Synnytin 5kk sitten vauvan. Synnytys oli traumaattinen kokemus. Sen jälkeen minulla on ollut 2 kuukautiset. Ja eilen plussa testissä. Ensimmäinen lapsi sai alkunsa hedelmötyshoidoista, emme uskoneet että tulisin raskaaksi ilman ehkäisyä joten emme ole käyttäneet mitään.. Idiootteja olemme ja nyt ollaan pulassa.
Sain elämäni ensimmäisen kunnon työpaikan juuri, äitiyslomasijaisuuden joka kestää kesäkuulle. Olen ollut masentunut työttömyydestä ja tämä on ollut lottovoitto. Oma vauvamme on ihana mutta työn ja vauvan yhdistäminen ollut raskasta. Menin siis äitiyslomalta kesken kaiken töihin.
Nyt siis olen raskaana. Viimeiset kuukautiset tuliva 30.7 joten ihan alussa ollaan. Olin päättänyt että seuraava vauva tulee vasta vuosien päästä.. Ja jos ennen niin teen abortin. Mutta, kas kummaa se ei olekaan niin helppoa. Mietin vain sitä pientä tuolla jossain sisällä, jos se vaikka haluaisi elää..
Lapsille tulisi vuoden ikäero enkä tiedä miten ihmeessä jaksaisin hoitaa heitä ensi kesällä. Kärsin synnytysmasennuksesta ja olen vasta nyt parantumassa päin.
Mieheni tulee minua mutta uskon hänen haluavan abortin. Jääkö siitä ikuinen trauma? Voiko sen unohtaa nopeasti? Ruoskin itseäni siitä tyhmyydestä että emme käyttäneet ehkäisyä. Tiedän tehneeni hirveän virheen. NYt mietin onko minulla edes vaihtoehtoja. Maha ei ole laskeutunt kunnolla edes vielä edellisestä synnytyksestä.
Sain elämäni ensimmäisen kunnon työpaikan juuri, äitiyslomasijaisuuden joka kestää kesäkuulle. Olen ollut masentunut työttömyydestä ja tämä on ollut lottovoitto. Oma vauvamme on ihana mutta työn ja vauvan yhdistäminen ollut raskasta. Menin siis äitiyslomalta kesken kaiken töihin.
Nyt siis olen raskaana. Viimeiset kuukautiset tuliva 30.7 joten ihan alussa ollaan. Olin päättänyt että seuraava vauva tulee vasta vuosien päästä.. Ja jos ennen niin teen abortin. Mutta, kas kummaa se ei olekaan niin helppoa. Mietin vain sitä pientä tuolla jossain sisällä, jos se vaikka haluaisi elää..
Lapsille tulisi vuoden ikäero enkä tiedä miten ihmeessä jaksaisin hoitaa heitä ensi kesällä. Kärsin synnytysmasennuksesta ja olen vasta nyt parantumassa päin.
Mieheni tulee minua mutta uskon hänen haluavan abortin. Jääkö siitä ikuinen trauma? Voiko sen unohtaa nopeasti? Ruoskin itseäni siitä tyhmyydestä että emme käyttäneet ehkäisyä. Tiedän tehneeni hirveän virheen. NYt mietin onko minulla edes vaihtoehtoja. Maha ei ole laskeutunt kunnolla edes vielä edellisestä synnytyksestä.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Mieti kuitenkin sitä, jos ensimmäinen lapsi syntyi hedelmöityshoitojen kautta, abortoidessasi tämän lapsen, voi käydä niin - enää ei lapsia saa lainkaan. Synnytykset usein ovat traumaattisia, mutta niihinkin saa keskusteluapua ja niitä voi ennalta ehkäistä. Olen sitä mieltä, että päätös on oltava yhteinen miehesi kanssa. Olisi ikävää, jos abortin jälkeen muutaman vuoden kuluttua jompi kumpi syyttää toista. Työpaikkoja tulee ja menee, lasten saaminen on taas eri asia. Itse vieläkin lasken abortoidun lapseni ikää tänä päivänä, tulee vain sellaisia kausia.. Miettii, minkälainen persoona hän olisi, jos olisin ajatellut pidemmälle kuin omaa jaksamista. Syyllisyyttä voi tuntea 20 vuoden jälkeenkin. Kaikella on tarkoituksensa. Keskustele miehesi kanssa, äläkä arvaile hänen mielipidettään. Tsemppiä!
..sinulle, olipa päätöksesi kumpi hyvänsä.
Synnytettyäni tytön tulin heti raskaaksi ja poikahan sieltä tuli vajaa vuoden kuluttua tytön syntymästä. Helpompaa oli kuin kuvittelin ja synnytys kesti 2 tuntia 15 minuuttia.
Nyt lapset leikkivät/riitelevät/rakastavat toisiaan yli kaiken.
Synnytyspelkoon varmasti saa keskusteluapua.
Toisen lapsen hankinta lisäksi varmasti tulisi jossakin välissä ajankohtaiseksi, sisarus esikoiselle. Pieni ikäero on plussaa:-)
Lapsi on lahja mutta ymmärrän jos omat voimavarat ovat lopussa. Työpaikkoja tulee ja menee, lapset ovat ikuisia.
kun esikoinen oli vasta 3kuukautta. Olin muutenkin hirmuisen väsynyt ja ajattelin, että en mitenkään jaksa toista. Aborttia en miettinyt kuitenkaan, mutta selviytymistäni sitäkin enemmän kyllä. Vauva kasvoi mahassa ja esikoinen sen ulkopuolella. Kun esikoiseni oli juuri ja juuri vuoden ikäinen, syntyi toinen lapsemme. Yllätys oli, miten vähän toisen lapsen tuleminen kuitenkaan lopulta muutti elämää. En nyt sano, että kaksi menee siinä missä yksikin, mutta kuitenkin...
Vaikka alku oli raskastakin (olisi voinut olla yhdenkin kanssa), oli ilo lapsista kaksinkertainen. Lapset alkoivat saada leikkiseuraa toisistaan ja vaatia äidin huomiota vähemmän, heti, kun kuopus alkoi liikkua. Sitäkin ennen he olivat viihtyneet toistensa tuohuja katsellessaan. Ja mikä voisi olla suloisempaa, kuin pientä sisrustaan hoitava 1-vuotias..:)
Nyt lapseni ovat jo menneet kouluun, ja ovat kasvaneet ja kehittyneet niin rintarinnan, että oudommat pitävät heitä kaksosina. En minäkään ole terve ja siksipä välillä oli varmasti rankempaa, kuin terveellä äidillä, vielä kun mies oli paljon töissä, mutta päivääkään en vaihtaisi pois, enkä mistään hinnasta tekisi aborttia, nytkään kun tiedän, millaista on saada kaksi lasta noin peräjälkeen.
Kiitos kommenteista. Yritin etsiä jotain positiivista (rohkaisevaa) tietoa tästä netistä mutta kaikilla oli vain negatiivista sanottavaa.. Oli kiva lukea siksi täältä muunlaistakin kommenttia.
Mieli on vielä kahtia, en tiedä mitä teen.
masentunut, ei sitä missään nimessä auta yhtään abortin tekeminen! Lapsista on aina myöskin iloa, vaikka on niistä työtäkin, mutta mitä iloa taikka hyvää on abortista kenellekään? Luuletko, että esikoisesi antaisi sinulle anteeksi, jos saisi joskus tietää, että et antanut hänen sisaruksensa syntyä, ja että muutoin hänellä olisi lähes samanikäinen sisko tai veli? Entäpä, jos toista mahdollisuutta ei enää tule sisarusten saamiseen/ antamiseen esikoisellesi?
Työ on vain työtä ja sitä ehtii tekemään myöhemminkin, mutta päätös lapsesi suhteen on ainutkertainen, toista mahdollisuutta saada hänet ei tule!!! Mieti tarkkaan!
Olet mennyt aivan liian aikaisin muutenkin töihin, koska lapsen paras hoitopaikka on kotona 3-vuotiaaksi asti. Siinäpä sinulle onkin työtä, jos sitä kerran kaipaat, jos/ kun niitä lapsia on kohta kaksi! Voimia!
Omilla lapsillani on ikäeroa 10kk ja 8pv. Raskasta toki on aina välillä ollut, mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Lapsista on seuraa toisilleen, ja kuten edellinenkin sanoi, välillä luullaan kaksosiksi. Kehittyvät niin samanaikaisesti. Itsekin olen kärsinyt raskaasta masennuksesta ja totaalisesta uupumisesta. Oma mieheni oli työnarkomaani ja vapaat oli yleensä viihteellä, eli lapset kasvatin käytännössä katsoen yksin. Ja selvisin hengissä =)
Voimia sinulle päätöksen tekoon. Mutta muista, se mikä ei tapa, se vahvistaa!
Et voi mistään sanoa kuinka pahaksi ap:n raskauden jälkeinen masennut tulee toisen raskauden jälkeen. Onhan naitä väsyneitä äitejä jotka ovat tappaneet lapsensa kun ovat olleet niin väsyneitä ja psykoosissa.
Mikä sinä olet neuvomaan kuinka kauan kotona tulisi lasten kanssa olla? Minun äitini ei ollut ap:ta kauempaa kotona syntymäni jälkeen, eikä siitä jäänyt mitään huonoja muistoja tai mitään muutakaan. Olen aina ollut tasapainoinen ja valmistun pian yliopistosta.
Kyllä esikoinen antaa anteeksi,tietenkin. Miksi ei antaisi? Jos kyseessä on äidin jaksaminen niin eiköhän jokainen valitse onnellisen ja tasapainoisen lapsuuden terveen äidin kanssa kuin sisarruksen ja sairaan äidin sekä elämän.
Mielestäni ap:n pitää tehdä niin kuin tuntee haluavansa ja jaksavansa. Jos hänestä tuntuu siltä ettei jaksa kahta lasta niin sitten ei jaksa. Abortista ei yleensä jää traumoja. Ja mitä työtilanteenseen tuu niin, aika vaikea on saada töitä jos nyt työelämästä jää pois. Aika pienillä rahoilla myös pitää tulla toimeen, koska minimiäityisraha ei ole paljoa. Ja tietenkään ei tiedä kuinka kauan menee että toisen lapsen jälkeen saa taas töitä. Saako ikinä? Kaikki alat kehittyvät ja osaaminen ei päivity kotiäitinä. Valitettavaa mutta totta. Meillä töissä ainakin yhden perheen isä valitteli sitä että koska vaimo 2 lapsen kanssa useamman vuoden kotona ei töitä enää saanut. Olisi jo pitänyt osata kaikkea sellaista mitä nuorille opetetaan jo opiskeluaikana.
Voimia AP:lle päätöksen tekemiseen!
liian aikaisin töihin. Ihmisillä on erilaiset tarpeet, rahatilanne, elämäntilanne, katsomus.
Skäm du!
"Luuletko, että esikoisesi antaisi sinulle anteeksi, jos saisi joskus tietää, että et antanut hänen sisaruksensa syntyä, ja että muutoin hänellä olisi lähes samanikäinen sisko tai veli?"
Ihan outo ajattelutapa. _Ei lapset syyllistä vanhempiaan vaan vanhemmat lapsiaan.
Olette siis saaneet hedelmöityshoidolla lapsen ja nyt olisi todellinen lahja tulossa ja mietit aborttia? Oletko miettinyt voitteko palkata vaikka au pairin hoitamaan pikkuykköstä, jotta saat itsesi kuntoon. Au pairille pitää maksaa 252 euroa ja tuohon on mahdollista saada tukea 140 euroa niin eipä ainakaan rahaan kaadu. Tukea ja apua on saatavilla MLL:stä voitte palkata lastenhoitajan kotiin, samoin osalla kunnista on TODELLA HALPAA HOITAJAA KOTIIN tarjolla, jos jaksaa kysellä. Totta kai on raskasta hoitaa kahta pientä, mutta se on myös ÄÄRIMMÄISEN palkitsevaan noin 2 vuoden kuluttua, leikkivät keskenään, eikä ole aina mankumassa "Leiki mun kaa!!!!!", siinäkin voi hermot mennä. Kaksi raskautta heti perään onnistuu. Itselläni kävi niin, että toinen lapsi kuoli synnytyksessä 25.3.2005 ja plussasin siitä KAHDEN KUUKAUDEN KULUTTUA, aivan - aikuisten oikeesti...Tyttö syntyi sektiolla 23.2.2006. Eli olen itsekin kohdannut todella traumaattisen synnytyksen. Esikoinen syntyi Tyksissä ja lääkäri totesi "Vaikein imukuppisynnytys pitkään aikaan, pienessä sairaalassa olisi menehtynyt tod. näk äiti ja tytär". Jos kamppailet vielä masennuksen kanssa HAE ihmeessä apua sitä on saatavilla (kunta, kirkko yms) Tsemppiä!
...vaikea tilanne mutta itse ainakin pitäisin lapsen..jos olette kerta saaneet ensimmäisenne hedelmöityshoitojen ansiosta, niin tuntuisi hölmöltä antaa lapsi pois(ns.)kun se on saanut alkunsa ilman (rankkoja) hedelmöityshoitoja ja selvästi haluaa tulla maailmaan..älä käsitä väärin, en ole mikään abortin vastustaja, itsekkin olen sen tehnyt, mutta jotenkin tuntuu hullulta että jos ensimmäisen kanssa oli vaikeuksia, ja toinen tulee ilman mitään, niin miksi se pitäisi abortoida...kahden pienen lapsen vanhempana olisi varmasti raskasta välillä, mutta toisinaan myös palkitsevaa...kodinhoidonapua saa neuvolasta, jos on itse väsynyt..olen kuullut samaa mitä edellinen kirjoittaja kirjoitti..että kun on vähän ikäeroa, äiti pääsee ns helpommalla sitten kun lapset ovat hieman kasvaneet...kun heillä on seuraa toisistaan, niin eivät vaadi äidin huomiota niinkään paljon..siskoni on ollut koko ajan kiinni lapsissaan..heillä kun on 3 vuotta kullakin ikäeroa...Rohkaisen sinua pitämään lapsen jos olette miehesi kanssa molemmat samaa mieltä asiasta...
elävän lapsesi hyvinvoinnin ja oman terveytesi tähden! Sinulla on jo haluamasi elämäntilanne.
tai oikeammin suuri ihmetyksen aiheeni on, että miten voit edes harkita aborttia kun lapsen saaminen ei alunperinkään ole ollut edes selvää??
ok, ymmärrän kyllä että ikäero tulee olemaan pieni ja sait juuri töitä jne... mutta silti? elämän suurin lahja mitä voi saada kasvaa sisälläsi ja olisit valmis siitä luopumaan vaikka ensin olet ollut valmis hedelmöityshoitoihin asti saadaksesi sen lahjan??? etkö todellakaan itse näe tässä minkäänlaista vakavaa ristiriitaa???
no, jokainen on omien asioidensa seppä, mutta itse esikoista neljä vuotta yrittäneenä hoidoilla ja toivosta luopuneena ja kuitenkin (alle prosentin mahdollisuudella!) raskaaksi tulin, en olisi edes voinut kuvitellakaan keskeytystä. en vaikka olisi millainen tahansa vammakin todettu. sen jälkeen emme mekään mitään käyttäneet, koska munasarjakasvaimeni pahenivat ja mahdollisuuksia ei pitänyt olla edes sitä prosenttia. vaan kas, tulinpa sittenkin raskaaksi! enkä tälläkään kertaa todellakaan voi ajatellakaan muuta kuin tätä ihanaa lahjaa jonka saamme kokea toisen kerran!
kaikella on tarkoituksena, aivan 100%:n varmuudella tälläkin teidän vauvalla, koska hänet teille annetaan. ei tullut omakaan raskauteni "oikeaan kohtaan", jos sellaista nyt voi koskaan sanoa olevan olemassakaan, mutta silti. työpaikkoja tulee ja menee. sitä "raskasta vauva-aikaa" kestää kuitenkin niin vähän aikaa. ja pari vuotta kun on kulunut niin pääset jo todella helpolla kun ovat niin saman ikäiset.
itse tietysti ratkaisusi teet, mutta muista valintaa punnitessasi sekin, että mikään tässä elämässä ei ole itsestään selvää. voihan olla, että tämä on sinun viimeinen mahdollisuutesi kokea äitiys uudelleen. jos nyt teet abortin, etkä enää saakaan lasta sitten kun "aika on oikea" edes hoidoilla, on tämänhetkinen masennuksesi lasten leikkiä sen ahdistuksen rinnalla joka tulee menetetystä elämästä. ja minkä vuoksi? siksi ettei lähettänyt kirjallista lupakyselyä etukäteen että sopiiko tulla??
hormonitoimintasi on "vahvempaa" raskauden jäljiltä ja tulit siksi raskaaksi, vaikka aiemmin olet tullut vain hoitojen kautta. Tartu tilaisuuteen saada toinen lapsi ilman rasittavia hoitoja! Kun lapsesi kasvavat jonkin aikaa ja keräävät ikää ja elämäntaitoja yhdessä, onkin sitten hyvä aika alkaa töihin ja luomaan uraa, eikä tarvitse aloittaa muutaman vuoden kuluttua alusta vauva-arkea, kuten moni pidemmän tauon lasten välillä pitävä kokee joutuvansa tekemään. Lapsista ei ole sillä tavalla kaveriakaan toisilleen, jos ikäero on pitkä. Eikä todellakaan ole niin sanottua, että tulisit koskaan enää abortin jälkeen raskaaksi, koska ongelmia on ollut jo aikaisemminkin.
Vielä kerran: TARTU TILAISUUTEESI!
Kiitos rohkaisustanne:)
Me emme käyneet vuosien hoitoja läpi, vauvaa ei kuulunut kahden vuoden aikana joten menimme lapsettomuusklinikalle. Siellä tuli tärppi parin kuukauden kuluttua joten emme ole suinkaan ryvettyneet vielä hoidoissa. Mutta toki tuokin asia on mielessäni ollut.
Olin yllättynyt että niin paljon positiivisia kommentteja löytyi! Kiitos! Odotin että minut haukuttaisiin täällä tai tuomittaisiin.. Ennen ajattelin että abortti ei ole mikään juttu mutta ennen en tiennyt kuinka ihana asia on vauva.
Huomaan ajattelevani pääasiassa nyt tuota työtilannetta. Kaipa sitä työtä joskus saa, minä tosin en saanut kuin nyt vasta kunnon työt ja olen valmistunut -99. Asuntolainat painaa jne. Eli kyllähän töitä varmasti aina saa mutta kun en ole niitä ehtinyt kunnolla vielä tekemään ja olen jo 33v. eli monilla on työura jo hyvässä kurssissa. Saankohan parin vuoden kotonaolon jälkeen enää koskaan oman alan (opetusala) duunia? Lisäksi jotenkin pelottaakin mitä työpaikalla aatellaan.. niin, miksi tämä on niin tärkeää. Siellä tietävät että olen äitiyslomasijainen ja pieni lapsi kotona. Osa ilman muuta tulee paheksumaan kun kuulevat että olen taas paksuna, ovat sen verran vanhoillisia. Ja ehkä moni arvaa että tämä on ollut vahinko, sekin jotenkin hävettää.
Sitten toisaalta sillä mitä muut ajattelevat ei ole väliä. Abortin traumaattisuus mietityttää: entä jos en pääsekään siitä yli? Entä jos ei saada koskaan lapsia, tämä olisi mahiksemme nyt?
Hävettää oma toimintamme, aikuiset ihmiset kuin teinit. Mutta vahinko on jo tapahtunut joten ehken sitten säti enää itseäni vaan etsin vastauksia. Pääsisinkö neuvolaan juttelemaan, tai jonnekin..?
Hei!
Me päädyimme aborttiin, kun tulin vahingossa raskaaksi aivan seurustelumme alkuaikoina. Tilanne oli sekava ja tuntui kauhealta ajatella lasta siihen väliin... Nyt kun vauva saisi tulla, niin eipä ota tullakseen ja arvaa vaan millainen olotila on välillä: aivan kamala!
Vaikka abortti tuntui SILLOIN oikealta, niin nyt on kyllä paha mieli. Ei ihminen näe tulevaisuuteen, eikä voi aavistaa mitä elämä tuo tullessaan, mutta menneet on vain pystyttävä hyväksymään, tai asian kanssa on ainakin voitava elää. Me emme voi muuttaa menneisyyttä, mutta menneisyys voi muuttaa meitä.
Pitäkää vauva ja ajatelkaa positiivisesti: esikoisenne saa sisaruksen ja teillä lykästi ilman hoitoja! :) Olet lisäksi hyvässä iässä saamaan lapsia! Mistä sen tietää kuinka hankalaa se on 3-4 vuoden päästä? Rohkeasti vaan neuvolaan juttelemaan.
Pystyt kyllä järjestämään työkuviot, älä välitä katkerien ihmisten puheista. He eivät tiedä kaikkea ihmisten asioista, joten anna paheksumisten mennä ohi korvien!
Kaikkea hyvää sinulle! :)
Niin kyllä abortista voi jäädä trauma, jos sen tekee liian hätiköidysti. Älä ajattele mitä muut ajattelevat töissäsi jne. Koska nyt jo epäröit voi olla, että myös sinä kadut jälkeenpäin jos keskeytät raskauden. Lapsi on varmasti ilo, kun sen saat, mutta abortista voi seurata itsesyytökset ja suru. Pystytkö elämään niiden kanssa. Toki mennyttä ei voi muuttaa ja sen kanssa on vai elettävä, kuin edellinen kirjoittaja totesi. Mieti tarkkaan mitä teet. Kyllä neuvolaan voi mennä juttelemaan asiasta. Voimia sulle.
..unohtaa nopeasti. Tein itse abortin enkä ole katunut, mutta SILTI surutyö on ollut rankka ja pitkä. Sinun tapauksessasi esimerkiksi masennuksesi voi syventyä. Abortin jälkeiset kuukaudet ovat aikaa, jolloin tunteet ovat pinnalla ja henkisesti voi olla kovin tiukoilla. Tämä on kuitenkin henkilökohtaista ja kukin reagoi omalla tavallaan. Abortista pääsee yli helpoiten jos ja kun on ratkaisustaan täysin varma. Muussa tilanteessa on aina olemassa katumisen ja itsesyytöksien vaara. Ymmärrän tilanteesi rankkuuden eikä kukaan voi kertoa sinulle mitä sinun täytyisi tehdä, mutta muista että abortti seuraa sinua kyllä ja sen kanssa täytyy pystyä elämään. Vain sinä voit tietää pystytkö siihen vai et.
Halusin vielä sanoa, että vuoden ikäero voi tuntua aluksi rankalta, mutta lapsista on toisilleen paljon seuraa kun hieman kasvavat ja vanhemmat pääsevät siinä mielessä "helpommalla" sitten myöhemmin.
Voin vain itse todeta että minä tulin myös raskaaksi toisen ollessa vasta 5kk. Olemme pärjänneet kohtalaisesti. Helppoa ei ole ollut. Tukea kannattaa etsiä ajoissa, mutta jos haluat pitää lapsen se kannattaa aina. Mielestäni adoptiokin voisi olla hyvä ratkaisu. Tiedäthän sinä mitä lapsettomuus on. Mutta sekin on vaikea. On selvää että menettäisit kultakimpaleen, mutta ainakin lapsi saisi mahdollisuuden elämään. Itse abortoin ensimmäisen lapseni, koska olin ensimmäisessä seksisuhteessa ja koin vaikeaksi hakea ehkäisyä. (Todella hullua!)Samaan aikaan olin käyttänyt vahvoja lääkkeitä jotka aiheuttivat pahoja kehitysvammoja lapselle.Tiesin etten olisi saanut olla yhdynnässä ilman ehkäisyä lääkityksen aikana, mutta luulin että voisin ollakin ilman seksiä. Mies vain painosti ja painosti, ja koska olin rakastunut en osannutkaan vastustaa häntä, vaan uskoin mitä hullumpia selityksiä sille, miten en voisikaan tulla raskaaksi juuri silloin. Perheeni kannustivat minua aborttiin kun ymmärsivät tilanteen. En olisi millään halunnut tehdä sitä, mutta en uskaltanut synnyttääkään, koska pelkäsin miten voisin elää sen tosiasian kanssa että olisin itse vammauttanut lapseni niin pahasti pysyvästi. Myös lääkärin mielestä se olisi ollut väärin veronmaksajille, koska pahasti vammaisista aiheutuu paljon kustannuksia. Se oli siis elämäni kauhein kokemus, mutta en ajattele sitä enää joka päivä. Toivoisin että olisin osannut käyttää ehkäisyä, enkä olisi luottanut oman pidättyväisyyteeni lujuuteen. Mielestäni tästä olisikin hyvä puhua enemmän tytöille ja pojille. Että tositilanteessa ei välttämättä harkintakyky aina pidä. Asiaa on täytynyt miettiä etukäteen.
että olit päättänyt hankkia seuraavan lapsesi vasta vuosien päästä... Ensinnäkin minusta on vähän hölmöä tuollaista päättää jos ei edes ehkäisyä käytä. Ja toiseksi, voitko olla niin varma, että ylipäätään saisit enää lasta, kun ensimmäinenkään ei tullut ns. tuosta vaan? Voiko tällaista ihan realistisesti suunnitella, jos ei ole ennenkään kyvennyt ilman hoitoja raskaaksi tulemaan...
En ole periaatteessa abortin vastustaja minäkään, mutta tässä tapauksessa kehottaisin miettimään ns. elämän realiteetteja. Ajattele miten todennäköistä on sekin, ettet koskaan enää lasta saisi vaikka kuinka yrittäisit hoidoilla ja ilman. Kannattaako abortoida nyt, kun lapsi on ihan todella tulossa ilman rankkoja hedelmöityshoitoja, jos kuitenkin vielä joskus toisenkin lapsen haluaa? Elämässä ei aina mene asiat kuten suunnitteli. Itse ainakin muuttaisin suunnitelmiani sinun tilanteessasi, ja tekisin sen toisen lapsen jo nyt,. kun se kerran kuitenkin on tulossa.
Tuli mieleeni, että maailmassa on kaksosiakin. Serkullani on vajaan vuoden ikäerolla pojat( 8 ja 7 v) sekä poika ja tyttö ( kaksoset 4v). Hoitaminen ei kyllä suju, niinkuin jotkut luulevat "kaksi samalla vaivalla kuin yksi". Onnistujia on kuitenkin kuten serkkuni.
Puhu miehesi kanssa. Älä oleta, että hän on jotain mieltä. Hän voi olettaa sinun olevan jotain mieltä. Avoin puhuminen, tunteista, toiveista, tulevaisuudesta on koko perheenne etu.
Kuuntele muiden mielipiteitä ja punnitse asioita, mutta tee päätöksesi itse. Keskity päätökseesi huolella, älä anna muiden liikaa vaikuttaa tärkeään päätökseesi. Kun itse päätät, sinun on helpompi olla päätöksesi takana ja elää sen kanssa loppu elämäsi.
Jaksamista sinulle - asiasi kyllä järjestyvät.