Muistakaa katsoa.
TV-1 klo. 20:00
///////////////////////////...
10438
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
oli pitkästyttävää toistoa, sama aihe kaluttu jo kolmessa MOTissa ja aina väitteet todettu yhtä höpöhöpöksi.
Malliesimerkki paatoksellisesta ja asenteellisesta hurmosjournalismista - henkilökohtaisen katkeruuden ajama missio paistaa läpi kilometrin päähän.
Katsoin ja tuttua tarinaa. Vilpittömät onnittelut kessiläisille, sosialisteille ja stalinisteille, jotka ovat junailleet homman kotiin ismiensä mukaisesti. Matti Ahde, Pekka Haavisto ja Satu Hassi ja rivistö punaupseereita, ovat pystyneet tekoihin, joihin vain itänaapurissa aikanaan pystyttiin, kun maat otettiin Valtion hallintaan pakkokeinoin.
Jos onnistuu politiikan jalkautuksessa, pitäisi se hoitaa tyylikkäästi. Nyt näin ei tapahtunut ja toimittiin ylimielisesti loppuun saakka. "Naturapaperit" on jo toki aikaisemminkin todettu puutteellisiksi. Neuvostoliitossa sentään osattiin paperityö tehdä kunnolla.
Olen tyrmistynyt fiksuna pitämäni Määtän Tapsan toimista ja haastattelusta. Ex ympäristöministerin Sirpa Pietikäisen poikaystävänä kaveri on saanut nähtävästi sosialisporvarillisia vaikutteita. Onpa saattanut jopa ajatella omilla aivoillaan. Nyt professori saa varmasti tulla esiin kertomaan, miksi tilanne on päästetty tällaiseksi. Kouluttaako hän mahdollisesti "ympäristömaisema-arkkitehteja", jotka käyttävät puutteellista lakia aseenaan maanomistajien rantojen ulosmittaamiseen, myös taajaman ulkopuolella.
Se, että Suomi näyttää taas pelleiltä ympäristöön kuuluvissa asioissa (Natura, päästökauppa) ei ole sekään uutta. Näihin temppuihin ei vaan olisi ollut varaa. Kansalaisjärjestöt ja ympäristöaktivistit voivat kyllä onnitella ja jakaa palkintoja keskenään.
Ympäristöministeriön poliittisesti valituille virkamiehille ei voi mitään. Toivon kuitenkin, että edes asuntoasiat tulisivat kuntoon seuraavalla hallituskaudella. Tällä hetkellä keskusteluyhteys Rakennusteollisuuteen on todellisuudessa poikki. Rakentamisen laadunohjaus on lähinnä sitä, että toimitaan vasta silloin, kun jotain tapahtuu ja se tuodaan julki. Laki pitää osata jalkauttaa, joten siinäpä miettimistä, josko asuntoasiat siirrettäisiin vähemmän ideologiseen ministeriöön. Jospa maankäyttö alkaisi toimia, kuten lainsäätäjä ehkä on tarkoittanut.
Tietääkö kukaan, että omistavatko luonnosuojelijat ja henklöt, jotka päättävät natura-alueista itse natura-alueilla olevaa maata?
Kuinka usein luonnonsuojelijat yms. luovuttavavat omaa maataan tai metsäänsä luonnonsuojelualueiksi tai ostavat maata ja antavat sen sitten suojeltavaksi?
Vai onko usein luonnonsuojelioisssa henkilöitä, jota eivät omista lainkaan maata ja metsää?
ja luonnonsuojelija. Omista metsistäni olen luovuttanut virallisiksi suojelualuaeiksi 10 prosenttia. Enemmänkin olisi antanut, mikäli olisi kelvannut. Yksityisiä, pienempiä suojelukohteita olen rauhoittanut kaikelta hakkuulta. Niinsanottua talousmetsää hoidan ilman yli puolen hehtaarin aukkoja, erirakenteiskasvatuksella. Metsät säilyvät puustoisena koko ajan, ja sienisato, joka on minulle erittäin tärkeä, on runsas ellei kesä ole kuten nyt kovin kuiva. Myös mustikkaa ja puolukkaa kasvaa runsaasti varsinkin niissä kohdin missä puusto on harvahkoa.
Metsissä on nautinnollista kulkea, vaikka ei olisi marjastamassa tai sienestämässä. Sen ovat havainneet myös metsättömät kesäasukkaat ja omat metsänsä ympäriltä aukoiksi haaskanneet naapurit. Näissä aukoissa ei ole taimettumisen jälkeenkään ainakaan 20 vuoteen muuta kuin risukkoa ja kynnettyä jalan katkaisevaa ryteikköä.
Pienehköistä hakkuukohteista olen saanut hyvän tuoton johtuen korkelaatuisesta erikoispuusta mm. koivutyvitukista ja kookkaasta mäntytukista. Taimia olen istuttanut yhteensä vain hehtaarin alalle pariin muuten vaikeasti uudistuvaan kohteeseen. Muuten luonto on hoitanut uudistumisen.
itse omistan metsää puoli hehtaaria, että varmaan on niitä jotka omistavat ja jotka eivät omista. P. Linkola osti metsää nimenomaan suojelutarkoituksiin
perverssi ajatus, että omistaminen olisi kaiken muun ylittävä arvo.
Jos maanomistajalla on ehdoton oikeus tuhota omistamansa pala ekosysteemiä, onko hänellä oikeus hengitää happea, jota muiden ihmisten eävänä säilyttämä maapala tuottaa?
Mahdollisuus omistaa maata on länsimaisen yhteiskunnan perversseimpiä piirteitä.
on se "omistaminen", maapallon geologisessa historiassa jonkseenkin merkityksetöntä. Meriä syntyy ja mantereita katoaa, vuorijonoja poimuttuu...
Siinä sitten joku kirppulaji tohkeissaan "omistaa" jotain plänttiä sekunnin miljoonasosan. Hupaisaa.
jo Rousseau sanoi että: Se joka ensimmäisenä aitasi kappaleen maata ja sanoi "Tämä on minun, on maailman suurin rikollinen."
puolensa. Omat metsäni olisivat jo paljaaksihakatut, jos en niitä olisi ostanut, osan olen perinyt ja maksanut melkoisen korkean perintöveron, joten ei se ihan ilmaista ole ollut minullekaan. Pyrin kyllä suojelemaan metsää niin, että siitä muutkin voivat nauttia. Suojelua varten Linkolakin säätiölleen on metsiä hankkinut.
Tyytyisin siihenkin, että en omistaisi yhtään aaria metsää, jos tietäisin, ettei nyt omistamiani metsiä raiskattaisi avohakkaamalla. Nykyisen metsänhakkuu- ja hoitotavan vallitessa on pakko omistaa omat marja- ja sienimetsänsä.
Vihreä liitto, rauhan ja humanismin kannattajat!
Sellaiset kirjailijat kuin Benjamin Constant ja Hegel syyttivät Rousseauta Ranskan vallankumouksen terrorihallinnosta ja Robespierren totalitarismista, koska he näkivät Rousseaun ideologian mahdollistavan tällaisen totalitaristisen hallinnon ilman kansalaisoikeuksia, kuten hengen ja omaisuuden suojaa.
Marxin oppeihin pohjautunut Neuvostoliitto ja siellä vaikuttanut Isä Aurinkoinen myöskin osoittivat, miten huonosti teoria toimii käytännössä. Stalinisteillahan oli giljotiinin tilalla aseita ja väestönsiirtopolitiikka, jolla ihmiset tapettiin nälkään. Kiduttaminen oli yleistä molemmilla. Toivon mukaan Vihreän ympäristöaatteetta pyritään viemään käytäntöön länsimaisen demokratian mukaisesti. Lukekaamme jatkossakin aktiivisesti historiaa, opitaan ehkä ennustamaan tulevaisuutta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Rousseau
http://fi.wikipedia.org/wiki/Stalin#Stalinismi