Konserttikiellossa ja muussa vanhoillislestadiolaisuuden kulttuurivihamielisyydessä heijastuvat agraaritaustaisen herätysliikkeen kaunaiset ennakkoluulot ja silkka tietämättömyys.
Herätysliikeeseen ei ennen 60-lukua kuulunut paljoakaan koulutettua keskiluokkaa,joiden elämänpiiriin olisivat kuuluneet hyvään kotikasvatukseen sisältyvänä tapa kiittää toista ihmistä hyvin tehdystä työstä, (aplodeeraaminen) ei kulttuuri eivätkä taiteet, ei myöskään esimerkiksi suvun ja ystävien kesken sivistyneet ylioppilas- tai syntymäpäiväjuhlat tai muut tapaamiset onnittelu- ja tervehdysmaljoineen.
Maaseudun vaatimattomissa oloissa ihmisten aika kului pääasiassa ravinnon hankintaan ja muuhun ehdottoman välttämättömään, leivän eteen raataessa ja luonnon rytmien mukaan kulloinkin asiaankuluvia askareita toimittaessa.
Tästä taustasta kumpuavat monet nykyisin todellisiksi kummajaisiksi jähmettyneet "synnit".
Tietämättömyys ja typeryys on vanhoillislestadiolaisuudessa nostettu uskonkappaleeksi.
Mitä idioottimaisempi epäluulo, sitä varmempi saa olla siitä, että siitä tehdään vielä tätä epoäluuloakin tiukempi ratkaisu eli "rakkauden neuvo". Kliseeksi muodostunut sanontta kuuluu: "Uskovainen ei halua". "Uskovainen ei halua käydä kuuntelemassa klasssita musiikkia konsertissa." Tätä esitetään kuin asia tosiaan olisi niin. Se on valhe. Hyvin moni meisät haluaa kuunnella elävää musiikkia. Toki musiikkia on kiva kuunnella myös CD:ltä ja radiossta, mutta asianmukaisesti suunnnitellussa konserttisalissa syntyy kokonaiselämys, jota ei korvaa mikään kotona tuotettu.
Ja sitten pähkäillään, mistähän se Raamatunpaikka nyt löyudetään jolla tätä kieltoa voitaisiin muka "perustella"!!! :-)
VL-liikkeelle on varmaan hyväksi että se laajenee Venäjälle ja sinne paljonpuhuttuun Togoon. On pakko silmien vähän avautua.
Herätysliikeeseen ei ennen 60-lukua kuulunut paljoakaan koulutettua keskiluokkaa,joiden elämänpiiriin olisivat kuuluneet hyvään kotikasvatukseen sisältyvänä tapa kiittää toista ihmistä hyvin tehdystä työstä, (aplodeeraaminen) ei kulttuuri eivätkä taiteet, ei myöskään esimerkiksi suvun ja ystävien kesken sivistyneet ylioppilas- tai syntymäpäiväjuhlat tai muut tapaamiset onnittelu- ja tervehdysmaljoineen.
Maaseudun vaatimattomissa oloissa ihmisten aika kului pääasiassa ravinnon hankintaan ja muuhun ehdottoman välttämättömään, leivän eteen raataessa ja luonnon rytmien mukaan kulloinkin asiaankuluvia askareita toimittaessa.
Tästä taustasta kumpuavat monet nykyisin todellisiksi kummajaisiksi jähmettyneet "synnit".
Tietämättömyys ja typeryys on vanhoillislestadiolaisuudessa nostettu uskonkappaleeksi.
Mitä idioottimaisempi epäluulo, sitä varmempi saa olla siitä, että siitä tehdään vielä tätä epoäluuloakin tiukempi ratkaisu eli "rakkauden neuvo". Kliseeksi muodostunut sanontta kuuluu: "Uskovainen ei halua". "Uskovainen ei halua käydä kuuntelemassa klasssita musiikkia konsertissa." Tätä esitetään kuin asia tosiaan olisi niin. Se on valhe. Hyvin moni meisät haluaa kuunnella elävää musiikkia. Toki musiikkia on kiva kuunnella myös CD:ltä ja radiossta, mutta asianmukaisesti suunnnitellussa konserttisalissa syntyy kokonaiselämys, jota ei korvaa mikään kotona tuotettu.
Ja sitten pähkäillään, mistähän se Raamatunpaikka nyt löyudetään jolla tätä kieltoa voitaisiin muka "perustella"!!! :-)
VL-liikkeelle on varmaan hyväksi että se laajenee Venäjälle ja sinne paljonpuhuttuun Togoon. On pakko silmien vähän avautua.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Maatalousyhteiskunnassa kulttuuritoiminta oli ennen hyvin vilkasta. Etenkin nuorisoseuroissa kukoistivat kaikki kulttuurin osa-alueet näytelmistä musiikkiin, lausuntaan ja kirjallisuuden tutkimiseen. Useimmiten viikottain oli harjoituksia, kirjallisuuspiirejä ja opintokerhoja. Ja jopa kerran kuukaudessa pidettiin iltamia, joissa oli kulttuuriesityksiä. Nuorisoseurasta sitten riippui, päättyivätkö iltamat tansseihin vai ei.
Joillakin paikkakunnilla nuorisoseurojen kanssa suosiosta kilpailivat suojeluskunnat, työväenyhdistykset, raittiusyhdistykset, maamiesseurat ja vapaapalokunnat. Niidenkin toimintaan liittyi kulttuuritoiminta.
Yleisöä iltamissa oli tuvan täydeltä. Aika paljon yleisöä oli muiltakin kyliltä.
Hienointa maaseudun ja kaupunkien työväestön kaupunginosissa oli, että esiintyjät ja katsojat koostuivat valtaosaltaan samoista ihmisistä. Jokaisen esiintyminen taidoista riippumatta koettiin arvokkaaksi sinänsä. Vastaavaa koettiin toiminnan hiljennyttyä vasta 70-luvun lopun punk-liikkeen lyhyen historian aikana.
En tiedä, oliko kulttuurielämä lestadiolaiskylissä paljonkin hiljaisempaa, mutta agraaritausta ei ollut se, joka hiljaisuuden aiheutti. Muut herätysliikkeet kuin lestadiolaisuus elivät yleensä ainakin nuorisoseurojen rinnalla ilman ristiriitoja. Ehkä lähinnä suhtautuminen tanssiin aiheutti keskustelua.
Kokonaisuutena nuorisoseurat kuitenkin koettiin tärkeiksi, koska ne pitivät nuorison poissa juopottelusta ja tupakanpoltosta ja vetivät sen mukaan hyviin henkisiin harrastuksiin. Monet tunnetut hengelliset puhujat osallistuivat itsekin nuorisoseurojen toimintaan.
Jotensakin kummallista on ollut mielipiteiden vaihto tästä agraarikysymyksestä. Aivan kuin maalaisympäristö olisi joku takapajula, jossa ei ole kuultu eikä nähty kaupungien fiiniyksistä. Täytyy olla tosi tietämtöntä, jos näin kuvittelee.
Samalla tavalla maalla käydään koulua, samalla tavalla sinne tulevat lehdet, on radiot ja laajakaistayhteydet. Sieltä käydään jopa kaupungissa töissä! Kansalaisopistojen tarjonta ulottuu maaseudullekin ja kulkuvälineitä on, joilla pääsee sinne minne haluaa. Ja myös edellä mainitut seurat ovat tehneet paljon maaseudun asujien eteen, ja niissähän toimivat juuri maalla asujat itse.
Aika kehno selitys lestadiolaisuudelle on agraarisuus. Kyllä tässä on ihmisten sydämen halu olla mukana, sekä kaupunkilaisten että maalaisten.
ei ole pahemmin perehtynyt ja ei tosiaan ookaan maaseutuun. Ja vielä suurempi todennäköisyys on, että hän kantaa vihaa tai jopa kateutta maalla elämiseen. Ja haluaa olla ylempänä kuin maaseudun puhtaassa ympäristössä eläneet. Hän kuvittelee, että maalaiset on tolla ja heillä ei ole tapoja, mutta minusta tuollainen mollaus ei ole oikein sävyisää ja hyvätapaista. Pitäs kouluttaa tuossa asiassa tota tyyppiä.
ja kritisoit taloa perässä. Oi tapoja, oi aikoja.
Mutta tämän ajan nuoriso saa kaiken haluamansa, niin siinäpä sitä ollaan. Muuta ku kritiikkiä sitten ja "paskaa" niskaan heitetään kiitokseksi palkkiosta, kasvatuksesta, koulutuksesta ja muusta. Ymmärtämättä kokonaisuuksia ja ennen kaikkea sävyisää käytöstä. This is true.
VL-liikkeessä näkyy voimakkaana tyypillinen ennen sotia peräpohjalaisessa syrjäkylässä ollut arvomaailma: Ei ollut muita uskovia kuin vl, ei käyty konserteissa, ei käyty elokuvissa, ei urheiltu, ei ollut televisiota, poltettiin hyvin yleisesti tupakkaa, sallittiin ei-uskovaisille rankkakin ryppääminen, elämä kului lähes kokonaan leivänhankinnan perässä, suuri lapsimäärä oli vanhuden turva.
kulttuurivihamielisyyteen omantunnon puolella. Pyhän Hengen äänen kuunteleminen sydämessä on kielletty, jos se sattuu puhumaan vastoin seurakunnan neuvoja. Mitä latteampi ihminen on henkisesti, sitä helpompi häntä on kuljettaa kuin pässiä narussa uskoon liittyvissä asioissa. Hän kiinnittää mielensä vain ulkonaiseen ja aineelliseen, ja hengen puolella hänet on helppo ohjeistaa niinkuin halutaan. Kulttuurin harrastaminen on vaarallista, koska se johtaa ihmisen väistämättä ajattelemaan myös hengellisiä kysymyksiä. Samaa hengenelämäähän se pohjimmiltaan on. Ihmisestä tulee vaikeasti hallittava. Ei ihme, että tämä yritetään estää.
Esitetäänpä asiat sitten vanhoillislestadiolaisen kannalta katsottuna.
Ei pidä paikkaansa ettemme kiittäisi toista ihmistä hyvästä työstä. Voi sanoa, että arvostamme yleensäkkin rehellistä työntekoa. Samalla kuitenkin emme unohda Jumalan työtä meidän luomakunnassamme ja kiitämme isänmaastamme ja monista hyvistä asioista myös Luojaamme.
Emme tosin aplodeeraa yleensä kirkossa, koska pidämme sitä vääränä paikkana ylenpalttisille kunnianosoituksille nimenomaan ihmiselle.
Kulttuuri ja taiteet eivät ole pois vanhoillislestadiolaiselta. Hyvin moni meistä maalaa, kirjoittaa runoja, laulaa ja musisoi moninaisesti. Arvostamme Luojan meille antamia lahjoja ja käytämme niitä toistemme parhaaksi, emme kuitenkaan omaa kunniaa tavoitellen maailman näyttämöillä.
Juhlimme myös ylioppilaita ja valmistuneita ammattiin, arvokkaasti laulamalla ja soittamalla yhdessä, tosin ilman viinaa. Jokainen vieras muistaa varmasti koko juhlan kulun eikä herää seuraavana aamuna päänsärkyyn...
Niin... emme tosiaan kohota maljoja juhlan sankarille vaan kiitämme mieluummin Jumalaa pitkästä iästä tai saavutetusta menestyksestä.
Emme ehkä käy mielellämme maksullisissa konserteissa, mutta kuuntelemme kyllä myös elävää musiikkia tilaisuuksissa mihin on vapaa pääsy ja jossa esitetään klassistakin musiikkia.
ON toki niinkin, että osa asioista joita emme täällä Suomessa näe hyvänä on niinsanotusti kulttuurisidonnaisia. Ne eivät välttämättä ole syntiä ja uskosta erottavia itsessään, mutta lieveilmiöt voivat usein olla uskosta poisvieviä. Varmasti on asioita joita Togossa tai Ecuadorissa tai Venäjällä koetaan toisin.
Mikä ihme juttu tämä on, että lestadiolaiset on kulttuurivihamielisiä. Siitäkö tämä on keksitty, että enimmäkseen ei käydä elokuvissa tai kuunnella muuta kuin klassista musiikkia tai käydä teatterissa?
Entä kaikki muut kulttuurin alueet? Onhan lestadiolaisia ammattitaiteilijoitakin ties miten monella saralla. Puhumattakaan harrastajista.
Tekemättä mitään tutkimusta aiheesta sanoisin, että lestadiolaisissa perheissä luetaan lapsille hyvin paljon. Samoin lauletaan ja soitetaan, kuunnellaan musiikkia, tehdään käsitöitä ja muuta luovaa.
Oliskohan se vihamielisyys taas jossain muualla?