Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

apua pyytäen

Olen ollut kolme vuotta suhteessa miehen kanssa. En ole koskaan elämäni aikana saanut itse tyydytettyä itseäni, mutta mieheni on saanut monesti tyydytettyä minut sormillaan/suullaan ja useasti olen saanut myös yhdynnän aikana (lähes poikkeuksetta aina tietyssä samassa asennossa). Viimeisen puolen vuoden aikana en ole kuitenkaan enää lauennut edes mieheni kosketuksesta. Usein feikkaan vain siksi, että jos en feikkaisi, mieheni todennäköisesti vain jatkaisi sormeiluaan ja hyvänolon tunne lopahtaisi, koska en vain saisi ja yrittäisin turhaan yrittämällä saada, jolloin en tietenkään saisi. Olen äärimmäisen turhautunut ja yrittänyt itsetyydytystä lähes päivittäin sormilla ja dildolla. Tuntuu hyvältä ja rentouttavalta, mutta vaikka kuinka fantasioin, niin en vain saa. Seksihaluni mieheni kanssa ovat myös olleet viime aikoina lopahtamaan päin. On aika turhauttavaa, kun ei vain laukea, vaikka on niin kiihottunut ja olen aikaisemmin saanut yhdynnässä suhteellisen helposti.
21637
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

vähän neuvoa toista.Tuolla luki että leikit pillusi
kanssa melkein päivittäin.Se vois auttaa ettet kos-
ke pilluusi muutamaan päivään vaikka olis millainen
kuumotus jalkovälissä.Voi auttaa.

Äänestä
  • Ajattelin ehdottaa ihan samaa. Ehkä pari päivää ei edes riitä, vaan olisi hyvä kokeilla paria viikkoakin. Olen huomannut, että jos en saa seksiä tai masturboi viikkoon, pillu on niin herkkä, että laukeaa melkein istumisesta :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


anniina84_ kirjoitti:

Olen ollut kolme vuotta suhteessa miehen kanssa. En ole koskaan elämäni aikana saanut itse tyydytettyä itseäni, mutta mieheni on saanut monesti tyydytettyä minut sormillaan/suullaan ja useasti olen saanut myös yhdynnän aikana (lähes poikkeuksetta aina tietyssä samassa asennossa). Viimeisen puolen vuoden aikana en ole kuitenkaan enää lauennut edes mieheni kosketuksesta. Usein feikkaan vain siksi, että jos en feikkaisi, mieheni todennäköisesti vain jatkaisi sormeiluaan ja hyvänolon tunne lopahtaisi, koska en vain saisi ja yrittäisin turhaan yrittämällä saada, jolloin en tietenkään saisi. Olen äärimmäisen turhautunut ja yrittänyt itsetyydytystä lähes päivittäin sormilla ja dildolla. Tuntuu hyvältä ja rentouttavalta, mutta vaikka kuinka fantasioin, niin en vain saa. Seksihaluni mieheni kanssa ovat myös olleet viime aikoina lopahtamaan päin. On aika turhauttavaa, kun ei vain laukea, vaikka on niin kiihottunut ja olen aikaisemmin saanut yhdynnässä suhteellisen helposti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu