Halosen junttimaisuus on

miksi Suomella onkin tuollainen henkilö pressana?

”Kun Halonen omasta syystään myöhästyi autosaattueesta, hän jätkämäisen alatyylisesti haukkui paikalla olleet virkamiehet.” – UM:n virkailija

”Halonen uhkasi pienen virheen puheeseensa kirjoittaneelle virkamiehelle, että tämän ura on ohi.” – Entinen diplomaatti

"Ympärillä olevat pelkäsivät ja olivat varpaillaan. Jos on huono päivä – kaikki tulee ulos. Hyviä päiviä taas ei ole.” - UM:n virkailija

”Hän on kärsimätön ja hävytön ihminen, jonka käytös työelämässä on poikkeuksellinen. Itsehillintä on luvattoman kehno, hän raivostuu pikkuasioista kuin lapsi.” - UM:n virkamies

”Intian suurlähettiläs sai odotella jäähyväiskäynnillään Halosta 45 minuuttia, kun tämä istui kampaajalla” - UM:n virkailija

”Halonen pelkää, että hänen selkänsä takana häntä vastaan juonitaan. Eräiden eduskuntavaalien alla hän raivosi vaalitoimistolaisille, että he ovat tahallaan hävittäneet hänen vaaliesitteensä. Ei rauhoittunut, vaikka hänelle kerrottiin, että esitteet oli jaettu äänestäjille.” - Puoluetoveri

”Presidenttiaikana kaikenlainen lavastaminen on korostunut. Halonen haluaa EU-huippukokouksissa lehdistötilaisuudet ahtaisiin huoneisiin, vaikka isot salit olisivat tarjolla. Se näyttää kuin kaikki tungeksisivat presidentin ympärillä.” - Diplomaatti

”On vaikea ymmärtää, miksi hän haluaa vielä toiselle kaudelle, kun hän vihaa presidentin viran hoitoon liittyviä muodollisuuksia.” - Halosen ex-alainen

Lähde: A-piste TV1, 19.12.2005    
3165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kysymykseesi; "miksi Suomella onkin tuollainen henkilö pressana?"
Siksi, kun hänet on vaaleissa valittu ko. tehtävään.

Äänestä
  • halunnut. Eikä siinä sen kummempaa ihmettelemistä ole.

    Äänestä

Osaisi edes puhua.
Tyhmä kansa saa mitä pyytää. Tosin homma haisi, ainakin ymmärtämättömiä jymäytettiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kammottavaa kirjoitti:

miksi Suomella onkin tuollainen henkilö pressana?

”Kun Halonen omasta syystään myöhästyi autosaattueesta, hän jätkämäisen alatyylisesti haukkui paikalla olleet virkamiehet.” – UM:n virkailija

”Halonen uhkasi pienen virheen puheeseensa kirjoittaneelle virkamiehelle, että tämän ura on ohi.” – Entinen diplomaatti

"Ympärillä olevat pelkäsivät ja olivat varpaillaan. Jos on huono päivä – kaikki tulee ulos. Hyviä päiviä taas ei ole.” - UM:n virkailija

”Hän on kärsimätön ja hävytön ihminen, jonka käytös työelämässä on poikkeuksellinen. Itsehillintä on luvattoman kehno, hän raivostuu pikkuasioista kuin lapsi.” - UM:n virkamies

”Intian suurlähettiläs sai odotella jäähyväiskäynnillään Halosta 45 minuuttia, kun tämä istui kampaajalla” - UM:n virkailija

”Halonen pelkää, että hänen selkänsä takana häntä vastaan juonitaan. Eräiden eduskuntavaalien alla hän raivosi vaalitoimistolaisille, että he ovat tahallaan hävittäneet hänen vaaliesitteensä. Ei rauhoittunut, vaikka hänelle kerrottiin, että esitteet oli jaettu äänestäjille.” - Puoluetoveri

”Presidenttiaikana kaikenlainen lavastaminen on korostunut. Halonen haluaa EU-huippukokouksissa lehdistötilaisuudet ahtaisiin huoneisiin, vaikka isot salit olisivat tarjolla. Se näyttää kuin kaikki tungeksisivat presidentin ympärillä.” - Diplomaatti

”On vaikea ymmärtää, miksi hän haluaa vielä toiselle kaudelle, kun hän vihaa presidentin viran hoitoon liittyviä muodollisuuksia.” - Halosen ex-alainen

Lähde: A-piste TV1, 19.12.2005    

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu