MIB II

On yllättävää kuinka vähälle huomiolle palstalla on jäänyt tämä hauska SciFi-parodia. MIB II on edelleen Barry Sonnenfeldin ohjaama, niinkuin oli ensimmäinenkin osa, samoin näyttelijät ovat ykkösestä tutut Will Smith ja Tommy Lee Jones, nyt Lara Flynn Boylella vahvistettuna.

Pidän MIB II:sta onnistuneena jatko-osana, se ei tarjoa mitään uutta, mutta rutkasti sitä samaa, mitä ykkösosakin. Maailmaa pelastetaan jälleen kerran ulkoavaruuden hirviön (Boyle) kynsistä ja siinä sivussa tarjotaan niin kuvallista kuin sanallistakin huumoria roppakaupalla.

Sonnenfeld siirtyi ohjaajaksi kameran takaa ja hänellä on meriittinä kolme Coenin veljesten ohjaaman elokuvan kuvaukset, Blood Simple, Raising Arizona ja Miller`s Crossing. Muitakin kuvauksia on kuten Piina. Näiden jälkeen Sonnenfeld siirtyi ohjaamaan ensimmäisinä töinään mainiot Addams Family elokuvat. Eikä ole siis ihme, että Sonnenfeldin elokuvat ovat kuvallisesti erittäin vahvoja, sisältäen niin huumoria kuin mahtipontisuuttakin.

MIB II:sta henkii joka hetki sellaista hyvää mieltä, jossa aistii tekijöillä olleen hauskaa. Ykköseen verrattuna kakkonen on yhä selvemmin SciFi parodia, jossa kohteena on muut SciFi leffat. Ykkönen kohdisti huumoriaan yleisesti elokuvien sankarihahmoja kohtaan ottaessaan pääosiin päähahmoikseen sankarit universaalisella tasolla. Nyt sankaruudelle ei juuri huomiota anneta, mutta SciFi-elokuvan tietyille piirteille nauretaan varsin avoimesti.

Näyttelijöistä Tommy Lee Jones revittelee tehden hahmostaan todella hauskan pykäliin juuttuneena agenttina. Will Smith ei juuri jää toiseksi vaikka hän enemmän esillä olevana hieman kärsiikin siitä että jatkuva huulenheitto syö hieman hänen energisen huumorin tehoja. Lara Flynn Boylesta on tulossa kunnon komedienne, sillä etenkin alussa hän pääsee irrottamaan kunnon naurut kropallaan.

MIB II on toimiva SciFi-komedia. Pieni-suuri elokuva, joka on onnistunut juuri siinä mihin on pyrkinytkin. Elokuvan katsottuaan jää hyvälle tuulelle ja jää odottamaan kolmatta osaa. Kouluarvosana 8.
2190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

MIB-elokuviin, oli mulle uutta tietoa toi Barry Sonnefeldin kuvaajaura. Noi Coenin veljesten elokuvat ovat aina katsomisen arvoisia.

ps. Tänään annoin sen toisen mahdollisuuden sille TSH:lle, katsoin melkein selvinpäin. Sanotaan nyt että tällä kertaa sain elokuvasta enemmän irti. Jotkin asiat intensiivisyydessä jäivät puolitiehen tai valuivat käsistä. olet itse kiinnittänyt huomiota juuri niihin seikkoihin.

Uudet pisteeni TSH:lle ovat ***½.

Äänestä

ollut hääppönen! Tasapaksu täyteen ahdettu leipomus joka ei nouse vaan jää likisattuiseksimätkyksi eli raa'aksi. Ei sytyttänyt. Odotin hieman parempaa mutta ei, ensimmäinen osa on erinomainen tähän verrattuna, ei voi mitään. Väsähtänyttä yrittämistä Wilillä, Tommy Lee sentää pelastaa jäyhydellää mitä pelastettavissa on vaikkakin tuntuu tekevän homman vasemmalla kädellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rosewater kirjoitti:

On yllättävää kuinka vähälle huomiolle palstalla on jäänyt tämä hauska SciFi-parodia. MIB II on edelleen Barry Sonnenfeldin ohjaama, niinkuin oli ensimmäinenkin osa, samoin näyttelijät ovat ykkösestä tutut Will Smith ja Tommy Lee Jones, nyt Lara Flynn Boylella vahvistettuna.

Pidän MIB II:sta onnistuneena jatko-osana, se ei tarjoa mitään uutta, mutta rutkasti sitä samaa, mitä ykkösosakin. Maailmaa pelastetaan jälleen kerran ulkoavaruuden hirviön (Boyle) kynsistä ja siinä sivussa tarjotaan niin kuvallista kuin sanallistakin huumoria roppakaupalla.

Sonnenfeld siirtyi ohjaajaksi kameran takaa ja hänellä on meriittinä kolme Coenin veljesten ohjaaman elokuvan kuvaukset, Blood Simple, Raising Arizona ja Miller`s Crossing. Muitakin kuvauksia on kuten Piina. Näiden jälkeen Sonnenfeld siirtyi ohjaamaan ensimmäisinä töinään mainiot Addams Family elokuvat. Eikä ole siis ihme, että Sonnenfeldin elokuvat ovat kuvallisesti erittäin vahvoja, sisältäen niin huumoria kuin mahtipontisuuttakin.

MIB II:sta henkii joka hetki sellaista hyvää mieltä, jossa aistii tekijöillä olleen hauskaa. Ykköseen verrattuna kakkonen on yhä selvemmin SciFi parodia, jossa kohteena on muut SciFi leffat. Ykkönen kohdisti huumoriaan yleisesti elokuvien sankarihahmoja kohtaan ottaessaan pääosiin päähahmoikseen sankarit universaalisella tasolla. Nyt sankaruudelle ei juuri huomiota anneta, mutta SciFi-elokuvan tietyille piirteille nauretaan varsin avoimesti.

Näyttelijöistä Tommy Lee Jones revittelee tehden hahmostaan todella hauskan pykäliin juuttuneena agenttina. Will Smith ei juuri jää toiseksi vaikka hän enemmän esillä olevana hieman kärsiikin siitä että jatkuva huulenheitto syö hieman hänen energisen huumorin tehoja. Lara Flynn Boylesta on tulossa kunnon komedienne, sillä etenkin alussa hän pääsee irrottamaan kunnon naurut kropallaan.

MIB II on toimiva SciFi-komedia. Pieni-suuri elokuva, joka on onnistunut juuri siinä mihin on pyrkinytkin. Elokuvan katsottuaan jää hyvälle tuulelle ja jää odottamaan kolmatta osaa. Kouluarvosana 8.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu