taivaallisesta ehtoollisesta ajan rajan tuolla puolen. Sama koskee kastetta.
Mitä eroa on enää sakramentilla verrattuna mihin tahansa muuhun asiaan, ellei siihen uskota sisältyvän erityistä salaisuutta? Muistoateriaahan voi viettää missä vain, ja Jeesuksen muistelusta usko varmasti vahvistuu. Miksi siis ehtoollinen?
että se Isä meidän rukous ja synninpäästö ovat ennen ehtoollista. Ehtoollinen on lopussa, enne kotiinlähtöä.
Ensin synninpäästö ja sitten ehtoollinen. Ehtoollisessa ei saada syntejä anteeksi.
Herramme Jeesus Kristus, sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, kiitti ja mursi ja antoi opetuslapsilleen ja sanoi: "Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni."
Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. Niin usein kuin te siitä juotte, tehkää se minun muistokseni."
Näin olemme siis lyhyesti selittäneet ensimmäisen kohdan, joka koskee tämän sakramentin olemusta. Jatkamme nyt ja tarkastelemme tämän sakramentin voimaa ja hyötyä, mitä varten se varsinaisesti on asetettu. Tämä onkin ehtoollisen olennaisin kohta, josta opimme tietämään, mitä meidän on siitä etsittävä ja mitä olemme siitä saamassa. Tämä taas käy selvästi ja helppotajuisesti ilmi juuri niistä sanoista, joita äsken pohdimme: "Tämä on minun ruumiini ja vereni, teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi." Se voidaan lyhyesti lausua näin: menemme ehtoolliselle ottaaksemme siinä vastaan aarteen, jonka välityksellä ja jossa me saamme syntien anteeksiantamuksen. Miksi näin tapahtuu? Siksi, että nuo sanat ovat siinä ja antavat sen meille. Kristus näet käskee minun syödä ja juoda sitä varten, että omistaisin sakramentin ja että se hyödyttäisi minua varmana panttina ja merkkinä, ja vielä enemmän: juuri sen hän on minun hyväkseni asettanut syntiäni, kuolemaani ja kaikkea onnettomuuttani vastaan.
Kyllä SRK varmasti allekirjoittaa nuo määritelmät, voisi ehdottaa että lisäisivät ne sivuilleen
tässä Lutheria:
"Pyhän Paavalin opin mukaan on maan päällä aina olemassa kristillinen, pyhä kansa, jossa Kristus elää, vaikuttaa ja hallitsee armon ja syntien anteeksiantamisen kautta, ja Pyhä Henki eläväksi tekemisen ja pyhityksen kautta, jokapäiväisen syntien poishiomisen elämän uudistamisen kautta, niin ettemme jää synteihimme, vaan voimme elää uutta elämää."
Tämä voima on Herralta Kristukselta alkunsa saanut ja sitten meille ihmisille jäänyt, erinomattain niille, jotka ovat virassa ja kutsutut evankeliumia saarnaamaan, s. o. parannusta ja syntin anteeksi saamista, Jeesuksen nimeen julistamaan. "Tämä valta on jokaisella kristityllä, koska Kristus on meidät tehnyt osallisiksi voimastaan ja vallastaan. Tämä valta koskee omiatuntoja, niin että Jumalan sanan voimassa voin lausua tuomion, joka omantunnon sitoo, ja jota ei yksikään luontokappale pysty muuttamaan tai purkamaan, ei synti, ei maailma, eikä perkele; tämä on kristityn oikea valta. Tämä valta on meillä hänen jälkeensä jättämässä sanassa ja aivan yhtä voimakkaana meidän niitä lausuessamme kuin jos hän itse vaeltaisi maan päällä ja lausuisi ne siinä majesteettisuudessa ja kunnian loistossa, joka hänellä nyt on.
Ja tämä on se voima, joka meillä on hänen ylösnousemisesstaan ja taivaaseen astumisestan. Tässä hän antaa meille vallan kuolettaa ja eläväksi tehdä, antaa perkeleelle ja ottaa perkeleeltä. - - - Täten asetettiin apostolit ja heidän jälkeläisensä hamaan maailman loppuun sasti herroiksi, joille on viran puolesta annettu yhtä suuri valta ja voima kuin Kristuksella, Jumalan Pojalla itsellä oli. Koko maailman valta ja voima ei ole tämän rinnalla mitään, vaikka se ei ole maailman silmissä loistava, eikä valtana pidetä. Kuitenkaan se ei saa, eikä voi ulottua kauemmaksi, kuin ainoastaan siihen, mikä Jumalan edessä sanotaan synniksi, niin etä missä synti alkaa tai muuttuu toiseksi , siinä pitää tämän hallituksenkin alkaman ja muuttuman. Ja tälle hallitukselle alamaista tulee kaiken olla, mikä maan päällä elää ja sanotaan ihmiseksi, olkoon suuri tai pieni, ei yksikään erotettuna. Sillä sen tähden hän sanoo:"Joille te annatte synnit anteeksi." Näin ei siis kenenkäänpidä pääsemän taivaaseen ja iankaikkiseen elämään, ellei hän saa sitä teiltä, s.o. tsidän virkanne kautta."
"Sen siis, joka tahtoo löytää Kristuksen, täytyy ensi löytää Neitsyt Maria s.o. seurakunta. Sillä kuinka voisi joku tietää, missä Kristus on ellei hän tiedä, missä Hänen uskovaisensa ovat? Ja se, joka tahtoo tietää jotain Kristuksesta, hän ei saa uskoa itsensä päälle, tahi omilla mielipiteillään rakentaa omat portaansa taivaaseen,vaan hänen tulee mennä seurakuntaan eli kirkkoon ja kysyä siltä. Nyt ei kirkko ole olkia ja kiveä, vaan se on joukko kristinuskovaisia ihmisiä; heihin tulee sinun pitäytyä ja katsoa, kuinka he uskovat, elävät ja opettavat, sillä heillä on totisesti Kristus luonaan. Mutta ulkopuolella Kristuksen seurakuntaa ei ole mitään totuutta, ei mitään Kristusta, eikä mitään autuutta, vaan ainoastaan rottia, hiiriä, kyykäärmeitä ja heidän myrkyllisiä oppejaan."
"Koska se (päästösana) lausutaan ihmisten kautta, niin luullaan sitä pelkäksi ihmissanaksi ja ajatellaan että Jumala on tuolla ylhäällä korkeuksissa, kaukana sanasta, joka on maanpäällä, ja niin töllistetään ylös taivasta kohti...juuri ne samat avaimet, jotka ovat Kristuksella eikä kellään muulla, juuri ne hän antaa Pietarille, ikäänkuin hän sanoisi: Mitä töllistelet taivaalle ja sieltä etsit avaimiani? etkö kuule, että olen antanut ne Pietarille? Ne ovat kyllä taivaan avaimet, se on totta, mutta ne eivät ole taivaassa. Minä olen jättänyt ne alas maanpäälle. Sinun ei pidä etsiä niitä taivaasta, eikä mistään muualta, vaan löydät ne Pietarin suusta, jonne ne olen pannut. Pietarin suu on minun suuni, ja hänen kielensä on minun avainkoteloni, hänen virkansa on minun virkani, hänen sitomisensa, on minun sitomiseni, hänen päästämisensä on minun päästämiseni...Minä katson vain sitä mitä Pietari sitoo ja päästää, sihen minä pitäydyn. Älä anna johtaa itseäsi harhaan tuon Farisealaisen lörpötyksen, jolla muutamat pettävät itseänsä, nimittäin kuinka muka ihminen voisi antaa syntejä anteeksi. Pysy sinä Kristuksen sanoissa ja ole varma siitä, ettei Jumala millään muulla tapaa anna syntejä anteeksi, kuin suullisen sanan kautta, jonka tavan hän on määrännyt meille ihmisille. Ellet etsi anteeksiantamusta tässä sanassa, niin turhaan töllistelet taivasta kohti odottaen sieltä armoa, tai niinkuin he sanovat, sisäistä anteeksiantamusta. (Luther kirjasta "Avaimista" v.1530).
Taidatkos sen selkiämmin sanoa?
Ehtoollisessa on Kristus todellisesti läsnä. Missä on Kristus, siellä on anteeksiantamus ja armo. Ehtoollinen vakuuttaa, että synnit ovat anteeksi annetut.
Nautin hänen kirjansa lukemisesta. Suorasanainen mies ja hauska.