Parkkipaikka

Tapahtui tänään: Olin kauppakeskuksen parkkihallissa. Näin kauempaa kun viereeni parkkeeranneen auton kuljettaja meni autoonsa ja tempaisi oven auki niin että se osui autoni kylkeen. Oman autoni oveen tuli selvä, noin pikkurillin pään kokoinen lommo. Tyyppi poistui pokkana paikalta mutta ehdin perään ja sain hemmon pysäytettyä. Ihmettelin kaverille:"Mitä v***ua, kolhit mun auton ja poistuit paikalta???". Tyyppi oli sitä mieltä että eihän se ole kuin pikkujälki. Tiedustelin kaverilta että millähän perusteella sä voit päättää mun puolesta ja mun omaisuudesta että onko jälki iso vai pieni. Ei vastausta. Tässä vaiheessa alkoi keittämään moinen itsekäs ja epärehellinen mulkvisti sen verran että otin puhelun poliisille sen sijaan että oltaisiin alettu täyttämään vakuutuspapereita. Noh poliisi tuli paikalle ja vertasi lommoa toisen auton oveen ja totesi tilanteen. Poliisi kysyi vielä onko minulla mitään muita vaateita kuin tietysti että kolhu korjataan. Esitin poliisille että kaipa tuollaisesta ilkivallasta ja paikalta pakenemisesta jokunen päiväsakko rapsahtaa. Näin myös kävi.

Itselleni ei tulisi mieleenkään poistua vastaavassa tilanteessa paikalta jättämättä yhteystietoja. Todella epärehellistä ja vastuutonta toimintaa. Noh tässä tapauksessa kaveri joutui vielä maksamaan sakotkin miltä olisi välttynyt jos ei olisi toiminut noin kusipäisesti. Merkkiliikkeen hinta-arvio kolhun korjaamiselle oli 500-700 euroa että se siitä pikkukolhusta. Mulle se ainakin on ihan oikeaa rahaa.

Onneksi noissa parkkihalleissa alkaa olla videovalvontasysteemejä vastaavien paskiaisten varalle. Kyllähän vahinkoja sattuu mutta kyllä niistä myös pitäisi ottaa vastuu jos on normaalilla järjellä varustettu ihminen.
221438
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Itse otan aina kamerakännykällä kuvan ympärillä olevista autoista jos jätän autoni kahden auton väliin. Ei ole kovin suuri vaiva. Sitten jos kolhuja ilmestyy soitan poliisille ja annan rekisterinumeron ja saavat tutkia. Ei ole vielä sattunut omalle kohdalle mutta kaveri teki myös juuri näin ja syyllinen saatiin kiinni. Aika säälittävää miten vähän toisten omaisuutta nykyään kunnioitetaan. Rikkokoon omia tavaroitaan niin paljon kuin huvittaa mutta joku roti sentään!

Äänestä
  • Tuohan onkin hyvä idea. Alan itsekin kuvaamaan varmuuden vuoksi. Vaikkei se auto mikään pyhä lehmä olekaan niin kyllä se vaan kyrsii kun on omasta pussista pistänyt 50k€ kiinni ja joku idiootti tuhoaa sitä ja kaiken huipuksi vielä törkeästi poistuu paikalta.

    Äänestä

  • vinkistä! kirjoitti:

    Tuohan onkin hyvä idea. Alan itsekin kuvaamaan varmuuden vuoksi. Vaikkei se auto mikään pyhä lehmä olekaan niin kyllä se vaan kyrsii kun on omasta pussista pistänyt 50k€ kiinni ja joku idiootti tuhoaa sitä ja kaiken huipuksi vielä törkeästi poistuu paikalta.

    jatkakaa samaan malliin. Hyvä tulee.

    Seuraavaksi voitte kotoa lähtiessänne liimata yhden hiuksen oven ja karmin väliin jotta näette onko joku käynyt kotonasi kun olet poissa.

    Sitten täytyy tietysti hommata laite jolla voi etsiä salakuuntelulaitteet kotoa, työpaikalta ja autosta.

    Myös pieni piilokamera kannattaa piilottaa kotio niin näkee mitä se pikkuvaimo siellä päivät pitkät puuhastelee.

    Ja tietysti pitää varautua siihen että kuka tahansa vastaantulija voi olla himomurhaaja joka on päättänyt ottaa sinusta seuraavan uhrin. Eli käsi pistoolin perällä koko ajan vaikka kuinka olisi herttaisen näköinen naapurin mummo.

    Tässä nyt alkajaisiksi.

    Äänestä

  • Noin olen tehnyt jo kauan ja olen jossain Suomi24-keskustelussa neuvonut kolhuista valittaneita tekemään ensi kerralla samoin.

    Äänestä

  • Vittu mitä porukkaa!! Ootteko ihan oikeesti noin tyhmiä? Tottakai kulkuneuvoihin tulee käytön jälkiä! Mitäs jos lintu paskoo tojota avensiksesi katolle? Kuvaatko senkin? Saatanan ääliöt, viekää ne velaksi ostetut kotteronne vaikka sängynviereen. Oikein hyvältä tuntuu kun pääsee kolauttamaan parkkihallissa tollasten urpojen oviin pikku lommoja! Mulle auto on aina ollut VAIN kulkuväline, ja tulee olemaan. P.S. Oma kulkineeni maksoi uutena 64k€, ja joulukuussa se on jo kaksivuotias. MUTTA ÄLKÄÄ NYT HYVÄT HÖLMÖT JUMALOIKO NOITA SAATANA PELTILEHMIÄ, TOIHAN ON AIVAN SAIRASTA!

    Äänestä

  • OLETTE TE!!!! kirjoitti:

    Vittu mitä porukkaa!! Ootteko ihan oikeesti noin tyhmiä? Tottakai kulkuneuvoihin tulee käytön jälkiä! Mitäs jos lintu paskoo tojota avensiksesi katolle? Kuvaatko senkin? Saatanan ääliöt, viekää ne velaksi ostetut kotteronne vaikka sängynviereen. Oikein hyvältä tuntuu kun pääsee kolauttamaan parkkihallissa tollasten urpojen oviin pikku lommoja! Mulle auto on aina ollut VAIN kulkuväline, ja tulee olemaan. P.S. Oma kulkineeni maksoi uutena 64k€, ja joulukuussa se on jo kaksivuotias. MUTTA ÄLKÄÄ NYT HYVÄT HÖLMÖT JUMALOIKO NOITA SAATANA PELTILEHMIÄ, TOIHAN ON AIVAN SAIRASTA!

    Ai että kun joskus saisin narautettua kaltaisesi. Kamerakännykkä on hieno vehje...

    Äänestä

  • OLETTE TE!!!! kirjoitti:

    Vittu mitä porukkaa!! Ootteko ihan oikeesti noin tyhmiä? Tottakai kulkuneuvoihin tulee käytön jälkiä! Mitäs jos lintu paskoo tojota avensiksesi katolle? Kuvaatko senkin? Saatanan ääliöt, viekää ne velaksi ostetut kotteronne vaikka sängynviereen. Oikein hyvältä tuntuu kun pääsee kolauttamaan parkkihallissa tollasten urpojen oviin pikku lommoja! Mulle auto on aina ollut VAIN kulkuväline, ja tulee olemaan. P.S. Oma kulkineeni maksoi uutena 64k€, ja joulukuussa se on jo kaksivuotias. MUTTA ÄLKÄÄ NYT HYVÄT HÖLMÖT JUMALOIKO NOITA SAATANA PELTILEHMIÄ, TOIHAN ON AIVAN SAIRASTA!

    Mä tartten auton päästäkseni työhön. Kunta ei maksa mulle mitään työsuhdeautoa. Pakko olla vähän parempi auto (lue kalliimpi) ko en osaa tehdä ite mitään korjauksia. Välillä on pakko vaihtaa uudempaan juuri siitä syystä jotta vanhaan tulee kilsoja ja niiden mukana remppoja. Ajatuksena jotta vituttaa ko ei voi toisen omaisuutta sen verran kunnioittaa ettei läimis niitä ovia. Vituttaa vaihtaessa autoa ko myyjä takertuu niihin käytön jälkiisi ja joudun pistämään enemmän väliä taas jonkun kuukauden liksan verran. Olet todella hyvässä asemassa jos ei tarvitse tällaisiista välittää. Näin matalapalkkaisena perheenisänä on kyllä pakko miettiä moisia. Onko se vaikea ottaa siitä ovesta niin kiinni jotta olis oma kätönen välissä ja säilyis oma ja vieras auto kolhuilta.

    Armahda parempi tyhmempää ja köyhempää.

    Äänestä

  • George Orwell kirjoitti:

    jatkakaa samaan malliin. Hyvä tulee.

    Seuraavaksi voitte kotoa lähtiessänne liimata yhden hiuksen oven ja karmin väliin jotta näette onko joku käynyt kotonasi kun olet poissa.

    Sitten täytyy tietysti hommata laite jolla voi etsiä salakuuntelulaitteet kotoa, työpaikalta ja autosta.

    Myös pieni piilokamera kannattaa piilottaa kotio niin näkee mitä se pikkuvaimo siellä päivät pitkät puuhastelee.

    Ja tietysti pitää varautua siihen että kuka tahansa vastaantulija voi olla himomurhaaja joka on päättänyt ottaa sinusta seuraavan uhrin. Eli käsi pistoolin perällä koko ajan vaikka kuinka olisi herttaisen näköinen naapurin mummo.

    Tässä nyt alkajaisiksi.

    Kaukaa haettu tuo sun kommentti.

    Äänestä

  • OLETTE TE!!!! kirjoitti:

    Vittu mitä porukkaa!! Ootteko ihan oikeesti noin tyhmiä? Tottakai kulkuneuvoihin tulee käytön jälkiä! Mitäs jos lintu paskoo tojota avensiksesi katolle? Kuvaatko senkin? Saatanan ääliöt, viekää ne velaksi ostetut kotteronne vaikka sängynviereen. Oikein hyvältä tuntuu kun pääsee kolauttamaan parkkihallissa tollasten urpojen oviin pikku lommoja! Mulle auto on aina ollut VAIN kulkuväline, ja tulee olemaan. P.S. Oma kulkineeni maksoi uutena 64k€, ja joulukuussa se on jo kaksivuotias. MUTTA ÄLKÄÄ NYT HYVÄT HÖLMÖT JUMALOIKO NOITA SAATANA PELTILEHMIÄ, TOIHAN ON AIVAN SAIRASTA!

    Kyllä säkin vielä kiinni jäät. Sulla ei ole mitään oikeutta päättää millaisessa kunnossa muut haluavat autonsa pitää. Kolhi vaan omaa autoasi jos haluat mutta toisille sinulla ei ole mitään oikeutta tuottaa vahinkoa. Se on ilkivaltaa ja lain rikkomista mistä on myös rangaistukset määrätty.

    Äänestä

  • OLETTE TE!!!! kirjoitti:

    Vittu mitä porukkaa!! Ootteko ihan oikeesti noin tyhmiä? Tottakai kulkuneuvoihin tulee käytön jälkiä! Mitäs jos lintu paskoo tojota avensiksesi katolle? Kuvaatko senkin? Saatanan ääliöt, viekää ne velaksi ostetut kotteronne vaikka sängynviereen. Oikein hyvältä tuntuu kun pääsee kolauttamaan parkkihallissa tollasten urpojen oviin pikku lommoja! Mulle auto on aina ollut VAIN kulkuväline, ja tulee olemaan. P.S. Oma kulkineeni maksoi uutena 64k€, ja joulukuussa se on jo kaksivuotias. MUTTA ÄLKÄÄ NYT HYVÄT HÖLMÖT JUMALOIKO NOITA SAATANA PELTILEHMIÄ, TOIHAN ON AIVAN SAIRASTA!

    VETÄÄ NOKKIIN OIKEEN KUNNOLLA:T SETÄ

    Äänestä

  • Eli siis, jos minun autoni on sinun auton vieressä, kun menet kauppaan, niin räppäät kuvan autostani.

    Sitten minä saavun ja lähden pois. Samalle paikalle tulee toinen auto, kolauttaa sinun autoasi ja lähtee pois.

    Sinä syytät minua ja sinulla on kuva, joka mielestäsi todistaa jotain.

    Toivoa sopii, että tällaisen pikkuetsivän tarinan voi sitten murtaa kaupan videovalvontajärjestelmästä, joka osoittaa todellisen törttöilijän.

    Onko käynyt mielessä, että ne autot sinun autosi vieressä voivat vaihtua ja sinä et ehkä tiedä sitä? Näet vain tyhjän parkkipaikan, kun tulet kolhitulle autollesi.

    Äänestä

  • rajoitustenmukaan kirjoitti:

    Eli siis, jos minun autoni on sinun auton vieressä, kun menet kauppaan, niin räppäät kuvan autostani.

    Sitten minä saavun ja lähden pois. Samalle paikalle tulee toinen auto, kolauttaa sinun autoasi ja lähtee pois.

    Sinä syytät minua ja sinulla on kuva, joka mielestäsi todistaa jotain.

    Toivoa sopii, että tällaisen pikkuetsivän tarinan voi sitten murtaa kaupan videovalvontajärjestelmästä, joka osoittaa todellisen törttöilijän.

    Onko käynyt mielessä, että ne autot sinun autosi vieressä voivat vaihtua ja sinä et ehkä tiedä sitä? Näet vain tyhjän parkkipaikan, kun tulet kolhitulle autollesi.

    Poliisi tutkii asian ja jos autostasi ei mitään löydy eikä se ole yhteensopiva kolhun kanssa niin silloinhan asia on sinun kohdaltasi kunnossa. Mitä helvettiä se sua haittaa???

    Äänestä

On parkkihallissa pylvään viereinen paikka, missä pylvään takana on 'ei kenenkään tilaa'. Kun ajaa siihen ruutuun niin, että työntää osan auton keulasta siihen 'ei kenenkään tilaan', aukeavat ovet sekä omassa että naapurin autossa kunnolla jopa ilman kosketuksen mahdollisuutta. Tämä on opittu kantapään kautta Sellossa.

Äänestä
  • Itse ajan aina jos mahtollista, kahden ruuvun välisen viivan päälle, niin sivuille jää hyvin tillaa aukova ovia eikä kukkaan voi ajaa liian likelle.

    Taloyhtiössä meillä ei ole omia ruutuja niin siellä käytän reunapaikkaa ja laetan vaimon polkkupyörän siihen viereiseen ruutuun.

    Äänestä

  • Maukka2 kirjoitti:

    Itse ajan aina jos mahtollista, kahden ruuvun välisen viivan päälle, niin sivuille jää hyvin tillaa aukova ovia eikä kukkaan voi ajaa liian likelle.

    Taloyhtiössä meillä ei ole omia ruutuja niin siellä käytän reunapaikkaa ja laetan vaimon polkkupyörän siihen viereiseen ruutuun.

    niin tilaa tehdään...
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/200607084846739_uu.shtml

    Äänestä

Eniten ärsyttää naiset ketkä tosiaan paskat välittävät muiden tai omistaankaan autoistaan. "Sehän on pikkujälki, mitä tuo nyt haittaa". Alkaa haittaamaan kun ostaa omilla rahoillaan sadan tonnin auton. Tai no, mulle kymppitonnikin on sen verran iso raha etten viitsi autoa ihan huvikseni tuhota. Saatikka että joku toinen tuhoaa sitä. Tuossa ylempänä onkin mainio ketju naisen käytössä olleen auton ostamisesta.

Äänestä
  • Kolhijoita on valitettavasti kaikissa ryhmisssä; miehissä, naisissa, nuorissa ja vanhoissa.

    Vaikka joskus olenkin sanonut, että pelti on vaan peltiä. En tarkoita sillä tätä asiaa. Vaan olen sanonut sen äitinä silloin kun lapseni makasi teholla. Voit uskoa, että keitti kun joku "hyväätarkoittava" naapuri surkutteli auton kohtaloa.

    Ainakin minä pidän autostani huolta, olen aina pitänyt, se on siisti sisältä ja ulkoa. Enkä todellakaan siedä sitä, että toisten omaisuutta kolhitaan, oli se sitten minkä arvoista tahansa. Mikä on toiselle 'vain', voi olla toiselle hyvinkin arvokas. Riippuu niin monesta asiasta.

    Naisen käytöstä ostettu auto sitten. Voit olla varma, että minun käytöstäni myyty auto ei ole karstoittunut, se on huollettu täsmällisesti ja ammattitaidolla. Kun on ilmennyt vikaa, se on korjattu ilman vippaskonsteja. Mukana on aina kahdet hyvät renkaat.

    Mutta eipä ole yhtään autoa tarvinnutkaan pakolla ujuttaa autokauppaan. Ei ole tarvinnut myöskään myydä niitä millään palstoilla. Kun olen jossakin sanonut, että olisi autonvaihdon aika, on ostaja antanut aina kuulua itsestään :)

    Enkä varmasti ole ainoa nainen, jonka käytöstä saa kunnon auton pitkäksi aikaa.

    Itse en osta autoa vanhan paapan käytöstä, en "liian" vähän ajettua, en jossakin kuukausitolkulla seissyttä. Mutta meillä on jokaisella omat kriteerimme tässäkin asiassa.

    Äänestä

  • sinivilkku kirjoitti:

    Kolhijoita on valitettavasti kaikissa ryhmisssä; miehissä, naisissa, nuorissa ja vanhoissa.

    Kuinka hoidat autosi maalipintaa? Siitä yleensä näkee että se on ollut naisen käytössä.

    Äänestä

  • maalipinta kirjoitti:

    Kuinka hoidat autosi maalipintaa? Siitä yleensä näkee että se on ollut naisen käytössä.

    säännöllisesti, pesen riittävällä määrällä vettä. En harrasta "kuivapesua", enkä käytä autoani harjapesussa.

    En ole koskaan ostanut aivan uutta autoa, siksi olen muutamalle tehnyt "myllytyksen" ja saanut siten maalipinnan kuntoon. Tosin sitä ei kannata tehdä, ellei todella osaa, voipi mennä pahasti pilalle.

    Sanoisin, että vahaus on ensiarvoisen tärkeä juttu. Aika harva vaan viitsii vaivautua moiseen. Pesuvaha ei koskaan korvaa kunnollista vahausta.

    Äänestä

  • sinivilkku kirjoitti:

    Kolhijoita on valitettavasti kaikissa ryhmisssä; miehissä, naisissa, nuorissa ja vanhoissa.

    Vaikka joskus olenkin sanonut, että pelti on vaan peltiä. En tarkoita sillä tätä asiaa. Vaan olen sanonut sen äitinä silloin kun lapseni makasi teholla. Voit uskoa, että keitti kun joku "hyväätarkoittava" naapuri surkutteli auton kohtaloa.

    Ainakin minä pidän autostani huolta, olen aina pitänyt, se on siisti sisältä ja ulkoa. Enkä todellakaan siedä sitä, että toisten omaisuutta kolhitaan, oli se sitten minkä arvoista tahansa. Mikä on toiselle 'vain', voi olla toiselle hyvinkin arvokas. Riippuu niin monesta asiasta.

    Naisen käytöstä ostettu auto sitten. Voit olla varma, että minun käytöstäni myyty auto ei ole karstoittunut, se on huollettu täsmällisesti ja ammattitaidolla. Kun on ilmennyt vikaa, se on korjattu ilman vippaskonsteja. Mukana on aina kahdet hyvät renkaat.

    Mutta eipä ole yhtään autoa tarvinnutkaan pakolla ujuttaa autokauppaan. Ei ole tarvinnut myöskään myydä niitä millään palstoilla. Kun olen jossakin sanonut, että olisi autonvaihdon aika, on ostaja antanut aina kuulua itsestään :)

    Enkä varmasti ole ainoa nainen, jonka käytöstä saa kunnon auton pitkäksi aikaa.

    Itse en osta autoa vanhan paapan käytöstä, en "liian" vähän ajettua, en jossakin kuukausitolkulla seissyttä. Mutta meillä on jokaisella omat kriteerimme tässäkin asiassa.

    Olen tasan yhden kerran nähnyt naisen käytössä olevan käytetyn auton mitä oli pidetty kuten sen arvoista Bemaria kuuluu. Tämä oli Jenkeissä ja nainen oli intohimoinen autoharrastaja.

    Äänestä

  • sinivilkku kirjoitti:

    säännöllisesti, pesen riittävällä määrällä vettä. En harrasta "kuivapesua", enkä käytä autoani harjapesussa.

    En ole koskaan ostanut aivan uutta autoa, siksi olen muutamalle tehnyt "myllytyksen" ja saanut siten maalipinnan kuntoon. Tosin sitä ei kannata tehdä, ellei todella osaa, voipi mennä pahasti pilalle.

    Sanoisin, että vahaus on ensiarvoisen tärkeä juttu. Aika harva vaan viitsii vaivautua moiseen. Pesuvaha ei koskaan korvaa kunnollista vahausta.

    "Tosin sitä ei kannata tehdä, ellei todella osaa, voipi mennä pahasti pilalle."

    Nimenomaan näin voi käydä kun antaa muiden tehdä. Mutta kun itse tekee niin tulee varmasti hyvä kun on omat pellit kyseessä. Amatöörikin onnistuu kun on kunnollinen epäkeskokone käytössä. Naisilta näitä harvoin löytyy. Itseasiassa en tunne yhtään naista kuka olisi autonsa itse myllyttänyt. Mikäli haluaa pitää pinnan kunnossa on syytä kiillottaa koneellisesti kerran vuodessa vaikkei naarmuja poistaisikaan. Muitakin aineita on olemassa kuin pelkästään hiovia.

    Lisäksi pelkkä vahaus ei todellakaan riitä. normaalissa pesussa lika ei irtoa tarpeeksi hyvin ja pari kertaa vuodessa on syytä suorittaa kunnollinen syväpuhdistus esim. clay barilla. Oletko toiminut näin? No, ei se mitään, ei sitä tee monet miehetkään.

    Äänestä

  • on helppo homma kirjoitti:

    Kyllä tuo suväpuhdistetaan nytkin taas ennen talvea.

    Olen muuten nähnyt muutaman niin kauhean lopputuloksen kun osaamaton on "avannut" maalipinnan. Edes jatkuvassa harjapesussa ei saa maalipintaa niin kamalaksi. Ja ihan oman autonsa ovat pilanneet.

    Sen verran pitää sanoa, että en tää näitä juttuja yksin, yhdessä miehen kanssa tehdään :)
    Kumpikin tykätään pitää automme siisteinä ja mies minut on opettanut näiden juttujen saloihin. Hän kun ammattinsa puolesta on niihin juttuihin paneutunut ja sitten harrastuksetkin vielä ovat vähän samalla saralla :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kolhut kirjoitti:

Tapahtui tänään: Olin kauppakeskuksen parkkihallissa. Näin kauempaa kun viereeni parkkeeranneen auton kuljettaja meni autoonsa ja tempaisi oven auki niin että se osui autoni kylkeen. Oman autoni oveen tuli selvä, noin pikkurillin pään kokoinen lommo. Tyyppi poistui pokkana paikalta mutta ehdin perään ja sain hemmon pysäytettyä. Ihmettelin kaverille:"Mitä v***ua, kolhit mun auton ja poistuit paikalta???". Tyyppi oli sitä mieltä että eihän se ole kuin pikkujälki. Tiedustelin kaverilta että millähän perusteella sä voit päättää mun puolesta ja mun omaisuudesta että onko jälki iso vai pieni. Ei vastausta. Tässä vaiheessa alkoi keittämään moinen itsekäs ja epärehellinen mulkvisti sen verran että otin puhelun poliisille sen sijaan että oltaisiin alettu täyttämään vakuutuspapereita. Noh poliisi tuli paikalle ja vertasi lommoa toisen auton oveen ja totesi tilanteen. Poliisi kysyi vielä onko minulla mitään muita vaateita kuin tietysti että kolhu korjataan. Esitin poliisille että kaipa tuollaisesta ilkivallasta ja paikalta pakenemisesta jokunen päiväsakko rapsahtaa. Näin myös kävi.

Itselleni ei tulisi mieleenkään poistua vastaavassa tilanteessa paikalta jättämättä yhteystietoja. Todella epärehellistä ja vastuutonta toimintaa. Noh tässä tapauksessa kaveri joutui vielä maksamaan sakotkin miltä olisi välttynyt jos ei olisi toiminut noin kusipäisesti. Merkkiliikkeen hinta-arvio kolhun korjaamiselle oli 500-700 euroa että se siitä pikkukolhusta. Mulle se ainakin on ihan oikeaa rahaa.

Onneksi noissa parkkihalleissa alkaa olla videovalvontasysteemejä vastaavien paskiaisten varalle. Kyllähän vahinkoja sattuu mutta kyllä niistä myös pitäisi ottaa vastuu jos on normaalilla järjellä varustettu ihminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu