Lainsäädäntö on tehty noitavainoisen diktatuurin tarpeisiin.
Oikeudenkäyntiä ei ole ennen tuomiota eikä perätöntä ilmoitusta rikolliseksi edes katsota. Aivan samasta väitetystä teosta tuomio vaihtelee välillä ei mitään - henki pois pitkällisen kidutuksen jälkeen.
Teosta, jota ei tarvitse oikeudessa tai mitenkään muutoinkaan näyttää tapahtuneeksi. Pelkkä syytös riittää. Teon -tai puheiden ei tarvitse olla rikollisia. Riittää että keksitty tai esimerkiksi asiayhteydestä irroitettu sanonta kuulostaa uskottavalle. Vaikka se laitettaisiin suuhun jonka ei ole tunnettu sellaisia puhuneen.
Koska valtiolla ei yleensä ole tarvetta päästä kenestäkään eroon, lainsäädäntöä käyttävät hyväkseen hyvämaineiset rikolliset jotka eivät teostaan jää kiinni kun sitä ei tulla tutkimaan, kun he ovat uskotuiksi tulleet.
Oli syytös jolla rikos eli perätön ilmianto tehdään kuinka päätön tahansa.
Laillisten, usein pakolla määrättyjen aineitten aiheuttamat haitat ovat suuremmat kuin laittomien huumeiden, huolimatta siitä että laittomien huumeiden haitoista suuri osa johtuu niiden kalliista hankintahinnasta aiheutuvasta rikollisuudesta, kun taas lääkkeet ovat yleensä käyttäjälleen ilmaisia.
Tähän on syynä se että huumeita käytetään yleensä harvemmin, oman harkinnan mukaan, lääkkeitä käsketään syömään päivittäin.
Uhriksi joutunutta kohdellaan tyhmänä pikkulapsena. "tämä lääke on sinulle hyväksi, sinä tarvitset sitä, se auttaa sinua"- kun kyse on sänkyyn laittavasta aineesta joka vie kyvyn ajatella pitkäksi aikaa tai aineesta joka katukaupassa katsotaan huumeeksi - tai huudetaan kovaan ääneen kuten huonokuuloiselle vanhukselle.
Jos aivan saman teon tekisi yksityinen henkilö, olisi kyseessä vakava rikos. Kiduttaminen ja eristäminen muista, vapaudenriisto on sallittua vain valtiolle. Psykiatriseksi hoidoksi väitetään tekoja jotka vievät ihmisyyden uhriltaan.
www.hollandandbarrett.com/Concern/ Tardive_Dyskinesia.htm
www.antipsychiatry.org
www.psychnet-uk.com/psychiatry/antipsychiatry.htm
Pelkät sivuvaikutukset eivät ole kyseessä, kun lääkkeitä syötetään pakolla niitä haluamattomille ja tarvitsemattomille. Tällöin on tarkoituskin se, joka niillä aikaan saadaan.
Oikeuteenkaan he eivät pääse, eivät ennen lääkitsemistä - minkä jälkeen se onkin turhaa. Viattomia ja rikoksia tekemättömiä laitetaan laitoksiin pelkän perättömän puheen perusteella. Puheen, jota ei tarkisteta mitenkään vaikka sillä on kauaskantoisia ja haitallisia seurauksia.
Hullun leima, työnteon ja kaiken normaalin elämän syystäkin (parempi on työnantajalle olla ottamatta mitään riskejä lääkkeitä syövän kummajaisen takia, järkevää ja kannatettavaa on ajatella muita työntekijöitä ja asiakkaita) estävä leima säilyy koko loppuelämän vaikka joskus ulos pääsisikin laitoksesta. Taloudelliset menetykset ovat erittäin suuria sekä uhrille että valtiolle.
Leimaa tai laitokseen viemistä ei käytännössä mitenkään voi oikeuteen saattaa. Jotta järjestelmä olisi edes jotenkin oikeudenmukainen, tulisi kuulla sekä ilmoituksen tekijää sekä kohdetta oikeudessa ennen laitokseen viemistä.
Mitään tällaista ei tapahdu. Kätensä pesemistä harjoitetaan kyllä, ilmoituksen tekijä kun on ilmoituksen tehnyt, muut ketjussa, joka uhrin orjuuttaa, tukeutuvat siihen, vaikkei sitä mitenkään ole missään todeksi osoitettu. Monessa muussa maassa vastaaviin laitoksiin laitetaan yhä vallitsevien eugeniikan säädösten mukaisesti epäsuhtaisesti erirotuisia ja etnisesti eri ryhmää olevia.
Systeemi vaientaa valittajan ''sairaudentunnottomuus'' lisätään diagnoosiin, lääkkeitä määrätään enemmän, kuolema on kivuliaampi. Vaikka on yleisempää toista hulluksi kutsua ja tulla uskotuksi kuin että kutsuttu on hullu, kutsujaa uskotaan kritiikittä.
Näin ollen suuri määrä syyttömiä murhataan erittäin vaarallisilla lääkkeillä. Fiksuimmat tajuavat tappaa itsensä ennenkuin lääke sen tekee. Parempi kuolla järjissään kuin vähitellen se menettää, unohtaa nimensä ja muunkin muistinsa, alkaa käyttäytymään kuten henkilökunta määrää - kuten he katsovat hullujen käyttäytyvän.
Yksilöistä tehdään hullusti käyttäytyvää massaa, lääkkeillä aiheutetaan oireita joita alunperin ei ollut. Niilekin harvoille jotka laitokseen vietäessä olivat hulluja olisi parempi olla joutumatta lääkittäviksi.
Jos pää on jo ennalta sekaisin, ei sitä tulisi enää lisää sekoittaa lääkkeillä jotka siinä kyllä onnistuvat.
- Vähän sama kuin antaisi narkkarille lisää huumetta, juopolle lisää viinaa, sillä erolla että narkkarilla ja juopolla yleensä mielenterveys säilyy koska aineet ovat lievempiä ja niitä käytetään harvemmin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.