sama virsi minullakin kun jokaisella palstalle kirjoittaneella, ei ole yhtään ystävää. koulun jälkeen ei olekkaan kuin aikaa mutta opinnot eivät voisi paskaakaan kiinnostaa koska koko aika menee vain siihen, että istun saaden itku/raivokohtauksia ja miettin kuinka paljon vihaan ihmisiä joiden kaveriksi haluaisin tai joilla on kavereita.
ensinmainittuihin olen kyllä mieltynyt, mutta silti huomaan rikkoessani paikkoja kuvittelevani tappavani heidät. se tuntuu ihan sopivalta tykätä ja vihata ihmisiä yhtä aikaa. he ovat niin tavoittelemattomissa. yritän aina tavatessani päästä heidän kanssaan tekemisiin koulunaikaista moikkaamista ja juttelua enemmän, mutta heti kun he ovat kävelleet pois voin vain vihata heitä ja toivoa heidän kuolevan. haluaisin tappaa heidät.
toisia ihmisiä kaveriporukoineen ainoastaan vihaan. ajattelen ja vihaan heitä jatkuvasti. ajattelen vain kuinka he voisivat kuolla. koulussa minulta menevät toiset tunnit ohitse koska joudun kuuntelemaan musiikkia niin kovaa etten kuule heidän ääntään, menetä hermojani ja lyö lyijykynää heidän pehmeästä ohimostaan läpi. tauot vietän usein lukkiutuneena vessaan tai kellarissa istuskellen etten näkisi heitä. sielläkin vain kuvittelen miten tappaisin heidät.
minulla on paha olla koska en pysty ajattelemaan muutakuin kuinka vihaan kaikkia koska olen kateellinen. viha on kamala tunne. haluaisin niin nähdä heidät kaikki kuolleena. heidän tappamisensa on niin vaikeaa koska heitä on paljon ja jokainen pitäisi tappaa yksi kerrallaan niin ettei kukaan huomaa. haluaisin vaan ottaa aseen kouluun ja ampua heidät kun näen. mutta sitten osa ei kuolisi.
ensinmainittuihin olen kyllä mieltynyt, mutta silti huomaan rikkoessani paikkoja kuvittelevani tappavani heidät. se tuntuu ihan sopivalta tykätä ja vihata ihmisiä yhtä aikaa. he ovat niin tavoittelemattomissa. yritän aina tavatessani päästä heidän kanssaan tekemisiin koulunaikaista moikkaamista ja juttelua enemmän, mutta heti kun he ovat kävelleet pois voin vain vihata heitä ja toivoa heidän kuolevan. haluaisin tappaa heidät.
toisia ihmisiä kaveriporukoineen ainoastaan vihaan. ajattelen ja vihaan heitä jatkuvasti. ajattelen vain kuinka he voisivat kuolla. koulussa minulta menevät toiset tunnit ohitse koska joudun kuuntelemaan musiikkia niin kovaa etten kuule heidän ääntään, menetä hermojani ja lyö lyijykynää heidän pehmeästä ohimostaan läpi. tauot vietän usein lukkiutuneena vessaan tai kellarissa istuskellen etten näkisi heitä. sielläkin vain kuvittelen miten tappaisin heidät.
minulla on paha olla koska en pysty ajattelemaan muutakuin kuinka vihaan kaikkia koska olen kateellinen. viha on kamala tunne. haluaisin niin nähdä heidät kaikki kuolleena. heidän tappamisensa on niin vaikeaa koska heitä on paljon ja jokainen pitäisi tappaa yksi kerrallaan niin ettei kukaan huomaa. haluaisin vaan ottaa aseen kouluun ja ampua heidät kun näen. mutta sitten osa ei kuolisi.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Monia täs vaihees varmaa kiinostaa, että mistä koulust kyse....
Ei sinulla ole oikeasti yhtään mitään kadehdittavaa niissä ihmisissä, joilla on seuraa. Et voi ensinnäkään tietää, kuinka hyvin he viihtyvät seurassaan. Minä ainakin olisin halunnut viettää viimeisen kuluneen vuoden paljon mielummin ypöyksin kuin erään kaverini kanssa! Tuossa linkki kaverini kuvailusta: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=1500000000000143&posting=22000000019121044
Sen vain sanon, että monet ihmiset näyttävät päällepäin onnellisilta, mutta eivät sitä ole kuitenkaan oikeasti. Luulen esimerkiksi, että minua ja tuota minun kaveriani luultiin opiskelupaikassamme ihan ylimmiksi ystäviksi! Ulkopuolinen ei voi milläänlailla tietää, miten asiat ovat. On vain luuloja asioiden laidasta. Sinä olet ilmeisesti saanut liian paljon tarpeeksesi yksinäisyydestäsi. Se on ihan ymmärrettävää, mutta turhaan olet noin raivoissasi kuitenkaan. On monia ihmissuhteita, joissa toinen osapuoli toimii vain pelkkänä sylkykuppina.
Ajattelet sen jotenkin näytön kannalta; että olet sitten vasta joku täyspainoinen ok yksilö, kun sinulla on makea kaveripiiri. Eihän se noin mene.
Olet fiksu ihminen ja kaikin puolin ok, vaikka sinulla ei olisi yhtään kaveria.
Ymmärrän kyllä että olet kateellinen ja palavasti haluaisit seuraa, mutta jätä silti tuo järjetön vihaaminen ja kateus.
Edelliset kirjoittajat on oikeassa siinä, ettei välttämättä ole edes kaveripiirissä hauskaa. Monesti ollaan yhdessä vain tavan vuoksi ja siksi että olisi jotain kavereita, ei ne aina ole todellakaan mitään ihania ihmissuhteita, vaikka päältä päin niin iloiselta saattaisi näyttää.
Mitä jos hakisit kirjastosta jotain kirjoja, joista voisit vähän saada valaistusta tämmöisinkiin juttuihin, mistä syntyy viha ja mitä se hyödyttää.
Suuntaudu positiivisiin asioihin. Se näkyy sinusta päällepäin ja vetää ihmisiä puoleensa.
Kateus ja viha tekee vain hallaa ja karkottaa ihmisiä. Kurkota kaikkeen, mikä on positiivista!
Olen itse ollut ujo ja ystävätön joten tiedän todella miltä tuntuu kuikuilla vessassa yksinään välitunnilla. Miten pääsin eroon yksinäisyydestä ja ujoudesta johtuu vain siitä, että hylkäsin kokonaan ajatuksen että minun pitäisi olla jotain erikoista ja erinomaista. Rupesin juttelemaan ihmisille ihan omana itsenäni, ystävällisesti ja tavallisesti, ja kas, nyt minulla on tuttavia, ystäviäkin melkoinen joukko. Enkä enää stressaa, miten tekisin ihmisiin vaikutuksen, en pähkäile pätkääkään mitä sanoa, että ihmiset pitäisivät minua fiksuna. Siitä huolimatta minua pidetään fiksuna; sillä kaikki ihmiset pitävät ystävällisestä, toista huomioivasta käytöksestä.
Tuskinpa sinusta tappajaksi on. Tuskin haluat vankilaan istumaan moneksi vuodeksi. Oletko sä miettinyt miksi ihmiset lähtee menemään sun seurasta? Puhutko sä outoja, käyttäydytkö sä oudosti, oletko sä koulun outolintu joka pukeutuu erikoisesti ja on naamaltaan erikoinen, oletko aina vakavana ja jotenkin vihaisen näköinen jopa?
samannäköinen minä mielestäni olen kuin muut, tavallisten vaatekauppojen tavallisine vaatteineni, enkä käytökseltänikään eroa normaalista sosiaalisesta ihmisestä kun sellaiseen tilanteeseen pääsen. oma itseni olen mutta en poikkeava.
toisen ihmisen tappaminen on vähän sama kuin itsemurha, sen jälkeen jatkoa ei ole. voihan sitä miettiä haluaako jatkaa tätä paskaa niin kauan kuin jaksaa (vai tarkoittaisiko vaihtoehtojen miettiminen jo sitä, että nyt ei enää jaksa?), toteuttaako päiväunensa joutuen vankilaan jatkamaan yksinäisyyttään uusissa ankeissa olosuhteissaan vai olisiko sittenkin parempi idea lopuksi tappaa itsensäkkin.
Minä olen aikoinani myös miettinyt erään/eräiden tappamista, mutta se oli vain sellainen fantasia. Veikkaanpa, että samoin on myös sinulla. Et sinä pohjimmiltasi ketään halua tappaa, ainoastaan vahingoittaa. Vaikutat masentuneelta. Masentuneen ihmisen maailmankuva on vinksallaan. Ihminen ei siinä tilassa näe asioita oikein. Projisoit omaa masennustasi toisiin ihmisiin.
Fantasiat ihmisten tappamisesta ei mun mielestä kuitenkaan ole niin vakavia kuin fantasiat itsensä tappamisesta. Meinaan vain sitä, että on paljon suurempi kynnys lähteä tappamaan toista kuin itseään. Itsensä tappaminen on sen suhteen helppoa.
Sun pitäisi saada apua. Minkä ikäinen olet? Voisit hankkiutua esim. kouluterkkarin kautta psykologille. Psykologille voit puhua ihan samoista asioista, mistä olet täälläkin jutellut. Ei se pidä sua hulluna. Se on varmasti nähnyt kaikenlaista. Saat toimivan lääkityksen, viikottaista juttuseuraa ja ehkä jopa hitusen toivoa ja elämänhalua.
Niin, ja älä syytä itseäsi tapahtumien kulusta.
Saa puhua outoja, saa olla koko ajan vakavana, saa pukeutua erikoisesti, jos ne todella ovat osana jotakin ihmistä. Ei tarvitse muuttua muiden tähden, vaan saa olla juuri niin omituinen ja kammoksuttu kuin vain on. Ainakin löytyvät helposti ne henkilöt, jotka aidosti pitävät toisen luonteesta.
Mielestäni olet ammattiavun tarpeessa. Muista kuitenkin että ihmisillä on paljon suurempiakin ongelmia kuin sinulla esim. halvautuneet, syöpäsairaat, mielisairailoihin suljetut.
Sinuna en lähtisi arvostelemaan masentuneen ihmisen ongelmien suuruutta. Itse olen nähnyt kaikenlaista.
Kyllä -olen yrittänyt itsareita useasti.
Kyllä -olen asunut psykiatrisella osastolla useammann kerran.
Kyllä -sairastan erittäin kivuliasta fyysistä pitkäaikaissairautta, jonka ehkäisemiseen ei ole vielä keksitty lääketieteellistä keinoa.
Ja kaikista pahin on masennus. Syövästä voi toipua lääkkeiden/hoidon ansiosta, mutta masennuksesta toipumiseen tarvitaan paljon enemmän. Ja se enemmän tarkoittaa asioita, joita ei ihmisjärjellä voi edes ymmärtää.
Älä siis vähättele.
TÄYSIN samanlaisia tuntemuksia kuin minulla joskus, olin varma että tapan ne, mutta onneks en, se loputon viha ja masennus oli ihan perseestä. Vieläkin ne mun kaverit/vihamiehet on samalla luokalla, taitaa olla kuudetta vuotta nyt. Nykyään oon lakannu välittämästä. En puhu niille, en välitä, en ole missään tekemisissä. Jos sattuu jossain jonkun sanan sanomaa nille tai ne mulla ei haittaa, mitä väliä. En ole edes samoilla tunneilla niiden kanssa, monissa eri luokissa.. Nykyään panostan VAIN hyvään seuraan, mitä se sit onkaan, en ahdistavaan, masentavaan, vaikka joskus sillon saatto olla että kaikki seura vitutti..
Sua vois auttaa joku mielialalääkitys. Todellakin vois auttaa ja paljon!!! Kannattais ehkä testata(voi lopettaa jos ei tykkää). Pääsee kerralla noista oloista eroon jos ei tunnu muu auttavan. Taas jos vedät jotain alkoholia niin kohta poltat jonkun rakennuksen tuossa paskassa olossa.
ja nää vihamiehet/kaverit oli mun kiusaajia joskus, nyt ei kukaan voi kiusata enää tai "tulee turpiin" tai en vaan oikeasti välitä yhtään