Ehdotan Enirolle, että se perustaisi keskustelupalstan, "Yleistä politiikasta", ja johon voisi osallistua vain rekisteröityneet kirjoittajat. Lukea voisi toki kuka hyvänsä. Rekisteröityminen voisi tapahtua nimimerkillä, mutta profiilista tulisi selvitä kirjoittajan oikea nimi.
Näin vältyttäisiin kiusallisilta häirikkökirjoittajista.
Näin vältyttäisiin kiusallisilta häirikkökirjoittajista.
Vastaukset 29
Vanhimmat
näytä toimivan. Kyllä mielestäni te rekisteröityneet kirjoittajat, joiden nimi on tiedossa, puolustatte vähintäin hyvin paikkaansa kiusallisessa häirikköjoukossa.
Ainakin Korhonen on ehdottanut samaa ja muistaakseni Oivakin, ehkä joku muukin. Ja muistaakseni Eniro on jopa perustellut, miksi niin ei halua tehdä.
Enkä kannata minäkään. Tällä tavalla saa esittää mielipiteensä saamatta roskasakkia silmilleen siten kuin juuri nuo ehdottajat ovat saaneet, varsinkin Korhonen. Myös mielipidepankki ja sinäkin saatte jatkuvasti kuulla nimittelyä tuolta roskasakilta. Kuka sellaista haluaisi?
Yleistä politiikasta -palsta täällä jo on, ja usein suurin osa tämänkin palstan kirjoituksista kuuluisikin paremmin sinne. Tai huuhaa -palstalle. Sellainenkin täällä nimittäin on.
...että jos kirjoittaja kirjoittaa "omalla nimellään", häirikkökirjoituksien määrä vähenisi nollaan.
Jos kirjoittaja ei noudata yleisiä ohjeita ja sääntöjä, voi ylläpito bannata kyseisen kirjoittajan.
Lisäksi kirjoituksiin tulisi tiettyä uskottavuutta, olen nimittäin havainnut, että näillä "asiallisesti" kirjoittavillakin nimimerkkikirjailijoilla on useinmiten jonkinnäköinen ketun häntä kainalossaan.
http://www.darkage.fsnet.co.uk/
En kannata. Sian päitä eduskuntatalon portaille kuskaavat häirikkökepulaiset alkaisivat sietämättömän puhelinterrorin asiallisia kirjoittajia kohtaan. Meno olisi kuin Tikkurilan torilla.
tämän palstan terrorisoijia. JUURI SINUNLAISIASI TÄMÄ PALSTA ON TÄYNNÄ.
Omien havaintojeni mukaan asiallisimpiin ja laadukkaimpiin kirjoituksiin eivät palstan häiriköt juurikaan reagoi. Sen sijaan he ovat oitis jonkun Emerituksen tai Korhosen kimpussa, vaikka nämä ovat juuri niitä joiden nimi on tiedossa.
Ehdotankin Emeritukselle että hän nostaa juttujensa tasoa niin että joutavanpäiväiset tyhjänjauhajat jättävät hänet rauhaan.
"Ehdotankin Emeritukselle että hän nostaa juttujensa tasoa niin että joutavanpäiväiset tyhjänjauhajat jättävät hänet rauhaan."
------------------------------
Ei ole tarpeen nostaa tasoa, kirjoitan jo nytkin palstan tasoa vastaavalla tavalla. Kokonaan toinen juttu on, jos saisimme ehdottamani mukaisen keskustelupalstan.
jk. Eikä näiden tyhjänjauhajien ja häiriköiden jutut minua häiritse, hehän ovat vain säälittäviä nettiluusereita.
Kyllä kai Korhonen on saitin laadukkaimpia kirjoittajia, ihan varmasti, se on myönnettävä, vaikka olisi hänen kanssaan poliittisesti erimielinenkin, ja siksi hän varmaan ärsyttääkin niin paljon niitä, joilla ei ole kykyä samantasoisiin vastauksiin. Mutta eivät varmaan hekään ilkiäisi räksyttää samalla tavalla omilla nimillään. Emerituksen ehdotus on hyvä, ja toivottavasti se toteutuu.
>>Ei ole tarpeen nostaa tasoa, kirjoitan jo nytkin palstan tasoa vastaavalla tavalla. Kokonaan toinen juttu on, jos saisimme ehdottamani mukaisen keskustelupalstan.
Itsensä kehumisessa Korhonen painii täysin omassa sarjassaan ja on siinä varmasti kingi.
Harvemmin hänen tekstissään on kuitenkaan mitään sellaista joka liittyy saitin alkuperäiseen aiheeseen eli keskustan poliitiikkaan.
K K K
Jäbä43
Sir Alfred
Ratamo Rautalehti
Onko muita keskustelijoita?
Profiili, josta nimimerkin henkilöllisyys selviää, ei missään tapauksessa voi olla muille keskustelijoille julkinen. Tiedämme tapauksia, jossa nimimerkin henkilöllisyyden selviäminen on aiheuttanut tavatonta häiriköintiä tätä kohtaan. Ylläpidon tiedossa henkilöllisyyden toki tulee olla, jotta nimimerkeille voi lähettää selkeitä huomautuksia sääntöjen rikkomisesta, jos siihen on tarvis.
Nykyisen yleistä politiikasta palstan rinnalle voisi perustaa vain rekisteröidyille suljetun foorumin. Siitä kyllä seuraisi, että nykyinen palsta kuolisi pois.
..Rikolliseksi väärentämiseksi yms. muutunut häirihöinti on levittäytynyt laajalle alueelle internetissä. "Esiinnyn" nimelläni ja kuvallani mitä merkillismmissä yhteyksissä, mitä merkillisimmin jutuin ja kannailmaisuin.
Toki tutkinta saa asian päiväjärjestykseen jo lähiaikoina, mutta kuten materiaalin koonnissa opastava tutkija totesi; "Jos kyseessä on henkilö jolla on tunnistettavia määriteltyjä mentaalisia häiriöitä, saattaa käydä niin että tämä ei ole rikoslain alaisten toimenpiteiden ulottuvilla".
*** "Jos kyseessä on henkilö jolla on tunnistettavia määriteltyjä mentaalisia häiriöitä, saattaa käydä niin että tämä ei ole rikoslain alaisten toimenpiteiden ulottuvilla".***
Kapi tuon on monta kertaa kertonut ja muistaakseni siitä faktaakin näyttänyt.
Kenestä muuten uskoisit olevan tallella eniten näyttöä, joka varmasti on rikosoikeudellisesti tuomittavaa?
En juuri muiden kirjoituksista ole sellaista kerännyt, mutta sinun sellaisia kirjoituksiasi olen pannut talteen niin paljon, että hiljan siirsin niitä cd-levylle, etteivät tukksi ihan koko kovalevyä. Tosi kovaa kamaa kaikki. Ankarat rapsut tulisivat, jos sinut vastoin todennäköisyyttä katsottaisiin teoistaan vastuulliseksi!
Tällä palstalla muuten kaikki kehityskeskustelut kääntyvät ennen pitkää väännöksi kerispään ja korhospään välille.
Siis kaikki. Aivan kaikki.
Ehkä tämäkin kertoo jotain siitä missä ne varsinaiset ongelmat ovat. Jostain syystä nämä veljekset keskinäisellä sylkykilvallaan ovat onnistuneet lataamaan koko palstan. Yhtään oikeasti edes julkaisemisen arvoista kirjoitusta en kuitenkaanole kummaltakaan sankarilta sattunut näkemään.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000019258238
Noin se menee. Tätä juuri tarkoitin.
...sanotaan, vaikken silti pidä viisaana, että joku harrastaa anonyymien herjasaittien rakentelua toisten nimien ja kuvien varaan.
Mutta on se niinkin, että sitä saa, mitä tilaa, mikä toteutuu kaikkien niiden kohdalla, joiden nimi on tullut yleiseen tietoon, joten lopetus niin kuin aloituskin, sananlaskun alkupuoleen:
Pata kattilaa soimaa... aika usein.
Voin sanoa olevani nykyisin hyvin tyytyväinen siihen, että ilmeisesti lopultakin olen saanut itseni koulituksi siihen, etten enää provosoidu, vaikka minua herjattaisi miten.
Ryhdyt seli-seliin sairaan väärentäjän puuhille..
Heitäpä voltti ihan omaa hyvyyttäsi!
Harvoin sinulta kuulee jotain sellaista, jota voi kannattaa. Jos noin tapahtuisi, minäkin alkaisin heti esiintymään nimelläni, nyt en uskalla, kun niin paljon on inhottavia esimerkkejä nimettömien käyttäytymisestä nimellään ja jopa vain tunnetulla nimimerkillään esiintyviä kohtaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000019258238
Millä ihmeellä meinaat jonkun valvovan että Nm. antaa oikean nimensä.
Ja nämä joita sinä ihannoit hyviksi kirjoittajiksi omaavat lukuisia eri rekisteröityjä nimimerkkejä ja toisenmokoman anonyymejä.
Tästä ei siistiä keskustelufoorumia saa tekemälläkään koska jo aihealue "politiikka" on täyttä PASKAA ja tänne kirjoittavat täysiä PASKOJA.
Luuletko kenenkään antavan oikeaa nimeään mihinkään profiiliin kaiken maailman häiriköiden riepoteltavaksi. Tiedät itsekin viisi-kuusi esimerkkiä, millaisten loukkausten kohteeksi nämä ovat joutuneet, kun henkilöllisyys on paljastunut. Itsekin olet joskus ollut uhrina.
"Luuletko kenenkään antavan oikeaa nimeään mihinkään profiiliin kaiken maailman häiriköiden riepoteltavaksi. Tiedät itsekin viisi-kuusi esimerkkiä, millaisten loukkausten kohteeksi nämä ovat joutuneet, kun henkilöllisyys on paljastunut. Itsekin olet joskus ollut uhrina."
------------------------------
...vaan tiedän, että antaa, ainakin minä kehtaan kirjoittaa omalla nimelläni, eikä ehdottamani mallin mukaisesti palstalle pääsisikään anonyymihäiriköitä.
Ei minua tämä nykyinenkään meno häiritse, koska tiedän, että nämä häirikköluuserit ovat sairaita nettirunkkareita, joita voi korkeintaan sääliä.
>> tiedän, että nämä häirikköluuserit ovat sairaita nettirunkkareita, joita voi korkeintaan sääliä
Harvinaiset tietäjän lahjat sinulla. Mikähän siinä on että tällaisella yliluonnollisella kyvyllä varustetut ihmiset usein kaikkitietävyydessään puhuvat niin kovin mitätöivällä, opettavalla, suorastaan ojentavalla äänensävyllä? Sama vika esim. Korhosella.
"Harvinaiset tietäjän lahjat sinulla."
-------------------------
...taidat olla kateellinen!
"Mikähän siinä on että tällaisella yliluonnollisella kyvyllä varustetut ihmiset usein kaikkitietävyydessään puhuvat niin kovin mitätöivällä, opettavalla, suorastaan ojentavalla äänensävyllä?"
-------------------------
Miksi kätkisin kynttilääni vakan alle? Sietäisit olla onnellinen, että opetan ja ojennan sinua!
"Sama vika esim. Korhosella."
----------------------------
Korhosen vioista (kaikista) en tiedä, mutta omalla kohdallani se on tosiaankin "lahja".
Sinun kohdallasi diagnoosin tekemiseen ei tarvitse "lahjaani" käyttää, riittää kun lukee kirjoituksesi.
..katkera alkoholia runsaasti nauttiva vanha ukko.. Tämä on ainoa paikka, missä voi emeriitta voi leikkiä besservisseriä.. Me jotka tunnemme hänet, suomme tämän pienen ilon emeriitan muuten säälittävään yksinäisyyteen..
...että nimeni on vain ylläpidon tiedossa.
Rekisteröitymistä sen sijaan kannatan muilta osin niin kuin sinäkin.
Seriffin toimenkuvaa kannattaisi myös kehittää.
Oma eddotukseni on, että asiattomat viestit pitäisi päiväsaikan pystyä poistamaan tunnin-parin kuluessa.
Jos viesti kuitenkin on jäänyt palstalle kolme tuntia pidemmäksi ajaksi ja varsinkin, jos siihen on tullut pitkä dialogi häntään, niin viestiä ei enää pitäisi poistaa.
Huoman, että palstalta on hävinnyt silloin tällöin viestejä, joissa on ollut yli 20 kommenttia ja ketju on ollut palstalla vuorokauden.
Tuollainen poistelu ei minusta enää palvele ketään.
Eri asia, jos teksteissä on selaista, mistä ylläpito joutuisi oikeudelliseen vastuuseen.