Tahtoisin kovasti jakaa tämän tuskaisen oloni ja kokemukseni jonkun kanssa, ei vaan ole ketään jolle luontevasti voisin puhua. Siispä kirjoitan tänne.
Mulla on siis ollut lääkitys (Sepram) jo vuoden ajan. Masennusta tosiaan oli viime syksynä, välillä aika rajustikin itketti ja teki mieli vain ulvoa ja huutaa yksiössäni, heti kun tulin luennoilta kotiin. Eräänä aamuna sitten soitin melkeinpä itku kurkussa lääkäriin ajan, ja sain lääkkeet. Nyt olen tähän syksyyn asti pysynyt melko elämänmyönteisenä ja nähnyt asioissa paljonkin positiivista enkä ole niinkään välittänyt pienistä takaiskuista. Viimeisten muutaman viikon aikana, kun olen lopetellut kuuriani, on taas alkanut tulla niitä toivottomuuden tunteita mitä silloin vuosi sittenkin. Eniten pelottaa milloin päässä napsahtaa ja tapan itseni tai teen jotain tosi vastuutonta.
No, on mulla muutamia kavereita, ihan hyviäkin ja ne antaa aiheen vääntäytyä aamuisin ulos tästä kämpästä ja mennä yliopistolle. Opiskelupaikkakin siis on eikä muuten mitään järkeviä huolenaiheita. Masennus vaan kalvaa sisältäpäin ja tuntuu että kaveritkin alkaa kohta karttaa kun en jaksa olla aktiivisesti mukana kaikissa jutuissa enkä enää ole äänessä kuten ennen. Tuntuu ettei jaksa hymyilläkään enää. Aiemmin olin meidän porukassa se positiivinen tyyppi joka sai muutkin nauramaan. Enää ei jaksa. En tiedä mitä tekisin, pitäisikö mennä lääkäriin ja uusia vain resepti vai lopettaisinko nyt kokonaan lääkityksen? Entä jos alakulo onkin vain lääkityksen lopettamisesta johtuvaa, jonkinlainen "vieroitusoire"?
Hirveän vaikea yrittää sanoin kuvailla tätä pelkoa ja toivottomuutta minkä masennus tuo tullessaan, onnettomuutta. Tuntuu kuin koko ihmisyys olisi mennyt sen lääkekuurin lopettamisen myötä taas kerran. Enää ei jaksa yrittää olla toisten ihmisten kanssa, pitää hauskaa tai nauttia seurasta. Melkeinpä ihan sama olenko itsekseni asunnolla vai kavereiden kanssa, ei ne kaveritkaan minua oikeasti tarvitse... Pahalta tuntuu kun elämältä menee taas pohja. Tuleeko elämäni oikeasti olemaan tätä helvetin masennuskierrettä kuurista toiseen?!? Ei yksinkertaisesti riitä energiaa mihinkään ylimääräiseen, taas on vajottu pohjalle :( Kaduttaa että olen syntynyt näin vaivaisena tänne maan pinnalle...
Mulla on siis ollut lääkitys (Sepram) jo vuoden ajan. Masennusta tosiaan oli viime syksynä, välillä aika rajustikin itketti ja teki mieli vain ulvoa ja huutaa yksiössäni, heti kun tulin luennoilta kotiin. Eräänä aamuna sitten soitin melkeinpä itku kurkussa lääkäriin ajan, ja sain lääkkeet. Nyt olen tähän syksyyn asti pysynyt melko elämänmyönteisenä ja nähnyt asioissa paljonkin positiivista enkä ole niinkään välittänyt pienistä takaiskuista. Viimeisten muutaman viikon aikana, kun olen lopetellut kuuriani, on taas alkanut tulla niitä toivottomuuden tunteita mitä silloin vuosi sittenkin. Eniten pelottaa milloin päässä napsahtaa ja tapan itseni tai teen jotain tosi vastuutonta.
No, on mulla muutamia kavereita, ihan hyviäkin ja ne antaa aiheen vääntäytyä aamuisin ulos tästä kämpästä ja mennä yliopistolle. Opiskelupaikkakin siis on eikä muuten mitään järkeviä huolenaiheita. Masennus vaan kalvaa sisältäpäin ja tuntuu että kaveritkin alkaa kohta karttaa kun en jaksa olla aktiivisesti mukana kaikissa jutuissa enkä enää ole äänessä kuten ennen. Tuntuu ettei jaksa hymyilläkään enää. Aiemmin olin meidän porukassa se positiivinen tyyppi joka sai muutkin nauramaan. Enää ei jaksa. En tiedä mitä tekisin, pitäisikö mennä lääkäriin ja uusia vain resepti vai lopettaisinko nyt kokonaan lääkityksen? Entä jos alakulo onkin vain lääkityksen lopettamisesta johtuvaa, jonkinlainen "vieroitusoire"?
Hirveän vaikea yrittää sanoin kuvailla tätä pelkoa ja toivottomuutta minkä masennus tuo tullessaan, onnettomuutta. Tuntuu kuin koko ihmisyys olisi mennyt sen lääkekuurin lopettamisen myötä taas kerran. Enää ei jaksa yrittää olla toisten ihmisten kanssa, pitää hauskaa tai nauttia seurasta. Melkeinpä ihan sama olenko itsekseni asunnolla vai kavereiden kanssa, ei ne kaveritkaan minua oikeasti tarvitse... Pahalta tuntuu kun elämältä menee taas pohja. Tuleeko elämäni oikeasti olemaan tätä helvetin masennuskierrettä kuurista toiseen?!? Ei yksinkertaisesti riitä energiaa mihinkään ylimääräiseen, taas on vajottu pohjalle :( Kaduttaa että olen syntynyt näin vaivaisena tänne maan pinnalle...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kehotan sinua menemään lääkäriin välittömästi. Minä lopetin masennuslääkkeet itsekseni ja se oli paha virhe. Masennus uusiutui nopeasti sen jälkeen ja se oli vielä syvämpi kuin ensimäisen kerran. Kaikki nuo tuntemuksesi johtuvat masennuksesta, joka on vakava sairaus. Et saa haukkua itseäsi turhaksi missään vaiheessa. Jokainen ihminen on tärkeä ja jokaisella on tärkeä tehtävä. Lääkkeiden lopetus pitää tehdä terapeutin avulla ja pikkuhiljaa. Yritä saada keskusteluapua, se on auttanut minua hurjasti. Etsi ryhmä, jossa voit jakaa kokemuksiasi. Sellaiset ihmiset jotka ovat käyneet läpi masennuksen itse, ovat suureksi avuksi. Tsemppiä, siitä paranee mutta se vie aikaa.
"Lääkkeiden lopetus pitää tehdä terapeutin avulla ja pikkuhiljaa."
Kas kummaa, kun meikäläisen "terapeutille" vaikutti olevan ihan yks ja sama lopetanko lääkkeet. Kun valittelin että niiden lääkkeiden takia aamuisin on inhottavan väsyttävä olo (sivuvaikutus) ja että ajattelin kokeilla olla ilman, sanoi tämä vaan että omapa on asiasi syötkö lääkkeitä vai et.
no ensi alkuun, ota aika lääkäriltä.
ja pyydä uusi resepti,sit voisit tehä ku mie.
tilaa aika psykiatrialta, mua tää on auttanu.
mut kaikki on yksilöllistä,toisille se auttaa toisille ei.tää sun kirjoituksesi,oli kun mun tilaanteesta.tuli kyynel silmään.lääkitys on mullakin ties kuin pitkään.ota päivä kerrallaan,niin ku mäkin.paistaa se aurinko, joskus meilekkin.
niin, ja hyvää jatkoa opiskelulle.
Lukiessani tekstiäsi minulle tuli sellainen olo, että et ole parantunut masennuksestasi. Oletko käynyt terapiassa ollenkaan? Jos et, suosittelisin keskusteluapua lääkkeiden lisäksi.
Lääkkeiden avulla aivojesi toiminta saadaan tasaantumaan (jos vika on siellä ja lääkkeet auttavat), mutta varsinaista ongelmaahan ne eivät poista. Vääristyneet toimintamallit ja kuva itsestä pitäisi saada korjattua ja yleensähän siellä taustalla on ne syyt mitkä ovat siihen masennukseen johtaneet.
Itse koen ainakin saavani paljonkin apua terapiasta, mutta sekin riippuu aika pitkälti siitä kuinka hyvin henkilökemiat sopivat terapeutin kanssa yhteen, kuinka halukas on ratkaisemaan ongelmansa ja kuinka asiantunteva terapeutti on. Pelkät lääkkeet siirtävät vain ongelmaa eteenpäin. Ne varsinaiset masennuskierteeseen johtaneet syyt pitäisi selvittää.
Jos lääkitys lopetetaan liian aikaisin ja ilman lääkärin valvontaa/hyväksyntää, masennus uusiutuu hyvin helposti. Masennuksesta parantuminen kun vaatii yleensä pitkän ajan ja paljon töitä. Ei ne lääkkeet mikään kaiken muuttava ratkaisu ole. Itsensä kanssa pitää tehdä myöskin töitä ja todennäköisesti muuttua aika paljon, jotta paraneminen pidemmän päälle olisi mahdollista.
Aika samantapaisia ajatuksia ja ehkä synkempiäkin on liikkunut minunkin päässäni. Minä erakoiduin melkein täysin lopulta. En vain jaksanut enkä halunnut enää. Kun kaikki muuttui merkityksettömäksi ja tyhjäksi ei vain jaksanut enää ketään. Itsensä kanssa ollessa oli ihan tarpeeksi tekemistä.
Juu, tiedän että tämä masennus nyt ei ole tiessään vaikka ne lääkkeet onkin olleet avuksi. Unohdin ensimmäisessä kirjoituksessani mainita, että tämä lääkityksen hiljakseen lopettelu on tehty ihan yhteisymmärryksessä lääkärin kanssa. Terapiassa en ole käynyt kun tuntuu jotenkin että sinne on ihan mahdoton päästä ja toisaalta haluaisin antaa mahdollisuuden niille jotka eivät kerta kaikkiaan selviä ilman psykiatrin apua. Psykologin luona kerran kävin mutta eipä sekään tuntunut ymmärtävän masennuksesta mitään, alkoi vain neuvoa miten pitää olla reipas ja aktiivinen toisten ihmisten seurassa ja mennä iltaisin ajoissa nukkumaan yms. yms...
En kuitenkaan voi tuomita tähänastista lääkitystä ihan turhaksi, pikkuhiljaa olen löytänyt kyllä joitain hyviäkin puolia itsestäni ja päässyt paremmin kiinni siihen omaan persoonaani. Nyt masentuneina hetkinä kyllä löydän itsestäni jotain hyvääkin. Osittain olen siis sitä mieltä että omanlaistaan terapiaa on se kun pääsee ihmisten ilmoille ja voi olla oma, energinen itsensä. Se kyllä hoituu pelkällä lääkitykselläkin ja tulokset on parhaimmillaan pysyviä. Itsetuntokin on vähän parempi kuin ennen lääkitystä vaikka nyt masennus kalvaakin. Mutta ehkä pitää harkita lääkäriin menoa tai sitä terapiaa jos tämä olo vielä pahenee eikä korjaudu...
No, katsotaan nyt päivä kerrallaan miten tilanne etenee. Kiitos todella paljon teille kaikille jotka vastasitte! Arvostan sitä oikeasti, kaikkea hyvää teille.
Lopetin lääkityksen ( Efexor) n.viikko sitten ku loppu lääkkeet. Söin niitä jo pari vuotta, mut nyt ihan heikko/väsynyt( tuntuu ku silmissä olisi joku kalvo päällä) olo koko ajan ja unet ihan kahjoja ku ei tiiä oliko se unta vai mitä..Pitäisi käydä hakee uus resepti mut ku ei ole varaa niihin.. toistaiseksi..
Nyt oon ollut sen viikon himas katellu seinään ja pitänyt puhelimen kii ku ei kiinnosta puhuu eikä nähä ketään.
Eikä mielialaa paranna se että laskuja mennyt ulosottoon ja sosiaali-toimisto laittaa kaikki hakemukset bumerangina takasin..Eikä riitä voimia enää taistella asian puolesta ku pitäis eka kuulemma maksaa laskut ja viedä sit kuitit sinne sossuun ni sit vast ne maksaisi mutta ku ei ole vaan millä maksaa niitä laskuja..
No pääsinpäs johonki avautuu.. Mutta kai tää jotenki sutviintuu tai sit ei..Eipä jaksa enää kiinnostaa ku kakka jo housussa!