Heippa!
Minulla on ollut Xanor depot 1mg lääke jo useamman vuoden.Tunnen että voin elää "normaalia" elämää ilman jokapäiväistä jännitystä ja ahdistusta.Minusta tärkeintä on että on hyvä olla ja jaksaa herätä uuteen aamuun iloisin mielin.Tänä päivänä joutuu lukemaan niin paljon lehdistä itsemurhista,mikä kertoo ihmisten ahdistuksesta.Mielummin lääkkeen voimin kuin että olla ahdinkossa.Iloista syksyä lukijoille!
Minulla on ollut Xanor depot 1mg lääke jo useamman vuoden.Tunnen että voin elää "normaalia" elämää ilman jokapäiväistä jännitystä ja ahdistusta.Minusta tärkeintä on että on hyvä olla ja jaksaa herätä uuteen aamuun iloisin mielin.Tänä päivänä joutuu lukemaan niin paljon lehdistä itsemurhista,mikä kertoo ihmisten ahdistuksesta.Mielummin lääkkeen voimin kuin että olla ahdinkossa.Iloista syksyä lukijoille!
Vastaukset 14
Vanhimmat
Hyvä, että menee hyvin! Mullakin menee:) Oon syöny Cipralexia kohta 3 vuotta, eikä tarvi paniikkia pelätä.
Hyvää syksyä!:)
Miten toimisin, epäilen että minulla on paniikkihäiriö ja se todellakin vaikuttaa jokapäiväiseen elämääni. Ahdistus ja pelot, huimaus ja vapina..Miten lääkitys on toiminut kun tarkoitat "normaalia" elämää?
Tarkoitan sillä "normaalilla" elämällä sitä että minun ei tarvitse enää jännittää sosiaalisia tilanteita ja uskallan sanoa mielipiteeni,enkä olla tuppisuuna ja pelkääväni esim.mokata.Pystyn yksinkertaisesti olemaan jännittämättä ja menemään julkisiin paikkoihin.Lähde rohkeasti hakemaan apua jos sinusta tuntuu siltä.Elämänlaatusi paranee huomattavasti kun sinun ei tarvitse aina ajatella että paniikkikohtaus iskee.Voimia sinulle tuleviin päiviin ja hyvää syksyä!
Kuullostaako tämä paniikkihäiriöltä?
Tyttäreni on pian 16v ja aloitti lukion toisella paikkakunnalla (asuu asuntolassa). Hänellä on ollut jo ala-asteesta lähtien jonkinlaisia oireita pelkotiloista (tulleet ilmi nyt vasta)... Esim ala-asteella oli sanonut kavereilleen, että jos luokassa tulee hiljaista, että pitäisivät ääntä (rapisuttelisivat penaaleja, siirtelisivät tuoleja, yskisivät yms). Ysiluokalla oireet oli pahentuneet ja esim kahden tunnin valtakunnalliseen ruotsin kokeeseen ei ollut voinut mennä (pärjää kielissä ihan hyvin), koska oli tullut oksettava olo jo pelkästä ajatuksesta kahden tunnin hiljaisesta luokasta :(
Nyt sitten lukiossa on saattanut joutua lähtemään kesken tunnin luokasta, kun tulee niin oksettava olo ja ahistaa olla siellä... On käynyt terkkarin ja opon kanssa juttelemassa, viikolla menee jonkun mielenterveys ihmisen kanssa juttelemaan. Hiljaisuus luokassa on se kaikkein ahdistavin tekiä ja sanoi, että tekisi mieli mennä opettajan eteen huutamaan ja repimään, että puhu nyt jotain.
Luin googlettamalla paniikkihäiriöstä artikkelin ja käsittääkseni hänellä ei kuitenkaan ole tyypillisiä oireita; vapinaa, kylmää hikeä, sydämmentykytystä yms, vaan nuo aikaisemmin mainitsemani...
Kuinka te muut häiriötä sairastavat olette päässeet sinuksi asian kanssa? Onko ollut lääkitystä, sivuoireita yms ja kuinka olette niistä selvinneet? Luin että joillakin jopa oireet pahenee lääkityksen aloituksen myötä ja se kuullostaa tosi pahalta... Jatkuvaa päänsärkyä, unettomuutta yms :(
Hyvää alkavaa syksyä kaikille!
kyllä voi olla. itsellä paniikkikohtaukset tuli just yksin kotona hiljaisuudessa,koska tarkkailin itseäni jatkuvasti. saattaa olla että tyttäresi tarkkailee itseään liian paljon joka laukaisee yleensä pahanolon ja ahdistuksen kun ei voi vaikuttaa omaan hengitykseen ynnä muuhun tahdosta riippumattomaan. ainakin liika hengitystä saattas olla ellei vielä äitynyt paniikkihäiriöksi.ajatukset pois itsestä auttaa ja keinoja on joitakin esim. tarkkuutta vaativa peli tai joku, ei tuu muuta mieleen, pitää improvisoida tilanteen mukaan. oppii sen kans elämään mutta joskus rassaa. tsemppiä
Ikävää että tytölläs on tuommosia juttuja..tiedän nimittäin mistä puhut. Ite kävin kanssa lukion, valmistuin viime keväänä. Koko lukioaika meni paniikin kanssa tapellessa. Just tota tommosta että tulee oksettava olo luokassa varsinkin jos on hiljasta. Hiljasuus on nimenomaan niitä pahimpia juttuja laukasemaan paniikin. Ei tartte välttämäti olla mitään hengenahdistusta tai hikoilua yms, kyllä toi oksettava olo on kanssa niitä oireita. Tietty kannattaa varmistaa ettei ole "vaan" oksennusfobiaa (inhottavahan se sekin on toki!). Mut itellä kehitty oksennusfobiasta ahdistuneisuushäiriöksi. Ei kannata päästää liian pitkälle sitä koska voi käydä niinku mulle: nyt on paniikit, masennukset ja kaikki päällä ja lääkityksellä mennään. Mut voi olla että se menee vääjäämättä siihen. Otan osaa. Sun pitää vaan olla rauhotteleva ja kuunnella ja tukea. Annan muuten vinkiksi et hakekaa lääkäriltä ennen kirjotuksia todistus että tyttös tarvii mieleisensä istumapaikan, jottei mene kirjotukset sen takia pieleen. Ite selvisin ihan kunnialla. Ja ehdota muuten vielä tytölle että valitsee aina sellasen istumapaikan luokassa missä on helpoin olla, mulla se oli oven lähellä. Siitä ei saa tinkiä, muuten voi tulla tiukat paikat. Ja opea voi ilman selittelyjä käskeä laittaa ovi auki. Näillä eväillä luulis selviävän jollei pahaksi mene. Ite selvisin ainaki ihan hyvin vaikka vaikeeta olikin välillä! Puhukaa opettajille ongelmasta jos tuntuu sille. Ne kyllä auttaa ja ymmärtää. Tsemppiä!
Keskusteltiin lisää tyttären kanssa ja kyllä hänellä kuulema alkaa kädet vapista ja sydän jumputtaa... Hänelle on kanssa helpompi kun ja jos saa istua oven lähellä ja ihan edessä, aina varmistaa poistumisreitit valmiiksi Pikku Riepulaiseni :( Häntä huolettaa nyt jo, että miten kirjoitukset ylipäätänsä voisi onnistua, kun ei meinaa tavan luokka työskentelykään sujua. Haaveilee etälukiosta, mutta sinne voi olla vaikeaa päästä alle 18v...
Voiko paniikkihäiriöstä parantua kokonaan ja voiko se onnistua ilman lääkitystä? Kertokaa kokemuksianne, kaikki otetaan mielellään vastaan ja paljon kiitoksia jo etukäteenkin!
ei voi parantua kokonaan mutta voi olla jopa vuosien jaksoja jolloin et edes huomaa että on paniikkihäiriö mutta joku stressi tai ruumiillinen vamma voi laukaista sen. on tärkeää että se hoidetaan ajoissa ettei kroonistu. itselläni myös p-häiriö ja lääkityksellä on aisoissa, on päiviä jollion en muista koko sairautta. sano tyttärelles että kokeilee 2 viikkoa kahvi,koka kola tai muun kofeiiniä sisältävän lopettamista niin huomaa eron. myös monet rentoutumisharjoitukset on hyviä joita löytyy netistä ja kirjoista, toimii vain jos tekee säännöllisesti.
Tyttäreni ei siis juo kahvia, eikä kola juomia ja todella harvoin teetäkin.
Eilen mietittiin, että mahtoikohan tähän paniikkihäiriöön liittyä myös kymmenen vuoden takainen hengenahdistus, jolle ei tutkimuksissa löydetty mitään syytä?! Joskus se sama tunne ettei saa henkeä saattaa tulla kuulema vieläkin esim elokuvateatterissa ja lentokoneessa...
Osaatteko kertoa hyviä linkkejä, kirjoja tms mistä löydettäisiin hyvää tietoa ko asiasta?
Kyllä paniikkihäiriöstä voi parantua, kunhan se on lievää sorttia. Itselläni ei varmaankaan toivoa parantua koskaan. Diagnoosi onkin ollut 15 vuotiaasta asti vaikea asteinen paniikkihäiriö. Olen nyt 22, ja elämä on edelleenkin tosi vaikeaa.Syön 40 mg Optiparia päivässä ja rauhottavia on tukena. Eikä se paniikki silti pysy kokonaan poissa.
Mulla oli myös lukio tosi vaikeaa aikaa. Oli hirveetä olla tunneilla paniikki päällä, ainoa mielessä oleva asia oli miten päästä pois ilman että kukaan huomaa mun olevan sekopää ym. Ja jos ei paniikkissa niin rauhoittavat päällä niin ettei pystynyt keskittymään ollenkaan. Tämä on kyllä tosi vaikeeta...ei voi muuta sanoa...:(
Tsemppiä vaan kaikille tän hirveän sairauden kanssa kamppaileville!
Ota yhteyttä lähimpään nuorisoasemaan (googlella löytyy, esim. espoon nuorisoasema) siellä a-klinikka tarjoaa nuorille ilmaiseksi terapiaa, sekä psykologi että psykiatri palveluja. Itse olen käynyt aika ajoittain jo vuosia paniikkihäiriön takia. Pelkkä lääkitys ei missään tapauksessa riitä, tärkeää on saada myös ajatusmallit kuntoon, ja jonkun puolueettoman luotettavan ammattiihmisen tuki (toki henkilökemiat asiakkaan ja terapeutin välillä pitää toimia!) Olen myös käynyt Haagan Neurologisen Tutkimuskeskuksen; NEURON paniikkihäiriö kurssin, jota suosittelen lämpimästi...Ota näihin yhteyttä niin eiköhän sieltä osata neuvoa! Kirjallisuutta: Virtahepo olohuoneessa Tommy Hellsten...Tulikärpäsiä, Kata Kärkkäinen... Itse ainakin olen vielä kaiken jälkeen melko optimistinen parantumisen suhteen, se mitä jää tulevaisuudessa paniikkihäiriöstä jäljelle on siihen suhtauduttava luonteen piirteenä (myös positiivisia aspekteja), kuten monet kärsivät ikänsä astmasta, on hyväksyttävä tietyt oireet jotka ajan kanssa hallittavissa, sekä oireet ja tuntemukset joihin tottuu ja oppii tunnistamaan ja toimimaan niiden kanssa. Itse pidän sitä herkkyyttä, joka paniikki"potilaiille" on yhteistä, myös erittäin positiivisena asiana, tunnen voimakkaasti sekä HYVÄT että pahat asiat, ajattelen paljon, enkä vaan toimi kuten monet ihmiset! Kaikki vielä mahdollista, hyvä siitä tulee!)
Lueskelin tossa vielä uudestaan noita juttuja ja oli vielä pakko painottaa: Eli siis ehdottomasti voi parantua, mutta todenäköisyys heikko! Mun mutsilla oli myös paniikkihäiriö, joka meni ohi, toisin kun mulla. Ehdottomasti hetimmiten sitte sinne terapiaan, ja ammattiapua ASAP! Lääkkeet helpottaa varmasti oloa ja auttaa selviytymään, mutta ei poista koko ongelmaa. Ainoa oikea tavoite paniikihäiriön hoidossa on ajatusmalli täysi oireettomuus, ei kompromisseja, huolimatta siitä toteutuuko tavoite, eli siis positiivinen ja valoisa tavoite sillä ymmärryksellä varustettuna että valmistautuu kuitenkin tiettyihin oireiden kanssa elämiseen koko loppu elämänsä. Positiivinen asenne, aina kun mahdollista, eli niinä hyvinä kausina! Ihmisille asiasta puhuminen helpottaa kummasti oloa, kun ei kaikkien seurassa tarvii pelätä kohtauksia, ja mitä ne siitä mahtaa ajatella... Itse heitän kaveriden ja poikaystävän kanssa läppää omituisista piirteistäni ja suhtaudun saiaan aina kun mahdollista itseironisesti, sarkastisesti... Nykyään pahinta paniikin ohella ilmenevä ahdistuneisuu ja masennus kausittain, mutta niistä huolimatta hyvinä päivinä ja hetkinä elämä on oikein mukavaa! Kirjojen lukeminen, elokuvat ja maalaaminen yms...harrastukset auttaa. Ajatuset keskittää muuhun kun suremiseen. Asiasta puhuminen auttaa, koska omassa päässä ahdistavat asiat saa todella suurrealistisia mittasuhteita, eli muiden näkemyksiä myös kehiin! Monet kummallisetkin ajatukset, osoittautuu hyvin normaaleiksi, kuten sekoamisen pelko... ja kaikkien niiden ylihysteeristen ihmisten urpo reaktiot voi heittää pönttöön sitten! Liikunta ja lepo myös todella tärkeää, joskin nyky yhteiskunnan ristiaalto paineissa vaikeaa toteuttaa! Mulle on muuten ollu todella tärkeetä yrittää minimoida mahdollisen paljon sitä ahdistavien asioiden välttämis käytöstä, koska siinä äkkiä elämän piiri ja mielekkyys kapenee. Joten on todella tärkeää altistaa myös itseään hankaliin tilanteisiin ennalta suunnitelluilla turva toimenpiteillä, jotta saadaan ne huonot kokemukset vaihdettua vastaavissa tilanteissa hyviksi! Joten täysin kotiin jääminen pysyvästi ei kyllä kuulosta hyvältä...
en usko että paranee..hyvin harvinaista on että paranee ilman lääkitystä tai terapiaa.. Se täytyy vaan opetella elämään tän kanssa. Kyllä siihen tottuu ja oppii nauramaankin asialle. Tosiaan, niinku joku jo asian ilmasikin, tässä on hyviäkin puolia. Usein ahdistuneet ihmiset osaa ottaa paremmin muiden tunteet huomioon, ja joskus, esim omassa tapauksessa, tietynlainen luovuus/taiteellisuus liittyy asiaan läheisesti. Tärkeintä on oikeastaan muille puhuminen. Emme elä enää keskiajalla: nykyään tästä häiriöstä ollaan tietoisia eikä ahdistunutta ihmistä pidetä hulluna niin kuin joskus pidettiin. Joten puhumista ei kannata pelätä. Itseasiassa jos puhuu asiasta vapaasti saattaa yllättyä kuinka moni muukin kärsii samantapaisesta ongelmasta. On tutkittu että joka kolmas kärsii jossain elämänsä vaiheessa jostakin ahdistuneisuushäiriöstä. Joten emme ole yksin. Ei huolta, tyttäresi tulee pärjäämään aivan hyvin! Asiat ehtivät lukion aikana kehittyä senverran nopeaan että varmaan ehtii kirjotuksiin mennessä saamaan jotain tolkkua häiriöönsä! Itelläkin oli alotus todella vaikeeta, kaikki tunneilla istumiset tuntu sietämättömiltä, mutta ihminen oppii nopeasti uusia selviytymiskeinoja ja niin sitä meikäkin sitten loppujen lopuksi suoritti lukion! Ulospääsyjen varmisteleminen kuuluu asiaan, sitähän se on itellä ollu jo kauan joka paikassa. Siihenkin tottuu. Aluksi kaikki vieras tuntuu tietysti pahalta mutta kyllä se siitä.
Tytär pääsi tänään nuortenpsykiatriselle kriisiosastolle hoitoon ja toivottavasti askeleet kohti parempaa elämää ja tulevaisuutta on otettu!
Tilanne (hoitoon pääsy) tuntuu sillätavalla hyvältä, ettei hän ollut kerennyt sortua mihinkään epätoivoisiin tekoihin; huumeet, viina, tupakka, tai ylipäätänsä mitkään päihteet (mukaanlukien lääkkeet) ja mikä parasta ei ainakaan itsemurhayrityksen seurauksena. Koska tuonnekin osastolle varmaan suuri osa nuorista "joutuu" jonkun muun ihmisen toimesta, nuoren käyttäydyttyä itsetuhoisesti tms. Tyttäreni pääsi hoitoon, koska hän niin itse halusi ja hänen ympärillään oli osaavia ihmisiä, jotka tekivät sen mahdolliseksi!
Tyttärellänihän todettiin myös vakava masennus ja edelleenkin hän yrittää kantaa huolta kaikista muista, vaikka hän itse olisi kuitenkin se kaikkein tärkein varsinkin tällähetkellä. Mutta katson toiveikkaana tulevaisuuteen ja toivon hänenkin saavan vahvuutta kohdata tulevaisuus kaikkine siihen kuuluvine asioineen. Ainakin hän on nyt turvallisessa paikassa, missä hän tietää ettei hänen anneta esim satuttaa itseään, tai ketään muuta vaikka ahdistus iskisikin päälle ja ihmiset siellä osaavat ja ovat häntä ja hänen paranemistaan varten (tulihan lause).
Kiitos kaikille teille, jotka olette jakaneet tätä kanssani ja toivon jokaiselle parempaa "huomista"!