Olen 20-vuotias neito ja ongelmani on se, että kostun yhdynnän aika (tai jo sitä ennen) aivan liikaa. Tiedän, että kostuminen on täysin normaalia ja jopa suotavaa nautinnon kannalta, mutta minulla sitä tapahtuu siinä määrin, että usein sekä oma että poikaystävän tunto häviää, fyysisesti katsottuna siis (vaikka poikaystävä toki nauttii ajatuksesta, että haluan häntä niin kovin). Eikä tämä liity orgasmiin laisinkaan - saatan valahtaa märäksi jo esim. kun huomaan poikaystävän erektion - ja kostun heti vaikka hän tulisi sisääni ns. kylmiltään (kokeiltu on!).
Olen käyttänyt e-pillereitä (Diane Nova) parin vuoden ajan, mutta ko. ongelma oli jo ennen niiden aloittamista. Ongelma ei myöskään johdu emättimen väljyydestä tai poikaystävän peniksen pienuudesta, sillä jumppaan lantiopohjan lihaksia geishakuulien avulla (jotka sisään laittettuani muuten kostun myös pian). Toki lihasten hallitseminen (puristelu jne) antaa pientä lohtua meille molemmille, mutta kykenen kunnolla nauttimaan yhdynnästä vain niiden muutaman ekan työnnön aikana, jolloin olen vielä "sopivasti märkä".
Onko ongelmaan olemassa mitään apua, lääkkeitä tai muuta? Paikkojen kuivaaminen paperilla joka työnnön jälkeen ei oikein sytytä. :)
Kohtalotovereita?
P.S. Suuseksi on kyllä hyvinkin tyydyttävää, mutta se onkin jo asia erikseen. :)

Vastaukset 5
Vanhimmat
Eipä sitä kostumista voi vähentää. Henkilökohtainen ominaisuus. Opetelkaa pikkuhiljaa pitämään anaaliseksistä, poikaystävä saa kunnon puristukset ja sinä voit samalla hieroa klitorista sormilla tai sauvalla tai työntää samala sauvaa pimppaasi, jolloin saat aivan varmasti itsekin tyydytyksen.
taitaa vastaaja olla "nainen" juu
No just joo, mistä hitosta sinä tiedät että en olisi nainen!!!??? Mielestäsi ilmeisesti se, että joku sanoo pitävänsä anaalista (itse asiassa en edes sanonut niin) tarkoittaa, ettei kyseessä voi olla nainen. Minulla on aina ollut ongelmana niin runsas kostuminen, että suunnilleen kalun koosta riippumatta miehet menettävät tunnon pilluun, vaikka kuinka puristelisin lihaksia. Nykyisen mieheni kanssa olemmekin oppineet harrastamaan anaalia siten, että molemmat pitävät siitä. Mies saa tiukkaa puristusta ja minä upeita orgasmeja kunhan vaan pidän huolen etupuolen hyväilystä samalla.
Opettelette rakastelemaan nylkyttämisen sijasta, niin tunto palaa.
Herkkyys kunniaan.
Ei nainen voi olla liian märkä.
Jos on niin liukas ettei tuntoa mukamas ole, ota sellainen asento jossa voit pitää esimerkiksi jalat ihan yhdessä ja puristat vielä oikein kunnolla..
Toinen mitä kannattaa harjoittaa on lantionpohjan lihaksia -> kyllä alkaa puristuksia löytymään vaikka olis liukaskin.
Anaali tuolla jo aikaisemmin mainittiin -> miehes ainakin tykkää.
Yksi millä saa ainakin miehen tunnot kohdalleen, on ottaa siittimen varresta kiinni kun vaikka nai takaa päin -> tuntuu taivaalliselta kun vaan terska käy sisällä ja käsi hoitaa välissä "hierontaa".. Kannattaa kokeilla, siinä kun vähän harjoittelee, voi vaikka samalla hyväillä itseään tai kaverin kasseja...