KESKIVIIKKONA 30.08.2006
Supistuksia alkoi tulla jokseenkin vielä epäsäännöllisesti (20-6min välein), kivuliaita ja kivuttomia. Välistä tuntui vaan kovaa menkkamaista kipua alaselässä, ja välillä taas masu tuntui kovalta, muttei vihlonu. Olin jo vkolla 41, mutta ajattelin että ohi menee, kun ei ne supistukset mielestäni sattunu, oli vaan tosi tukala olla.
Isi tuli kotiin klo 22 ja mainitsinkin supistuksista, mentiin kuitenkin nukkumaan... Itse edellisenä yönä 12h nukkuneena (!!!) olin vielä pirteä ja jatkoin kukkumista puolille öin, jollon sitten oli kyllä jo pakko soittaa kätilöopistolle Helsinkiin ja kertoa tilanteestani. Kätilö vaikutti tyyneltä ja sanoikin, että tuskin nyt synnytyksestä on vielä kyse, mutta tule näyttäytymään jotta saisin mielenrauhan.
TORSTAI 31.08.2006
Klo 00:30 saavuttiin kättärille. Tunnin kuluessa olin jo sydänääni ja supistuskäyrällä ja kätilö suoritti sisätutkimuksen. Olin 3cm auki ja kohdunkaula kadonnut! Supistuksiakin tuli jo tasaisemmin, 4 min välein! Eli aiemmasta diagnoosista poiketen- synnytys oli käynnissä! Noin klo 04 asti makasin vuorotellen käyrillä ja vuorotellen kävin tepsuttelemassa käytävillä. Liikunta auttoi, maatessa tuntui niinkuin olis ollu takalisto halkeamaisillaan.
Tuolloin 04 aikoihin kävin herättämässä isukin "isien taukohuoneesta" (oli reppana tehnyt taas pitkän pvän töissä eikä ehtinyt kotonakaan kahta tuntia nukkumaan) Oli vähän
hämillään kun ei tietysti nukkuessaan ollut pysynyt ihan tapahtumien tasalla. Siirryttiin
synnytyssaliin, jossa pyysin saada JOTAIN kivunlievitystä. Mulle tuotiin säkkituoli sängyn päälle ja annettiin ilokaasumaski. Nojailin siinä noin 07 asti ja naukkailin kaasua, kivut yltyi tuntien kuluessa, mutta ilokaasu vei joka supistuksesta sen pahimman "kärjen". Voi siis sanoa että auttoi! Annostelun opettelu vei multa noin 10 supistusta, mutta kun oppi aavistamaan seuraavan supistuksen tulon oli helpompi ajottaa kaasun hengitystä.
Tuolloin 07 vaihtui kätilöllä vuoro. Jatkoin kaasun nappailua vielä kai pari tuntia, jolloin onnistuneesti puhkaistiin kalvot (lapsivedet ei siis ollu vielä mennyt). Ihan minuuttien päästä kivut olivat niin kovat, että pyysin saada lisäpotkua lievitykseen. Minulle ehdotettiin epiduraalia, olin jo 7cm auki. Toisin kuin olin kuullut ja anestesialääkärikin minulle vakuutteli, epiduraalikanyylin laitto sattui! Tuossa vaiheessa olin jo niin jännittyny, että kaikki raajat tärisivät lakkaamatta enkä tahdosta huolimatta saanut "pysäytettyä" itseäni. Voi siis olla, että laitto vähän hankaloittui... Ah, vartin päästä kivut olivat todellakin POISSA, supistus tuntui aina minuutin verran kiireelliseltä kakkahädältä :)
Noin klo 11 pyysin lisäannosta, nyt alkoi supistusten yhteydessä tuntua painoa lantiossa, kuin keilakuula olisi pudonnut aina pari cm alaspäin! Todellisuudessa kuulemma millin verran, jos sitäkään joka supistuksella. Lisäannoksesta en voi sanoa olleen apua, seuraava tunti oli elämäni kivuliain! Olo oli kuin pikkutytöllä joka näki verta tulevan polvesta, huusin hysteerisesti, raivosin, murisin, ärjyin, karjuin, puuskutin (kukahan hengitti puolestani? :) ) kiroilin, yritin ihan kaikella tavalla purkaa sitä kivun määrää itestäni ulos... Tähän asti olin puristanut isukin kädestä (parasta kivunlievitystä ikinä!) mutta kätilö käski siirtää kädet sukanvarsiin jotta saadaan lantio kunnolla auki. Ponnistin omasta mielestäni 5000 kertaa ja kun tuntui jo että puolet päästä olisi ulkona, kätilö totesi ettei näe vasta kuin kananmunan kokoisen alueen lapsen päästä! Isiä alkoi vähän heikottaa ja kätilö käski käydä haukkaamassa happea.. Seuraavan supistuksen aiheuttama huuto taisi kantautua isinkin korviin, joka oli taas salamana paikalla. Viimeiset 45 min hoin vaan "Leikatkaa helvetti, leikatkaa! Ja ottakaa jo kiinni sen päästä!" Kätilö löi hanskat tiskiin, tuli naamaani kiinni ja sanoi, että jos joutuu käyttämään esim imukuppia, niin se sitten sattuu todella paljon enemmän! Häkellyin vähän ja jatkoin taas ponnistamista, kaikki kipu tuntui pakaroiden välissä, kuvittele väkisin istuvasi vesimelonin päälle :) Hetken päästä huusin ja karjuin (jo enemmän peloissani kuin vihoissani) että nyt perkele leikatkaa! Alle minuutissa tajusin, että nyt napsahti väliliha, ponnistin vielä kahden tai kolmen supistuksen ajan ihan hullun lailla ja naps- yhtäkkiä se oli ohi. "Maisa" näki päivänvalon klo 12:15, synnytyksen kestoksi tuli 11 tuntia ja 45 minuuttia!
Neiti huusi jo ennenkuin olin saanut jalkoja synnytetyksi :) sai 9 apgarpistettä, yksi menetettiin sinisyyden vuoksi. Episiotomia oli vielä siinä touhun tiimellyksessä revennyt vähän lisää joten tikkejä tuli kaikenkaikkiaan 12. Ompelu ei myöskään ollut ihan mikään maailman mukavin kokemus tuollaisen rääkin jälkeen, mutta voi kun tota pikkunaista katsoo, niin aikalailla on jo unohtunut pahin kipu ja särky :) "Maisa" oli rinnallani ompelun ajan (noin tunti) ja sitten olikin äidin ja tyttären pesun aika. Isi pesi tyttären ja kätilö avusti minua, leposykkeen ollessa 120!!! Oltiin synnytyssalissa vielä useampi tunti, syötiin, imetin vauvan ja ihailtiin aikaansaannostamme. Ihana fiilis!!!
Pelotteluista huolimatta mulla on vessapuuhat sujuneet melko kivuttomasti, olen muistanut syödä vatsaa pehmentäviä luumuja ja lakua! Epparihaavaa tykyttää, vihloo ja raastaa vähäinenkin liike, mutta mulla on maailman ihanin mies ja lapsellani ihanin isi joka auttaa kaikessa missä voi! Lapsivuodeosastolla vietettiin lopputorstai, koko perjantai ja lauantaina päästiin kotiin. Imetys ei sujunut, nänneihini tulleiden haavaumien takia eikä osaton kätilöt oikeen ottaneet ongelmaani tosissaan. Vauva itki paljon enkä sairaalassa oloaikana nukkunut kuin 7 tuntia! Plus että ennen synnytystä olin herännyt siis keskiviikkoaamuna klo 10, olin TODELLA väsynyt, hormonit sekaisin ja synnytyshuuruissa... Nyt kotiin tultuamme on paljon helpompaa, olen antanut neidille lisämaitoa, jotta saadaan koko perhe levättyä. Vasta kotona tuli se legendaarinen "maailman onnellisin"- olo.
Näin meni siis meidän eka synnytys, jos jotain olennaisen tuntuista puuttuu, kysykää, etsin vaustauksen synnytyskertomuksestani, kun on itsellään pari mustaa aukkoa tuolta yöltä :)
Supistuksia alkoi tulla jokseenkin vielä epäsäännöllisesti (20-6min välein), kivuliaita ja kivuttomia. Välistä tuntui vaan kovaa menkkamaista kipua alaselässä, ja välillä taas masu tuntui kovalta, muttei vihlonu. Olin jo vkolla 41, mutta ajattelin että ohi menee, kun ei ne supistukset mielestäni sattunu, oli vaan tosi tukala olla.
Isi tuli kotiin klo 22 ja mainitsinkin supistuksista, mentiin kuitenkin nukkumaan... Itse edellisenä yönä 12h nukkuneena (!!!) olin vielä pirteä ja jatkoin kukkumista puolille öin, jollon sitten oli kyllä jo pakko soittaa kätilöopistolle Helsinkiin ja kertoa tilanteestani. Kätilö vaikutti tyyneltä ja sanoikin, että tuskin nyt synnytyksestä on vielä kyse, mutta tule näyttäytymään jotta saisin mielenrauhan.
TORSTAI 31.08.2006
Klo 00:30 saavuttiin kättärille. Tunnin kuluessa olin jo sydänääni ja supistuskäyrällä ja kätilö suoritti sisätutkimuksen. Olin 3cm auki ja kohdunkaula kadonnut! Supistuksiakin tuli jo tasaisemmin, 4 min välein! Eli aiemmasta diagnoosista poiketen- synnytys oli käynnissä! Noin klo 04 asti makasin vuorotellen käyrillä ja vuorotellen kävin tepsuttelemassa käytävillä. Liikunta auttoi, maatessa tuntui niinkuin olis ollu takalisto halkeamaisillaan.
Tuolloin 04 aikoihin kävin herättämässä isukin "isien taukohuoneesta" (oli reppana tehnyt taas pitkän pvän töissä eikä ehtinyt kotonakaan kahta tuntia nukkumaan) Oli vähän
hämillään kun ei tietysti nukkuessaan ollut pysynyt ihan tapahtumien tasalla. Siirryttiin
synnytyssaliin, jossa pyysin saada JOTAIN kivunlievitystä. Mulle tuotiin säkkituoli sängyn päälle ja annettiin ilokaasumaski. Nojailin siinä noin 07 asti ja naukkailin kaasua, kivut yltyi tuntien kuluessa, mutta ilokaasu vei joka supistuksesta sen pahimman "kärjen". Voi siis sanoa että auttoi! Annostelun opettelu vei multa noin 10 supistusta, mutta kun oppi aavistamaan seuraavan supistuksen tulon oli helpompi ajottaa kaasun hengitystä.
Tuolloin 07 vaihtui kätilöllä vuoro. Jatkoin kaasun nappailua vielä kai pari tuntia, jolloin onnistuneesti puhkaistiin kalvot (lapsivedet ei siis ollu vielä mennyt). Ihan minuuttien päästä kivut olivat niin kovat, että pyysin saada lisäpotkua lievitykseen. Minulle ehdotettiin epiduraalia, olin jo 7cm auki. Toisin kuin olin kuullut ja anestesialääkärikin minulle vakuutteli, epiduraalikanyylin laitto sattui! Tuossa vaiheessa olin jo niin jännittyny, että kaikki raajat tärisivät lakkaamatta enkä tahdosta huolimatta saanut "pysäytettyä" itseäni. Voi siis olla, että laitto vähän hankaloittui... Ah, vartin päästä kivut olivat todellakin POISSA, supistus tuntui aina minuutin verran kiireelliseltä kakkahädältä :)
Noin klo 11 pyysin lisäannosta, nyt alkoi supistusten yhteydessä tuntua painoa lantiossa, kuin keilakuula olisi pudonnut aina pari cm alaspäin! Todellisuudessa kuulemma millin verran, jos sitäkään joka supistuksella. Lisäannoksesta en voi sanoa olleen apua, seuraava tunti oli elämäni kivuliain! Olo oli kuin pikkutytöllä joka näki verta tulevan polvesta, huusin hysteerisesti, raivosin, murisin, ärjyin, karjuin, puuskutin (kukahan hengitti puolestani? :) ) kiroilin, yritin ihan kaikella tavalla purkaa sitä kivun määrää itestäni ulos... Tähän asti olin puristanut isukin kädestä (parasta kivunlievitystä ikinä!) mutta kätilö käski siirtää kädet sukanvarsiin jotta saadaan lantio kunnolla auki. Ponnistin omasta mielestäni 5000 kertaa ja kun tuntui jo että puolet päästä olisi ulkona, kätilö totesi ettei näe vasta kuin kananmunan kokoisen alueen lapsen päästä! Isiä alkoi vähän heikottaa ja kätilö käski käydä haukkaamassa happea.. Seuraavan supistuksen aiheuttama huuto taisi kantautua isinkin korviin, joka oli taas salamana paikalla. Viimeiset 45 min hoin vaan "Leikatkaa helvetti, leikatkaa! Ja ottakaa jo kiinni sen päästä!" Kätilö löi hanskat tiskiin, tuli naamaani kiinni ja sanoi, että jos joutuu käyttämään esim imukuppia, niin se sitten sattuu todella paljon enemmän! Häkellyin vähän ja jatkoin taas ponnistamista, kaikki kipu tuntui pakaroiden välissä, kuvittele väkisin istuvasi vesimelonin päälle :) Hetken päästä huusin ja karjuin (jo enemmän peloissani kuin vihoissani) että nyt perkele leikatkaa! Alle minuutissa tajusin, että nyt napsahti väliliha, ponnistin vielä kahden tai kolmen supistuksen ajan ihan hullun lailla ja naps- yhtäkkiä se oli ohi. "Maisa" näki päivänvalon klo 12:15, synnytyksen kestoksi tuli 11 tuntia ja 45 minuuttia!
Neiti huusi jo ennenkuin olin saanut jalkoja synnytetyksi :) sai 9 apgarpistettä, yksi menetettiin sinisyyden vuoksi. Episiotomia oli vielä siinä touhun tiimellyksessä revennyt vähän lisää joten tikkejä tuli kaikenkaikkiaan 12. Ompelu ei myöskään ollut ihan mikään maailman mukavin kokemus tuollaisen rääkin jälkeen, mutta voi kun tota pikkunaista katsoo, niin aikalailla on jo unohtunut pahin kipu ja särky :) "Maisa" oli rinnallani ompelun ajan (noin tunti) ja sitten olikin äidin ja tyttären pesun aika. Isi pesi tyttären ja kätilö avusti minua, leposykkeen ollessa 120!!! Oltiin synnytyssalissa vielä useampi tunti, syötiin, imetin vauvan ja ihailtiin aikaansaannostamme. Ihana fiilis!!!
Pelotteluista huolimatta mulla on vessapuuhat sujuneet melko kivuttomasti, olen muistanut syödä vatsaa pehmentäviä luumuja ja lakua! Epparihaavaa tykyttää, vihloo ja raastaa vähäinenkin liike, mutta mulla on maailman ihanin mies ja lapsellani ihanin isi joka auttaa kaikessa missä voi! Lapsivuodeosastolla vietettiin lopputorstai, koko perjantai ja lauantaina päästiin kotiin. Imetys ei sujunut, nänneihini tulleiden haavaumien takia eikä osaton kätilöt oikeen ottaneet ongelmaani tosissaan. Vauva itki paljon enkä sairaalassa oloaikana nukkunut kuin 7 tuntia! Plus että ennen synnytystä olin herännyt siis keskiviikkoaamuna klo 10, olin TODELLA väsynyt, hormonit sekaisin ja synnytyshuuruissa... Nyt kotiin tultuamme on paljon helpompaa, olen antanut neidille lisämaitoa, jotta saadaan koko perhe levättyä. Vasta kotona tuli se legendaarinen "maailman onnellisin"- olo.
Näin meni siis meidän eka synnytys, jos jotain olennaisen tuntuista puuttuu, kysykää, etsin vaustauksen synnytyskertomuksestani, kun on itsellään pari mustaa aukkoa tuolta yöltä :)
Vastaukset 11
Vanhimmat
Neidin mitat: 3915gr, 51cm, pipo 38cm (aika iso!)
Babystä on kuva osoitteessa www.syntyneet.fi,
sieltä osasto Syntyneet, ja sieltä Kätilöopiston sairaala. Meidän mussu on nimellä Maisa.
Hienosti "pakerrettu",lopputulos on vaivan arvoinen,eikö totta.
Nautiskele vauvasta ja voikaa hyvin kaikki.
Näitä on kiva lukea! Nauroin välillä ääneenkin kun oli niin elävän tuntuinen tuo kertomus ja näin silmissänikin tapahtumat :D
Tuosta imetyksestä tuli mieleen, kun sanoit ettei sujunut nänneihin tulleiden haavaumien takia, että oletko kokeillut rintakumia? Sen avulla voi imettää IHANAN kivuttomasti sen aikaa että nänni paranee ja sen jälkeen se lienee useimmiten "karaistunut" ettei enää tee kipeää eikä tule niitä haavaumia.
Tuo huutaminen kyllä helpottaa synnyttäessä, kun olin ponnistusvaiheen ohi päässyt ja hetken päästä kuulin jonkun toisen mitä ilmeisemmin olevan siinä vaiheessa, sitä oli niin helpottunut että huh huh että se onjo ohitse :D Kirosanoja en tosin viljellyt vaikka kaikennäköistä muuta tulikin kiljuttua : "Ei se tule ulos!!!" xD
Välttäisin kumin käyttöä jos vain mahdollista sillä jos lapsi siihen tottuu niin imetys ilman kumia ei onnistu. Sit sen jälkeen imetys on yhtä rintakumin pesua ja keittoa päivin ja öin...ei kiva. Meillä poju oppi vasta ´3kk vanhana pois kumilta ja siltikin imetys oli yhtä kamppailua joten loppujen lopuksi hää kieltäyty imemästä 5kk vanhana. Suosittelisin aluksi kokeilemaan Lansinoh merkkistä nännivoidetta apteekista haavaumiin ennen kuin "sortuu" rintakumiin.
Ei tietenkään kannata vakikäyttöön ottaa, mulla oli toisessa nännissä paha haava/halkeama ja käytim rintakumia sen kanssa vuorokauden ajanjotta parani, toisesta rinnasta pystyi imettämään välillä ilmankin. Ei kerenny neiti tuossa ajassa liiaksi kumille oopia :)
Imetin 11 kk rintakumilla enkä kyllä sen pesemistä pitänyt mitenkään rasittavana. Tiskiaineella pesin aina syötön jälkeen ja keitin aina vaan uuden kumin käyttöön ottaessani.
Sylin täydeltä onneaa.(perässä tullaan RV:39 5)
Ihana mutrusuu!!
Kui ihmeessä sä muistat noin tarkkaan koko tapahtuman :) Mä en edes muistanut jälkikäteen sitä, että kätilökin vaihtui jossain vaiheessa... :-D Meidän poika oli saman mittainen, mutta paino oli sit 3170g Se on nyt sitten syntymän jälkeen ottanut tehtäväkseen kasvaa nopeasti, syö todella paljon... On vauvat kyllä ihania. Mulla oli kuvielma, että saan tehtyä kaikenlaista kotihommaa, kun se nukkuu... toisin kävi, nukun silloin itsekin :O
Kiitos onnitteluista, vinkeistä ja neuvoista! Nännit alkaa olla jo paranemaan päin. Kaikkea kokeiltu- Lansinohia, rintakumia ja eilen ostettiin pumppu! Ja tosiaan- en muistanutkaan itse kaikkea, kyselin kellonaikoja mieheltäni ja tarkistelin yksityiskohtia synnytyskertomuksesta :) oon onnekas kun ukolla on 5vko lomaa, saan välillä huilia vauvan kanssa ja kotihommat jaetaan edellisyön unikiintiön mukaan ;)