Kalevankankaalla Yliopiston kohdalla, ja liikennevaloista seuraava risteys on ilman liikennevaloja. Kaksi kaistaa kumpaakin suuntaan. Liikennevaloista autot ampaisevat liikkeelle ja ajetaan rinnakkain. Minä oikealla kaistalla ja näen, että seuraavassa risteyksessä mies ja pieni tyttö odottavat, että pääsevät suojatielle. En perkele uskalla pysähtyä antamaan tietä. Miksikö? Siksi, että vaarantaisin nämä ihmiset lupaamalla heille turvallisen tienylityksen ja samaan aikaan amisviiksi tulee vasemmalla kaistalla ylinopeutta ja ajaa perheen yli. Aiheuttaisin kuoleman. En pystyisi elämään asian kanssa.
Jos vastauksesi on: et sinä sitä aiheuttanut vaan...Väärin. Jos en olisi antanut tietä, onnettomuutta ei olisi tapahtunut.
Jos vastauksesi on: et sinä sitä aiheuttanut vaan...Väärin. Jos en olisi antanut tietä, onnettomuutta ei olisi tapahtunut.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olet oikeassa enemmän kuin 90% tämän palstan lukijoista, eli kukaan ei pysty takaamaan toisten toimintaa. sääntöjen nus--oille tiedoksi: ajattele joskus muuta kuin itseäsi, tuliko selväksi?
Olen kanssasi samaa mieltä.
Kaikkien PITÄISI noudattaa samoja liikennesääntöjä, mutta käytännössä niin ei ole ja siksipä minäkin joudun olemaan välillä röyhkeä jonkun (jalankulkijan tai pilkunviilaajan) mielestä.
Todellisuudessa vain estän turhan loukkaantumisen/kuoleman ns. "röyhkeydelläni".
Annan kyllä tietä jalankulkijoille/pyöräilijöille silloin kun voin tehdä sen saattamatta heitä välittömään vaaraan.
Ihan mielenkiinnosta. Olisiko amisviiksi ajanut porukan yli jos olisit pysähtynyt vaikka viisi metriä ennen suojatietä?
Itse erehdyin antamaan tilaa tällaiselle suojatien vieressä seisoskelevalle tapaukselle. Ei kannattanut. Odottelin viitisen sekuntia ja jatkoin sitten matkaa, sinne se jäi seisomaan...
Ihan älyttömiähän nuo Kalevankankaan suojatiet on: neljän kaistan yli ilman keskikoroketta ja rajoitus 50-60. Eipä taida niiden suunnittelijalla edes olla ajatuksena, että autoliikenne pysähtyisi silloin kun joku haluaa yli. Keskikoroke tai valot ylityspaikkoihin on mun mielestä ainoa ratkaisu millä tuo tie saataisiin edes kohtuullisen turvalliseksi.
Miksiköhän muuten Suomessa ei osata rakentaa ylityspaikkoja ilman suojatietä? Usein käytäntö kuitenkin on se, että jalankulkijat odottavat. Mallia vois ottaa vaikka Briteistä missä ne harvat suojatiet sitten todellakin toimii.
Ilma suojatietä, suojatiehän on valoristeyksissäkin? ei se oo osaamisesta kiinni. Maalit nyt vaan maksaa vähemmän kuin yli/alikulkusillan byggaaminen.
Ihan semmosia tarkotin missä ei olis yli/alikulkusiltaa eikä niitä raitoja tiessä. Toimis ihan samalla tavalla kuin nykyiset "suoja"tiet eli autot ensin ja sitten jalankulkijat.
lepopaikka likellä, meinaan hautuumaa. Ovat sentään hautuumaan portin kohdalle laittaneet suojatielle liikennevalot ja keskikorokkeen.
silmät päässä ja aikaa odottaa. Minä en ainakaan päästä ketää yli. Vaikka pysähtyykin, niin ei se jalankulkija kuitenkaan uskalla mennä yli. Arpovat aina minuutin että mennäkö yli vai ei.
Voi sitä kädellä näyttää jalankulkijalle että, mene vain tien yli. Jos on tilaisuus antaa tietä.