Elämä vailla tarkoitusta on kärsimystä. Kuulun niihin herkimpiin ihmisiin, joilla on alitajuinen tarve johonkin syvällisempään. Minulle tarkoitukseksi ei riitä se, että herään aamulla töihin, vietän 8 h tuntia töissä, palaan kaupan kautta kotiin, saunon ja menen nukkumaan ainoastaan toistaakseni tämän asian seuraavana päivänä.
Minulle kärsimyksen ongelman poistamiseksi ei riitä se, että työllisyys pitää "elintason" rattaat pyörimässä vain vauhdittaakseen ihmiskunnan joukkoitsemurhaa.
Minä kärsin. Kärsin siksi, että sinä olet sidottu materiaan ja aikaan, juokset henkesi edestä ja ravaat paikasta paikkaan (niin kuin Ismo Alanko asian ilmaisee). Minä kärsin. Kärsin siksi, että sinä et suostu näkemään omaa kärsimystäsi. Kärsin siksi, että elämme unessa, erilaisten suggestioiden vallassa.
Nyt minun pitäisi turvautua masennuslääkkeisiin, jotta jaksaisin taas osallistua kanssasi tähän suureen näytelmään, jota kutsumme elämäksi. Minun pitäisi huumata itseni, jotta voisin taas teeskennellä teidän kanssanne arvon ystävät. Minun pitäisi puuduttaa välittäjäaineeni vain siksi koska tiedän ettei keisarilla ole vaatteita. Näen tämän, koska olen rehellinen. En voi muuta. Se on osani. Siksi kärsin. Suokaa minulle lepoa.
Minulle kärsimyksen ongelman poistamiseksi ei riitä se, että työllisyys pitää "elintason" rattaat pyörimässä vain vauhdittaakseen ihmiskunnan joukkoitsemurhaa.
Minä kärsin. Kärsin siksi, että sinä olet sidottu materiaan ja aikaan, juokset henkesi edestä ja ravaat paikasta paikkaan (niin kuin Ismo Alanko asian ilmaisee). Minä kärsin. Kärsin siksi, että sinä et suostu näkemään omaa kärsimystäsi. Kärsin siksi, että elämme unessa, erilaisten suggestioiden vallassa.
Nyt minun pitäisi turvautua masennuslääkkeisiin, jotta jaksaisin taas osallistua kanssasi tähän suureen näytelmään, jota kutsumme elämäksi. Minun pitäisi huumata itseni, jotta voisin taas teeskennellä teidän kanssanne arvon ystävät. Minun pitäisi puuduttaa välittäjäaineeni vain siksi koska tiedän ettei keisarilla ole vaatteita. Näen tämän, koska olen rehellinen. En voi muuta. Se on osani. Siksi kärsin. Suokaa minulle lepoa.
Vastaukset 14
Vanhimmat
olivat oikeassa ja elämän tarkoitus on vain ikävän karkoitus?
Tätä kannattaa ehkä miettiä syvällisemminkin.
Sen sijaan, että miettisit mikä on esim. elämän tarkoitus, kannattaa miettiä vaikka sitä, että miten saan ystäviä menestystä, vaikutusvaltaa ja parempia tunteita.
Elämän tarkoituksen pähkäily on aivan yhtä viisasta, kuin miettiä sitä,että kumpi on parempaa vai hernekeitto. Mitään järkevää vastausta siihen kysymykseen ei ole.
Samoja asioita olen minäkin pohtinut synkkinä hetkinäni. Tällä hetkellä ajattelen vain, että elämän tarkoitus on kuolla jonain päivänä. Ihmiset syntyvät, elävät ja kuolevat. Sattuman kauppaa on monet asiat. En usko tarkoitukseen enkä kohtaloon. Voi kun uskoisinkin, niin elämä olisi helpompaa.
Kun elämällä ei ole mitään tarkoitusta, miksi sitä edes jatkamaan? Kaipa minussa on vahva itsesuojelumekanismi, kun täällä vielä tallaan enkä ole mullan alla. Mene ja tiedä. Ehkä odotan, että tulee parempia päiviä, iloa ja auringonpaistetta. Ehkä elän, koska en uskalla kuollakaan oman käden kautta.
Helpompaa on olla ajattelematta. Säästyy niin paljolta. Liiasta ajattelusta tulee vain oravanpyörä, josta on vaikea päästä pois. Tämä maailma on tarkoitettu ihmisille, jotka menevät vain eteenpäin sen kummemmin ajattelematta. Alati etsien lisää valloitettavaa.
Juuri samanlaisia ajatuksia mulla pyörii päässä joka päivä, enkä kyllä haluakaan niistä eroon. Mielestäni on itsepetosta olla miettimättä näitä asioita.
Välillä tuskissani naureskelen, miten muut ihmiset elävät siinä valheverhossaan, jota kutsutaan nimillä elämä ja yhteiskunta, ajattelematta suuremmin näitä elämää suurempia asioita.
Välillä tuskissani nauran myös, miten yksinkertaisia ihmisten arkipäiväiset ongelmat ovat. Jos he saisivat samat ajatukset päähänsä mitä mulla pyöriin, niin moni olis tehnyt itsarin jo. Itelläkin käy mielessä aina välillä.
Tuntuu niin turhalta haahuilla ympäri tätä maailmaa, jossa kukaan ei tunnu ymmärtävän mun ajatuksia. Kaveritkin sanoo välillä hulluksi, kun hieman avaudun niille miten järjetöntä tää maailma on.
Mulla on jo jonkin aikaa ollu asenne, että 'kunhan oleskelen täällä, ja ootan kuolemaa'. Ei ole mitään järkeä yrittää hypätä tohon yhteiskunnan oravanpyörään takaisin. Kyllähän ne yrittää saada mua takaisin siihen oravanpyörään, mutta en tule niin tekemään. Mulla jäi koulut kesken ja töissä en ole käynyt. Näillä näkymin niihin ei ole tulossa muutosta, ei ehkä koskaan.
En ymmärrä yhteiskuntaa, ja sen yrityksiä muovata ihmisistä samantyyppisiä robotteja, jotka toimivat tiettyjen sääntöjen mukaisesti. Kaikki erilainen ja poikkeava toiminta tuomitaan, ja siitä tehdään hävettävää.
Niin kuin sanoin, en aijo päästää näistä ajatuksista irti, sillä tunnen mielihyvää, että olen löytänyt totuuden, tai ainakin osan siitä. Toki aika kärsimystä se on, mutta mielestäni osittain sen arvoistakin.
Toki olisihan se helppoa muuttua zombiksi ja painaa duunia 24/7, sitten jäädä eläkkeelle tai vaihtoehtoisesti kuolla sydäriin työpaineitten alaisena. Mut oletettavasti nää ajatukset odottaa suurinta osaa, jotka siirtyvät joskus eläkkeelle. Itelle on vaan nää tullu jo huomattavasti aikaisemmin.
Olen syönyt pari vuotta masennuslääkkeitä ja keskustellut psykologin kanssa, mutta eipä niistä hyötyä ole, joten viestinaloittajankaan ei tarvitse huolehtia, ei ne masennuslääkkeet ajatuksiin vaikuta :-) Vain itse voi muuttaa omia ajatuksiaa jos haluaa, mutta jos yrittää muuttaa itseään muiden mieleiseksi, niin silloin ei ole enää oma itsensä, ja pettää itsensä.
Mut juu, jaksakaa ja olkaa ylpeitä siitä mitä olette, minäkin yritän. Pian pääsee onneksi nukkumaan, niin ei tarvitse tuntea tätä elämisenahdistusta. moiks :-)
Edellisen kirjoittajan teksti tuli, kuin omastani suusta.
Itsekkin inhoan tätä robotti yhteiskuntaa. Pitäisi käydä töissä ja pitäisi tehdä asiat niinkuin kaikki tekevät, jos vähänkin teet väärin niin leimataan hulluksi ja pistetään yhteiskunnan silmätikuksi.
Minä olen aloittanut oman ristiretkeni sillä, että jätin koulut kesken ja enkä ole missään töissä ollut. Yhteiskunnan elättinä siis, eihän se mukavaa ole, mutta mieluummin näin, kuin alistua moiseen paskaan robotti toimintaan.
Mikä on elämän tarkoitus?
Niin ehkäpä vaikein/vaikeimmin ymmärrettävä kysymys koko maapallolla, mutta siihenkin on yksinkertainen vastaus.
Vastaus: ELÄMÄLLÄ EI OLE MITÄÄN TARKOITUSTA
Kaikille jaksamista. Taistelkaa ja yrittäkää tänne jäädä, elkää luovuttako joittenkin robotti pallinaamojen takia, vaan kapinoikaa vastaan.
Kerho pystyyn:) Elämä haisee ja on tarkoituksetonta. Tässä maailmassa on mielestäni kaksi ihmetyksen aihetta yli muiden. Ensinnäkin: että maailma ylipäätään on olemassa. Toiseksi (ja tämä kohta on jopa tärkeämpi): kuinka turhaa ja kärsimyksen täyteistä on elämä ja olemassaolo tässä maailmassa. Jos aineellisessa elintasossa tai terveydentilassa ei ole tyytymättömyyden aihetta niin ainakin henkinen puoli, turhuuden ja yksinäisyyden tunteet sitä kärsimystä aiheuttavat. Itsemurha on todellakin parasta mitä ihminen voi itselleen tehdä, järkevin päämäärä elämässä. Ehkä vielä joskus pystyn sen toteuttamaan. Lisääntyminen, uusien kärsivien olentojen tuottaminen tähän mätään maailmaan on monin verroin murhaa törkeämpi rikos. Siinä ajatuksiani tiivistettynä.
"Maailma on jotain, minkä ei pitäisi olla olemassa" -Arthur Schopenhauer
Taidat luulla tajunneesi jotain oikein syvällistä. Itse aistin viestistäsi piilotettua häpeää. Et ole koulussa etkä töissä. Ilmieisesti kuitenkin pidät itseäsi melko älykkäänä yksilönä, jopa älykkäämpänä kuin keskiverto yksilö. Miten voit verrata itseäsi muihin, ethän edes tunne ketään?
Itse aistin viestissäsi yksilön, joka törmäsi omien ajatusten kanssa vastakkaisiin ajatuksiin. Yksilön, joka pakenee totuutta yhteiskunnan oravanpyörään. Pelkäät ajatella toisin, olet laumaeläin, et pysty kyseenalaistamaan normaaleiksi miellettyjä asioita. Mutta odota vaan, tulee vielä aika, kun joudut pohtimaan näitä asioita, jollet sitten satu kuolemaan äkillisesti liian aikaisin.
Lisäksi olet erittäin naiivi (tai trolli), huomasitko, väität, etten tunne ketään, vaikka, et oikeasti tiedä minusta mitään muuta kuin mitä edellisessä viestissäni kirjoitin.
Itseasiassa en pidä itseäni muita älykkäämpänä, mutta tunnen heränneeni, ymmärtäneeni jotain, mitä monikaan ei sisäistä koskaan, tai vasta kun vanhenee tarpeeksi. Minä ymmärrän sinun ajatuksesi, mutta sinä et ymmärrä minun, etkä taida edes haluta ymmärtää.
Kuten kirjoitin tuossa aikaisemmassa viestissäni, yhteiskunta pyrkii tuottamaan meille häpeää, jotka pyrkivät tekemään asioita normaaleista kaavoista poikkeavasti.
Myönnän, että aluksi tunsin häpeää ajatuksieni takia, sillä nehän olivat yhteiskunnan normien vastaisia. Tunnen yhä jonkin verran häpeää heikoimpina hetkinäni, mutta se häpeän tunne poistuu kyllä lopulta, se on vain ajan kysymys.
Ja huomaatko, häpeät ajatusta olla ilman työtä ja koulutusta? Tuottamalla häpeää, yhteiskunta pakottaa pitämään järjestelmän kasassa ja pysymään toiminnassa. Yhteiskunta nimittää toisinajattelijoita hulluiksi. Yhteiskunta pyrkii vaientamaan nämä 'hullut', vaikka 'hullut' ovat yleensä juuri niitä, jotka mahdollistavat yhteiskunnan kehittymisen. Paradoksaalista.
Olen jo varma, etten ainakaan mene koskaan töihin, tai jos menen, niin kyseinen työ on jotain mitä rakastan tehdä, jolloin työ ei ole työtä vaan se on harrastamista josta saa palkkaa. Toki silloinkin elän omien voimavarojeni mukaan, en tee työtä niin kuin muut haluavat, vaan siten, kuin itse tunnen olevan oikein. En ota paineita mistään turhasta, mitä en tunne tärkeäksi.
Opiskelut jäivät kesken, tai itseasiassa tulin siihen tulokseen, että opiskelemani ala ei ollutkaan tarpeeksi kiinnostava, joten jätin sen kesken. Ehkä alan opiskelemaan vielä jotain, ehkä filosofiaa tai psykologiaa, mutta tarkoitukseni ei ole opiskella siksi, että valmistuisin ammattiin, vaan siksi, että olen tiedonhaluinen ja siksi, että aivojen käyttäminen on terveellistä. Toki alzheimerin tauti voisi olla jopa siunaus.
Minulla ovat filosofian opinnot juuri alkamassa ja juuri tuolla ajatuksilla-askarrellaan-paskarrellaan meiningillä:) Enpä osaa filosofian opiskelusta vielä sen enempää sanoa, tänään vasta menossa ekalle luennolle. Inhottaa myöntää mutta pitkästä aikaa taidan olla innostumassa jostakin. Toisaalta, niin kauan kuin ei löydy sisua itsemurhaan miksipä ei yrittäisi tehdä oloaan tässä maailmassa mahdollisimman siedettäväksi? Elämällä ei ehkä ole tarkoitusta mutta voihaan elämässä olla sisältöä. Sinäkin vaikutat tyypiltä joka voisi olla kotonaan filosofien tiedeyhteisössä:)
"Yhteiskunta pyrkii vaientamaan nämä 'hullut', vaikka 'hullut' ovat yleensä juuri niitä, jotka mahdollistavat yhteiskunnan kehittymisen. Paradoksaalista."
Jaa, mitenkäs ne työttömät hullut nyt yhteiskuntaa muka kehittää? Eikö ne kehittäjät ole niitä oravanpyörässä juoksevia ;)
Itsekin olen masentunut ja mietin samoja asioita. Mikä on elämän tarkoitus? Miksi pitäisi olla samanlainen kuin muut? Miksi hävettää olla erilainen? Vuosi sitten olin työtön, se hävetti. Nykyään olen työkuntoutuksessa, mutta sekin hävettää. Kun eihän se ole "OIKEAA" työtä. Entä sitten vaikka pääsisinkin oikeisiin palkkatöihin? Varmasti edelleen hävettää joku muu poikkeavuuteni. Elämä on yhtä häpeämistä yhteiskunnan aiheuttamien paineiden ja muottien takia ja näitä kai ne "normaalit" ihmiset pyrkii vain korjaamaan elämässään töitä paahtaessaan ja kumppania etsiessään yms.
"Jaa, mitenkäs ne työttömät hullut nyt yhteiskuntaa muka kehittää? Eikö ne kehittäjät ole niitä oravanpyörässä juoksevia"
Itseasiassa en tarkoittanut omalla lausahduksellani pelkästään työttömiä, vaan niitä kaikkia jotka uskaltavat tehdä asioita/ajatella toisin kuin yhteiskunnassa ollaan totuttu. Näitä ihmisiä nimitetään monesti hulluiksi, jos heidän ajatuksensa/toimensa poikkeavat tarpeeksi normaaleiksi mielletyistä asioista.
Ihmiset jotka taas elävät yhteiskunnan oravanpyörässä, eivät pysty monesti ajattelemaan asioita eri tavalla, heidän ajatuksensa on kahlittu niihin normeihin, mitkä yhteiskunta on luonut.
Kuitenkin moni vallankumouksellinen keksintö on ollut mahdollista vain, kun ihmiset ovat uskaltaneet ajatella valtavirrasta poikkeavasti. Monesti näitä neroja on kuitenkin syrjitty erilaisten ajatustensa takia.
Ja,
Itekin olen ollut työkuntoutuksessa, mutta mitäpä hyötyä siitä oli? Masennuin vaan pahemmin, joutuessani tekemään merkityksetöntä työtä josta en pitänyt. Se tuntui vain oman lyhyen elämän tuhlaamiselta. Omassa elämässään tulisi tehdä asioita joita haluaa itse tehdä, ei niitä mitä muut haluavat sinun tekevän :-)
Tommy Hellsten kutsuu oravanpyörää paremminkin ihmisenpyöräksi. Hän kirjoittaa, että hämmästyttävin havainto on siinä, ettei tuossa pyörässä ole lainkaan moottoria. Me ihmiset itse pidämme omilla valinnoillamme pyörän pyörimässä.
Tämä ajatus lähentelee Tolstoin ajatusta väkivallan lopettamiseksi. Ei tarvita muuta kuin että jokainen yksilö ymmärtää, että hän voi sanoa EI aseille sekä muulle mielivallalle. Mutta niin kauan kuin ihminen antaa yhteiskunnalle määräysvallan itseensä nähden, niin kauan elämme mielivallan alaisena. Olemme kuin lauma ilman paimenta.
Ehdotan että jatkat teeskentelyä vielä jonkun aikaa. Et voi tietää mitä tulevaisuudessasi tulee tapahtumaan. Oma tulevaisuuteni muuttui parempaan hetkessä sattuman ansiosta, vaikka olin jo varma ettei elämällä ole mitään annettavaa. Elämä ei todellakaan ole täydellistä, itsekin etsin vielä rauhaa.
Joskus mun elämä pyöri sen ympärillä mitä muut musta ajattelee ja minkälainen mun pitäisi heidän mielestään olla. Luotin ja uskoin jatkuvasti ihmisiin huomatakseni aina vaan, että taas jouduin petetyksi, taaskaan en kuulu porukkaan enkä ole kenenkään mielestä yhtään mitään. Tuota kun kokee koko elämänsä niin ei voi olla tuntematta katkeruutta ja ahdistusta. Kaikessa aina ulkopuolinen ja muutenkin halveksittu. Ihan helvetillisen pskaa elämää ja itseinho vaan paheni. No muutos tuli silloin, kun minä ateisti tajusin yhtäkkiä jeesuksen kristuksen kautta, ettei tähän maailmaan tai sen ihmisiin voi koskaan luottaa täysin; Toivo on aina tuolla ylhäällä ja siellä on myös joku, joka aidosti välittää olit minkälainen vaan. Että luojan kiitos siitä, että olen saanut vapautua... think about it :)