Koska tällä palstalla on käsitelty vaaliliittoja jokunen sana niistä. Ensinnäkin vaaliliittoja ei voi tehdä täysin vastakkain ajattelevien puolueiden kanssa. Jos on EU:n vastustaja kysymykseen tulee lähinnä samoin ajattelevat puolueet. Tietääkseni VSL = Vapaan Suomen Liitto puoluetta ei ole enää olemassa. IPU = Itsenäisyyspuolue jolla on minun tietojeni mukaan kaikkein selkein kanta EU kysymyksessä. PS = Perussuomalaiset ovat kanssa varteenotettava puolue. Vaalilittojahan solmitaan milloin mistäkin syystä. Äänestäjänä on mahdoton ajatella että voisi äänestää puoluetta. Joka on tehnyt vaaliliiton täysin oman vakaumukseni vastaisesti. Suomessahan onkin nyt juuri se ongelma, kun suuret pääpuolueet eivät erotu toisistaan. Päätökset ovat olleet harvinaisen yksimielisiä. Varsinkin silloin kun on pitänyt tehdä joku huono laki, joka koskee pienituloisia kansalaisia. En jaksa uskoa, että he eivät tiedä mitä ovat tekemässä. Elikkä syyntakeettomuuteen on turha vedota. Aitoa vakaumusta ei voi ostaa eikä myydä.
Vaaliliitot
H.A.P
083
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.