Kauniissa kaupungissamme on kaikki mitä pikkukaupungeissa muuallakin.
PAITSI meillä paikallisliikenne tökkii tosi pahasti. Toivottavasti joskus hoksataan tehdä se joustavaksi ja käyttäjäystävälliseksi. Bussit kulkemaan juohevasti eri aikoina. Nyt ne menee kuin köyhän talon porsaat: kaikki tiukassa jonossa!!!!!! Ehdotan, että selvitetään keino, jolla tehtäisiin paikallisbussilla matkustus houkuttelevaksi.
Jos yhdensuuntainen matka maksaa 2,60 euroa, edestakainen puolestaan 5,20 euroa. Ja HUOM!!!! matka on korkeintaan 6 kilometriä. Sen yli mentäessä hintakin nousee.
Ei pitäisi muistella markkoja, mutta yli KOLMEKYMPPIÄ kaupunkireissuun!!!! Hyvänen aika!
Mitä se korotus olikaan eläkkeisiin ja mihin muualle sitä tulikaan? Oliko se kuukaudessa vitonen?
Paikallisliikenteestä asiaa
41
3716
Vastaukset
- Mahdotonta
Laatia sellaiset vuorot, että ne kävisi kaikille. Nykyisin bussitaksat ovat pilviä hipovia, ja kallistuvat koko ajan, sitä mukaan kuin öljy kallistuu. Koko ajan matkustajamäärä vähenee, ja hinnat eikun kallistuvat. Mieluimmin kuljen fillarilla, kuin laitan kaupunki reissuun 5,20e.
- kuljen pyörällä
vaikka talvellakin. Muualla esim. saa yhden lipun hinnalla ajaa tunnin verran. Mut ei täällä, ehei.
Siinä tunnissa just kerkeis hoitaa jonkun asian kaupungillakin, vaihtaa linjaa ym.
Eipä paljoa kiinnosta linkkua käyttää tässä k..ikaupungissa! - laitan
sen 5.20e bensaan ja ajan omalla autolla kymmenen kertaa kaupunkiin ja kotia.
- Linjurin asiakas - ehkä
kuljen pyörällä kirjoitti:
vaikka talvellakin. Muualla esim. saa yhden lipun hinnalla ajaa tunnin verran. Mut ei täällä, ehei.
Siinä tunnissa just kerkeis hoitaa jonkun asian kaupungillakin, vaihtaa linjaa ym.
Eipä paljoa kiinnosta linkkua käyttää tässä k..ikaupungissa!Jos tarpeeksi moni asiakas alkaisi kaivata muutosta, tapahtuisi se bussiliikenteen vilkastumisena. Hyöty olisi ehdottomasti molemminpuolinen. Kun ihmisille tulee ikää lisää, jää fillarointikin hiukka vähemmälle, voit uskoa. Tai ihan mukavuudenhalusta voisi hypätä bussiin.
Jos ikinä kukaan ei ala tyhmyyksissään kyselemään muutoksen perään, ei sitä tule.
Katsotaan mitä kehitystä tapahtuu.
- Erja
käyttämättä niitä busseja, jos ne on mielestäsi kalliita.
Elintaso nousee ja sen mukana myös hinnat, jos muistelet palkkaasi markka-aikana, niin sekin oli silloin yli kolmannes pienempi kuin nyt.- Iki-Liikuttuja
Miksi noin kärkäs vastaus, kai siihen on syynsä? Oliko tarkoitus lopettaa keskustelu alkuunsa? Miksi???????????????
Mietitäänhän asiaa hiukan.
Kuinka aikataulut suunnitellaan? Jos yhdestä myöhästyt, kaikki menevät ohi - ja kaikki somasti peräkkäin HUOMIO! Siinä oli se pointti.
Keskikaupungilta Taville tai toiselle puolelle kaupunkia pääsisi juohevasti, jos bussien ajoitus olisi joustava, hiukan väliä ajoituksessa. Ei mikään estä järjestämästä päivällä eri tavalla kuin aamu- ja iltapäiväruuhkan aikana.
Jos ei asioita tyrmättäisi heti miettimättä vaihtoehtoja. Vallankin, jos vielä joku haluaisi kulkea bussilla. Työpaikkoja sielläkin on. Vai mitä? - Ihme
Iki-Liikuttuja kirjoitti:
Miksi noin kärkäs vastaus, kai siihen on syynsä? Oliko tarkoitus lopettaa keskustelu alkuunsa? Miksi???????????????
Mietitäänhän asiaa hiukan.
Kuinka aikataulut suunnitellaan? Jos yhdestä myöhästyt, kaikki menevät ohi - ja kaikki somasti peräkkäin HUOMIO! Siinä oli se pointti.
Keskikaupungilta Taville tai toiselle puolelle kaupunkia pääsisi juohevasti, jos bussien ajoitus olisi joustava, hiukan väliä ajoituksessa. Ei mikään estä järjestämästä päivällä eri tavalla kuin aamu- ja iltapäiväruuhkan aikana.
Jos ei asioita tyrmättäisi heti miettimättä vaihtoehtoja. Vallankin, jos vielä joku haluaisi kulkea bussilla. Työpaikkoja sielläkin on. Vai mitä?Että ei edes kaupunkiin päästä ilman linkkua. Pitäisikö teidät hakea kotiovelta. Totta kait ne kulkee harvemmin Sunnuntaina ja lauantaina, sehän on kustannuskysymys. Työnantaja säästää, kun on harvemmin vuoroja viikonloppuisin. Vaihtolippu käytäntö on voimassa. Esim: ei tavilta pääse kuin yhdellä linkulla itä puolelle kaupunkia. Linja-autoasemmalla voi vaihtaa linjaa, minne sit meneekin. Minkä laisethan aikataulut olisivat, jos ne laatisi asiakkaat:))
- Siis mitähhhhhhhhhhhhhhh?
Ihme kirjoitti:
Että ei edes kaupunkiin päästä ilman linkkua. Pitäisikö teidät hakea kotiovelta. Totta kait ne kulkee harvemmin Sunnuntaina ja lauantaina, sehän on kustannuskysymys. Työnantaja säästää, kun on harvemmin vuoroja viikonloppuisin. Vaihtolippu käytäntö on voimassa. Esim: ei tavilta pääse kuin yhdellä linkulla itä puolelle kaupunkia. Linja-autoasemmalla voi vaihtaa linjaa, minne sit meneekin. Minkä laisethan aikataulut olisivat, jos ne laatisi asiakkaat:))
"Että ei edes kaupunkiin päästä ilman linkkua????"
Ole hyvä ja luepa ajatuksen kanssa mitä tulit kirjoittaneeksi! Kerron yhden pikku salaisuuden ja toivon sen jäävän vain meidän keskeiseksi: bussit kulkee siksi, että ihmiset pääsee NIILLÄ kaupunkiin!!!!
Tuli kai yllätyksenä. Miksi muun vuoksi ne kulkisivat? Kerro, lukisin sen suurella mielenkiinnolla.
Ihana totuus: bussit ovat asiakkaita varten - kuten myös bussikuskit. Jos palvelun parantamiseksi ei tehdä jotakin ja vähän äkkiä, jää yhtiöltä nekin rahat saamatta.
Olet varmaan edelleenkin kannustavasti ja kehittävästi asiasta toista mieltä? - Sitä en kiellä
Siis mitähhhhhhhhhhhhhhh? kirjoitti:
"Että ei edes kaupunkiin päästä ilman linkkua????"
Ole hyvä ja luepa ajatuksen kanssa mitä tulit kirjoittaneeksi! Kerron yhden pikku salaisuuden ja toivon sen jäävän vain meidän keskeiseksi: bussit kulkee siksi, että ihmiset pääsee NIILLÄ kaupunkiin!!!!
Tuli kai yllätyksenä. Miksi muun vuoksi ne kulkisivat? Kerro, lukisin sen suurella mielenkiinnolla.
Ihana totuus: bussit ovat asiakkaita varten - kuten myös bussikuskit. Jos palvelun parantamiseksi ei tehdä jotakin ja vähän äkkiä, jää yhtiöltä nekin rahat saamatta.
Olet varmaan edelleenkin kannustavasti ja kehittävästi asiasta toista mieltä?Välimatkat kuitekin ovat itäpuolelta kaupunkia ja länsi puolelta keskustaan enimmillään kuitenkin, noin 4-6 km. Oletko kuitekin valmis maksamaan siitä 5,20e. Minä en olisi, en missään nimessä. Bussit kulkee siksi, että ihmiset PÄÄSISIVÄT niillä kaupunkiin, kaikki eivät pääse, kun aikataulut ovat laadittu tavalla, joka ei kaikille sovi.Eikös tästä ollut kysymys?? Miten sitä palvelua parannettaisiin?? Mitä tämä lippu pitää sisällään?? Kuuluko tähän kahvi pullalla? Vai jotain muut , ken ties? Vai kattako tämä vain matkan? Tätäkö tarkoitit? Ehdotappas sinä jotain:)))
- valmiskin
Sitä en kiellä kirjoitti:
Välimatkat kuitekin ovat itäpuolelta kaupunkia ja länsi puolelta keskustaan enimmillään kuitenkin, noin 4-6 km. Oletko kuitekin valmis maksamaan siitä 5,20e. Minä en olisi, en missään nimessä. Bussit kulkee siksi, että ihmiset PÄÄSISIVÄT niillä kaupunkiin, kaikki eivät pääse, kun aikataulut ovat laadittu tavalla, joka ei kaikille sovi.Eikös tästä ollut kysymys?? Miten sitä palvelua parannettaisiin?? Mitä tämä lippu pitää sisällään?? Kuuluko tähän kahvi pullalla? Vai jotain muut , ken ties? Vai kattako tämä vain matkan? Tätäkö tarkoitit? Ehdotappas sinä jotain:)))
maksamaan,sis.(palkat,polttoaineet,autojen kuoletukset,autojen kunnostus,siivous,huollot,työasut,että kaikkee tälläistä muuta pientä häslinkiä ennenkuin sinä kuraisine saappaines lontustat linjuriin,niin vai sulle vielä kahvi ja pulla mokoma narisija,lampsi kaupunkiis.
- Asiakas kaskas
Ihme kirjoitti:
Että ei edes kaupunkiin päästä ilman linkkua. Pitäisikö teidät hakea kotiovelta. Totta kait ne kulkee harvemmin Sunnuntaina ja lauantaina, sehän on kustannuskysymys. Työnantaja säästää, kun on harvemmin vuoroja viikonloppuisin. Vaihtolippu käytäntö on voimassa. Esim: ei tavilta pääse kuin yhdellä linkulla itä puolelle kaupunkia. Linja-autoasemmalla voi vaihtaa linjaa, minne sit meneekin. Minkä laisethan aikataulut olisivat, jos ne laatisi asiakkaat:))
Tavi on itäpuolella kaupunkia. Nojanmaa, Haka-alue ja Nätki ovat itäpuolella kaupunkia....
Keskusta on keskellä kaupunkia, josta porrastetut bussivuorot palvelisivat useampia ihmisiä. Osan matkasta käy minkä tahansa numeroinen bussi. Vaihtolippusysteemi voisi toimia useammallakin eri tavalla (näin maallikon mielestä).
Jos matka olisi edullisempaa henkilö/matka, tulisi useampia matkakertoja. Ihmiset löytäisivät taas joukkoliikenteen hyvät puolet.
Kaipaan kulkureviirin suurentamista joustavasti bussilla kulkien.
- ei oo
nyt kysymys mut kun ne edes kulkis esim. Pihlajaniemeltä viikonloppuisin lähtee viim.linkku KLO 13.00???keskustaan,eiku vaan mittari auto perseen alle jos haluaa mennä bilettää..myöhemmin
- sitä että nelonen
ei kulje viikonloppuisin lainkaan!!!
Että silleen!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! - Tarvetta on
sitä että nelonen kirjoitti:
ei kulje viikonloppuisin lainkaan!!!
Että silleen!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!Olen ihmetellyt, miksi ei päättäjille ole tullut mieleen ajattaa Hakatsun kolmonen (3) saman tien nelosen (4) reittiä Nojanmaanlahden kautta, ainakin jotkut vuorot. Samalla suunnalla kun ovat!!!!!!!! Ei luulisi olevan hankalaa.
Ja toinen juttu: hienoa olisi, jos otetaan sama käytäntö kuten hyvin monissa kaupungeissa on, että tunnin sisällä voisi samalla rahalla ajaa. Varmasti bussien käyttömäärä kasvaisi. Ja palvelun taso samalla. Jos mitään ei tehdä asiakkaiden saamiseksi, suotta parutaan, että heitä ei ole.
Saako ajatukset kannatusta? - äiti lastenvaunujen
Tarvetta on kirjoitti:
Olen ihmetellyt, miksi ei päättäjille ole tullut mieleen ajattaa Hakatsun kolmonen (3) saman tien nelosen (4) reittiä Nojanmaanlahden kautta, ainakin jotkut vuorot. Samalla suunnalla kun ovat!!!!!!!! Ei luulisi olevan hankalaa.
Ja toinen juttu: hienoa olisi, jos otetaan sama käytäntö kuten hyvin monissa kaupungeissa on, että tunnin sisällä voisi samalla rahalla ajaa. Varmasti bussien käyttömäärä kasvaisi. Ja palvelun taso samalla. Jos mitään ei tehdä asiakkaiden saamiseksi, suotta parutaan, että heitä ei ole.
Saako ajatukset kannatusta?kanssa maksutta kun se taas täällä maksaa 5,20e!
Herranen aika kun tää kaupunki on kallis paikka asua.
Sitäpaitti muualla ei edes ole kilometritaksaa, lippu maksaa sen 2 euroo ajoit sitten päästä päähän tai metrin matkan! - niin hirvittävän
äiti lastenvaunujen kirjoitti:
kanssa maksutta kun se taas täällä maksaa 5,20e!
Herranen aika kun tää kaupunki on kallis paikka asua.
Sitäpaitti muualla ei edes ole kilometritaksaa, lippu maksaa sen 2 euroo ajoit sitten päästä päähän tai metrin matkan!kun joutuu olemaan kuskin harmina ja painolastina,siitä lisämaksu,helskutti
- Asumme
äiti lastenvaunujen kirjoitti:
kanssa maksutta kun se taas täällä maksaa 5,20e!
Herranen aika kun tää kaupunki on kallis paikka asua.
Sitäpaitti muualla ei edes ole kilometritaksaa, lippu maksaa sen 2 euroo ajoit sitten päästä päähän tai metrin matkan!Savonlinnassa. Tallinassakin on viina halpaa, pitäisikö muuttaa sinne. Luuletko että tuota joku uskkoo" Ajoit sitten päästä päähän tai metrin matkan" Älä viiti:b :b
- ovat silti
Asumme kirjoitti:
Savonlinnassa. Tallinassakin on viina halpaa, pitäisikö muuttaa sinne. Luuletko että tuota joku uskkoo" Ajoit sitten päästä päähän tai metrin matkan" Älä viiti:b :b
Suomessa ja Tallinna jossain Virossa.
Käy joskus muualla kuin Virossa hakemassa tippuri ja halpaa votkoo!! - pässi täältä
Asumme kirjoitti:
Savonlinnassa. Tallinassakin on viina halpaa, pitäisikö muuttaa sinne. Luuletko että tuota joku uskkoo" Ajoit sitten päästä päähän tai metrin matkan" Älä viiti:b :b
- Näkyy olevan
pässi täältä kirjoitti:
Menkää Tampereelle asumaan, onpa nalpaa ajaa bussilla. Kaikki sinne, tullaan sitten bussilla Savonlinnaan, kun tulee ikävä.
- mut tänne
Näkyy olevan kirjoitti:
Menkää Tampereelle asumaan, onpa nalpaa ajaa bussilla. Kaikki sinne, tullaan sitten bussilla Savonlinnaan, kun tulee ikävä.
peräaukkoon ei tulisi ikävä kertaakaan!!
Se päivä tulee olemaan iloinen kun tätä kaupunkia ei tarvitse sanoa kotikaupungiksi!!! - onko muualla
mut tänne kirjoitti:
peräaukkoon ei tulisi ikävä kertaakaan!!
Se päivä tulee olemaan iloinen kun tätä kaupunkia ei tarvitse sanoa kotikaupungiksi!!!sen mukavampaa/helpompaa/tyydyttävämpää olla ja asua? Mitä sitten jos uudessa paikassa ei ole sen somempaa?
Ei tyytyväisyys ehkä olekaan ulkoista vaan kenties sisäinen juttu. Mukana kannetaan sitä mitä itse olemme. Ei siihen auta paikan- tai edes nimenvaihto.
Jospa porukalla tehtäisiin nykyinen olinpaikka mukavaksi viihtyä ja elää. - on vaan hitsin
onko muualla kirjoitti:
sen mukavampaa/helpompaa/tyydyttävämpää olla ja asua? Mitä sitten jos uudessa paikassa ei ole sen somempaa?
Ei tyytyväisyys ehkä olekaan ulkoista vaan kenties sisäinen juttu. Mukana kannetaan sitä mitä itse olemme. Ei siihen auta paikan- tai edes nimenvaihto.
Jospa porukalla tehtäisiin nykyinen olinpaikka mukavaksi viihtyä ja elää.vaikeeta minun ruveta alentaa bussihintoja. Kokeile sie josko ne uskois sinnuu paremmin!
- rakentavaa
on vaan hitsin kirjoitti:
vaikeeta minun ruveta alentaa bussihintoja. Kokeile sie josko ne uskois sinnuu paremmin!
Satuin lukemaan läpi ketjut. Suosittelen tekemään sen.
Ihan totta. Ensimmäisenä näkyy oleva EI EI EI EI KÄY EI MITENKÄÄN ONNAA EI MIULLE NYT SOVI MIE EN TARVII en en ei ei eiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii!!!
Hyvä kun ei äitiä huudeta apuun, kun joku uskaltaa ehdottaa jotain yhteistä monille tarpeellista juttua.
Uskomatonta mutta hyvin vesittävää. Yritähän hiukan enemmän kannustusta. Lähteeköhän sitä sinulta? - taitaa olla joku
rakentavaa kirjoitti:
Satuin lukemaan läpi ketjut. Suosittelen tekemään sen.
Ihan totta. Ensimmäisenä näkyy oleva EI EI EI EI KÄY EI MITENKÄÄN ONNAA EI MIULLE NYT SOVI MIE EN TARVII en en ei ei eiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii!!!
Hyvä kun ei äitiä huudeta apuun, kun joku uskaltaa ehdottaa jotain yhteistä monille tarpeellista juttua.
Uskomatonta mutta hyvin vesittävää. Yritähän hiukan enemmän kannustusta. Lähteeköhän sitä sinulta?isokin ongelma!! Pysy nyt ees housuissas.
- Matkustusongelma
taitaa olla joku kirjoitti:
isokin ongelma!! Pysy nyt ees housuissas.
Yhdellä sun toisella sellainen saattaa ollakin, kun tulee talvi ja kurjat kelit.
Ainakin aihe saa ihmiset kirjoittelemaan paikkakunnan asiasta. - kävin
ovat silti kirjoitti:
Suomessa ja Tallinna jossain Virossa.
Käy joskus muualla kuin Virossa hakemassa tippuri ja halpaa votkoo!!tampereella viime kesänä ja siellä bussivuorot kulki yölläkin!(kotiin)päästiin vois ottaa meidän pikkukaupunki vähän mallia ajovuoroja aamu 03-saakkka pääsis nuorisojoukko kottiin nukkumaan!!!!!!!!!!!!
- sinne.
äiti lastenvaunujen kirjoitti:
kanssa maksutta kun se taas täällä maksaa 5,20e!
Herranen aika kun tää kaupunki on kallis paikka asua.
Sitäpaitti muualla ei edes ole kilometritaksaa, lippu maksaa sen 2 euroo ajoit sitten päästä päähän tai metrin matkan!Mitä enää täällä valitat?
- Bussilla mennään
äiti lastenvaunujen kirjoitti:
kanssa maksutta kun se taas täällä maksaa 5,20e!
Herranen aika kun tää kaupunki on kallis paikka asua.
Sitäpaitti muualla ei edes ole kilometritaksaa, lippu maksaa sen 2 euroo ajoit sitten päästä päähän tai metrin matkan!Voisiko joku miettiä, miten paljon polttoaine- sun muita kuluja tulee, oli autossa kymmenen tai 50 henkilöä? Mutta vain yhden kuljettajan palkkaukseen kuuluvat menot kuitenkin/bussi. Ei jokaisen tarvitse ostaa omia bensojaan pikkuautossakaan. Ja älkää sanoko, että muutakin tarvitaan: auto, öljyt, kiinteät kulut........ Ei jokaisen matkustajan kohdalta lasketa joka kerran.
Ajattelen näin esimerkkinä: 100 matkustuskertaa x 2 euroa maksua tulee bussiyhtiölle edullisemmaksi kuin 50 matkaa 2,60 euroa. Tai jotenkin noin. Voisi edullisemmalla hinnalla useammin nousta kannattamaan paikallista yrittäjää. Ihan vaikka huvin vuoksi!!!!!!!! :) - miettiä
sinne. kirjoitti:
Mitä enää täällä valitat?
jokainen ihan rauhassa!
- Kannanottaja
Toivottavasti keskustelu kasvaa ja asiasta saisi monipuolisia kehittäviä ajatuksia eikä menisi tylsästi kiistelyksi.
Autottomille asia on tärkeä. Oikeasti!!!!!!!!!
Kyse on PALVELUN PARANTAMISESTA ja bussin käyttämisen HOUKUTTELEVAKSI TEKEMISESTÄ!
Anteeksi kun huusin, mutta en saa ääntäni sivistyneesti kuuluviin. :oD :) :o)
Ajatus oli, että voisi ihan mielijohteesta hypätä bussiin ja hurauttaa vaikka kylään Nätkille tai Aholahteen tai Kellarpeltoon! Tai kauppoihin. Että tulisi suunnittelematta käväistyksi jossakin. Olisi aikas kiva!- Että " Tällälailla"
Bussikuskitkin ajattelisivat hetken mielijohteesta >>>> Taidampa tästä lähteä ajelemmaan, jospa joku tarvitsisi vaikka mennä kylään >>>
- BadMyntton
Että " Tällälailla" kirjoitti:
Bussikuskitkin ajattelisivat hetken mielijohteesta >>>> Taidampa tästä lähteä ajelemmaan, jospa joku tarvitsisi vaikka mennä kylään >>>
mielenilmausta! Kahlitkaa itsenne varikolla oleviin linja-autohin ja huutakaa yhtiön vastaisia iskulauseita. Tehkää siitä suuri tapahtuma, esim. lapsille oma leikkinurkka, makkaran myyntiä, juontamaan Kari Salmelainen ja iso D vois olla esiintymässä. Varmasti herättää huomiota ja yhtiö joutuu miettimään aikataulujaan uusiksi.
Aikataulut uusiksi tai pannaan teidät muusiksi!!!
Joustavammat vuorot meille, tai me tullaan kylään teille!!!
Alas linja-auton taksat, tai sen hengelläsi maksat!!!
Tässä muutama iskulause tuleviin karkeloihin!
Ihmiset meissä asuu muutolsen voima!!! Työ oooorjat sorron yöstä nouskaaaaa!!!!!
- Wanha kalkkis
Silloin 1970-luvulla kun minä olin nuori ja Savonlinnan paikallisliikennettä hoiti Linja-autoliike Veikko Uotila, bussit olivat sinisiä, joissa oli valkoinen raita kyljessä, jonka vuoksi niitä kutsuttiin nimellä "Sinikka" - kait lyhennelmä sinisestä linikasta eli linja-autosta.
Siihen aikaan oli tapana järjestää ns. "liikenneiltoja" joissa asiantuntijat ja kaupungin virkamiehet vastasivat liikennekysymyksiin. Uotilan Veikko oli tällaisessa paneelikeskustelussa mukana ja häneltä kysyttiin, miksi Sinikat ajavat aina peräkkäin. Veikko sanavalmiina vastasi savolaisen vastauksen: "Sinikat ajavat peräkkäin, kun tuo Puronahon Tauno (silloinen poliisimestari) ei anna lupaa ajaa neljä rinnakkain" Keskustelu aiheesta loppui yleiseen naurunremakkaan
Vakavasti puhuen (=kirjoittaen) Savonlinnan ongelma on se, että kaupungin keskustassa ei ole kuin yksi katu välillä Tavin (=Etapin) risteys - Heikinpohjan risteys, jota paikallisliikenne käyttää. Lisäksi kun kaikkien reittien edestakainen ajoaika on noin tunnin ja kun "kaikki" haluavat kahdeksaksi töihin ja neljältä pois, niin peräkkäinajolta ei voi välttyä... - koko paikallisliikenteen,
mihin täällä tarvii mennä kun työtä ei saa ja kouluun ei pääse!
Ai niin, kuntouttavaan työtoimintaan, siihen onneksi saa linkkukortin edes! Että kiitos siitä.- Muitako ei olekaan?
Jos KAIKKI maailman bussit ja joukkoliikenne lopettaisi kulkemisen muilta kuin työ- ja koulumatkojen osalta, sitenkö olisi tyytyväisyys taattu? Kuinka olisi meidän loma- sun muut hupireisut hoidettu? AAAAAAAAh ja voivoi.
Minnuu ruppeis h-a-r-m-i-t-t-a-m-m-a-a-n.
Jos kuitenkin mietittäisiin ensin. Ja sitten vasta päätettäisiin toteuttaa idea. Jookos kookos???????
Noh, nyt tosissaan alakee pohtia tätä. Ihan ilman omaan otsaan tuijotuksia. - hupiloihin
Muitako ei olekaan? kirjoitti:
Jos KAIKKI maailman bussit ja joukkoliikenne lopettaisi kulkemisen muilta kuin työ- ja koulumatkojen osalta, sitenkö olisi tyytyväisyys taattu? Kuinka olisi meidän loma- sun muut hupireisut hoidettu? AAAAAAAAh ja voivoi.
Minnuu ruppeis h-a-r-m-i-t-t-a-m-m-a-a-n.
Jos kuitenkin mietittäisiin ensin. Ja sitten vasta päätettäisiin toteuttaa idea. Jookos kookos???????
Noh, nyt tosissaan alakee pohtia tätä. Ihan ilman omaan otsaan tuijotuksia.piäse sit taksila? Kaho ku hupiloita harrastettaa harvemmin, ni ruahtii sillo taksillannii männä. Mut töihin ei kehtois iha taksila hurrauttoo?!
Okhei? - JOS olis töitä _ _ _
hupiloihin kirjoitti:
piäse sit taksila? Kaho ku hupiloita harrastettaa harvemmin, ni ruahtii sillo taksillannii männä. Mut töihin ei kehtois iha taksila hurrauttoo?!
Okhei?_ _ _ niin ehkä ajaisin sinne suorastaan taksilla :) :)
:D
Olisi se uljasta pösähtää kuule mittarilla pihhaan. Piät kiäntys, usotsie?
Kun nyt kuiteskin vain jokskin kuukauveks työllistettään, nii samapa tuo kuinka sinne männään. Vaikka hitto linikalla - jos ne kulukis!!!!
- Hinnat pilvissä
Meillä maksaa 3.60 yhteensuuntaan ja edestakasi 6.90
- Anonyymi
Kyllä Muistan Menisi Vielä Bussi Kuusniemen Kääntöpaikalle Asti Ja Vanha Koulun Kääntöpaikalle Ja Pihliksen Vuohimäen Kääntöpaikalle Asti 1970-Luvulla Kulki Sinikka V Uotila Sininen Linkku
- Anonyymi
Muistan Hyvin
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827076Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267043Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605173Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405098Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163457Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003370