Miksi vain kepulaiset aktiivipoliitikot vannovat Urho Kekkosen nimiin? Aiemminhan tauti ylitti puoluerajat.
Miksi kepu ei ole tervehtynyt?
Miksi kepu ei ole tervehtynyt?
Miksi?
individi
451484
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Keskustaan asti yltänyt vielä koskaan!
Vastaus kysymykseesi lienee löydettävissä sosiaalipyskoligian puolelta. Keput haluvat pitää Kekkosen nimeä esillä suurmiehenä, melkein puolijumalana. Tässä samaa psykologiaa kuin siinä, että me suomalaiset koemme Paavo Nurmen, Kean Sibeliuksen ja Mika Häkkisen tärkeiksi ja arvostettaviksi henkilöiksi.
Aiemmin Kekkosta ylistettiin yli puoluerajojenkin. Se oli silloin, kun Kekkosella oli akuuttia merkitystä. Muutoin Kekkonen jakaa mielipiteitä ja kansaa kahtia. Kekkonen ei koskaan saanut valtaa alhaalta, vain osa kansaa tuki häntä aidosti, toinen osa suhtautui koko ajan epäillen.
Presidentti Paasikivi väitti, että Suomen kansa on poliittisesti tyhmää. Tuolloin hän käsittääkseni viittasi oikeiston ja vasemmiston aktiivisuuteen.
Nykypäivän Paasikivi sanoisi varmaankin: Suomen keskusta on poliittisesti tyhmä, koska se tuuppaa ministereiksi ...jotain.
"haluavat pitää Kekkosen nimeä esillä suumiehenä, melkein puolijumalana". Anna esimerkki
- Keput haluvat pitää Kekkosen nimeä esillä suurmiehenä, melkein puolijumalana -
Miten niin puoli? Tietysti hän kokojumala, ylijumala, suurin kaikista jumalista.
Vanhanen, Väyrynen, Kääriäinen, Pekkarinen ja koko Kekkosen aikainen kenraalikunta Valtanen mukaanlukien.
Mutta onhan teilläkin oma "suurmiehenne"..on päässyt oikein seteliin, niinkuin Kekkonen konsanaan! :))
http://koti.mbnet.fi/cheil/hauskat/seteli.jpg
Hertta Kuusinen, Yrjö Leino ja Mauno Pekkala olivat Kekkosen luotetut.
Siinähän se.
sinun mielestä oli?
..ei mitään.
Olisi mukava vielä kuulla, missä yhteyksissä ja milloin viimeksi kyseiset poliitikot ovat "vannoneet Kekkosen nimeen" enemmän kuin muiden puolueiden poliitikot.
Viimeksi Kekkosta on myönteisesti muistellut kenraalikunta, tai oikeammin kai kadettikunta. Senhän poliittisesta rakenteesta ei taas ole mitään varmuutta. Aktiivipolitiikkoja siitä ei kai ole kukaan.
Vaikka todisteita ei ole, on pomminvarmaa, ettei kekkoslovakiassa edennyt kenraalikunnassa ilman "kersantin" suostumusta. -60-luvulla Kekkonen halveksi puolustusvoimia.
otsikossa kysymys.
Vanhaa miestä kusettivat, Kekkonen ja kommunistit.
Eihän nykykenraalikunnassakaan ole Kekkosen arvostelijoita??
Sotilaat ja oma ajattelu?
niin luulisi nyt jonkun kenraalinkin halveksivan Kekkosta.
Mutta ei nyt tule ketään mieleen.. ellei lasketa Jari Tervoa, Lasse Lehtistä ja Jorma K korhosta.
Mitä yhteistä on kekkoskenraali Keinosella ja yritysjohtaja Mattilalla?
Tosiasia on kuitenkin se, että kenraalikunta ja puolustusvoimien ylin johto painottui "kekkosvetoiseksi". Sitä nykyiset ex-kenraalit ja muut kadetit yrittävät lämmittää.
suhtautui torjuen koska Urkki piti sen pois hallituksesta - onneksi.
Sehän olisi tiennyt kansan jakutumista ja vasemmiston voiman kasvua - ellei peräti neukkujen tuloa...
Urkki oli sittenkin meidän pelastuksemme, ristiriitaisuudestaan huolimatta.
Sehän se vasta olisi hullua, jos kenraalikunta ei olisi lojaali puolustusvoimien ylipäällikölle, jona toimii aina rauhan oloissa Tasavallan presidentti. Nykyinen kenraalikunta on "halosvetoista".
Tuskinpa edes puolustusvoimien vetotavassa on tapahtunut muutosta sitten Kekkosen. Muodollistahan se presidentin veto on ollut koko ajan, hyvin muodollista. Useita keskinäisiä tapaamisia, mutta joissa presidentti on paremminkin kuuntelijan roolissa.
Urho Kekkonen nimitti kokoomuksen hallitukseen pariin otteeseen 50- ja 60-luvuilla sekä pyysi kokoomuslaisen vetämään hallitustunnusteluita vielä 1970-luvullakin, viimeksi vuonna 1979.
Kokoomus ei päässyt 70-luvulla hallitukseen, koska nuo neuvottelut kariutuivat. SDP ei halunnut SKDL:n pelossa missään nimessä muodostaa hallitusta poliittisen oikeiston laidan puolueen kanssa. Keskusta ei taas halunnut muodostaa vähemmistöhallitusta, joka olisi vielä siihen aikaan ollut väistämätön seuraus, mikäli hallitus olisi jouduttu muodostamaan näiden kahden puolueen varassa. Keskustan kannatus oli siihen aikaan hyvin pieni, sillä oli vain noin 35 kansanedustajaa.
Ei kansa olisi jakautunut kahtia, vaikka sinipunaan olisi päädytty jo tuolloin, eivätkä neukut olisi tänne tulleet.
kuin Mielipidepankki, kyllä Kekkonen oli nimenomaan ruohonjuuritason Presitentti.
Sitä kuvaa hyvin se lapinemännän lausahdus, siellä Kekkonen hiihtää, iso liuta herroja persientakana.
Herraviha oli siihenaikaan maalaisliittolaisten kesken yleistä, olen itse elänyt se ajan.
Kyllä Kekkoskaunaiset löytyivät pääkaupunkiseudulta,Nykysuomen politiikan kirkkainmman tähden Erkki Tuomiojan isä, Sakari Tuomioja, oli niitä harvoja politiikkoja, jotka uskalsivat silloista Diktaatori Kekkosta vastustaa.
... saivat presidentinvaalissa -78 80 % annetuista äänistä ja näitä valitsijamiehiä oli 86 % kaikista. Eipä sitä paljon suurempaa vaalivoittoa voi ajatella. Kekkosen uran loppua kohti hänen kannatuksensa kansan keskuudessa kasvoi suureksi ja kansa tuki häntä aidosti. Niinpä viimeisissä vaaleissa Kekkonen olikin jo kaikkien suurten puolueiden ehdokkaana.
Oli pieni, koko ajan hupeneva joukko poliitikkoja ja heitä tukevia kansalaisia, jotka vastustivat Kekkosta. Näitä olivat mm. Tanner, Ehnrooth, Vennamo, Leskinen, Pitsinki, Lindblom. Kekkosen kannatuksen kasvaessa kansan keskuudessa näistä Leskinen teki täyskäännöksen ja pääsi vielä Kekkosen ulkoministeriksi. Linblomille ja Pitsingille Kekkonen järjesto korkeat virat. Tanner ja Vennamo kaatuivat muuten vain saappaat jalassa.
Nämä herrat ovat sikäli kunnioitettavia, kun vastustivat Kekkosta juontuen lähinnä Kekkosen ulkopolitiikasta hänen elessään. Mutta nämä nykyiset Kekkosen mollaajat ovat surkimuksia, josta vanhimmat eivät uskaltaneet Kekkosen aikana häntä vastustaa peläten poliittisen uransa vaarantuvan.
Inhottavin esimerkki heistä on Lipponen, joka aloitti Kekkosen häpäisemisen Kekkosen syntymän 100-vuotisjuhlassa pääministerinä pitäämässä juhlapuheessa. Hän sai siellä kättentaputuksia mm. Koivistolta ja Virolaiselta. Pian Lehtinen teki aiheesta oikein "väitöskirjan". Tästä saivat pikkunilkit rohkaisua hyökätä Kekkosen kimppuun. Heitä on joka paikassa. Tälläkin palstalla on joukko tyhmiä räkyttäjiä, joiden lisälsi KapiKorkonen on oikein paneutunut talsimaan Lipposen ja Lehtisen viitoittaa tietä pitkin.
Nyt on onneksemme juuri ilmestynyt kaksi kirjaa, joissa nämä Kekkosen mollaajien jutut joutuvat häpeään: Visurin "Suomi kylmässä sodassa" ja englantilaisen Kirbyn "A Coneise Hisstory of Finland".
... ja 60 luvun alkuaikoina ei enempää demarit kuin Kokoomus muutamien kokeilujenkin sen osoittaessa olleet kelvollisia Suomen hallitukseen. He eivät osanneet hoitaa neukkusuhteita, jotka olivat meille elintärkeät kylmän sodan aikana, jossa olimme kuuman sodan seurauksena joutuneet N-liiton etupiiriin.
Demarit tulivat kelvollisiksi jo 60-luvun alkupuolella, kun saivat karistettu tannerilaiset asevelisosialistit puoluejohdosta. Kokoomus oli vielä pitempään paitsiossa kunnes sekin sai karistettua junnilalaisen klikin. Mutta silloin SDP oli noussut maan johtavaksi puolueeksi ja Kekkosen ulkopolitiikan takuumieheksi. 70- luvun alkupuolella tosiaan dearit eivät halunneet Kokoomuksen kanssa samaan hallitukseen, vaikka Kekkonen olisi heidät jo hyväksynytkin.
Nuoremmalle väelle saattaa olla outoa tuo, että presidenttikö se määräsi hallituksen kokoonpanosta. Se oli tosiaan silloisen valtiosäännön mukaan niin, että presidentillä oli valta valita hallitus. Silloin eduskunnalla oikeus antaa epäluottamuslause hallitukselle, jos sitä siltä erikseen pyydettiin.. Nythän hallitus muodostetaan eduskuntakeskeisesti ja presidentin on se nimitettävä sen jälkeen, kun eduskunta on sen hyväksynyt.
Olet ihan oikeassa siinä, että Kekkonen oli maaseudulla ja syrjä-Suomessa ruohonjuuritason presidentti. Tai näin minäkin uskon. Mutta kaupungeissa Kekkoseen suhtauduttiin erittäin epäillen ja aluksi avoimen vastustavasti. Sitten Kekkosen pelotuskampanjat alkoivat tehota ja kritiikistä tuli peitellympää. Kuvaavaa ajalle oli se, että kaupunkilaiset odottivat vesi kielellä aamuisin sitä, mitä pilapiirtäjä Kari tällä kertaa keksisi Kekkosesta.
Näet asian melkolailla toisin kuin minä. Minulla lienee parempi kosketus esim. pääkaupunkilaisten näkemyksiin kuin sinulla, koska olen ikäni täällä asunut. Kaupunkilaisväestö ei mielestäni koskaan täysin rinnoin tukenut Kekkosta. Vuoden 1978 vaalivoiton suuruus johtuu vain siitä, ettei uskallettu asettaa varteenotettavaa vastustajaa Kekkoselle. Jos demarit olisivat silloin pyytäneetkin Mauno Koivistoa asettumaan ehdokkaaksi, veikkaan, että Kekkonen olisi hävinnyt tuon vaalin. Pinnan ala kyti koko ajan toivo siitä, että Koivisto asetettaisiin vastaehdokkaaksi. Hän oli toki ainoa, joka kykeni Kekkosen voittamaan.
Toisin kuin väität Kekkosta ei vastustettu ensisijaisesti ulkopolitiikan vuoksi. Demarit eivät suinkaan vastustaneet Paasikiven ulkopoliittista linjaa missään vaiheessa. Myöskään Vennamo ei sitä vastustanut, vaan tuki. Kekkosta vastustetiin ensisijaisesti sisäpoliittisista syistä, ei ulkopolitiikan vuoksi. Kekkonen ja K-linja kyllä mieluusti käänsivät asian niin päin, että Kekkosen poliittiset vastustajat vastustivat Suomen ulkopoliittista linjaa. Näin ei kuitenkaan pääsääntöisesti ollut. Lehtisen väitöskirjassa käsitellään juuri noita aikoja enkä ole vielä kenenkään, en edes Juhani Suomen kiistäneen tietojen paikkansapitävyyttä.
Tähän saakka jokainen kepulainen presidenttiehdokas Virolaisen jälkeen kertonut, että pitää presidentin toimessaan esikuvana Urho Kekkosen vahvaa johtajuutta ja hallinnointitapaa. Johannes Virolainen on tästä poikkeus, koska hän sai itse kouriintuntevasti kokea, mitä Kekkosen hallinnointitapa ja vahva johtajuus käytännössä tarkoittavat.
Pienten ihmisten osalta tässä joku aika sitten tuli tv:stä ohjelma peräkammarin pojista, jotka avoimesti ihailivat Kekkosta ja heillä oli Kekkosen kuva seinällään. Siinä oli jotain samaa kuin Venäjällä kommunisti Gennadi Tsuganovin tukijoiden kohdalla. Eletään menneessä maailmassa ja toivotaan sen palaavan.
Mikään esittämäsi kuvailu Kekkosen "yksinvaltiudesta" tai perustelu sisällöllisesti määrittelemättömälle väitteellesi "epädemokraattisuudesta" ei palaa jäännöksettömästi yhteenkään sellaiseen taustaan joissa Kekkosen valtakautta on mahdollista tarkastella. Tässä asiassa et ole oikeilla jäjillä sen enempää yrittäessäsi psykologisoida kuin viittaillessasi vallan sosiologiaan.
Talmonilaisessa "totalitaristisessa demokratiassa" valhalla johtajalla on roolinsa, eikä tälle roolille ole vaihtoehtoista vallankäytön mallia. Johtajan vaikutus historialliseen kehitysprosessiin voi olla joko demokraattisia "edustuksellisia" valtalegitimaatioita vahvistava tai sitten valta-asemien eriytymistä lisäävä ja viime kädessä väkivaltaan nojaava. Ei ole mitään edellytyksiä tulkita Kekkosen kautta muuna kuin kansallisen kypsymisen kautena. Demokraattisesten legitimaatiosisältöjen vahvistumisesta paras todiste itse asiassa on se kekkoskritiikki joka nyt on herännyt. Sellaista ei nykyisen mutoisena esiintyisi jos takanamme olisi diktatuurin vuosikymmeniä. Sen sijaan meillä olisi vahvaan kenraalikuntaan nojaava kekkoskaunainen kansankiihottaja likimain yksivaltiaan asemassa ja kansalle kerrottaisiin ja se myös vastaanottaisi totuuksina rautkalliolaisia ja lasselehtismäisiä panetteluja edellisestä hirmuvaltiaasta.
Ettei näin ole kertoo siitä että syvätason kansallista kypsymistä kekkoskaudella tapahtui. Sisällissodan läpikäynyt ja heimoasteella elänyt kansa omaksui ja sisäisti Kekkosen valtakaudella ne vallan legitimaatiot jotka aina, yleensä ja kaikkialla ovat välttämättömiä jotta edustuksellinen demokratia voisi toimia. Jos voit kertoa kuinka tällainen kansallinen kehitys voi tapahtua suoranaisin hyppäyksin ja ilman "totalitaristisen demokratian" vaihetta, moni on kiinnostunut valtasosiologisesta analyysistasi.
Ei ole mitään merkillistä siinä että meillä on ollut vahvan johtajan kausi. Siinä ei liioin ole mitään mitä kannattaisi rusikoida maalailemalla se epädemokratian värein, koska historiallisessa perspektiivissä se on ollut välttämätön ja väistämätön kehitysvaihe. Myöskään Kekkoseen ei voi liittää diktatuureille ominaisia keinoja joilla tyrannit vaihvistavat valtansa, kuten oman kenraalikunnan ja armeijan tukea tai kaikenomistavien pääomapiirien edunvalvontaa. Kekkosen kohdalla ei voida sivuuttaa sitä että hän toimi aktiivisesti keskustelevan moniarvoisen demokratian edistäjänä, kirjailijoiden ja intellektuellien tukena ja mm. reporadion taustapiruna. Kokonaiskuvaan ei mitenkään voi liittää sellaisia "anastetun vallan" elementtejä joita jostain syystä jatkuvasti ja itsepäisesti yrität Kekkosen henkilökuvaan liittää. Niillä ei ole sijaa eikä sellaista merkitystä jonka haluaisit sellaisiin liittää.
Asiaa ei muuta miksikään se että vahvat johtajat aina herättävät ja nostattavat vastavaikutuksia, eikä asiaa liioin muuta miksikään se että jossain takamailla peräkamminpoikien seinällä roikkuu palvottuja Kekkosen kuvia. Ne ovat päin vastoin todisteita siitä millainen ilmiö Kekkonen oli -- mutta sitähän kukaan oikea analyytikko ei koskaan ole mitenkään kieltänytkään. Kielto koskee vain niitä merkityksenantoja jotka eivät näe metsää puilta. Ja jos sinulla on esittää sellaisia kokonaiskonteksteja, joissa tulkiten Kekkosta koskevat yksityiskohdat asettuisivat luontevasti todistamaan jotain muuta kansallista kehitystä kuin sitä minkä historiankirjoittajiemme ja yhteiskuntatieteilijöittemme enemmistö on suurissa linjoissa hahmotellut, kerro toki nämä kokonaiskuvat muillekin.
Ei kokoomus ollut 60-luvullakaan Kekkosen paitsiossa. Se oli mukana Johannes Virolaisen muodostamassa, virkamiesten tukemassa enemmistöhallituksessa 12.9.1964 - 27.5.1966. Mitään ulkopoliittisia ongelmia tuona aikana ei ollut.
Sen sijaan sisäpoliittisia seurauksia Virolaisen hallituksella oli. Eduskuntaan tuli kevään 1966 vaaleissa vasemmistoenemmistö, mikä varmasti osaltaan vähentää keskustan kiinnostustakin porvarihallitukseen, mutta vuosina 1966-1970 sellainen ei ollut edes paikkasuhteiden perusteella mahdollinen.
Eli vasta vuodesta 1970 lähtien voidaan kysyä, pitivätkö presidentit Kekkonen ja Koivisto tarkoituksella kokoomusta hallituksen ulkopuolella.
Vastaukseni on EIVÄT, sillä kokoomuksen puheenjohtajat Harri Holkeri ja Ilkka Suominen ymmärsivät hyvien neukkusuhteiden merkityksen.
Kokoomuksen hallitukseen pääsyn esti 1970-79 keskustan matala kannatus ja demareiden pelko kannatuksen menetyksestä SKDL:lle, mikäli ryhtyisivät hallitusyhteistyön kokoomuksen kanssa. Vasta vuosina 1979-1987 muunkinlainen pohja kuin punamulta olisi ollut mahdollinen. Mutta taisi SKDL:n pelko vielä silloinkin kaihertaa SDP:n mielissä, kun tv-uutisten mukaan puolueet jännittivät kuollakseen jopa Elannon ja Metallin vaaleja.
... tosiaan uskaltaneet asettaa suuren vaalitappion pelossa muuta ehdokasta kuin kekkonen. Kekkosella oli niin vankka kannatus kansan keskuudessa.
Ei sen varaan ,että pääkaupunkiseudulla oli vähemmän Kekkosen kannattajia kuin muualla,
ja että siellä pinnan alla kyti toive Koivistosta, puolueet voineet valtakunnallisia vaaleja perustaa.
Koiviston aika tuli sitten, kun Kekkosesta aika jätti.
nootti vaikutti juuri niin kuin Kekkonen toivoi. Tästä on kirjailija Alpo Ruuth kertonut mielenkiintoisen tarinan. Elokuvissahan näytettiin siihen aikaan alkukuvina ajankohtaisia katsauksia. Ruuth kertoi, että kun ennen noottia näytettiin noissa katsauksissa Kekkosta maatalousnäyttelyissä ym., yleisö naureskeli äänekkäästi. Sensijaan nootin jälkeen yleisö oli hiljaa. Oli saatu aikaan vaikutelma, että vain Kekkonen pystyy hoitamaan idän suhteita. En nyt ota kantaa siihen, oliko vaikutelma oikea, mutta kuten Kekkonen itse totesi, niin on, miltä näyttää. Mutta se, että valtaosa kansasta olisi palvonut Kekkosta Oivan lailla, on sopimatonta pilaa.
... äänekkäästi uudelleen, kun noottikriisi oli ohitettu. Nauru yhdisti niin Kekkosen kannattajat kuin vastustajatkin.
Koivistossa oli vielä hieman vastaavaa karismaa. Ahtisaarella sitä ei ollut lainkaan, ja hänen kohdistuneessa naurussa oli ilkikurinen sävy. Halonen on kansaa enää lähinnä hymyilyttänyt.
muutos kyllä oli pysyvä ja luotan häneen enemmän helsinkiläisyyden asiantuntijana. Enkä usko Kekkosen ns. karisman mitenkään vaikuttaneen tuolloin helsinkiläisiin.
neuvostomiehitykseltä.
Hän piti maan eheänä pitämällä äärioikeiston viisaasti pois hallituksesta. Näin hän pelasti maan myös kommunismilta kun otti heidät mukaan hallitusyhteistyöhön.
Oikeiston viha Kekkosta kohtaan perustuu juuri siihen ettei hän antanut sille valtaa vaan toimi aika diktatoorisesti - ja viisaasti.
Kekkosta arvioitaessa o otettava huomioon Suomen sen hetkinen tilanne. Silloin tarv ittiin Kekkosen kaltaista despoottia joka kuitenkin rakensi rauhaa ja hyviä suhteita itsevaltiuden piirteistään huolimatta.
Ja ilman Kekkosta emme olisi taloudellisesti saavuttaneet sitä vaurautta minkä idänkauppa toi.
Kekkoselle kuuluu siis hyvä arvosana toimistaan kun asiat arvioidaan kokonaisvaltaisesti.
Nytkin tarvittaisiin samankaltaista jämäkkyyttä: miestä joka ajattelisi koko kansan etua.
joka joutui eroamaan jouduttuaan Kekkosen epäsuosioon, Jorma Järventaus.
mutta miksi se pitää piilottaa tuollaiseen hirvittävään tekotieteelliseen höpinään. Taitaa olla "lässyhumanisti" asialla.
... minäkin ajattelen.
Huomautan kuitenkin, että tuohon äärioikeistoon, jonka Kekkonen piti pois hallitusvasttuusta kuului myös asevelisosilistit, jotka muodostivat SDP:ssä vallan saaneen oikeistosiiven.
Huomautan myös, ettei vaurautemme syntynyt edes pääosin idänkaupasta, vaan siitä, että meille elintärkeä länsikauppa pystytiin hoitamaan integroituvassa Länsi-Euroopassa Efta- ja EEC-järjestelyillä. Myös maan tasapainoinen kehittäminen rakentamalla Kekkosen aikana yliopistojen verkosto, liikenneverkko, raskaan teollisuuden rakentaminen ja koko maan teollistaminen mahdollistivat vaurastumisemme.
Näitä nykyisiä aikoja ei voida verrata silloisiin, emme me nyt tarvitse mitään voimamiestä, ei ole suuria ongelmia.
SDP ei kuulunut mihinkään äärioikeistoon. Asevelisosialistit vastustivat ainoastaan kommunismia ja epäparlamentaarista vallankäyttöä. Jos se on Oivan mielstä äärioikeistolaisuutta, niin menköön sitten.
SDP oli NL:n epäsuosiossa ja sen takia myös Kekkosen epäsuosiossa. NL:n epäsuosio taas johtui Väinö Tannerista. Häntä pidettiin sotaan syyllisenä eikä sellaisen miehen haluttu johtavan yhtä Suomen suurimmista puolueista. Tilanne olisi ollut sama myös Risto Rytin kohdalla, jos hän olisi palannut takaisin politiikkaan.
SDP:n ulkopoliittisissa linjauksissa eikä silloin käytetyissä puheenvuoroissa ole mitään NL:n tai Paasikiven harjoittaman ulkopolitiikan vastaista. Jos sellaista tosiaan löytyy, Pyydän Oivaa kertomaan, mitä se oli. Toinen selvästi ulkopoliittisen ajojahdin kohteeksi joutunut oli Veikko Vennamo. Hän oli ehdottoman Kekkosvastainen, mutta hänen leimaamisensa äärioikeistolaiseksi paasikiviläisen ulkopolitiikan vastustajaksi on täyttä pötyä. Siitäkään ei löydy mitään näyttöä.
...puhu äärioikeistosta vaan sano suoraan fasisteiksi. Sellainen retoriikkahan oli kekkosen ajan kommunistipuolueissa, kuten keskusta, tyypillistä.
... ryhtyä erikseen tosistamaan, etteivätkö tannerilaiset asevalisosialistit (Tanner, Leskinen, Pitsinki, Linblom jne.) olleet avoimesti Neuvostoliiton vastaisa ja hakivat tuke lännestä. Mutta länsi oli vähän nihkeä, sillä se oli luovuttanut sodan jälkeen Suomen N-liiton etupiiriin, eikä lännellä ollut varaa ryhtyä romuttamaan tuota jakoa, olihan sillä omat läänityksensä. Tuo jako viralliseen idänpolitiikkaan ja sen vastustajiin on koko sodanjälkeisen politiikkamme perustotuus, jonka vaatiminen todistettavaksi vielä erikseen on hieman kaukaa haettu.
Sinä puhut tuosta porukasta ja Vennamosta, etteivät vastustaneet Paasikiven politiikkaa. Mutta kun Kekkosen aikana ei ollut kysymys Paasikiven politiikasta, vaan Paasikivi-Kekkosen ulkopoliittisesta linjasta tai miksikäs ei voi sanoa Kekkosen ulkopolitiikasta, mitä tuo klikki ja junnilalaiset Kokoomuksessa ja ehrnroothilaiset RKP:ssä vastustivat. Oli pelkkää hurskastelua, kun tuo joukkio puhui että kyllä he Paasikiven linjan hyväksyvät.
Se Suomen sodanjälkeinen politiikka oli Paasikiven ja Kekkosen yhdessä hyvässä sovussa luoma ja toimi erittäin hyvin ja luotsasi kansakunnan voittajaksi kylmässä sodassa.
Ne uutisfilmit elokuvien alussa loppuivat Kekkosen toisella kaudella, kun televisio yleistyi lähes joka kotiin, joten Alpo Ruuthin on paha vertailla elokuvayleisön käyttäytymistä kahtena eri ajanjaksona.
Alpo Ruuthia ei ainakaan tunnusteta helsinkiläisyyden asiantuntijaksi. Hän esimerkiksi väittää, että stadilaiset ovat aina kutsuneet Sörnäistä Sörkäksi, mutta kun lehtiä lukee, niissä johdonmukaisesti nimitetään Sörnäistä Sörkaksi eli käytetään sanasta a-kirjaimeen loppuvaa muotoa.
Niinpä kun minä väitän, että myös helsinkiläiset nauroivat Kekkoselle noottikrisiin jälkeenkin, tunnen olevani nauruasiassa yhtä suuri asiantuntija kuin Alpo Ruuthkin.
Jos olisit enemmän psykologiaan ja erityisesti sosiaalipsykologiaan perehtynyt tietäisit, etteivät ääriasenteet suinkaan kehity voimakkaimmilleen suhteessa eniten omasta ajattelusta poikkeaviin vaihtoehtoihin vaan suhteessa niihin jotka ovat omaa ajattelua lähinnä.
Juuri siksi verisimmät poliittiset taistelut käydään jakautuneiden puolueiden sisällä. Juuri siksi esim. oikeistodemarit ajavat asenteissaan ja poliittisissa linjauksissaan ohi oikeistopuolueiden. Juuri siksi tyytyväisimpiä Lipposeen olivat kokoomuslaiset.
Näin se on.
... suorittaa kaikki upseerinimitykset. On aivan luonnollista, että hän nimittää sellaisia kenraaleja, joiden kanssa tietää tulevansa toimeen, vai pitäisikö antaa puolueille kiintiöt kenraalikunnassa.
nimittää myös pätevyyden perusteella. Ei se olisi varmasti ollut este asialliselle yhteistoinnalle, mutta sehän ei Kekkoselle riittänyt.
aktiviteetti esimerkiksi tällä saitilla löytyy juuri kaltaistesi piiristä. 90 prosenttia Kekkosta käsittelevistä avauksista tulee sieltä koklippien rintamalta. Sama poliittisesti rakkovikainen "kamarikuoro" kuseskelee vuodesta toiseen hänen hautakummulleen. Pikku paskiaiset, nämä koklip- kojootit ulvovat ulvovat ulos suustaan samaa oksennusta jokaisen avauksen alla. Kepulikorhonen vaihtui nikkiltään joksikin huru-ukoksi , mutta sama kaiku on askelten.
Jos teikäläisten kusirakko tyhjenee tästä aiheesta, niin tuskimpa moni keskustalainen alkaisi ainakaan avauksia hänestä tekemään.
Visurin kirja kertoo ja vahvistaa sitä käsitystä joka kansan valtaenemmistöllä on. Kekkonen toimi, tosin pikkuisen itäisi johtajia höplästä vetäen Suomen parhaaksi ja johdatti Suomen länsi Euroopan kansainyhteisöön.