Tositteet käteiskaupassa?

Vastaperustettu toiminimeni harjoittaa myyntiä mm. erinäisillä messuilla ja markkinoilla, joissa kauppaa käydään käteisellä. Itse toki tiedän mitä olen myynyt ja paljonko, mutta mitään virallisia tositteita ei myynnistä jää käteen. Nyt ihmettelen, miten kirjaan myynnit kirjanpitoon (jota yritän toistaiseksi tehdä itse), kun ei ole niitä tositteita. Pitäisikö minun kirjoittaa jokaisesta myyntitapahtumasta (käsin!) kuitti?

ALV-rekisterissä en toistaiseksi ole, mutta näyttää uhkaavasti siltä, että pitää lähiaikoina liittyä. Siltä varalta yritän jo alusta alkaen pitää kahdenkertaista kirjanpitoa. Muuttaako ALV-velvollisuus tositteille asetettavia vaatimuksia jotenkin?
61744
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Käteismyynnistä kannattaa pitää kassakirjaa, johon merkitset jokaisen päivän myynnin ja kuukauden lopussa lasket yhteen. Itsellesi et sen kummempia tositteita tarvitse, ellei sinulla ole käytössä kassakonetta, josta saa tulostettua kuukausiraportin. Itse olet vastuussa siitä, että merkitset summat oikein ja että kaikki tulee kirjattua ylös. Asiakas saattaa kaivata kuitin, joten kuitin kirjoittamiseen kannattaa olla valmis tarvittaessa.

Äänestä
  • Toimisiko tämä nyt kirjanpidon kannalta siis niin, että kirjaan kerran kuussa yhteenlasketut käteismyynnit jollekin tilanteeseen sopivalle myyntitulotilille, ja tositteena toimii tämä mainittu kassakirja? Tai kenties voin kirjata myynnit myös vaikka päivittäin, jolloin "tositteina" toimivat kassakirjan rivit?

    Äänestä

Verottajan sivuilta löytyy yleisten laskumerkintöjen vaatimukset.
http://www.vero.fi/default.asp?article=2423&language=FIN

Yleisesti ottaen laskuista täytyy näkyä laskuttaja, yhteystiedot, y-tunnus ja arvonlisävero eriteltynä. Ilman tositetta ei saisi arvonlisäverollista kulua kirjata.

Äänestä
  • >Ilman tositetta ei saisi arvonlisäverollista kulua kirjata.

    Ei varmaan kulua, mutta kun puhutaan käteimyynnistä, joka tapahtuu messuilla tai markkinoilla, pitääkö oikeasti joka myyntitapahtumasta olla linkin mukaiset vaatimukset täyttävä kuitti? Ainakin itse asiakkaana en missään toreilla tai messuilla ole koskaan saanut kuittia tai nähnyt myyjän kirjoittelevan itselleen mitään muistiinpanoja joka maksun jälkeen.

    Äänestä

  • nöösi kirjoitti:

    >Ilman tositetta ei saisi arvonlisäverollista kulua kirjata.

    Ei varmaan kulua, mutta kun puhutaan käteimyynnistä, joka tapahtuu messuilla tai markkinoilla, pitääkö oikeasti joka myyntitapahtumasta olla linkin mukaiset vaatimukset täyttävä kuitti? Ainakin itse asiakkaana en missään toreilla tai messuilla ole koskaan saanut kuittia tai nähnyt myyjän kirjoittelevan itselleen mitään muistiinpanoja joka maksun jälkeen.

    Itse vain merkitään ylös päivittäin saadut käteismaksut. Ja kun ne maksut talletetaan tilille, tilitote on tavallaan kuitti, eli todistus että maksu on saatu ja se on siirretty yrityksen tilille.

    Äänestä

Laajennan tätä kysymystä vähäsen. Yrityksemme on todennäköisesti laajentamassa antikvariaattipuolelle ja mietimme, että miten ostot kirjataan, jos ostetaan yksityishenkilöltä esim. kirppiksellä. Monet kauppiaat tekevät löytöjä (etenkin heti aamusta...) kirppiksillä ja koskaan en ole nähnyt heidän pyytävän / saavan kuittia ostoistaan. Miten ihmeessä sellaiset kirjataan kirjanpitoon? ALVien puolesta yksityishenkilöltä ostettaessa voidaan noudattaa marginaaliverotusta, mutta se edellyttää sitä, että ostotositteessa on maininta asiasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nöösi kirjoitti:

Vastaperustettu toiminimeni harjoittaa myyntiä mm. erinäisillä messuilla ja markkinoilla, joissa kauppaa käydään käteisellä. Itse toki tiedän mitä olen myynyt ja paljonko, mutta mitään virallisia tositteita ei myynnistä jää käteen. Nyt ihmettelen, miten kirjaan myynnit kirjanpitoon (jota yritän toistaiseksi tehdä itse), kun ei ole niitä tositteita. Pitäisikö minun kirjoittaa jokaisesta myyntitapahtumasta (käsin!) kuitti?

ALV-rekisterissä en toistaiseksi ole, mutta näyttää uhkaavasti siltä, että pitää lähiaikoina liittyä. Siltä varalta yritän jo alusta alkaen pitää kahdenkertaista kirjanpitoa. Muuttaako ALV-velvollisuus tositteille asetettavia vaatimuksia jotenkin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu