Miten lainaa?

Tällainen tilanne:
Omaisuutta olis siis asuntojen muodossa, mutta eivät pelkästään minun. Vakituinen asunto on miehen kanssa puoliksi ja sitä vastaan voisin ottaa tarvitsemani pienen lainan (enintään 10 000), mutta kun mies ei halua, ei siis kertakaikkiaan. Ei halua meille enää yhtään lainaa asuntolainan loppumisen jälkeen (eikä luota yksin minun maksukykyyni). Niinpä, enpä kovin paljoa kuukaudessa saakaan käteen, n. 700 euroa suurinpiirtein. Lainaa en sitten kuulemma pankista yksin saa, kun ansaitsen alle 1000 euroa.
Hah, mitään muuta mahdollista omaisuuttakaan ei oikein ole mitä myydä. No, perikunnan mökki on, josta olisin valmis luopumaan omasta osuudestani. Siskoillani ei kuitenkaan ole varaa lunastaa sitä minulta ja hankalaa löytää 1/3 osalle ostajaa. Toisen sisaren miehen vanhemmat taannoin väläyttivät sellaista mahdollisuutta, että olisivat voineet ostaa koko mökin meiltä, mutta nyt peruivat puheensa, kun eivät kuulemma enää jaksakaan olla siellä (on hieman liian korvessa), kun ikää ja kremppoja on jo sen verran. Olin lievästi sanottuna pettynyt.
Rahaa tarvitsis saada, mutta tosi hankalalta näyttää.
Pitäis saada ajettua ajokortti, että pääsis täältä korvesta edes jonnekin, mahdollisesti sais jostain parempia töitä tai mahdollisesti perustaa kotiin yritys. Nuorimman lapsen kanssa en voi kuitenkaan tehdä kotona töitä. Pitäis saada hänelle hoitopaikka ja sinne ei taas pääse ilman omaa autoa, eli pattitilanne. Miehestä ei ole mitään apua ja muuttaakaan en nyt voi erinäisistä syistä.
Mitähän tässä pitäis keksiä...?
7873
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Avaa säästötili, ja pistä sinne sen verran rahaa joka kuukausi, mitä tuo haluamasi 10000 euron laina kustantaisi. Sitten kun tilillä on 10000 euroa, ostat sillä mitä tahdot.

Äänestä

kysy voitko maksaa ajokortin osamaksulla. Tai eikö miehesi voisi osallistua ajokortin hankintaan?

Äänestä
  • Eikös tuon ajokortin voisi hankkia opetusluvan avulla siten, että miehesi opettaisi sinua?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Eikös tuon ajokortin voisi hankkia opetusluvan avulla siten, että miehesi opettaisi sinua?

    Niin, ostin n. 5 vuotta sitten jo opetuspolkimetkin yhdeltä tutulta, mutta mies ei ole suostunut käymään tarvittavia muodollisuuksia läpi, että voisi opettaa. Minun autokouluuni ei kuulemma myöskään rahaa tipu, jos sitä sattuisi olemaankin (tällä hetkellä kyllä taas ei), jostain ihme syystä.

    Äänestä

Vai pieni laina 10 000? Noilla tuloilla se on jättilaina. Ei mitään realiteettia maksaa.

Jaa että oikein auton ostoon. Millähän se miehesi liikkuu sieltä korvasta töihinsä?

Osta 200 auto, sillä pääset maailmalle, mutta taitaa olla provo tämäkin, kun on niin omituinen yhtälö.

Äänestä
  • Ei ensisijaisesti mihinkään auton ostoon (tässä pihassa on jo pari korjauskelpoista "romua"), vaan siis ajokorttiin ainakin pienempi summa (satuin nyt vaan ensin puhumaan lähinnä vaan siitä). Tuo 10000 tuli nyt vaan mieleen lähinnä siitä, kun olisin saanut sen tuosta osuudestani perikunnan mökkiin ja tässä olis muitakin rahareikiä, totisesti.
    Yksi sisaristani ei kuitenkaan siis halua myydä mökkiä kokonaan "vieraalle" (appivanhemmilleen olisi voinut), että sitäkin on tosi vaikea tässä realisoida.
    Mahdollinen tuleva yrityksenikin vaatisi työtilaa, jonka saisi korjaamalla pihallamme nököttävän talon (tontillamme siis kaksi rakennusta -toinen näitä joskus aikoinaan rakenneltuja ns. "vaarinmökkejä", talot 1920-luvulta).
    Siellä on rikkinäisestä savupiipusta ja katosta aiheutuneita, muutama vuosi sitten havaittuja kosteusvaurioita, joille pitäis jo alkaa tehdä jotain.
    Samoin kohta alkaa varsinainenkin mökki kaatua niskaan, että tarvitsis tässä todella kohta jotain tehdä noille remonteillekin, eivätkä ne tähän pariin juttuun lopu!!
    Mies ei ole enää moneen vuoteen jaksanut tehdä roikkuville remonteille mitään (työmatkat on olleet tosi pitkiä yms. -siksi myöskään päivähoitoajat ei oikein sovellu hänen työaikoihinsa). Hänellä on kuitenkin järkkymätön asenne, että ketään hän ei myöskään palkkaa tekemään (kun on itse alan ihmisiä, mutta kuten sanotaan "suutarin lapsella ei ole kenkiä"...). No, rahaakaan ei juuri ole (muuten siis missään "säästössä" -eli se laina olis siis pakko ottaa), ettei sen puoleen.
    Ja niin kuin sanoin, on sen verran jääräpää, että lainaa ei ota, vaikka periaatteessa hän pystyisikin sellaisen takaisin maksamaan.
    Talo on kuitenkin puoliksi myös minun ja haluan sen säilyttää, enkä katsoa vaan päältä, kun kaikki kaatuu...
    Vaikea ja omituinen yhtälö varmaan, kieltämättä, mutta näitäkin on, ihan oikeasti.

    Äänestä

  • köyhä22 kirjoitti:

    Ei ensisijaisesti mihinkään auton ostoon (tässä pihassa on jo pari korjauskelpoista "romua"), vaan siis ajokorttiin ainakin pienempi summa (satuin nyt vaan ensin puhumaan lähinnä vaan siitä). Tuo 10000 tuli nyt vaan mieleen lähinnä siitä, kun olisin saanut sen tuosta osuudestani perikunnan mökkiin ja tässä olis muitakin rahareikiä, totisesti.
    Yksi sisaristani ei kuitenkaan siis halua myydä mökkiä kokonaan "vieraalle" (appivanhemmilleen olisi voinut), että sitäkin on tosi vaikea tässä realisoida.
    Mahdollinen tuleva yrityksenikin vaatisi työtilaa, jonka saisi korjaamalla pihallamme nököttävän talon (tontillamme siis kaksi rakennusta -toinen näitä joskus aikoinaan rakenneltuja ns. "vaarinmökkejä", talot 1920-luvulta).
    Siellä on rikkinäisestä savupiipusta ja katosta aiheutuneita, muutama vuosi sitten havaittuja kosteusvaurioita, joille pitäis jo alkaa tehdä jotain.
    Samoin kohta alkaa varsinainenkin mökki kaatua niskaan, että tarvitsis tässä todella kohta jotain tehdä noille remonteillekin, eivätkä ne tähän pariin juttuun lopu!!
    Mies ei ole enää moneen vuoteen jaksanut tehdä roikkuville remonteille mitään (työmatkat on olleet tosi pitkiä yms. -siksi myöskään päivähoitoajat ei oikein sovellu hänen työaikoihinsa). Hänellä on kuitenkin järkkymätön asenne, että ketään hän ei myöskään palkkaa tekemään (kun on itse alan ihmisiä, mutta kuten sanotaan "suutarin lapsella ei ole kenkiä"...). No, rahaakaan ei juuri ole (muuten siis missään "säästössä" -eli se laina olis siis pakko ottaa), ettei sen puoleen.
    Ja niin kuin sanoin, on sen verran jääräpää, että lainaa ei ota, vaikka periaatteessa hän pystyisikin sellaisen takaisin maksamaan.
    Talo on kuitenkin puoliksi myös minun ja haluan sen säilyttää, enkä katsoa vaan päältä, kun kaikki kaatuu...
    Vaikea ja omituinen yhtälö varmaan, kieltämättä, mutta näitäkin on, ihan oikeasti.

    miestä, itse en katselisi hetkeäkään tollaista touhua.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


köyhä22 kirjoitti:

Tällainen tilanne:
Omaisuutta olis siis asuntojen muodossa, mutta eivät pelkästään minun. Vakituinen asunto on miehen kanssa puoliksi ja sitä vastaan voisin ottaa tarvitsemani pienen lainan (enintään 10 000), mutta kun mies ei halua, ei siis kertakaikkiaan. Ei halua meille enää yhtään lainaa asuntolainan loppumisen jälkeen (eikä luota yksin minun maksukykyyni). Niinpä, enpä kovin paljoa kuukaudessa saakaan käteen, n. 700 euroa suurinpiirtein. Lainaa en sitten kuulemma pankista yksin saa, kun ansaitsen alle 1000 euroa.
Hah, mitään muuta mahdollista omaisuuttakaan ei oikein ole mitä myydä. No, perikunnan mökki on, josta olisin valmis luopumaan omasta osuudestani. Siskoillani ei kuitenkaan ole varaa lunastaa sitä minulta ja hankalaa löytää 1/3 osalle ostajaa. Toisen sisaren miehen vanhemmat taannoin väläyttivät sellaista mahdollisuutta, että olisivat voineet ostaa koko mökin meiltä, mutta nyt peruivat puheensa, kun eivät kuulemma enää jaksakaan olla siellä (on hieman liian korvessa), kun ikää ja kremppoja on jo sen verran. Olin lievästi sanottuna pettynyt.
Rahaa tarvitsis saada, mutta tosi hankalalta näyttää.
Pitäis saada ajettua ajokortti, että pääsis täältä korvesta edes jonnekin, mahdollisesti sais jostain parempia töitä tai mahdollisesti perustaa kotiin yritys. Nuorimman lapsen kanssa en voi kuitenkaan tehdä kotona töitä. Pitäis saada hänelle hoitopaikka ja sinne ei taas pääse ilman omaa autoa, eli pattitilanne. Miehestä ei ole mitään apua ja muuttaakaan en nyt voi erinäisistä syistä.
Mitähän tässä pitäis keksiä...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu