Hei! Eikö kukaan ole ollut hoidettavana syömishäiriön vuoksi
Pitkässäniemessä, Nokialla nuorisopsykiatrian osastolla!?!
Haluaisin kuulla kokemuksianne ja miten ollette osastohoidon jälkeen selvinneet.
Olen menossa osastolle sinne, mutta mieltä askarruttaa kovasti,
pelottaa... millaiset hoitomenetelmät.
Oliko teillä lääkehoitoja osastojakson aikana, miten ne vaikuttivat,
miten niiden jälkeen olette selvinneet. Millainen henkilökunta,
entä muut nuoret osastolla.
Missä sitten muualla tätä sairautta hoidetaan
kuin 'Lapparissa' tai tavallisella sairaalan vuodeosastolla!?
Pitkässäniemessä, Nokialla nuorisopsykiatrian osastolla!?!
Haluaisin kuulla kokemuksianne ja miten ollette osastohoidon jälkeen selvinneet.
Olen menossa osastolle sinne, mutta mieltä askarruttaa kovasti,
pelottaa... millaiset hoitomenetelmät.
Oliko teillä lääkehoitoja osastojakson aikana, miten ne vaikuttivat,
miten niiden jälkeen olette selvinneet. Millainen henkilökunta,
entä muut nuoret osastolla.
Missä sitten muualla tätä sairautta hoidetaan
kuin 'Lapparissa' tai tavallisella sairaalan vuodeosastolla!?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tervehdys.
Itse vietin muutaman kuukauden pakkohoidossa niemessä noin vuosi sitten.
Mitäpä sanottavaa siitä olisi. Oikein mukava paikka. Itselle tuli aikamoisena järkytksenä vapaaseen eloon nähden tietyt rajoitukset jotka eivät näin jälkikäteen tunnu sittenkään niin kovin pahoilta. Ja järkevä selitys löytyy kaikkeen kun vaan jaksaa miettiä.
Kaikki on tietysti hyvin henkilökohtaista. Hoitomuodot, muut potilaat yms. Joten niistä on paha sanoa. Kaikki riippuu sinusta itsestäsi. Lääkehoito todennäköisesti aloitetaan, kokeillen ja kevyesti. Pääpaino lienee oman hoitajan kanssa käydyissä keskusteluissa.
Hoitoa ei todellakaan kannata pelätä. Päinvastoin. Jos jokin jäi kaduttamaan niin se että koko hoidon ajan halusin vain pois ja homma jäi tavallaan vähän puolitiehen. Nyt olen avohoidossa. Ota kaikki irti mitä avustasi saat ja usko parantumiseesi. Mihinkään rajuihin toimenpiteisiin tuskin ryhdytään jossei niihin ole välttämätöntä tarvetta.
Nojoo, vähän sekavaa tekstiä. Vastailen kyllä kysymksiin jos niitä ilmenee. Periaatteessa vain se että ne ihmiset ovat siellä sinua varten eivätkä mitenkään kiusaksi.
Jaksamisia.
-Odium
Kiitos, jollakin tavoin helpotuin...
Pitkälläniemellä on vaan niin kalsea kaiku
täällä Tampereen suunnalla, joka lienee yksi syy
pelkooni ja vastahanka-asetelmaan osastohoitoa
kohtaan. Varmasti pitää paikkansa jotta kukin
yksilö kohtaa asiat omalla tavallaan. Toisaalta
toivon jo osastolle pääsyä, sillä olotila alkaa
olla melko h....tillinen, toinen mieli taas
laittaa vastaan, näinhän se varmasti meillä kaikilla.
Kysymyksistä sen verran, että miten
usein pääsit ns. viikonloppulomille sieltä,
sanotaan että jos asiat etenevät toivotulla
tavalla viikonlopuksi on mahdollisuus päästä
kotiin. Millä tavoin olemista ja elämääsi
siellä rajoitettiin, mitä tarkoitit että olit
ns. pakkohoidossa, olitko siellä ikäänkuin
vastentahtoasi? Oliko sinulla jokin tietty
painoraja millä kotiutetaan vai millainen
hoitosuunnitelma osastolla tehdään.
Miten kauan siitä on kun osastolla olit?
Missä kunnossa tällä hetkellä olet,
oletko pärjännyt avohoidossa?
Kiitos sanoistasi ja hyvää syksyä!!
Haluan kertoa tähän väliin omia kokemuksiani hoidosta. Eli siis hoitoni on nyt vasta aluillaan, pitkäniemeen pääsin vasta kolmisen viikkoa sitten, sitä ennen makasin 2,5 viikkoa keskussairaalassa. Paikka on ihan ok, hoitajatkin ihan mukavia mutta kun tekemistä ei paljoakaan osastolta löydy.(tai ainakaan sellaisia mihin voisin itse osallistua)
Itseltäni poistettiin juuri viime viikolla ´päivän ilonpilkahdus´- nimittäin 15 min kävelylenkki pihalla, painoni oli laskenut ja hoitajat huolestuivat.(itseänikin kyllä vähän ihmetytti)
Toiset päivät ovat helppoja ja mieli on avoin ja ruokakin maittaa,toiset päivät taas sitä taistelua anoreksiaa vastaan, tiedät varmaan.
Mutta siis paikka on ainakin mielestäni ihan kiva, minun osastollani osa potilaistakin ihan ok. Joukossa ei kyllä ainakaan tällä hetkellä ole ketään toista syömishäiriöpotilasta, joten itselleni on välillä ruokailutilanteet hankalia, kun ruoka-annokset kootaan minulle jo valmiiksi ja muut saavat syödä mitä haluavat ja kuinka paljon haluavat.
Viikonloppuisin olen päässyt lomille, perjantaisin on aina ihana lähteä ja odotan sitä aina innolla. Kuitenkin maanantaisin kun on taas palattava niin sekin tuntuu todella hyvältä. Kalorimäärät on niemessä jo laskettu valmiiksi ja kaikki niin mietitty, suuri vastuu poistuu aina sillon harteiltani ja voin hengähtää ja viikko vierähtää taas ihan huomaamatta- viikonloppua odotellessa.
Älä siis hätäile, pääset hoitoon, josta on varmasti apua, kunhan vaan motiivia siihen löytyy!
Voimia ja jaksamisia...ja tervetuloa! ;)
Joo, eli kokemusta on 2,5 kuukauden ajalta.
Hoitajat ihan ok, mutta muutama todella v-mäinen ämmäkin joukkoon mahtu, joku Sanna ja Ulla oli ainakin tosi epäileväisiä. Niin ja osaston lääkäri, Hunnakko Sirpa, tais olla nimeltään, niin kokenutta ja kaikki tietävää! Siis täysi paskanjauhaja, jolle ei todellakaan kannata avautua!
Osastolla jouduin näkemään kaikenlaista ikävää, aina viillellyistä käsivarsista itsemurha yrityksiin. Osa nuorista oli kyllä ihan mukavia, mutta osa ...
Ruokailu oli kyllä ihan naurettavaa! En saanut kertaakan tuona aikana ottaa itse ruokaani. Ja jos paino laskee, ei lomia. Ulkoilua vain jonkun hoitajan kanssa.
Ja muuten, kun painoa on tarpeeks, voi pakata kamat ja lähteä! Ei kannata kuunnella juttuja tyyliin:"Täällähän sun on ihan hyvä olla ja parantua." Kotiympäristöön on kumminkin palattava ja sopeuduttava. Siellä se paraneminen tapahtuu, ei hullujen keskellä!
Tsemppiä sulle vaan! Voin sanoa, että olen onnellinen, että sinne ei ole tarvinnut palata, vaikka lääkärit olivat varmoja, etten selviäisi omillani.
turpas kiinni pelle ja opettele syömään!