Eli olen alle 16 vuotias tyttö, olen masentunut ihminen sairastan paniikkihäiriötä ja ahdistusta ja saatan sairastaa myös kaksisuuntaista mielialahäiriötä, juuri sen oireet on, en pysty nukkumaan kun olen niin masentunut ja surullinen, koulussa en pysty enkä jaksa käydä mieleni on usein niin maassam ja olen lähtenyt koulusta pois ja sanonut että kuume nousemassa, olen nyt ollut kaksi kertaa viikossa ainakin poissa, käyn psykiatrilla puhumassa ja jos on aamuisin aika koulupäivinä ja menen käymään psykiatrille ja sitten kun olen käynyt menen kotia enkä kouluun vaikka pitäisi, en pysty käymään koulua ja olen kauhean uupunut väsynyt ja stressaantunut, näen harjohakin että piruja on seinillä tai matto liehuu ilmassa ja näen erään kuoleen tuttavankin joskus ja pelkään että hän tulee kummittelemaan minulle! Olen kertonut noista vanhemmalle ja sanoi että minulla alkaa todellisuuden taju pettää ja nämä tuntuvat ihan todelta! Riehaannun joskus jos kukaan ei kuuntele tai ymmärrä mitä koitan tarkoittaa!! Heittelen tavaroita pitkin maailmaa tai pätkin pöytiä tai seiniä tai ovia, olen monta kertaa ajatellut kuolemaa ja suunitellut että hyppään ikkunasta alas, ammun itseni viillän ranteen auki, olen jo kolme kertaa aloitellut ranteen viiltämistä auki, viiltelen joskus itseäni! Kukaan perheenjäsenistäni ei kuuntele eikä auat minua, pelkään itseäni että teen itselleni jtn tai muille! En pysty kotonakaan olemaan! Neuvokaa ja auttakaa minua pyydän, minulle on oari tuttavaa osastoa suositellut, äiti ei ymmärrä miksi haluaisin sitä osastoa koittaa, väittää että on aivan kuin joku perhekoti ja että sekoan siellä entistä enemmän ja että se ei ole sun paikkasi mutta kuka minusta voi pitää huolta ja jos jään yksin kotia ja saan sellaisne mielen tilan että teen itselleni jtn!!!!
osastolle vai mihin ?
kastepisaara
7484
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
..älä diagnosoi itse itseäsi..anna asiantuntijan tehdä se.Olen aikuinen ja toiminut samankaltisen ja samoja kokeeneen noin suunnilleen,nuoren kanssa toiminut näin;soitin tutulle psykiatrille joka kirjoitti nuorelle paperit päästä sisään avolle,hän,nuori siis,pyysi sitä itse.Hänellä oli raju itsenäistymisvaihe ja lievä psykoosi.Hän on täysin selvillä vesillä nyt.MUTA sinä,puudä lähete psykiatriltasi ja kysele hänen mielipidettään asiasta.Sairaalassa saat rauhassa olla itsesi kanssa turvassa ja levätä vlitsemasi ajan.Jos eivät vanhemmat yhtään ymmärrä,ota nyt siihen terapeuttiisi yhteys ja luota häneen.Tarvitset apua ja lepoa.Elämä on sen arvoista,että kannattaa hakea apua koska sitä on saatavilla.Lämpimin ajatuksin äiti-olento.
ajattelin sanoo, et eipä siellä tee mieli olla, jos on aivan sama onko vai eikö. Tulosten pitäisi näkyä jossain. Itsellä esim. oli aivan sama olinko läsnä tunnilla, viittasinko, ja mitä numeroita kokeesta sain. Tulos oli aina samaa.
Pitäisi olla vähän haasteellisuutta ja omalla toiminnallaan pystyä vaikuttamaan numeroihin, ei opettajan mielialaan. Monesti harhoja on siitä syystä, et elämä yksinkertaisesti on tasapaksua. Mutta voihan sitä osastoa yrittää. Sinun sijassasi keventäisin taakkaani ja en vaatisi itseltäni niin hirveästi. En myöskään antaisi muiden vaatia. Keskity harrastuksiin.
Harrasta liikuntaa. Mua itseä kiinnosti sun ikäisenä mm. Downhill eli alamäkiajo ja muut seikkailu-urheilulajit, laskuvarjohyppyä lukuunottamatta. Kaduttaa ettei tullut kokeiltua ja aloitettua säännöllistä harjoittelua. Nuorempana helpompi sisäänajaa tollaisa vaativia tunne-elämän hallintaa vaativia lajeja. Mikä olisi sellainen sua kiinnostava laji?
nii just , mitä sitä turhaa koulussa käy jos ei koe saavansa sieltä mitään. Tosin peruskoulu on jokaisen käytävä loppuun. Mieti vaikka sitä että olet normiväestöön kuuluva kun olet saanut peruskoulun päättötodistuksen kouraasi. Sen eteen kannattaa tehdä työtä.
Yritä nyt ottaa joku tavoite elämässäsi. Minkälainen on ihanne ihmisesi? mistä asioista olet joskus pienenä tykännyt?
älä tee hätäisiä päätöksiä. oikeasti elämässä ei ole kiire minnekään. ei edes murrosiässä.
Jos et kykene itse hallitsemaan itseäsi, hae apua. kyllä sitä apua varmasti jossain vaiheessa joka tapauksessa saa, vaikkei sitä itse hakisikaan. Voit kuitenkin mennä sitä jo nyt hakemaan ts. pyytää sitä enemmän. Keskustelu auttaa.
Ei noi Extreme-lajit varmaan mitenkään huono kokemus olisi masentuneelle. Mielipiteitä?
Itsensä ylittäminen ja omien rajojen kokeilu valvotuissa olosuhteissa kuulostaa melko järkevältä. Myös vaellukset voisivat olla hienoja kokemuksia.
Ihanniinkuin minä, paitsi etten näe harhoja enkä VIELÄ käy psykiatrilla.. :/
Ota asia ihmeeksi puheessa psykiatrisi kanssa. Sinun pitää yrittää avautua edes siellä, jos et muualla pysty. Se on niin paljon sinusta itsestä kiinni, haluaako itse toiselle radalle vai eikö, vaikka miten julmalta se tuntuukaan. Tottakai sillon kun on masentunut, voimat on loppu eikä mikään kiinnosta. Mutta aina on edessä parempia päiviä, muutos voi tapahtua. Anna vaikka tämä kyseinen teksti psykiatrillesi, ja pyydä hänen mielipidettä. Vanhempasi eivät näköjään halua nähdä sinun todellista tilannetta; he katsovat kaikkea lasien takaa, ja näkevät vain positiiviset ja hyvät puolesi. Mene itse vapaaehtoisesti osastolle, pääset aivan varmasti sinne. Sitä ainakin kannattaa yrittää, ellei muuta. Itselleni se oli positiivinen yllätys. Voimia ja paljon - muista että elämä on taistelemisen arvoista.