juopot on tosi tyhmiä

kyllä viina on hyvä aine juokaa vain!
Kirjoittanut: pienten puolesta 3.9.2006 klo 13.39


Kirjoittanut: Tentström-PAV-OPT 3.9.2006 klo 12.54


syntyy Suomessa vammaisena äidin raskausaikaisen alkoholinkäytön seurauksena, kertoo YLEn uutiset. Osa vammaisista on ylivilkkaita, keskittymiskyvyttömiä, osa monivammaisia, osa muilla tavoilla vammaisia. Kolme lasta päivässä!

Tämä on "biletyksen" ja "bailauksen" kääntöpuoli. Sen elämäntavan jota naistenlehdet, sanomalehdet ja yleisaikakauslehdet, internet, televisio ja radio ylistävät kauniilla ihmisten- ja pullonkuvilla ja hekumoivimmilla teksteillä mitä mainosmaakarit pystyvät rahalla aikaansaamaan.

Naisten juominen senkuin lisääntyy ja seuraukset kumuloituvat valtiovallan ja viinakauppiaiden myhäillessä tyytyväisinä. Suomella on sukupolven kuluttua hoidettavanaan satatuhantinen alkoholivammaisten joukko; sotainvalideja oli aikanaan noin 90.000.

Vertailun vuoksi mainittakoon, että Välimeren maissa naiset lopettavat kaiken alkoholinkäytön heti jos epäilevätkin olevansa raskaana.

Tulevat suomalaiset kiroavat meidät typeryytemme, itsepalvontamme, vastuuttomuutemme ja välinpitämättömyytemme takia. Erityisesti sen vuoksi ettemme halunneet valita päättäjiksemme ja vastuunkantajiksemme viisaita ja kaukokatseisia ihmisiä, vaan omia etujaan ajavia julkisuuden narreja
2562
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

dokaa vaan vantaan hotellilla masut pydessä, törkeetä ja ala-arvoista, huoramaista, itsekästä.
Sitten ihmetellään, kun toi meidän pikku-santeri on nii vilkas, hyi hävetkää ämmät, Suomi alkoholisoituu tätä menoa, snhän totesi jo Jorma Ollilakin taannoin puheessaan (tämä myös miehille) juoppokansa kaun eläköön. Ostakaa vaan joka päivä mäyriksiä, siitä se kansantalous paranee.

Äänestä

Kirjoittanut: Tentström-PAV-OPT 3.9.2006 klo 12.54


Kiitos asiallisesta mielipiteestäsi. Ikävä kyllä tilanne on tänään näin. Miesten juominen on jotenkin "hyväksyttävämpää", mutta naisten, tulevien äitien, juomiset on koko kansan rappio tulevaisuudessa.


Olisi hyvä tietää kuka ja miten tähän asiaan puuttuisi. Ei riitä Jorma Ollilan huoli, missä piileskelevät politiikot, jotka ponnahtavat esille vain vaalien aikaan.

Lääkärit näyttävät tyytyvän vain eläkkeiden määräämiseen näille alkoholin onnettomille uhreille.

Tentström-PAV-OPT, ironian ja sarkasmin ohella hallitset asiapuolen, kiitos.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uffaffaast kirjoitti:

kyllä viina on hyvä aine juokaa vain!
Kirjoittanut: pienten puolesta 3.9.2006 klo 13.39


Kirjoittanut: Tentström-PAV-OPT 3.9.2006 klo 12.54


syntyy Suomessa vammaisena äidin raskausaikaisen alkoholinkäytön seurauksena, kertoo YLEn uutiset. Osa vammaisista on ylivilkkaita, keskittymiskyvyttömiä, osa monivammaisia, osa muilla tavoilla vammaisia. Kolme lasta päivässä!

Tämä on "biletyksen" ja "bailauksen" kääntöpuoli. Sen elämäntavan jota naistenlehdet, sanomalehdet ja yleisaikakauslehdet, internet, televisio ja radio ylistävät kauniilla ihmisten- ja pullonkuvilla ja hekumoivimmilla teksteillä mitä mainosmaakarit pystyvät rahalla aikaansaamaan.

Naisten juominen senkuin lisääntyy ja seuraukset kumuloituvat valtiovallan ja viinakauppiaiden myhäillessä tyytyväisinä. Suomella on sukupolven kuluttua hoidettavanaan satatuhantinen alkoholivammaisten joukko; sotainvalideja oli aikanaan noin 90.000.

Vertailun vuoksi mainittakoon, että Välimeren maissa naiset lopettavat kaiken alkoholinkäytön heti jos epäilevätkin olevansa raskaana.

Tulevat suomalaiset kiroavat meidät typeryytemme, itsepalvontamme, vastuuttomuutemme ja välinpitämättömyytemme takia. Erityisesti sen vuoksi ettemme halunneet valita päättäjiksemme ja vastuunkantajiksemme viisaita ja kaukokatseisia ihmisiä, vaan omia etujaan ajavia julkisuuden narreja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu