Koska liikuin pääasiassa maatalouspiireissä joitakin laitos- ja yrityskäyntejä lukuunottamatta traktorihuoltomiehen tehtävissä, niin minua usein myös värvättiin maatalousnäyttelyihin eri tehtäviin lomillani, ja usein niihin suostuinkin, koska tapahtumat olivat hauskaa vaihtelua varsinaiseen työhöni. -Usein oli perheenikin mukana viikonloppuisin päiväseltään, jos matka ei ollut pitkä ja ilmat olivat ennusteen mukaan sopivat.
-Kerran taas minut oli värvätty lähikaupungissa pidettävään maatalousnäyttelyyn, joka oli järjestetty paikallisen raviradan alueelle.
-Ruutuvihkoni sivulla lukee Su -/- 197-, “Oskari-Karju karkasi!”
-Tehtäväni siellä oli jakaa yleisölle traktoriaiheisia mainoslehtisiä ja toimia samalla “järjestysmiehenä” kotieläinten näyttelyalueella, kuten olkavarteeni pujotettu nauha kertoi. Lisäksi minulla oli paikallista sanomalehteä mainostava kirkasvärinen mainosliivi päälläni.
-Eläimille oli rakennettu laavuntapaiset katokset, kullekin lajille erikseen ja niiden eteen oli rakennettu laudoilla aidatut pienet käyntipihat, jossa yleisö sai ihailla valioyksilöitä, vaikkapa aidanraosta kädellä niskaa raaputtaen, jos elikko sattui olemaan tuttavuudentekohaluinen.
-Sikaosastolla ehkä joku onneton tenava oli tyrkännyt luultavasti eskimopuikosta jääneellä jäätelötikulla aidanraosta Oskari-nimistä ehkä 300-kiloista valiokarjua silmään, ja ystävällisesti röhkinyt possu oli hermostunut.
-Mikään lauta-aita ei pidellyt tuota hurjimusta ja niin möhkälemäinen karju syöksyi yleisön joukkoon puunsäleiden lentäessä.
-Ihmisten kirkuessa juoksin paikalle ja näin valtavan karjun ryntäilevän edestakaisin. Joitakin ihmisiä oli kaatunut maahan.
-Mikä nyt neuvoksi!?
-Läheisen hevosvarusteteltan vieressä oli pino kuormalavoja ja paikalla olleet miehet hakivat sieltä “esiliinan” itselleen ja näin muodostuneen liikkuvan aidan avustuksella hirmustunut possu saatiin ohjattua yleisöalueen ulkopuolelle.
-Onnettomuudeksi raviradan keskellä sijaitsi pieni lampi ja sinne tuo possu tietenkin säntäsi vahingossa.
-Lampi oli niin matala, ettei possu hukkunut mutta vieressä seisoneet paikallisen palokunnan esittelykalustot ja miehet saivat possun pelastamisessa ainutlaatuisen “lähitehtävän”, kun ei tarvinnut lainkaan ajaa eikä soittaa sireeneitä.
Tässä se inhoittava ja kirottu rasvakoura taas muisteli.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Anteeksi että tässä on sepustukseni kahdesti peräkkäin vahingossa, mutta taitaa olla niin että olen jo niin vanhuudenhöperö, että täytyy nämä nettihommat lopetella, kun näkökin on viimeaikoina huonontunut niin, etä uusista silmälaseista huolimatta on vaikea kirjoitella.
Elä hyvä mies lopeta kirjoittelua!! Kyllä niitä pikkuvirheitä tapahtuu tekevälle miehelle!
Nämä muistelut ovat lähes ainoat jutut mitä enää viitsii lukea palstalla. Kaivinkonepuolella en enää juuri käy, kun sen ovat vallanneet sellaiset ihmiset jotka ovat nähneent koneita vain telkkarissa ja jutut ovat sen mukaisia.
lisää näitä juttuja,näitä on mukava lukea