Olen juuri eronnut yli viisi vuotta kestäneestä suhteesta. Aloimme suurien päätösten alla (perhe, häät) miettimään tulevaisuuttamme ja tunteitamme tarkemmin, ja tulimme siihen lopputulokseen ettemme ehkä rakasta toisiamme tarpeeksi. Viisi vuotta yhdessä on tehnyt meistä parhaat ystävät. Mutta rakkaus odottaa ehkä vielä tuolla jossakin.. Päätös oli vaikea, ja toivon todella että tein sen oikein. Erittäin hyvinä ystävinä säilymme exäni kanssa edelleen.
Mutta sitten se ongelma? Olen ihastunut ulkomaalaiseen mieheen. Mies asuu ulkomailla, ja tapasimme lomamatkallamme. Mies lähtee talvella armeijaan, joka kestää 1½ vuotta, ja sitä ennen hän ei voi suomeen tulla. Siis joutuisin odottamaan yli 2 vuotta, ehkä jopa kolme, ennen kuin hänen olisi mahdollista tulla luokseni. Ei mitään järkeä, ei minkäänlaista järjenhiventä edes yrittää laittaa tällaista suhdetta toimimaan, tiedän. Mutta mitä jos sydän sanoo toista? Kaikki epäilevät suhdettamme, ja toisten epäilyt laittavat itsenikin epäilemään. Mies kuitenkin todistelee koko ajan syvää ihastustaan(eihän rakkaudesta vielä tässä vaiheessa voi puhua) ja sanoo että tahtoo yrittää, ja tahtoo koko sydämestään tämän onnistuvan. Ehkei pitäisi kuunnella muita, vaan elää omaa elämää ja kuunnella omaa sydäntään. En tiedä mitä teen.. Mietin koko ajan myös sitä, miten loukkaan rakasta ex-miestäni hyppäämällä heti seuraavaan suhteeseen. Eihän tämän pitänyt mennä ollenkaan näin. En etsinyt uutta, halusin olla vapaa vailla huolen häivää. Ja sitten huomasinkin olevani tällaisessa tilanteessa.. Huomaan ajattelevani paljon myös sitä, miten lähellä unelmieni toteutumista olin exäni kanssa. Mutta pelkään sitä, että tämä tunne tulisi uudelleen perheen perustamisen jälkeen.Että sitten huomaisi ettei parisuhde toimi niin kuin pitäisi. En tiedä mitä ajatella. En kaipaa exääni tällä hetkellä, mutta mietin vain mitä menetin. Upean miehen, ilman mitään vikoja. Vika on kai vain mun päässäni :´( Sen sijaan kaipaan tätä ihastustani. Enkä tiedä mitä hänen kanssaan teen :(
Mutta sitten se ongelma? Olen ihastunut ulkomaalaiseen mieheen. Mies asuu ulkomailla, ja tapasimme lomamatkallamme. Mies lähtee talvella armeijaan, joka kestää 1½ vuotta, ja sitä ennen hän ei voi suomeen tulla. Siis joutuisin odottamaan yli 2 vuotta, ehkä jopa kolme, ennen kuin hänen olisi mahdollista tulla luokseni. Ei mitään järkeä, ei minkäänlaista järjenhiventä edes yrittää laittaa tällaista suhdetta toimimaan, tiedän. Mutta mitä jos sydän sanoo toista? Kaikki epäilevät suhdettamme, ja toisten epäilyt laittavat itsenikin epäilemään. Mies kuitenkin todistelee koko ajan syvää ihastustaan(eihän rakkaudesta vielä tässä vaiheessa voi puhua) ja sanoo että tahtoo yrittää, ja tahtoo koko sydämestään tämän onnistuvan. Ehkei pitäisi kuunnella muita, vaan elää omaa elämää ja kuunnella omaa sydäntään. En tiedä mitä teen.. Mietin koko ajan myös sitä, miten loukkaan rakasta ex-miestäni hyppäämällä heti seuraavaan suhteeseen. Eihän tämän pitänyt mennä ollenkaan näin. En etsinyt uutta, halusin olla vapaa vailla huolen häivää. Ja sitten huomasinkin olevani tällaisessa tilanteessa.. Huomaan ajattelevani paljon myös sitä, miten lähellä unelmieni toteutumista olin exäni kanssa. Mutta pelkään sitä, että tämä tunne tulisi uudelleen perheen perustamisen jälkeen.Että sitten huomaisi ettei parisuhde toimi niin kuin pitäisi. En tiedä mitä ajatella. En kaipaa exääni tällä hetkellä, mutta mietin vain mitä menetin. Upean miehen, ilman mitään vikoja. Vika on kai vain mun päässäni :´( Sen sijaan kaipaan tätä ihastustani. Enkä tiedä mitä hänen kanssaan teen :(
Vastaukset 1
Vanhimmat
oon sanomaan... T:Ex