Katainen moittii Vanhasen toimintaa Libanonin kriisissä

Huvittavaa tuo Jyrkin uho. Jyrki kehuu kuin pikkupoika isoa Paavo Lipposta, josta ei tullut edes eu-komissaaria, vaan lapsellisesti jäi puhemieheksi hallituksen ulkopuolelle.

Jyrki jättää vastaamatta kuitenkin yhteen kysymykseen: miten Suomi toimisi EU-puheenjohtajana, jos Jyrki Katainen olisi pääministeri. Sellaista visiota Kataisella ei taida olla.

Terve merkki, ettei Katainen usko edes itse omaan pääministeriyteen.

Kyllä tulee ikävä Itälää ja Niinistöä.

YksiHenkilö kirjoitti:

Huvittavaa tuo Jyrkin uho. Jyrki kehuu kuin pikkupoika isoa Paavo Lipposta, josta ei tullut edes eu-komissaaria, vaan lapsellisesti jäi puhemieheksi hallituksen ulkopuolelle.

Jyrki jättää vastaamatta kuitenkin yhteen kysymykseen: miten Suomi toimisi EU-puheenjohtajana, jos Jyrki Katainen olisi pääministeri. Sellaista visiota Kataisella ei taida olla.

Terve merkki, ettei Katainen usko edes itse omaan pääministeriyteen.

Kyllä tulee ikävä Itälää ja Niinistöä.

teki nuorennusleikkauksen puoluejohtoon.

Jyrki Katainen tänään Alahärmässä:

Suomelle oli perusteltua omaksua käytännönläheinen asialista puheenjohtajuuden lähtökohdaksi. Ajatuksena oli, että ei avata uusia suuria asioita vaan hoidetaan olemassa olevia ongelmia.

Kokoomus tuki ja tukee puheenjohtajakauden esityslistaa ja linjavalintaa. Suomi on saanut myös kiitosta siitä, ettemme vain profiilimme korottamisen vuoksi tuo asialistalle uusia asioita, vaan pyrimme osaltamme edistämään auki olevien asioiden ratkaisemista. Tällä koetaan olevan suuri merkitys unionin nykyvaiheessa. Joissakin kansainvälisissä lehdissä on arvioitu, että Suomen puheenjohtajakausi on välikauden puheenjohtajuus ennen Saksaa. Minusta nämä arviot ovat osin vääriä, toisaalta en pidä niitä myöskään minkäänlaisessa arvossa, sillä jos esityslistamme tavoitteet edistyvät, teemme sillä suuren palveluksen unionimaille.


Pidämme puheenjohtajuuskauden onnistumista edelleen suurena kansallisena haasteena, emmekä siksi halua tehdä hallitus-oppositio rintamaa väkisin. Arvostan sitä, että myös pääministeri on kiittänyt toimintaamme. Tämä ei tarkoita sitä, että olisimme tyystin hiljaa puheenjohtajakauden ajan, vaan tarvittaessa haluamme olla kannustamassa hallitusta oikean suuntaiseen toimintaan, jotta puheenjohtajuus olisi EU:n lisäksi myös Suomelle menestystarina, niin kuin edellisen hallituksen hoitama puheenjohtajuus oli.


Yhtenä positiivisena tavoitteena agendallamme on EU-Venäjä-suhteen kehittäminen. Odotan, että syksyn aikana ja erityisesti Lahden ylimääräisen huippukokouksen aikana hallitus ottaa esiin konkreettisia kysymyksiä EU-Venäjä- suhteen kehittämiseksi.


Olen vakuuttunut, että EU:n energiaulkopoliittisen keskustelun avaaminen Venäjän kanssa olisi Suomen suurin saavutus Lahdessa - jos siinä onnistumme.


Suomen ja Saksan peräkkäiset puheenjohtajuuskaudet muodostavat tässä suhteessa mahdollisuuksia täynnä olevan jatkumon: Venäjä on molemmille tärkeä. Suomi ja Saksa ajattelevat samoin.


Kannustan Suomen hallitusta tiiviiseen yhteistyöhön Angela Merkelin hallituksen kanssa. Pyrin myös itse olemaan asiassa aktiivinen kokoomuksen CDU-yhteyksiä hyödyntäen.


Yhtenä konkreettisena teemana on yhteisen tutkimus- ja kehitysyhteistyön vahvistaminen. Tämä on erityisen tärkeää energiasektorilla, mutta myös muilla aloilla. Venäjällä on ilmeinen tarve kehittää energia teollisuuttaan siten, että se kykenisi hyötymään myös energian jalostuksesta, ei vain raaka-aineen viennistä. Tätä on pidetty Venäjän tulevaisuuden kannalta keskeisimpänä haasteena. Tässä yhtyvät myös EU-maiden ja erityisesti Suomen intressit. Tähän kokonaisuuteen liittyy myös opiskelija ja tutkijavaihdon konkreettiset aloitteet.


Suomen puheenjohtajakaudelle sopisi myös erinomaisesti keskustelunavaukset EU:n ja Venäjän vapaakauppa-alueen luomisesta. Olen pitänyt aihetta esillä mm. EPP:ssä ja asiasta on puhunut mm. komission puheenjohtaja Barroso. Vapaakauppa-alueeseen on tietysti vielä pitkä matka. Sitä ennen tavoitteena on Venäjän WTO-jäsenyys.


EU-Venäjä -agendalle kuuluvat myös sellaiset konkreettiset asiat kuten rajan ylityksen ongelmat, sekä Venäjän metsäpalojen aiheuttamat ongelmat. Nämä osoittavat, ettei EU:n ja Venäjän välinen yhteistyö ole vielä sillä tasolla, kuin sen tulisi olla. Odotan, että hallitus ottaa nämä asiat myös käsittelyyn. Hyvään naapuruuteen ja kehittyvään kumppanuuteen kuuluu mahdollisuus, oikeus ja velvollisuus käsitellä myös huolenaiheita. Jos näin ei olisi, kumppanuus ei olisi kypsää, eikä luottamus riittävää. Odotankin, että pääministeri on aloitteellinen myös näissä asioissa.



Libanonin kriisi haaste EU:n ulkopolitiikalle


Libanon muutti puheenjohtajakautemme suunnitelmia. Sota on nyt saatu päättymään ja kansainvälinen huomio kiinnittyy tässä vaiheessa ennen kaikkea valmisteilla olevaan rauhanturvaamisoperaatioon.


Sillä ei kuitenkaan voida saavuttaa lopullista rauhaa. Se on vain keino alueen väliaikaiseen vakauttamiseen. Pysyvän rauhan saaminen edellyttää Libanonin laillisen hallituksen vahvistumista, jotta se olisi suvereeni auktoriteetti omassa maassaan. Libanonin hallituksen tehtävänä on niin ikään Hizbollahin aseistariisunta, joka on YK:n edellyttämä toimenpide. Pysyvän rauhan saavuttaminen edellyttää myös Israelin ja arabivaltioiden poliittista tahtoa ja sitoutumista rauhanprosessiin. Yhtä oleellisia ovat Israelin ja Hizbollahin taustavoimat.


Euroopan unionille ja sen jäsenmaille on tulossa keskeinen rooli Libanonin rauhanturvaamisessa. Unionille näyttää monien mielestä muutenkin syntyneen tilaa kasvattaa omaa rooliaan Lähi-idässä. Se olisi omiaan vahvistamaan EU:n kansainvälistä painoarvoa.


EU:n onnistuminen on erittäin merkittävää kaikkien EU-maiden, myös Suomen turvallisuuden kannalta.


Nyt on vain kysymys siitä, onnistuuko EU jatkossa ottamaan vastuun ja kasvattamaan vaikutusvaltaansa vai ei. Kysymys on EU:lle kriittinen kahdesta syystä. Ensinnäkin kyseessä on EU:n turvallisuusintressi ja toisaalta kyse on EU:n ulkopolitiikan onnistumisesta ja ulkopoliittisesta toimintakyvystä, siis siitä kuinka hyvin EU puhaltaa yhteen hiileen ja kuinka nopeasti se kykenee muodostamaan yhteisen toimintalinjan niin kriisinhallinnassa, kuin poliittisen tahdon muodostuksessa.


Ranskan presidentti Jacques Chirac esitti edellispäivänä kovaa kritiikkiä EU:n toimintaa kohtaan, josta osansa sai myös Suomi. Hänen mukaansa Suomi ei halunnut - Chiracin esityksistä huolimatta - antaa unionin korkealle edustajalle Javier Solanalle erityisiä valtuuksia toimia koko EU:n nimissä kriisin ratkaisemiseksi.


Itse vetäisin kriisistä seuraavan opetuksen. Tapaus paljastaa hyvin raadollisesti EU:n ongelman: yhteinen kanta saadaan pienimmän yhteisen nimittäjän mukaan yksimielisesti mutta toimintakyky, vaikuttaminen ja toteuttaminen EU:n nimissä on yhä ratkaisematon ongelma. Sen sijaan jälkihoitoon osallistumisen halukkuus on suuri ja Libanonin jälleenrakennus jää lopulta EU:n piikkiin.


Tämä kriisi on osoittanut, että nyt olisi kysyntää perustuslailliseen sopimukseenkin kirjatulle yhteiselle ulkoministerille. Niin kauan kuin sitä ei ole, vastuu on hyvin suuresti kulloisenkin puheenjohtajamaan pääministerillä.


Kuka on sitten johtanut EU:n ulkopolitiikkaa? Nyt meneillään oleva kriisi ei ole tarjonnut tähän vastausta. Unionin johto ei tunnu olevan oikein kenenkään hallussa. Uuden kriisin syntyessä, on luonnollista, että tilanne vaatii perusteellisen arvion ja hätiköintiä tulee välttää.


Saksalla ja sen vaikutusvaltaisella liittokanslerilla on aina vahva asema EU:ssa. Tässä nimenomaisessa kriisissä Saksa ei kuitenkaan historiallisista syistä ole sellaista ottanut.


Unionin toinen mahtivaltio Ranska toimi aloitteellisesti jo pelkästään siksikin, että se johtaa tällä hetkellä YK:n turvallisuusneuvostoa. EU:n yhteinen linja päätöslauselmaa muotoiltaessa oli ranskalaista käsialaa.


Ranskan kiemurointi rauhanturvajoukkojen lähettämispäätöksessä teki kuitenkin tilaa Italialle, jota Israel ehdotti YK-operaation johtoon siihen jo tarjoutuneen Ranskan sijaan.


Italia teki myös aloitteen unionin ulkoministerien kokouksesta.


En liene ainoa, joka odotti, että EU:n puheenjohtajavaltio olisi ottanut selkeämmin vastuulleen unionin ulkopolitiikan johtamisen.


Minulla ei ole juuri huomautettavaa ulkoasiainministeri Erkki Tuomiojan osalta. Hän on hoitanut aktiivisesti puheenjohtajamaan ulkoministerille kuuluvan roolinsa.


Mutta todellisen eurooppalaisen johtajuuden tällaisessa tilanteessa voi ottaa ainoastaan pääministeri. Harmikseni joudun kuitenkin toteamaan, että pääministerimme on jättäytynyt kansainvälisessä rauhandiplomatiassa taustalle. Vaikka ulkoministeri tekisi kuinka hyvää työtä tahansa, hän ei voi olla valtion päämiehiä yhteen kokoava voima. Sen roolin voi ottaa vain pääministeri. Nyt tätä tarvittaisiin ja toivon, että tilanne tältä osin korjautuisi. Perusteita on ainakin neljä:


- Libanonilaiset ihmiset tarvitsevat toivoa ja luottamusta kansainvälisen yhteisön sitoutumiseksi. EU:n on kyettävä toimimaan lähialueellaan.

- Kaikkien EU-maiden kansalaisten myös suomalaisten turvallisuuden kannalta on olennaista, että Libanonin kriisi saadaan jäähdytettyä ja alueen tulevaisuus vahvaan poliittiseen ohjaukseen kv-yhteisön taholta.

- Kysymys on EU:n ulkopolitiikan uskottavuudesta. EU:n ulkopolitiikalla on myös kysyntää Lähi-idässä.


(Tapani Vaahtoranta 24.8. HS: Yhdysvaltain vaikeudet sekä Venäjän ja Kiinan toimettomuus antavat EU:lle tilaa kasvattaa omaa rooliaan Lähi-idässä. Rauhanturvaamisen lisäksi EU:n on syytä pyrkiä ratkaisemaan isoja poliittisia ongelmia. Yksi tärkeimmistä on Iranin ja Israelin vastakkainasettelu.

Tässä tilanteessa on tarpeen tunnustaa tosiasiat. Askel eteenpäin otettaisiin, jos EU saisi Yhdysvallat myöntämään, ettei Iranin eristäminen ole johtamassa toivottuun tulokseen.

Iranin uhma on vain lisääntynyt, ja kehitys voi johtaa sotilaalliseen selkkaukseen. Samalla EU:n pitää edellyttää Iranilta, että sekin hyväksyy tosiasiat ja yksiselitteisesti tunnustaa lähes kuusikymmentä vuotta sitten perustetun Israelin oikeuden olemassaoloon.)



- Suomelle tarjoutuu erinomainen mahdollisuus osoittaa oma osaamisensa ja aktiivisuutensa, sekä kykynsä johtaa unionia vaikeana aikana. Tämä vahvistaisi Suomen asemaa EU:n sisällä.


Nyt on siis tilaus aktiiviselle puheenjohtajamaan pääministerille. En odota mitään urotöitä, vaan aktiivista kansainvälistä diplomatiaa eri osapuolten suuntaan ja johtajuutta EU:n sisällä. Tämän roolin voi vain pääministeri ottaa, jos on ottaakseen.


Tämä tarkoittaa aktiivista kanssakäymistä liittokanslerin virastossa Berliinissä ja Elysee palatsissa Pariisissa ja miksi ei myös Washingtonissa. Kysymys ei ole julkisuusteatterista, vaan siitä, että EU:n puheenjohtaja osoittaa tahtonsa saada aikaiseksi yhteinen vedenpitävä tahto EU:n sisälle ja osoittaa myös ulospäin, että EU toimii. Aktiivinen ja määrätietoinen edestä johtaminen lisää luottamusta. Tämä edellyttää sitä, että puheenjohtajalla on tahtoa laittaa itsensä likoon, hyviä henkilökohtaisia verkostoja ja tuttavuuksia Euroopan johtajien joukossa, sekä osaamista asettaa EU oikeinpäin raiteille.


Hyvänä esimerkkinä tarkoittamastani aktiivisuudesta - johtajuudesta - on Suomen edellinen puheenjohtajuus. Vastaavaa kunnioitusta herättänyttä johtajuutta osoittivat EU-puheenjohtajamaan pääministereinä EU:n perustuslaillisesta sopimuksesta käydyt neuvottelut taitavasti loppuun saattanut Irlannin Bertie Ahern ja Tanskan Anders Fogh Rasmussen, joka voimakkaalla tahtopolitiikalla vei satamaan päätöksen unionin laajentumisesta.


En myöskään usko, että pääministeri Lipponen tyytyisi seuraamaan taustalla silloin, kun EU tarvitsisi edestäpäin johtamista.


Harmittavan kuvaavaa on, että kun Espanjan valtalehti El Mundo uutisoi pääministeri Zapateron olleen aktiivisesti yhteydessä kriisin kannalta keskeisiin EU-tahoihin, listalla ei ollut puheenjohtajamaan pääministeriä.


Hyvät ystävät,


Kokoomus ilmaisi puoluekokouksessa Joensuussa haluavansa tukea hallitusta puheenjohtajuuskauden hoidossa. Me aiomme jatkaa sillä linjalla. Se ei tarkoita, ettemmekö kiinnitäisi huomiota epäkohtiin ja kannustaisi tarvittaessa parempiin suorituksiin.


Tämä äskeinen arvioni ei ole syytös, eikä hyökkäys. Kriittisen arvioni tarkoituksena on kannustaa pääministeriä ottamaan aktiivisempi rooli ja lunastamaan hänelle tällä hetkellä kuuluva puheenjohtajan asemansa. Tällä on suuri merkitys Suomen asemaan EU-maana.


Tapaan huomenna Euroopan parlamentin suurimman ryhmän eli EPP/ED-ryhmän puheenjohtajiston Helsingissä. Aion siinä yhteydessä osaltani edistää Suomen puheenjohtajuuskauden kannalta keskeisiä hankkeita, kuten EU-Venäjä –suhteen tiivistämistä. Olemme valmiita tarvittaessa käyttämään läheisiä henkilötason suhteita keskusta-oikeistolaisiin pääministereihin - joita on enemmistö EU:n pääministereistä - edistääksemme puheenjohtajuuskauden tavoitteita. Tämän päivänkriittinen arvioni ei kuulu niihin tapaamisiin, joissa tapaan EU-maiden kollegoitani.

--> kokoomus vaikuttaa http://www.kokoomus.fi/?x13077=37894