Onko näin?

Ystäväni, joka on asunut noin 10 vuotta useissa euroopan maissa palasi suomeen jonkin aikaa sitten. Ihmetyksen aihe hänelle on, kuinka "kovaa" peli suomessa on, jokainen pärjää "omillaan"
294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

monet ulkolaiset tuttavani täällä käydessään. On historiallinen tosiasia, että suomalaiset ovat epäsosiaalista, aggressiivista, valtavan yhdenmukaisuuden paineen alla elävää, mm. urheiluun ja teknisiin leluihin ihastunutta, yhä monessa suhteessa lapsenomaisen luonnonkansan asteella elävää sakkia, joka ei esim. siedä juurikaan erilaisuutta tai poikkeavuutta. Maailmassa pinnalle noussut uusliberalistinen talous on meille merkinnyt lähinnä sitä että on lupa olla kova ja kylmä "kilpailun" nimissä. Vanhempien eurooppalaisten kulttuurikansojen keskuudessa sosiaalisuus on vakiintuneempaa ja erilaista, siellä ihmisillä on käytännössä toimivampia turvaverkkoja kuin meillä. Me rakenneamme vapaaehtoisesti keskuuteemme jonkinlaisen Uuden Amerikan jossa jokainen saa olla oman onnensa seppä ja jossa vallitsee kaikkien eloonjäämistaistelu kaikkia vastaan.

Äänestä
  • Nyt ollaan asiassa todella, edellinen puheenvuoro kristallinkirkasta ajattelua. Hyvä!!!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SR kirjoitti:

Ystäväni, joka on asunut noin 10 vuotta useissa euroopan maissa palasi suomeen jonkin aikaa sitten. Ihmetyksen aihe hänelle on, kuinka "kovaa" peli suomessa on, jokainen pärjää "omillaan"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu