Eli olisin kysellyt jos saisi jotain asialllista neuvoa seuraavaan kysymykseen. Eli olen pohtinut (taas) yömyöhälle ajatusta omasta outoudestani, sillä kolmekymppisenäkin edelleen huomaan etten omaa minkäänlaisia haluja sitoutua keneenkään naiseen(sen enempää kuin keneenkään mieheenkään). Mikä ei tarkoita sitä ettenkö arvostaisi heitä ihmisinä siinä missä muitakin, mutta ajatus itsensä sitomisesta toiseen ihmiseen tuntuu kovin vieraalta. Kumma - ja ehkä ikäväkin - kyllä naiset tuntuvat riittävän itselleni ihan hyvin ystävinä, tai vittumaisesti ilmaistuna ns. yhden yön juttuina. Pystyn hyvin aavistamaan että minunlaiseni miehet luultavasti oksettavat naisia, mutta kun ajatus jostain lopullisesta itsensä sitomisesta naiseen - olkoonkin kuinka mahtava ihminen tahansa - tuntuu mielestäni turhalta. En ainakaan tällä hetkellä, niin kuin en ole koskaan - nähnyt siinä mitään tavoittelemisen arvoista. Voi olla että tulen vielä katumaan sanojani ja suhtautumstani, mutta olenko jollainlailla outo tai poikkeava, sillä monet miehethän (useaimmat jotka tunnen) näyttävät janoavan sitä että saisivat omia itselleen jonkun naisen, pääsisivät naimisiin, saisivat lapsia jne.? tämä kirjoitus ei ole mikään provo, ihan vaan itseni ulkopuolista näkökulmaa haeskelen asiaan. Kuitenkaan sitoutumatta mihinkään:)
Saisko neuvoja? (m)
Vammainenko
71044
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
fiksumpi kuin ne, jotka haaveilevet parisuhteesta vain sen takia, että se on tietynlainen tila, johon ihmisen tulee pyrkiä. Itse en ole ollut koskaan parisuhteessa ja olen kolmekymppiä lähestyvä naisihminen.
Kuitenkin taannoin tapasin, ensimmäistä kertaa, ihmisen jonka kanssa olisin halunnut ollakin. Homma jäi alkuunsa, koska meillä oli liikaa välimatkaa asuinpaikkojemme välillä, eikä tilanne olisi tullut tod.näk. pitkään aikaan muuttumaan. Kyseessä oli kuitenkin se, että halusin sitoutua tähän tiettyyn henkilöön. Nyt taas en yritä etsiä uutta suhdetta. Minulle parisuhteeseen astuminen ei ole mitenkään pakkomielle ja jos en koskaan löydä sellaista henkilöä, jonka kanssa haluan elämäni jakaa ja joka sopii minulle niin saa olla.
Sun toiminnassa on paljon enemmän järkeä kuin niiden, jotka tänään haluavat sitoutua ja huomenna jo päättävätkin, että juttu ei toimi!
geeneihin kirjoitettu se halu pariutua ja saada jälkeläisiä, se on sitä alkukantaista normaalia. Kaikki muut jutut on kulttuurin sanelemaa. Ihmisten perustarpeet on syöminen(itsensä säilyminen) ja naiminen(lajin säilyminen). Oheistoimintoja näiden perustoimintojen ylläpitämiseen on esim. kodin rakentaminen, töissä käyminen, sosiaalisien tilanteiden opetteleminen ja niihin hakeutuminen(ihminen tarvitsee ihmisen). Kysymys onkin oletko geenisidonnainen vai kulttuurisidonnainen omassa käyttäytymisessäsi. Kuulostaa minulle että kulttuurisidonnainen, koska nythän on meidän kolmekymppisten ja nuorempien sukupolvissa vallallaan kulttuuri, että ennen perheen perustamista täytyy olla kaikki valmiina(asunto, auto, ura), ennenkuin lapsia hankitaan. Analyysissäni(josta ei kannata kenenkään vetää hernettä nenään) totean siis sinun olevan normaali kulttuurisidonainen.
kotisoffa tietäjä(tär)...analyysini mukaan ;)
Mulla näitä soffa-analyysejä riittää. :)
parhaiten mikä on hyväksi... siis jos tunnet ettet halua sitoutua vielä tai ikinä se on sinun tapasi elää... itselläkään ei ole kunnon suhdetta ollut vielä ikinä ja ajatus että viettäisin yhden ja saman henkilön kanssa elämän loppuun asti vielä ahdistaa, mutta uskon että kun kerran kohtaa sellaisen henkilön, jonka kanssa kaikki synkkaa ja kemiat kohtaa ei silloin enää mietitä kauhulla tulevaisuutta vaan suunnataan yhdessä kohti unelmia! kyllä sitä oikeanlaista ihmistä kannattaa odottaa, ettei tule tehtyä vääriä valintoja. tsemppiä vain sinulle, jokainen nauttii elämästä omalla tavallaan!!!
tämä viesti ja aikaisemmat muutkin tuntui hyvälle lukea ja selvitti lisää itseäni. Kiitos!
et ole poikkeava ollenkaan, meita on myos toisen sukupuolen edustajia, jotka ajattelevat juuri noin. ja ma en ota stressia asiasta ollenkaan, miehia on hyvin kavereina tai sitten yhden yon juttuina, enka koe itseani ollenkaan 'oudoksi' tai 'poikkeavaksi'...nain se vain elama menee, teet juuri niin kuin parhaalta tuntuu, alaka valita siita mita muuta sanovat. itselleni ainakin tama elamantyyli sopii talla hetkella parhaiten, kuka tietaa mita ajattelen 10v kuluttua...