Kiitos VR:n pääkonttoriin Helsinkiin siitä, että jatkossa me Kainuun ja Ylä-Savon asukkaat voimme paistaa aamukananmunamme miellyttävästi kello 2-3 yöllä päästäksemme aamuksi Helsinkiin. Varmasti tekin siellä pääkonttorissa matkustatte mielellänne junilla, jotka lähtevät kello 3-4 aikaan aamuyöstä sen sijaan, että nousisitte mukavasti vähän ennen puoltayötä makuuvaunuun ja heräisitte aamulla määränpäässä.
Uusi Muna-Aika (sd.) on tehokas tapa kiihdyttää Suomen eri osien eriarvoistumista ja ahtaa ihmisiä Helsingin läheisyyteen. Kiitos siis myös liikenneministeri Huoviselle!
Uusi Muna-Aika (sd.) on tehokas tapa kiihdyttää Suomen eri osien eriarvoistumista ja ahtaa ihmisiä Helsingin läheisyyteen. Kiitos siis myös liikenneministeri Huoviselle!
Vastaukset 6
Vanhimmat
helesinkiin vetää ku kukot saa torilta.
Vähässä taitavat olla päivittäin Helsinkiin sieltäpäin matkaavat. Vai käytkö oikein Stadissa duunissa?
Lentokoneetkin on keksitty.
Hyvä homma kun priorisoivat asioita VR:llä, turha noita periferiaan matkaavia harvoja on hyysätä muiden kustannuksella.
Hyvin kelpaavat maakunnissa koulutetut nuoret teille sinne Helsingin seudulle töihin, mikäs siinä on kasvukeskuksen loiseläessä kun kustannukset lapsien ja nuorten kasvattamisesta maksetaan täällä paikallisissa kunnissa ja hyödyt korjaa pääkaupunkiseutu. Hävetkää.
Hyvin tuntuu Helsingin palkat, ajanviettopaikat, kaupungin hieno tunnelma ja sivistyneisyys kelpaavan maakuntien toukonutuille.
Turha siellä periferiassa on nillittää jos ruohokerät pyörivät autiolla kylänraitilla, se on katsos ajan henki että nuoret haluavat elämältään muutakin kuin sitä latotanssinmeininkiä.
Mutta älä huoli, tarvitaan me kaupunkien eliitti kesänviettoaikkojakin, eli kyllä me jätetään teille rahaa sitten Audin/Bemarin/Volvon tankkauskulujen ja kyläkauppalaskujen muodossa. Olkoon se sitten sitä pay backiä minkä perään tuossa äsken huutelit ;)
Ei olisi mitään syytä käydä Helsingissänne, jollei muutaman kerran vuodessa joutuisi työasioiden takia käymään. Pitäkää vaan ihan rauhassa Kaisaniemen ryöstöpuistonne, kuselta haisevat spurguratikkanne, karjametronne ja suttuiset katunne, joilla tuuli kuljettelee ruuhkataviksille jaettuja ilmaisjakelulehtiä.
Niin, toki on ikävää, että yhteydet siellä päässä huononevat.
Itse lahtelaisena olen tyytyväinen uuteen juna-aikaan: minun ei enää tarvitse käyttää viitenä päivänä viikossa työmatkoihin liki neljää tuntia per päivä. Enää se on vain liki 3 tuntia päivässä.
Toki olisin voinut muuttaa Helsinkiin lähemmäksi työpaikkaani ja minulle 100 km:n päässä työpaikasta asuminen on henkilökohtainen valinta jota oikoradan tulo on edesauttanut.