Kuinkahan monella lihavalla on ongelmana lohdutussyöminen?
Olen aina ollut enemmän tai vähemmän pulska. Kun olin lapsi, sukulaiset voivottelivat että voi kun tuo tyttö on taas lihonut. Aloin pelkäämään heidän ja muidenkin ihmisten kohtaamista. Koulussa terveydenhoitajalla käynti oli helvetillistä, pelkäsin aina ja taas sitä moittimista, että painokäyrät ei nyt mene niinkuin pitäisi, koita nyt syödä vähemmän, olet lihava (olin kolmannella luokalla). Olin lapsi, jota moitittiin, kukaan ei tehnyt asialle mitään. Miten minä senikäisenä olisin voinut ottaa vastuuta laihduttamisestani? Äitini oli hyvän ruoan ystävä ja lohdutteli minua herkuilla, kun paha mieli tuli. Lohduttihan se ja lohduttaa edelleen.
Aikuisena laihdutin itseni jopa lievästi alipainoiseksi. Sain kuulla siitäkin, että voi kun rumalta näyttää, kun olet niin laiha. Tuntemattomat ihmiset(olin ravintolassa töissä) tulivat kertomaan mielipiteitään minun vartalostani! Ei positiivisetkaan kommentit tuntuneet hyvältä, koska mielestäni minun kehoni ei kuulunut heille.
Olen taas lihonut ja lohdutan itseäni syömällä. Oman itseni hyväksyminen on vaikeaa, muilla ihmisillä tuntuu olevan aina jotain moitittavaa ulkonäöstäni ja vain siitä. Niinkuin se olisi kaikkein tärkeintä ihmisessä. Ikinä en ole sopiva. Mikä ihme siinä on, että toiselle, jopa tuntemattomalle voidaan sanoa lihavuudesta tai laihuudesta kommentteja noin vaan? Jopa elähtäneet, kaljamahaiset, vanhat ukot kokevat oikeudekseen puuttua naisen ulkonäköön. En minäkään puutu heidän ulkonäköönsä.
Toivoisin vielä joskus löytäväni tasapainon.
Olen aina ollut enemmän tai vähemmän pulska. Kun olin lapsi, sukulaiset voivottelivat että voi kun tuo tyttö on taas lihonut. Aloin pelkäämään heidän ja muidenkin ihmisten kohtaamista. Koulussa terveydenhoitajalla käynti oli helvetillistä, pelkäsin aina ja taas sitä moittimista, että painokäyrät ei nyt mene niinkuin pitäisi, koita nyt syödä vähemmän, olet lihava (olin kolmannella luokalla). Olin lapsi, jota moitittiin, kukaan ei tehnyt asialle mitään. Miten minä senikäisenä olisin voinut ottaa vastuuta laihduttamisestani? Äitini oli hyvän ruoan ystävä ja lohdutteli minua herkuilla, kun paha mieli tuli. Lohduttihan se ja lohduttaa edelleen.
Aikuisena laihdutin itseni jopa lievästi alipainoiseksi. Sain kuulla siitäkin, että voi kun rumalta näyttää, kun olet niin laiha. Tuntemattomat ihmiset(olin ravintolassa töissä) tulivat kertomaan mielipiteitään minun vartalostani! Ei positiivisetkaan kommentit tuntuneet hyvältä, koska mielestäni minun kehoni ei kuulunut heille.
Olen taas lihonut ja lohdutan itseäni syömällä. Oman itseni hyväksyminen on vaikeaa, muilla ihmisillä tuntuu olevan aina jotain moitittavaa ulkonäöstäni ja vain siitä. Niinkuin se olisi kaikkein tärkeintä ihmisessä. Ikinä en ole sopiva. Mikä ihme siinä on, että toiselle, jopa tuntemattomalle voidaan sanoa lihavuudesta tai laihuudesta kommentteja noin vaan? Jopa elähtäneet, kaljamahaiset, vanhat ukot kokevat oikeudekseen puuttua naisen ulkonäköön. En minäkään puutu heidän ulkonäköönsä.
Toivoisin vielä joskus löytäväni tasapainon.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minulla hiukkasen samanlainen stoori. Lapsena terveydenhoitajat, sukulaiset... kaikki haukkuivat. "oletpas sinä tyttö lihava!"
Ei ollut hauska ala-asteella, kun en saanut ystäviä, piti kuulemma käydä puntarilla ensin, ennen kuin kukaan voisi olla ystäväni.
LApset voivat olla raakoja toisilleen, jo hyvin nuorina.
En mahtunut mihinkään käyriin, terveydenhoitajasta tuli painajainen ja hirviö.
Jopa vielä ahdistaa puntarilla käynti, jos joku näkee.
Minäkin olin baarityössä, olin pullukka tyttö.
Kuinka kamalaa onkaan, kun joku tulee laulamaan "mahtava peräsin ja pulleat purjeet.."
Minä syön masennukseen, olen muiden mielestä vahva ja varma itsestäni(hyvä itsetunto). Kukaan ei ymmärrä, kuinka heikko oikeasti olen. Olen aina esittänyt vahvempaa kuin olen ja siksi kai saankin kestää kaikkien hermoromahdukset ja äyskimiset. Pääasiassa oman äitini ja isäni.
Olen nyt laihdutuskuurilla, mutta kun taas eilen sain ryöpyn niskaani, aloin syödä. Siinä meni suklaalevy että pamahti.
Olen aina ollut hyvä sanoskelemaan, sillä se on ollut ainut puolustus minulle.
Kyllä meitä varmasti riittää!
JAksamista sinulle jojottelija!
kuten itsekin olet todennut. Suurin osa lihavista on lohtusyöjiä, mutta sen tunnustaminen vaatii useimmalle saman kuin viinan suurkuluttajalle myöntää, että on alkoholisti.Eli on vaikeaa tunnustaa. Mieluummin sitä syömistään pyrkii selittämään kaikella muulla...Itselläni ei ole valtavaa ylipainoa, mutta silti tunnistan ja tiedostan, että useimmiten syön sisäiseen ahdistukseen ja pahaan oloon - eli lohduksi. Ja kierre on valmiina. Ahdistaa entisestään kun tuli sorruttua.
Kun elämä on muuten reilassa, painokin alkaa usein putoamaan ilman suurempia poppakonsteja.
Säännölliset ruoka-ajat, pienet annokset ja normaalia perusruokaa.
Tasapainoa et löydä ikinä jos kuuntelet aina muiden mielipiteitä olemuksestasi ja imaset ne milelipiteet siksiisi kuin maailamn totuudet. Kuuntele itseäsi ja tee kuten itsestäsi tuntuu hyvältä ja AIVAN SAMA mitä muut on mieltä!!!!