Olen kärsinyt rakkaudettomuudesta lapsena, milloinkaan en ole kuullut vanhempieni sanovan minulle, että he rakastaisivat minua. Siskoni joutui hoitamaan minua pikkuvauvaa jo 9 vuotiaasta lähtien, hän onkin sitten liian kiltti ollut elämässään - liikaa vastuuta lapsena? Hänellä on ollut myös paljon ongelmia hyväksyä sitä, että häntä rakastetaan. Olemme siinä aivan samanlaisia, ei meitä voi rakastaa.
Minulla on ollut monia seurustelusuhteita, minut on jätetty kerran, aina minä olen ollut jättäjä. Jätin myös aviomieheni, jonka kanssa minulla on lapsiakin. Jätän, jätän ja jätän.
Nyt olen tehnyt suurimman virheen elämässäni. Olen käyttäytynyt niin idioottimaisesti pelätessäni että sielunkumppanini, rakastamani mies jättää minut. Olen pelännyt sitä vuoden, koska hän on hokenut ettei meillä ole tulevaisuutta. Ne ovat olleet vain pelkona, sillä kummallakaan ei ole ollut järki päässä kun suhteemme alkoi. Ensin pitäisi toipua avioeroista ja auttaa lapsia eteenpäin. Mutta me emme tehneet niin, vaan mielessä oli epärealistisia kuvia siitä, miten ratsastamme yhdessä auringonlaskuun.
No, minuahan ei jätetä, alitajuntani varmaan huusi, ja minäpä yritin ihastua toiseen mieheen koska "kohta toi mut jättää kuitenkin"...voi hyvä luoja miten epätoivoisia tekoja ihminen voikaan tehdä? Kävikin niin, että tämä sielunkumppanini todella ON sielunkumppanini, eikä yritykseni ihastua toiseen mieheen oikein onnistunut, koska minusta ei ollut siihen vaikka tosissani yritin (TYHMÄ). Nyt tajuan entistä kirkkaammin kenen rinnalla paikkani on mutta arvatkaapas mitä? Nyt se onkin myöhäistä koska rakkaani tietää touhuistani. Kerroin loputkin hänelle ja olin onnellinen että valheiden vyyhti alkaa purkaantua. Nyt meni "vain" luottamus. Ja oikeastaan koko suhde, mies ei halua enää minua, vaikka yhdessä olemme viimepäivät itkeneetkin ja hetkittäin hänestäkin tuntuu että ehkä selviämmekin. Mutta ei enää. Nyt se on loppu.
Miten idiootti voi ihminen olla? Miksen osaa olla yksin, miksi pelkään aina että minut jätetään? Miten ihmeessä voin saada itseluottamusta. Minä vain satutan muita ihmisiä koska olen joutunut itse tuntemaan itseni huonoksi kaikessa.
Kantapään kautta oppii, mutta en tule ikinä antamaan itselleni anteeksi sitä, että petin rakkaani luottamuksen ja menetin hänet oman paskamaisuuteni vuoksi.
Minulla on ollut monia seurustelusuhteita, minut on jätetty kerran, aina minä olen ollut jättäjä. Jätin myös aviomieheni, jonka kanssa minulla on lapsiakin. Jätän, jätän ja jätän.
Nyt olen tehnyt suurimman virheen elämässäni. Olen käyttäytynyt niin idioottimaisesti pelätessäni että sielunkumppanini, rakastamani mies jättää minut. Olen pelännyt sitä vuoden, koska hän on hokenut ettei meillä ole tulevaisuutta. Ne ovat olleet vain pelkona, sillä kummallakaan ei ole ollut järki päässä kun suhteemme alkoi. Ensin pitäisi toipua avioeroista ja auttaa lapsia eteenpäin. Mutta me emme tehneet niin, vaan mielessä oli epärealistisia kuvia siitä, miten ratsastamme yhdessä auringonlaskuun.
No, minuahan ei jätetä, alitajuntani varmaan huusi, ja minäpä yritin ihastua toiseen mieheen koska "kohta toi mut jättää kuitenkin"...voi hyvä luoja miten epätoivoisia tekoja ihminen voikaan tehdä? Kävikin niin, että tämä sielunkumppanini todella ON sielunkumppanini, eikä yritykseni ihastua toiseen mieheen oikein onnistunut, koska minusta ei ollut siihen vaikka tosissani yritin (TYHMÄ). Nyt tajuan entistä kirkkaammin kenen rinnalla paikkani on mutta arvatkaapas mitä? Nyt se onkin myöhäistä koska rakkaani tietää touhuistani. Kerroin loputkin hänelle ja olin onnellinen että valheiden vyyhti alkaa purkaantua. Nyt meni "vain" luottamus. Ja oikeastaan koko suhde, mies ei halua enää minua, vaikka yhdessä olemme viimepäivät itkeneetkin ja hetkittäin hänestäkin tuntuu että ehkä selviämmekin. Mutta ei enää. Nyt se on loppu.
Miten idiootti voi ihminen olla? Miksen osaa olla yksin, miksi pelkään aina että minut jätetään? Miten ihmeessä voin saada itseluottamusta. Minä vain satutan muita ihmisiä koska olen joutunut itse tuntemaan itseni huonoksi kaikessa.
Kantapään kautta oppii, mutta en tule ikinä antamaan itselleni anteeksi sitä, että petin rakkaani luottamuksen ja menetin hänet oman paskamaisuuteni vuoksi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jaksamista sinulle. Anteeksianto ja pyytäminen on kaiken paranemisen perusta.