Meitä ja lapsiamme on vuosikymmenet aivopesty peruskoulun ja kaiken muunkin koulujärjestelmän toimesta uskomaan kehitysoppi tieteellisenä tosiasiana. Nykytieteen valossahan se on tosiasiallisesti mädäntynyt omaan mahdottomuuteensa. Korttitalo on romahtanut asiantuntijoiden kohdalla. Mutta hölmöintä on se, että nyt on tehty oikein laaja ja arvatenkin kallis tutkimus siitä että suomi on "epäonnistunut tehtävässään kehitysopin opettamisessa, koska vain 60% kansasta uskoo siihen". Vuosikymmenien kallis satsaus satujen syöttämiseen ei siis tuottanutkaan täysin toivottua tulosta. Voi partaradikaali ulkoministeri Tuomioja. Tekisi mieleni pistää sut peilin eteen, nyhtäistä partahaiveniasi ja sanoa--voi poikaparka, ei susta saa apinaa tekemälläkään.
darvinismi
voi voi
7391
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
60% Suomalaisista tietää ihmisen kehityskulun pääpiirteittäin. 28% uskoo jumalan luonneen ihmisen, joista 72% uskoo israelin jumalan luonneen ihmisen. 12% luulee ihmisen tulleen ulkoavaruudesta.
Lisähuomautus:
Suomessa 10% papeista myöntää, että ei usko jumalaan loput 90% valehtelee uskovansa jumalaan. Ovat meinaan niin paljon kouluja käyneitä, että eivät enää voi usko huuhaaseen.
se tarkota ettei Jumalaa uskois
luepas Raamatusta: Jumalaa ei näe, vaan se asuu taivaas, eli hengen maailmas. Ja kyllä se joskus vaikuttaa ihan tähä maalliseen, niinkun voit tuost Hesarist, kuukausiliite, lukee juur tänään. Se juttu Koivistosta. On taas terve miäs vaik syöpä yritti oiken rynnäköl.
Papeill voi olla onkelma jos ei usko, eiks ne ymmärr että materialismi on vaan yks filosofia seki, ei mikkän tottuus sekä. Vaik niin nykyän luullan.
...ettei ole tullu paljoo muuta luettua, kuin turunsanomia, hesaria ja raamattua. Tiesitkö, että jumala on parhaillaan pelaamassa pöytätennistä minun jääkaapin takana, ydessä näkymättömän sinisen norsun kanssa?
myös järkisyistä - kuten Immanuel Kant.
Silloin jumala ei ole Talmudin opeista peräisin, siis Mooseksen kaveri, joka lupasi yhtä ja toista Siinain vuorella.
Mooseksen jumala on ihmisen omien aivojen tuote, fantasia, jolla omaa suuriluuloisuutta pönkitetään.
Siksi Israel uskoo mooseksen satuihin ja luulee olevansa muita parempi kansa - harhaa, psykoottista harhaa kaikki tyynni....
ja Mooses uskoikin samaan Jumalaan
Jumala lupasi mutta myös käski. Tämähän se on nykyihmiselle kauhistus, "käsky" mistään muualta ei sovi jos ihminen on itsellensä jumala.
Ei se että Mooses sattui olemaan juutalaisten esi-isiä tee juutalaisista yhtään muita parempaa. Ei näin kukaan kristitty uskokaan. Vain jotkut vääristelijät väittävät näin. "Valittu kansa" ei tarkoita samaa kuin parempi kansa.
asia selitetään tietämättömillekkin toisella palstalla jossa aiheesta on enemmän keskusteluja.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&subcat=889
Ja sinunko tietosi että joku vain heilautti taikasauvaa ja ihmiset tupsahtivat siihen on oikeaa?
Ajatteleppa itse.