Näin todella painostavaa unta, jossa palasin n. vuoden takaisiin asioihin. Unessa olin vanhassa työpaikassani tekemässä "loppuselvitystä" (työpaikkani meni konkurssiin vajaa vuosi sitten), eli vanhojen työkavereitteni kanssa siivosimme tuota työpaikkaamme tyhjäksi, aika painostavissa ja ahdistavissa tunnelmissa. Sitten yhtäkkiä sen kaiken vanhan työpaikkani siivouksen keskellä oli myös n. vuosi sitten itsemurhan tehneen ystäväni ruumis, ja jollakin sekavalla tavalla oli parhaillaan menossa kai hänen hautajaisensa. Arkun rikkoutuneesta kulmasta näin jopa osa ystäväni hiuksista. Uni loppui siihen, kun heräsin tämän hiusten näkemisen jälkeen.
Mitäköhän ihmettä tällainen uni voi tarkoittaa?
Molemmat asiat olivat minulle tosi raskaita tapahtuessaan, siis tuo ystäväni itsemurha sekä työpaikkani konkurssi (ja näin siis työni loppuminen ja teiden eroaminen tosi kivojen työkavereiden kanssa). Asiat tapahtuivat vielä samaan aikaan, eli n. vuosi sitten. Jotain käsittelemättä jääneitä asioitako tämä uni tarkoittaa, vaiko jotain nykyisessä elämäntilanteessani olevan loppumista? Jos joku osaisi selittää, olisin kiitollinen!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei kuule, tuli noista hiuksista mieleeni (tiedäthän, unissa pienetkin asiat saavat joskus keskeisen merkityksen) että ainakin joidenkin intiaanitarujen mukaisesti hiukset symboloivat viisautta, vanhuutta, tavallaan koskemattomuutta siinä mielessä, että niitä ei ole ollut aina lupa leikata. Kuollutta kudosta jo valmiiksi, tunnotonta. Jostain ahdistavasta siis jää kuitenkin se tunne, että elämässä on jatkuvuutta ja jotain pysyvää. Olen itse hiukan neuroottinen hiusten suhteen, joten älä nyt ota liian vakavasti tätä ajatustani:) Mutta juolahtipa mieleeni... Parasta jatkoa, ja kauniita unia sinulle!