Sain kunnian tutustua erääseen kalanaiseen joissakin asioissa syvällisestikin. Tämä omituinen luomus teki lähtemättömän vaikutuksen itseeni.
Kuitenkin huomasin, että teot ja sanat eivät lopulta vastanneet toisiaan. Tai sitten sanat olivat vain sanoja, jotka toivat elämään lisää jännitystä. Voi myös olla että tämä yksilö pelkää sitoutumista. Kuitenkin on vahvin epäilykseni se, ettei hän ole koskaan kokenut syvää rakkautta, ja kun se hänelle olisi mahdollista, vetäytyy hän pois.
Onko mahdollista, että kalanaiset eivät kykene heittäytymään rakkauden pyörteeseen ja antautua virran vietäväksi päämäärästä tietämättä. Pelkäävätkö kalanaiset vilpitöntä rakkautta, jota heille tarjotaan?
Kuitenkin huomasin, että teot ja sanat eivät lopulta vastanneet toisiaan. Tai sitten sanat olivat vain sanoja, jotka toivat elämään lisää jännitystä. Voi myös olla että tämä yksilö pelkää sitoutumista. Kuitenkin on vahvin epäilykseni se, ettei hän ole koskaan kokenut syvää rakkautta, ja kun se hänelle olisi mahdollista, vetäytyy hän pois.
Onko mahdollista, että kalanaiset eivät kykene heittäytymään rakkauden pyörteeseen ja antautua virran vietäväksi päämäärästä tietämättä. Pelkäävätkö kalanaiset vilpitöntä rakkautta, jota heille tarjotaan?
Vastaukset 33
Vanhimmat
Ainakin omalta kohdaltani sanon että päätä on hakattu montakin kertaa seinään, tajuamatta että tilanne ei ole minua varten. Nytkin sydän rikkonaisena, tuntuu, etten kykene ketään enää rakastamaan...
Ei uskalla jotenkin enää antaa itselleen mahdollisuutta sydämen kuljetukseen. Toisaalta odotan sitä oikeaa, kun tilanne tulee että jalkani ovat vahvasti maassa, voin kokea jotain ihan oikeaa ja tarkoitettua,eikä elämä ole enää vain haihattelua turhien rakkauksien perään.
Kun joku kiva ihminen kiinnostuu minusta, niin huomaan joutuvani paniikkiin ja juoksen karkuun. Voi siis olla, että pelkään rakastumista. Mutta rakastan ihastumista ja sitä tunnetta, kun tulen huomatuksi. Hankalaa, eikö?
Aivan kuin minun elämästäni; kun kiinnostava kohde lähestyy, tulee tarve pakoilla esim. kaupan hyllyjen väliin tms. Jos pakoon ei pääse, seuraa "kipsiin meno"... Koita nyt sitten viestittää, että olet kinnnostunut.
Voisin sanoa aivan samat sanat! Kala-tyttöjä kanssa.
Mulla ainakin on niin että en usko enään vilpittömään rakkauteen, koska liian monta kertaa oon pettynyt.
Heh pettymys on kyllä usein ihan mun oma vika koska odotan liikaa aina.
Kuvittelen että kaikki tarvii paaaaaljoooon haleja ja pusuja ja lällyttelyä niinkuin mäkin tarviin ja kun en sitä saa alan kuvitteleen kaikkee tyhmää ja en saa suutani auki.
Myönnän lähteväni aina karkuun viimestään silloin kun omat tunteet nousee pintaan ja huomaan että nyt alkaa maailma näyttään taas liian vaaleenpunaselta.
Mä ainakin kala-naisena oon äärettömän hellyydenkipeä ja huomionhakuinen jos mulla on vähääkään tunteet pelissä ja jos en saa vastakaikua niin otan jalat alleni ja lujaa.
Puhun paljon ja usein liikaakin ja ihan varmasti silloin kun ei pitäis mutta useimmiten myös tarkotan mitä sanon jos en niin korjaan asian ensitilassa.
Ja kyllä mä ainakin onnistun hitto soikoon rakastumaan noi 50 kertaa viikossa ja aina yhtä tulisesti ja aina vääriin miehiin.
HUOM siis jos oon vapailla vesillä sit kun oon jonkun kanssa oon ja vaan oon, tuskin ees vilkaisen saatikka tiedostan muiden miesten läsnäoloa.
en tiiä helpottaako yhtään tää vuodatus sua mut mä ainakin kalanaisena oon just tämmönen.
Tällaisen kuvan sainkin tästä ihmeellisestä ihmisestä. Tuntuu kuin hän olisi pelästynyt tunteitaan ja ryhtynyt puolustuskannalle, etsimällä etsinyt syitä olla ryhtymättä mihinkään vakavampaan. Voiko olla, että kalanainen jopa kieltää olevansa hellyyden kipeä ja tarvitsevansa paijausta puolustautuessaan raukkautta vastaan.
Yksipuolista tämä ei ole ollut, ellei minua ole vuoden ajan vedätetty oikein kunnolla. Rehellisesti sanoen ihmettelen, miksi joku kieltäytyy vastaanottamasta vilpitöntä rakkautta, eihän kukaan voi sanoa, kuinka pitkään rakkaus kestää, mutta yksikin tunti rakkautta on parempi kuin koko elämä ilman sitä.
Itse en tiedä, kuinka ikinä voisin unohtaa tätä ihmistä.
että rakastuin ensi kerran nyt talvella ja olen nelikymppinen! Onhan minulla ollut suhteita ja lapsiakin kaksi mutta rakastua uskalsin vasta nyt.
Välillä nytkin haluan paeta, rakkaus on ihanaa mutta se välillä sattuu ihan pirusti.
Olen myös huomannut itsestäni,että rakkauteen heittäytyminen tekee kipeää...Mielellään "mietin" miksi en ole ansainnut kiintymystä enkä toisten ihmisten ihailua.Rakkaudesta puhuminen on helppoa vaan toteutus...no,elinikäistä opiskelua.Erosin n.20 v.liitostani ja nyt olen löytänyt turvallisen härän ja opetellemme elämään rakkaudessa.Nyt tunnen,että on ikää senverran,että osaan arvostaa,antaa ja ottaa vastaan rakkautta...
EI kyllä pitäis kalanaisen tai yleensä kalojen pelätä rakkautta. Kalathan rakastaa jo pelkästään rakastumisen tunnetta! Tietty jos hän on joskus joutunut loukatuksi niin pahoin että pelkää sen tapahtuvan uudelleen se voi olla syynä. Mutta uskonpa että näin ei todellakaan ole vaan kalat rakastuessaan tekevät kyllä kaikkensa että kumppani pysyy tyytyväisenä. Liika omistushalu ja kyynisyys kyllä karkoittaa tämän herkän ja sielukkaan olennon. Katso häntä syvälle silmiin ja anna hänen uskoa että hän on ainut nainen elämässäsi niin uskompa että hän on sinun!
, mutta en jaksa enempää.
Anteeksi kulta.
Anteeksi
vaikken tiedäkään oletko sydämmeni murtanut patarouva, mutta anteeksi annan kaiken.
"Kuinka voikaan katse pysäyttää ajan, nauru jäädä kaikumaan ikuisiksi ajoiksi ja kosketuksesi polte jättää ikuiset arvet".
itketä enää.
mutta taidamme kuitenkin olla toisillemme tuntemattomia henkilöitä. Toivottavasti oikea kohteesi tiesi tunteistasi
tai sitten vain kusetat ja leikit
Mitä ikäluokkaa edustat.. ?
alle 40 yli 30.
Rakastuneena murkkuikäisen tasolla :)
Minäkin rakastuin kalat-tyttöön. Kaikissa tämän ketjun viesteissä oli minulle kovin paljon tuttua. Kalat ovat tähtimerkkien omituisimpia luomuksia. Ah, mutta niin rakastettavia.
Minä olen ainakin paljon tuota kaikkea edellä kirjoitettua, mutta... Minä en oikeasti voi sietää mitään halipusu-meininkiä! Minä haen vastakkaisesta sukupuolesta itselleni kumppania joka on itsenäinen, omanarvonsa tunteva ja omillaan toimeen tuleva henkilö. Toki rakkautta pitää suhteessa olla, mutta minua ei saa hukuttaa siihen. Mustasukkaisuus saa myös minut poistumaan vähin äänin paikalta, minusta se on osoitus epäluottamuksesta eikä siitä että rakastaa.
Vihaan tyhmiä ihmisiä, ne saavat minut suorastaan raivoihini. En myöskään voi sietää äiti-riippuvaisia miehiä, v*tuttaa kun jotkut miehet jaksavat aina lässyttää noita "voi hitsi kun susta sais hyvän vaimon, kun oot noin huolellinen ja teet niin hyvää ruokaakin" yms sontaa. En ikinä halua alkaa kenenkään pikkuvaimoksi, ja äidin sijaiseksi.
Olen järjettömän sosiaalinen,minulla on lukuisia ystäviä, suurin osa miespuolisia. Viihdyn silti oikein hyvin yksinkin. Välillä liiankin hyvin...
Oma sydämeni ei ole särkynyt, joten en todellakaan pelkää pettymyksiä sen suhteen. Elän elämääni päivä kerrallaan, jalat maassa. En haaveile mahdottomista, enkä aseta itselleni liian kovia tavoitteita. Silti olen todella tyytyväinen elämääni, enkä koe jääneeni mistään paitsi.
Sekava selitys... Mutta tuntuu kuitenkin joka tapauksessa että olen hieman epänormaali kalat-nainen.
Ei tietenkään voi yleistää, että kaikista kalanaisista löytyis näit mun mainitsemia piirteitä'.
Tunnen myös yhden sinunlaisesi kalanaisen .
Mulle on äärettömän moni mies sanonut että pelkää lähestyä mua koska kuulemma oon niin hiton vahva ihminen ja ylpeä. Hei haloo just juu, vaikka usein tuon mielipiteeni julki jopa asioista jotka eivät todellakaan kuulu mulle ja näytän ihmisille olevani vahva, kyl se vaan on pintaa.
kuuluisin sanontani kaveri porukoissa on etten tarvii miestä kun yhteen asiaan tässä maailmassa ja se on kyllä osaltaan totta mutta ajatteleppa asiaa pintaa syvemmälträ.
Pakoon lähen oikeesti siinä tilanteessa kun alkaa oikeesti näyttämään siltä että jutusta vois kehkeytyä jotain isompaakin ja yleensä teen sen juurikin nenä pystyssä ja niskojani nakellen mutta en loukaten.Moni mies sit aattelee että jaahas tota akkaa ei maailman tuulet hetkauta ja joskus joku on jopa sanonut että jääprinsessa, ei se oo niin vaan sit yksin ja pimeessä kärvistelen ja manaan itteeni.
Mutta noh elämä on ja opettaa eiköös se niin mee....kai meistä jokainen jossain elämänsä vaiheessa on pettynyt joku pahemmin ja joku vähemmän ja joku tarvii enemmän ja joku vähemmän halipusuja.
Niin, eihän me millään voida kaikki olla samanlaisia. Tuo kuitenkin mitä sanoit siitä että jotkut miehet kutsuvat sinua jääprinsessaksi ym sopii kuvaukseen myös minun kohdallani. Monet miesystävät ihmettelevät että "kuinka osaatkin välillä olla niin jäätävän kylmä kun normaalisti kanssasi tulee niin hiton hyvin toimeen".
Minä olen joskus ajatellut asian niin että tuo "jääprinsessa" meiniki on jonkinlaista vastapainoa sille sosiaalisuudelle mitä normaalisti olen. Sitä vaan haluaa välillä olla itsekseen, tehdä ja ajatella omia juttujaan tai olla vaikka ajattelematta ja tekemättä yhtään mitään!
Minä olen monesti se kenelle ystävät kertovat huolensa ja kenen kanssa niitä sitten puidaan läpikotaisin. Mutta jos ihminen valittaa koko ajan asioista mille voisi itsekkin tehdä jotain ei minua kiinnosta kuunnella, ja ilmaisen sen kyllä hyvin suoraan. Tarkoitan tällä esim. "voi voi kun mä oon lihonnu-jos ahdistaa niin laihduta" , "voi voi kun pitää mennä töihin-olisit onnellinen, kaikilla ei ole töitä" ,"en enää jaksa passata mun miestä-miksi pitäisikään jos toinen ei laita rikkaakaan ristiin" ym...
taidat olla selvä kala. Itsekin kalana tunnistan tiettyjä samanlaisia piirteitä. Rakastan rakastamista, mutta silti haluan säilyttää itsenäisyden ja tietyn välimatkan. Tätä ei varmaan pysty selittää, ja se tietää vain toinen kala.
Voisi karrikoiden sanoa, että kun tapaa rakastettunsa, tälle antaa sillä hetkellä kaikkensa ja kuuman huuman jälkeen voi olla kun ei toista tuntisikaan. Silti haluaa takaisin jonkun ajan kuluttua.
...pelkää! Meiltä kaloilta puuttuu ns "suojapanssari" julmaa maailmaa vastaan, joten suojelemme itse itseämme pakenemalla totuutta... Vaikka kyse olisikin rakkaudesta, mutta meidän ajatusmailmassa viha ja rakkaus kulkevat käsi kädessä. Haluamme rauhaa enemmän kuin mitään muuta. Rakkauden mukana jossain vaiheessa astuu kuvioihin mukaan myös viha... Siispä pakenemme rakkautta!
Erosin viikkon sitten eräästä upeasta ihmisestä. Hän rakasti minua, ja minä aloin rakastaa häntä.. sisimmässäni kuitenkin tajusin ettei hän ole Se Oikea. Jotain jäi uupumaan ja en halunnut ruveta toistamiseen marttyyriksi toisen ihmisen vuoksi. Kerroin tämän hänelle kyllä suoraan, en jäänyt tavanomaiseen tapaan piilottelemaan ja tärisemään häpeästä. Tiesin hänet järkeväksi ihmiseksi, siksi odotinkin häneltä oikeaa lähestymistapaa asiaan, meitä molempia toki vitutti, koska olisimme olleet ystävinä mitä parhaimpia ja molemmat olivat hyviä kumppaniehdokkaita. Tiesin kuitenkin miltä suhde näyttäisi muutaman vuoden päästä. Olen jo tällaisia suhteita kokenut, osaan ennakoida. Ja kun välittää toisesta, ei tätä halua näin rikkoa. Ikävä jäi tätä hurmaavaa ihmistä, sydämessä matkaa vielä pitkän ajan.
Aivan päinvastoin ainakin mun kohdalla, kaikkein eniten elämässä rakastan juuri rakastumisen tunnetta. Ja rakastunut olen ollut monta kertaa. Pari kertaa elämäni aikana niin syvästi rakastanut, että se toinen puoli on ollut mulle koko elämä.
Tuo sun juttusi kuulostaa mun korvaani enemmänkin siltä, että se kalanainen ei pidä sinua unelmien prinssinään tai sinä Oikeana, eli siis tykkää olla kanssasi muuten, mutta ei halua suhdetta.
Samoja olen minäkin kuullut jääprinsessasta välinpitämättömään. Itselläni on ainakin kova tarve tietää että toinen todella tarvitsee, jos tuntuu vähänkin epäröintiä miesrintamalla, on helpompi vain olla kuin mitään ei olisi ollutkaan. Ihastun usein, mutta helpointa on säilyttää juuri se pakotie, jolloin vielä pystyy suhteesta helposti karkaamaan ennen kuin sattuu. Mutta jos kumppani näyttää tunteensa ja on luottamuksensa ansainnut, en todellakaan pelkää rakastua, vaan annan kaikkeni saadakseni suhteen toimimaan. Kaloilla saattaa usein liikkua mielessä ja tunteissa jotain aivan päinvastaista kuin mitä käytös antaa ymmärtää. ja toisen käyttäytyminen heijastuu aivan samanlaisena takaisin, eli jos huomaamattaan on kalan jättänyt jonkun toisen varjoon, se varmasti heijastuu "kylmänä" käytöksenä, ja sitten ihmetellään mikä vaivaa. Kalat ei kuitenkaan halua olla valittava ja kahlitseva osapuoli, ja joskus pahan olon puhuminen saattaa olla vaikeaa. Itse olen erittäin sympaattinen huolehtija ja ystävieni tukipuu. Kalat tarvitsevat heitä tarvitsevaa.
Ihanaa että tähän tuli näin monta lisä kommenttia....
Haluun viel lisätä että kalanaiset nimenomaan heittäytyvät rakkauteen ja antavat virran viedä, mutta kun on tarpeeks monta kertaa heittäytynyt kuudennesta kerroksesta tyhjään uima-altaaseen niin voipi olla että muutaman kerran harkitsee....
itelläni just nyt tilanne päällä eli haluisin mennä ja lujaa ja antaa virran viedä mutta joku jarruttaa liekö järki vai joku muu en tiiä......
tsemppiä kuitenkin kaikille ... kyl se niin vaan on että päänsä kans on pärjättävä, apteekist ei saa uusia....
Ai oleks sä tavannut mut? Vai onko muutkin kalat samanlaisia... Hyvin tunnistin itseni tosta sun tekstistä. Ehkä siihen kaikkeen syvimpään juttuun lähtemisen takana on kuitenkin se että jotenkin takaraivossaan pelkää jätetyksi tulemista, pettymystä... en tiedä, vaikea vastata muiden puolesta mutta näin on ainakin itseni kohdalla.
pettymyksiä,onha noita keppimiehiä,mut kantavatko vastuuta,kun on pulla uunissa
kalat elävät melko helposti mmielikuvitusmaailmassa....hyvinnniiii ovat tunteellisia, järki ja teot ei ole samassa sielussa/ruumiissa...
Kalojen sanotaan olevan eläinradan suurimpia pakenijoita. Mieluummin pakenevat kuka mihinkin (iloliemiin, pohjamutiin jne.) ristiriitaisia ja ongelmallisia asioita kuin kohtaavat ne selvittääkseen ensi tilassa. Tämä pätee myös rakkausjuttuihin... kalan luonteeseen vaikuttaa tietysti myös kartan muut elementit.
niin nappiin kuis osasitkaan sanoa!!!!suurimpia pakenijoita!!!!!!itse olen kaksonen(n), ja puolisoni on kalat. kuinka usein olen saanut/joutunut setviä asioita yksin, ja juuri niitä hankalia..."siirrä sähkölaskua, maksa vuokra erissä ym. ym" arvaatkos, kenelle ne asiat lankesvat, jos on tarvis;). en itsekään ole mikään herran terttu, ehei, mutta asiat on kohdattava enemmin tai myöhemmin. ne hankalatkin.
Olen itse kalat ja kun mietin omalta kohdaltani asiaa,niin kalat ovat luonteeltaan aika herkkiä ja monet kalanaiset näin ollen saavat kokea liikaa huonoja kokemuksia.Itse ainakin rakastun vääriin miehiin joilta ei saa oikeaa ja aitoa rakkautta,mutta kun sen aina tajuaa vasta liian myöhään..=o( ja silloin jo sattuu. Itse olen kuitenkin luja luonteinen ja uskon että jonain päivänä törmään siihen "kunnolliseen" mieheen jota rakastan koko sydämestäni.. ;o)
Kalat eivät muuta haluaisikaan kuin rakkautta, turvallisuuden tunnetta - hellyyttä ja hoivaa.
Joskus kalat saattavat sanoa tosiaankin toisin miten tekevät. Kalat ei tee sitä pahallaan: hän vain haluaa miellyttää kaikkia ja kaikessa. Kalat ei hae jännitystä ja menoa elämäänsä.
Kalat todellakin osaa heittäytyä rakkauden vietäväksi. Joskus hyvällä tuurilla, joskus huonolla. Kalat on alusta asti aina koko sydämellään mukana. Se, että hän on sanonut toisin ja tehnyt toisin on luultavasti ollut vain miellyttämisen halua - sillä omalla kustannuksellaankin.
Mutta kuten tyypilistä: vastapuoli ei huomaa Kalan lähtöä ennen kuin pyrstö vilistää jo kaukana silmistä. Sanoisinpa, että Kalat ei ole saanut ko. suhteessa sitä, mitä rakkaudelta hakee, mutta ei ole miellyttämisen halussaan voinut sitä sanoa, joten hän on ottanut itselleen sopivimman ja helpoimman keinon - TUTUIMMAN keinon itselleen - ulos.
Tietysti on myös se, että kun Kalat moneen kertaa lyö päätään mäntyyn hän alkaa epäileväksi, melkein voisi joskus puhua vainoharhaiseksi. Hän kyseenalaistaa koko ajan suhdetta ja toisen tunteita.
Ja, koska hän on aiemmin saanut pettyä niin useasti niin hän oppii vähän jo tunnistamaan milloin suhde on sellainen, että saattaisi jatkua vai ei. Silloin hän ei niin laita kokonaan sydäntään siihen. Allekirjoittanut ainakin osaa jo vähän sanoa, milloin suhde tuntuisi kestävän ja milloin ei.