Miten tyydytät itsesi?

Gallupnainen25

Millä tavoin te muut käytännössä itsenne tyydytätte? Joskus muinoin, pentuna, näin televisiossa dokumentin (?!) itsetyydytyksestä, jossa vanha nainen kertoi miehen opastaneen häntä laittamaan tyynyn jalkojen väliin ja puristamaan oikein lujasti. Kokeilin sitä, eikä tuntunut missään. Myöhemmin löysin sormet ja teininä koetin tunkea spraydeodoranttipulloa emättimeeni. XD

Myöhäisenä teininä löysin lopulta hiusharjan varren. Nykyään kotikutoinen orgasmi syntyy hieromalla klitorista samaan aikaan, kun harjalla työnnän liikettä kohti g-pistettä. Dildoa tai muita nykyajan vempeleitä en ole (VIELÄ) harkinnut.

Kysymys kuuluukin, onko teillä kaikilla muilla käytössänne seksiliikkeen valikoimaa vai onko meitä muita halvan orgasmin harjoittajia? Tyydyttääkö kukaan itseään enää pelkästään sormin?

25

28496

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nekku38

      Kyllä, kotikonsteilla harva se päivä tyydytellään. Löytyy kyllä dildoa värinällä, mutta jotenkin se ei viehätä. Kokeiltu on tennismailaa, kurkkua ,banaania, shampoopulloa, hiusharjaa, hk:n sinistä yms.ehdottomasti ykkönen on banaani, sillä banaani sai aikaan sen, mitä kukaan mies ei ole tehnyt, eli orgasmin ilman sormin auttamista.Harmi vain, että se meni siinä tohinassa lähes muusiksi ja
      roskiin.(korstu tietysti päällä, muuten olisin ollut soseessa yltä päältä).
      Nautinnollisia hetkiä, millä sitten nautitkaan!

    • ...päämäärä aina sama ;D

      Itse masturboin silloin tällöin ja yleensä teen sen joko sormin tai sauvalla. Esileikillä on itsetyydytyksessäkin minulle suuri merkitys, sillä koskaan en "noin vain" päätä tyydyttää itseäni, vaan pikkuhiljaa pitkin päivää haluni kasvavat ja siirryn "itse asiaan".

      Halu masturboida riippuu minulla siitä, milloin olen viimeeksi lauennut. Jos edellisestä kerrasta on neljä-viisi päivää, tunnen kihelmöintiä klitoriksessa ja pillulla ja alan toimimaan sen mukaisesti. Lueskelen eroottista kirjallisuutta, katselen seksifilmejä jne. jne. Pikkuhiljaa alan hyväilemään rintojani, puristelen nännejäni yms. Kun tunnen vakoni kostuvan, työnnän sormeni klitalle ja alan hieromaan sitä. Joskus laukean pelkästä klitan kiihotuksesta (yleensä kovassa kiimassa), joskus masturboin sauvalla. Sekin riippuu ihan fiiliksestä.

      Sormien ja sauvan lisäksi en käytä lisävarusteina kuin geishapalloja, aito kulli tai kielihän se on naiselle paras tyydytysväline ;D

    • Vihannekset

      Tietääkö kukaan, voiko esimerkiksi kurkkua tai porkkanaa käyttää ilman kumia, jos vihannes on erittäin huolellisesti pesty ja kuorittukin?

      • Lisäys

        Vai onko niissä vielä silloinkin joku bakteerivaara?

      • tietäjä_
        Lisäys kirjoitti:

        Vai onko niissä vielä silloinkin joku bakteerivaara?

        Puhtaalla pestyllä ruualla jota käyttää itsetyydytykseen ei ole mitään bakteerivaaraa, ellei jotain tököttiä sitten tunge lusikalla sisäänsä ja jätä sinne kerralla homehtumaan.

        Eli itsetyydytykseen käy aivan samat säännöt kuin ruuanlaittoon. Kurkkua ei tarvitse muuta kuin pestä ja pistää poskeensa, joten sille ei itsetyydyksessäkään tarvitse tehdä muuta kuin pestä ja pistää sitten pilluunsa. Sama juttu banaanin ja porkkanan kanssa tai ihan minkä tahansa muun syömisen. Porkkanaa ei tarvitse välttämättä kuoria ellei se ole ulkomailta ja siinä on jotain supersäilyvyysmyrkkyjä jonka vuoksi jo paketissa suositellaan että kuori ennen käyttöä. Eli järjen käyttö on suositeltavaa.

    • Omin käsin onneen

      Tyydytän itseäni päivittäin riippumatta siitä onko minulla parisuhde vai ei. Mielestäni itsetyydytys on olennainen osa seksuaaliterveyttä. Masturboin yleensä ratsastamalla peitolla tai tyynyllä eli hieromalla klitoristani jotain pehmeää vasten. Myös klitoriksen hierominen käsisuihkulla on nautinnollista. Omistan useita seksileluja, joista suosittelen varsinkin uusia motorisoituja jelly-dildoja. Ne ovat pehmeitä, tehokkaita ja niissä on hiljainen käyntiääni. Olen myös opettanut kumppanini leikkimään niillä. Yleensä keksin masturbaatiofantasiat omasta päästäni mutta joskus käytän apuna seksilehtiä ja -videoita, joissa rupeaa löytymään valikoimaa myös naisille. Olen todella iloinen, että nykynaiset uskaltavat tutkia ja tyydyttää itseään ennakkoluulottomasti. Orgasmi kun on jokaisen omalla vastuulla.

      • Todella ihanaa, että nykynaiset uskaltavat nauttia omasta kehostaan ja jopa puhuakin siitä! Sata vuotta sitten meidätkin olisi varmaan hirtetty aamunkoitossa :D

        Mielestäni masturbaatio on parasta, mitä ihminen voi itselleen tehdä. Ja sen verran pitää olla itsekäs, että kun tekee hyvää itselleen, tekee sen parhaalla mahdollisella tavalla!

      • Nainen 28

        Vaan mieheni tyydyttää minut täydellisesti tarvittaessa monta kertaa päivässä.

        En ymmärrä näitä vinkujoita, jotka valittavat orkun saanti vaikeuksia ja sitten räpläävät pillujaan monta kertaa päivässä.

        Rakastelkaa miehenne kanssa ja keskittykää siihen eikä mihinkään omiin sormiin tai muuhun vastaavaan.

        Mikään ei voita kunnon rakastelua oman kullan kanssa ja mikä parasta laukeaminen samaan aikaan NAM!

        Oman pillun räplääminen on pikku pissisten puuhaa :(

      • Nainen 28 kirjoitti:

        On hienoa, että saat mieheltäsi tyydytyksen päivittäin, ole iloinen siitä. On kuitenkin ihmisiä, joilla ei ole esim. vakituista seksikumppania ja kyllä heidänkin seksuaaliset halunsa vaativat tyydyttämistä, on kyseessä sitten mies tai nainen.

        Masturbointi on tapa tyydyttää itsensä, mutta mielestäni se on samalla jotain ihan muutakin. Se on oman itsensä hyväksymistä ja haluamista, oman kehon hyvänäpitämistä, löytöretki oman kehon saloihin. Kukaan muu ei osaa pitää sinua niin hyvänä kuin sinä itse! Monille masturbaatio on ainoa tapa totetuttaa fantasiansa, sillä kaikki meistä ei halua/pysty/uskalla puhua kumppanilleen seksuaalisista toiveistaan. Mikäpä sen parempaa kuin fantasioida masturboidessa?

        Tuo on totta, että jos ensin masturboi, orgasmin saaminen yhdynnässä ei onnistukaan niin helposti ja nopeasti, onhan tyydytys jo saatu. Mitä pidempään on ilman seksiä, sen herkempinä erogeeniset alueet ovat.

        Oletko ajatellut, että masturbointia voi harrastaa yhdessä myös kumppanin kanssa? Jos naisella on vaikeuksia saada emätinorgasmi, voi hän tyydyttää itsensä yhdynnän aikana? Ei siinä ole mitään outoa tai pahaa!

        "Pillun räplääminen" ei todellakaan ole pissisten puuhaa, vaan se tuottaa suurta nautintoa jokaiselle naiselle, joka vaan tuntee halua ja tarvetta siihen. Ennen vanhaan itsetyydytystä pidettiin syntinä, mutta nykyään voimme vapautunein mielin tyydyttää itsemme silloin, kun se hyvälle tuntuu :D

      • Gallupnainen25
        Nainen 28 kirjoitti:

        Vaan mieheni tyydyttää minut täydellisesti tarvittaessa monta kertaa päivässä.

        En ymmärrä näitä vinkujoita, jotka valittavat orkun saanti vaikeuksia ja sitten räpläävät pillujaan monta kertaa päivässä.

        Rakastelkaa miehenne kanssa ja keskittykää siihen eikä mihinkään omiin sormiin tai muuhun vastaavaan.

        Mikään ei voita kunnon rakastelua oman kullan kanssa ja mikä parasta laukeaminen samaan aikaan NAM!

        Oman pillun räplääminen on pikku pissisten puuhaa :(

        Muistaakseni en kysynyt, harrastaako väki itsetyydytystä, mutta näkökanta tietysti tämäkin.

        Itse en lukeudu kenenkään mielestä pissiksiin, enkä vingu orgasmin saannin vaikeudesta vaan olen hyväksynyt sen tosiasian, että hoidan itseni, kun mieheltä ei siihen löydy mielenkiintoa (seksiin kyllä, muttei minun orgasmini toimeenpanemiseen) - mielestäni minulla on siihen täysi oikeus ja vapaus, vaikka muutoin onnellisessa parisuhteessa elänkin.

        Ja lopuksi täytyy sanoa, että kyllä se itse tehty orgasmi aina kolmen minuutin pikapanoseksin oman kullan kanssa voittaa.

      • mr.sexman

        täällä naiset kirjottaa tyydyttävänsä itte millon milläkin apuvälineelä ja kuitanki live-elämässä esim baarissa naiset on tosi estyneitä...

      • Working girl
        mr.sexman kirjoitti:

        täällä naiset kirjottaa tyydyttävänsä itte millon milläkin apuvälineelä ja kuitanki live-elämässä esim baarissa naiset on tosi estyneitä...

        Tuskin sinäkään menet baariin harrastamaan itsetyydytystä.
        Naiset menevät baariin juomaan yksin, jonka jälkeen mennään kotiin yksin harrastamaan itsetyydytystä. Että sellainen on työnaisen lauantai.

      • natural_woman
        mr.sexman kirjoitti:

        täällä naiset kirjottaa tyydyttävänsä itte millon milläkin apuvälineelä ja kuitanki live-elämässä esim baarissa naiset on tosi estyneitä...

        Itse olen esimerkiksi tehnyt aloitteen ja korjannut potin n. puolessa minuutissa baarista...

        Naiset, jotka ovat usein miehiä tarkempia tunnistamaan tunneilmapiiriä, reagoivat miehen jännitykseen tai hermoiluun ja vaikuttavat estoisilta. Hermostunut mies ei vakuuta jatkoille lähtöä varten...

        Mies, joka saa naisen tuntemaan itsensä illan halutuimmaksi, ainutlaatuiseksi kuningattareksi, vilkuilematta jokaista ohi keikkuvaa persettä tai tissiparia, voi löytää sängystään melkoisen naarastiikerin.

        Ja varmasti estot ovat jääneet narikkaan...

      • natural_woman
        Nainen 28 kirjoitti:

        Vaan mieheni tyydyttää minut täydellisesti tarvittaessa monta kertaa päivässä.

        En ymmärrä näitä vinkujoita, jotka valittavat orkun saanti vaikeuksia ja sitten räpläävät pillujaan monta kertaa päivässä.

        Rakastelkaa miehenne kanssa ja keskittykää siihen eikä mihinkään omiin sormiin tai muuhun vastaavaan.

        Mikään ei voita kunnon rakastelua oman kullan kanssa ja mikä parasta laukeaminen samaan aikaan NAM!

        Oman pillun räplääminen on pikku pissisten puuhaa :(

        Taitaisi moni hyvä orgasmi livahtaa sivu suun, jos ei ensiksi opettelisi omia paikkojaan...ja miten niistä nautitaan.

        Pidän itse naistenkin välisestä seksistä, ja paikathan ovat lähes identtiset, siitä huolimatta minusta on hienoa tutustua toisen herkkiin kohtiin ja katsoa löydänkö ne samoilta kohdilta kuin itsestäni.

        Yhtä kaikki, jos ei nainen osaa tyydyttää itseään, jättää hän itsensä melkoisesti toisten armoille...

        Ei kyllä sovi meikäläiselle.

      • joku
        Nainen 28 kirjoitti:

        Vaan mieheni tyydyttää minut täydellisesti tarvittaessa monta kertaa päivässä.

        En ymmärrä näitä vinkujoita, jotka valittavat orkun saanti vaikeuksia ja sitten räpläävät pillujaan monta kertaa päivässä.

        Rakastelkaa miehenne kanssa ja keskittykää siihen eikä mihinkään omiin sormiin tai muuhun vastaavaan.

        Mikään ei voita kunnon rakastelua oman kullan kanssa ja mikä parasta laukeaminen samaan aikaan NAM!

        Oman pillun räplääminen on pikku pissisten puuhaa :(

        et oo viel munaa nähnyt edes...

      • Hugo_
        natural_woman kirjoitti:

        Itse olen esimerkiksi tehnyt aloitteen ja korjannut potin n. puolessa minuutissa baarista...

        Naiset, jotka ovat usein miehiä tarkempia tunnistamaan tunneilmapiiriä, reagoivat miehen jännitykseen tai hermoiluun ja vaikuttavat estoisilta. Hermostunut mies ei vakuuta jatkoille lähtöä varten...

        Mies, joka saa naisen tuntemaan itsensä illan halutuimmaksi, ainutlaatuiseksi kuningattareksi, vilkuilematta jokaista ohi keikkuvaa persettä tai tissiparia, voi löytää sängystään melkoisen naarastiikerin.

        Ja varmasti estot ovat jääneet narikkaan...

        >Naiset, jotka ovat usein miehiä tarkempia tunnistamaan tunneilmapiiriä, reagoivat miehen jännitykseen tai >hermoiluun ja vaikuttavat estoisilta. Hermostunut mies ei vakuuta jatkoille lähtöä varten...

        Tätä tahdon kommentoida hieman. Sinäänsä ymmärrän ajatuksesi siitä että hermostunut mies ei vakuuta mutta se rentous josta puhut taas kertoo lähinnä siitä että tilanne on miehelle lähinnä samantekevä eikä tämä asetelma lupaa sinun kannalta loppupeleissä erityisen hyvää. Tuskin tämmöinen rento kaveri on kovin halukas sinun haluihisi kovin paljon paneutumaan - miksipä hän sen vaivan muka näkisi? Saatathan sinä tyydytyksen saada, mutta paremmasta jäät silti paitsi :(
        Sen ns. oikean "miestiikerin" löydät nimenomaan yrittämällä avarakatseisesti valita itsellesi ei rennoita, vaan halukkain partneri. Nämä asiat ovat nimittäin pitkälti toistensa vastakohtia - makaathan itsekkin orgasmin jälkeen rentona etkä halukkaana :)

      • Anonyymi
        Nainen 28 kirjoitti:

        Vaan mieheni tyydyttää minut täydellisesti tarvittaessa monta kertaa päivässä.

        En ymmärrä näitä vinkujoita, jotka valittavat orkun saanti vaikeuksia ja sitten räpläävät pillujaan monta kertaa päivässä.

        Rakastelkaa miehenne kanssa ja keskittykää siihen eikä mihinkään omiin sormiin tai muuhun vastaavaan.

        Mikään ei voita kunnon rakastelua oman kullan kanssa ja mikä parasta laukeaminen samaan aikaan NAM!

        Oman pillun räplääminen on pikku pissisten puuhaa :(

        Haista sinäki
        Kaikilla ei oo miestä ja onhan jokainen vastuussa omasta vartalostaan eli oppisit sinäki vihdoin kunnioittamaa toisia ja toisten haluja

    • Nimetön

      Joudun olla ilman seksiä tai edes itsetyydytystä pariin viikkoon, kun olin äskettäin silmukkahoidossa (kondylooman takia). On kauheasti tehnyt mieli ja olisi vielä toinenkin osapuoli tyydyttämään. Tyynyt ei auta paljoakaan, kärsin vain tästä himon tunteesta. Tietenkin voisin jotain kivaa kyseisen miehen kanssa tehdä, mutta entä yksin?

    • StraW_N

      itsellä on seksikaupasta ostettuja välineitä muutama. niiden kanssa harvemmin tyydytän itseäni, sillä kyllä omat sormet ovat siinä hommassa parhaat, tutut ja turvalliset :)

    • -n22-

      Mulla käytössä pari erilaista klitoriskiihotinta ja pari vibraa.Suihkussa mulla on "hierova suihkupää",siitä saa mahtavat ogasmit alle 20s.

      Täytyy myöntää että sormia en ole käyttänyt koskaan,täytyisi varmaan opetella sekin taito.Joskus olen yrittänyt mutta en saanut siitä mitään irti :(
      Olen varmaan liiaksi opettanut itseni tärinän maailmaan...

      Mitän en ole kauheasti yrittänyt tunkea sisääni.Johtuu varmaan siitä,että seksistäkään en ole koskaan liiemmin nauttinut.

      • !?!

        Tuo omilla sormilla itsetyydyttäminen on suuri mysteeri minulle! En ole koskaan (monia kertoja yrittänyt) tuntenut mitään erikoista, jos käytän omia sormia! Jos tähän jollain hyviä vinkkejä ni Pliis kerro!!

      • voisko
        !?! kirjoitti:

        Tuo omilla sormilla itsetyydyttäminen on suuri mysteeri minulle! En ole koskaan (monia kertoja yrittänyt) tuntenut mitään erikoista, jos käytän omia sormia! Jos tähän jollain hyviä vinkkejä ni Pliis kerro!!

        kokeilla joitain pornojuttuja,vaikka netistä millä
        saat itsesi ensin kiihottuu ja kuumenee.Se on han-
        kala sanoa kun toiset kiihottuu eri asioista.koita
        keksiä millä saat itsesi kuumaksi.Onnea

    • Anonyymi

      Itse tyydytän ”vessatyydytyksellä”:
      Eli otan vessapaperia ja pyörittelen siitä sellasen pitkän tötterön. Sitten avaan vähän alapäätä ja laitan sen tötterön siihen melkein pystyyn kullin tapaisesti. Laitan alkkarit päälle niin että näyttää että seisoo. Tästä sitten luon omaa fantasiaa kunnes otan alkkarit pois ja paperitötterö tulee esille. Asetan vessapaperin hylsyn (tai jonkun samantapaisen) niin että paperitötterö osuu alareunaan. Sitten alan liikuttelemaan sitä niin että alapäässä tuntuu mukavalta. Hetken päästä siirryn kädellä tyydyttämiseen. Teen kädestäni O kirjaimen. Alan kevyesti runkkaamaan niin että tötterö liikkuu alapäässä. Otan sen yleensä takapuolen kautta pois koska se tuntuu ihanalta alapäässä.
      Organismiähän tästä en ole saanut mutta en saa niitä helposti c:
      Kiitti kun luit♡

      • Anonyymi

        Omggg tää on ihan vitsin hyvä idea ilman sua oisin jo kuollu ja kerro lisää tapoja saan ihan varmasti tästä hyvän mielen

    • Anonyymi

      Mies ei tarvitse kuin oman kouransa,sillä pärjää hyvin
      En ole koskaan innostunut näistä tekopilluista,paitsi kun teinipoikana aloitin runkkaamaanSilloin tein jonkinlaisen pillunkorvikkeen vanhoista sanomalehdistä.
      Eräänlaisen suppilon jonka laitoin patjan päälle ,työnsin jäykän kullin sen sisään ja aloin nytkyttää,niin kuin olin pornolehdistä nähnyt

      Äkkiä siihen mällit lensikin,mutta innokas nylkytys sanomalehtipaperia vasten aiheutti hankaumia ja mustetahroja penikseen, joten siirryin runkkaamaan villasukkaan .

      Nylkytyksessä oli omat hyvät puolensa,lantio sai liikettä ja notkistui ,se oli eräänlaista varjonussimista,opettelua tositoimiin.

      Tuon kauden jälkeen olen pärjännyt ihan vaan kädellä,vaihdellen toki välillä vasempaankin kouraan

      Mutta mikä lisäisi nnautintoa,olis samalla katsella kuinka nainen tyydyttää,joten jos joku rohkea nainen haluais pervoilla,olen käytettävissä

      Karl von Kuk

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2525
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2203
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1877
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1641
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1606
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1605
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1558
    8. 75
      1459
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      108
      1376
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1264
    Aihe