Hei!
Menetimme pikkuisemme 11 6 rv:lla.
Maanantaina alkoi tiputteluvuoto, mutta tiesin, että sellaista voi olla raskausaikana (parikin mahdollista syytä, jotka eivät ole vaarallisia). Silti
pelotti, että ei kai raskaus vaan ole menossa kesken. Tiistaina soitin neuvolaan ja pääsinkin sinne saman tien. Sydänääniä ei kuulunut doppler-laitteella, eikä
sykettä näkynyt ultrassa, joten sain lähetteen sairaalaan ja ohjeen mennä sinne seur. aamuna. Mutta illalla aloin vuotaa kuin seula, ja kivut oli kovat. Kun aloin supistella, lähdimme päivystykseen. Sieltä mut passitettiin naistentautien osastolle, missä vietinkin koko yön. Suurin osa raskausmateriaalista
tuli ulos jo kotona, ja loput (alkio!) gynekologin tutkimuksessa tutkimuspöydälle puolen yön jälkeen. Sen jälkeen ultrassa ei näkynyt enää muuta kuin paksuuntunut limakalvo, eikä sen jälkeen olekaan ollut enää kipuja - ja vain tavallisia kuukautisia vastaavaa vuotoa. Kaavintaa ei siis tarvinnut tehdä.
Uskomme, että Pikku-q on Taivaassa. Uskomme, että hänellä oli jo sielu. Ja kerran Taivaassa tavataan... Luulen, että Pikku-q kuoli noin 9. rv:lla (17.-23.8.), koska niihin aikoihin raskausväsymykseni hävisi yhtäkkiä. En osannut huolestua siitä, koska jokainen raskaushan on erilainen. Pahoinvointia mulla ei ollut ollenkaan missään vaiheessa. Sitä paitsi mieheni kertoi nähneensä alkion, joka tuli ulos gynekologin tarkastuksessa. Alkio oli näyttänyt samanlaiselta ja samankokoiselta kuin kirjojen kuvissa 9. rv:lla. Hoitaja laittoi kuulemma alkion
purkkiin ja vei pois. Minä en nähnyt mitään enkä tiennyt, että minusta
poistui alkio. Lääkäri kun puhui vain epämääräisesti raskausmateriaalista, joten ajattelin, että siinä on vain jotain sekavaa mössöä (lähinnä istukka). Yrittivät sanoa silloin miehelleni: "Siirry vaan tänne pääpuolelle... Siinä ei varmaan oo kivat näkymät...". Se harmittaa nyt jälkikäteen. Hyvä, kun sentään Klaus näki Pikku-q:n. Minäkin olisin halunnut nähdä! Ymmärrän kyllä, että monia järkyttäisi nähdä sellainen katkaravun näköinen lapsenalku. Siksi varmaan eivät näyttäneet sitä mulle. Mutta sehän on yksilöllistä, miten asian kokee...
Terkkari epäili tuulimunaa... Se jää nyt ikuiseksi arvoitukseksi, oliko se tuulimuna vai "tavallinen keskenmeno". Joka tapauksessa oman tk:n vanhalla ultralaitteella katsottuna terkkarin mukaan alkio ei ollut niin iso kuin ois pitänyt olla raskausviikkoihin nähden. Siis todennäköisesti alkio oli kuollut jo paljon aikaisemmin kuin vuoto alkoi. Ehkä jo ennen 9. raskausviikkoa... Tai sitten se oli alunperinkin niin viallinen, että kasvoi vaan normaalia hitaammin. Sairaalassa gyne totesi myös, että kohtuni on pieni raskausviikkoihin nähden.
Onneksi olen noudattanut tunnollisesti kaikkia ohjeita, kuten että en ole nostellut painavia esineitä, en ole juonut kahvia enkä syönyt mitään, missä on listeria-riski jne. Niinpä en voi alkaa potea syyllisyyttä ja kuvitella, että olisin aiheuttanut itse keskenmenon!
Jälkivuoto saattaa kestää nyt peräti 3-4 viikkoa, mutta sen jälkeen tarvitsee odottaa vain yhdet kuukautiset ja sitten voi alkaa yrittää uutta raskautta. Tuntuu, että tuossa ajassa ehtii tehdä sopivasti surutyön ja on valmis yrittämään uutta raskautta.
Henkinen kipu on tietysti se pahin kipu. Olo on voimaton ja suru pohjaton. Meillä kesti puolitoista vuotta ennenkuin tärppäsi, joten raskausuutinen oli tosi iloinen uutinen. (Lapsettomuustutkimuksissa emme ole käyneet, emmekä siis ole saaneet mitään hoitoja.) Ja suru on nyt sitäkin suurempi...etenkin, kun pääsimme sentään 11 6 raskausviikolle asti. Olin juuri lukenut, että "13. raskausviikolle päästyäsi voit huokaista helpotuksesta, jos pelkäsit, että jotain menee pieleen. Nyt on erittäin todennäköistä, että pikkuinen tulee näkemään päivänvalon." Ja 13. raskausviikko ois alkanut juuri! Olemme itkeneet yhdessä tätä menetystä. Kyllä me tästä selviämme ajan myötä Taivaan Isän avulla...
Kyllähän se lohduttaa, että sikiössä oli varmasti jotain vialla. Siitähän
keskenmenot yleensä johtuvat. Mulla on yksi sukulainen (nyt n. 45-v., ei tosin
verisukulainen mulle), jonka historia muistuttaa kovin paljon mun
koettelemuksiani. He yrittivät kauan 1. lasta...ja sitten tuli keskenmeno 14. rv:lla samantyylisesti kuin meillä (alkio oli kuollut jo aikaisemmin kohtuun, mutta vuoto alkoi vasta myöhemmin). He ovat kuitenkin saaneet sen jälkeen neljä lasta, joten se lohduttaa. Meilläkin on toivoa. Lohtuna on, että meillä on tärpännyt jo kerran...joten voi tärpätä toisenkin kerran! Uskomme, että vielä koittaa se päivä, jolloin saamme vauvan syliimme.
Lääkäri kirjoitti mulle sairaslomaa maanantaihin asti. Siis tiistaina
ois tarkoitus palata töihin. Siihen asti teen surutyötä kaikessa rauhassa. Kuinka nopeasti te muut keskenmenon kokeneet olette palanneet töihin? Minä olen asiakastyössä, joka vaatisi, että olen koko ajan täysillä läsnä, kun on asiakkaita. Työskentelen puheterapeuttina lasten ja heidän perheidensä kanssa. Johonkin muuhun työhön (esim. toimistotyöhön) voisi toki palata ihan helposti, mutta nyt mietityttää... Terkkari sanoi, että vain minä itse tiedän, milloin olen valmis palaamaan töihin. Mutta kun en tiedä! No, ehkä asia selviää loppuviikon aikana. Nyt on menossa vielä akuutti suruvaihe, ja itken tosi paljon... Päivä päivältä olon pitäisi helpottua.
Ajattelin tehdä kansion, johon kokoan muistoja raskausajalta ja Pikku-q:sta. Tulostaisin maileja, joihin olen kirjoittanut raskauskuulumisiani. Laittaisin sinne mm. Pikku-q:lle kirjoittamani runon ja raskaustestit, joissa näkyy plussa (tein varmuuden vuoksi kaksi testiä). Mieheni miettii kuitenkin, onko se hyvä idea. Ettei vaan käy niin, että juutun tähän suruun ja kaivan kansion esille liian usein jatkossakin. Mutta kyllähän minä tulen kaipaamaan Pikku-q:ta aina... On uskomatonta, miten syvää rakkautta tunnen häntä kohtaan, vaikka menetimme hänet niin varhain. Ajattelimme viettää muistotilaisuuden kahdestaan. Milloinhan se kannattaisi tehdä? Mitä mieltä olette: onko tuon kansion tekeminen järkevää? Tietysti jokainen kokee yksilöllisesti keskenmenon, ja jokaisen pitää löytää oma selviytymiskeinonsa... Mutta ois kiva kuulla, mitä keinoja muut ovat käyttäneet.
Pikku Myy
Selviytymiskeinoja keskenmenon jälkeen?
10
3545
Vastaukset 10
- äitee +4
ensinnäkin jos olisi ollut tuulimuna niin silloin ei olisi alkiota ollenkaan joten päätä nyt oliko vai ei..
Jos alkio oli niin se tutkitaan ja mahdollinen syy yritetään löytää. Patologin vastaus tulee jossakin vaiheessa yleensä kotiin tai sitten lääkärin lausunto sen tutkan perusteella.
Olen inhorealisti ja siksi keskenmeno on yhtä luonnollinen osa lisääntymistä kuin kaikki muukin koko touhussa. Se ikäänkuin kuuluu aina välillä asiaan syystä tai toisesta. Ei kannata tehdä siitä elämää suurempaa juttu ajos muuten lapsenteko on ns normaalia touhua ilman suurempaa työtä tuskaa ja odotusta. Elämä jatkuu ja tulee uusia vauvoja sanonta on todellinen aiheen klisee, mutta siinä on niin paljon totuutta mukana ettei sitä voi juuri ohittaakkaan..
Joskus kaikki vaan mene epieleen ja käy noin. Muutenhan homma olisi ihan helppoa ja hauskaa? Eihän elämä voi sellaista olla..- Pikku Myy
Juuri tuota minäkin yritin inttää terkkarille, mutta hän sanoi, että ei siitä alkiosta näe, onko siinä pelkkä sikiöpussi vai myös varsinainen sikiön aihe. Ja niinhän se gynekologikin sanoi. Molemmat sanoivat, että asialla ei ole väliä. Mutta kyllä minä haluaisin tietää!
Kiitos, on lohdullista kuulla, että kotiin tulee ehkä epikriisi sairaalasta. Unohdin kysyä siitä, koska olin niin uuvuksissa suruni kanssa sairaalassa. Kun olin itse töissä sairaalassa lastenneurolla, kuulin, että monilta osastoilta ja poleilta ei tule automaattisesti kotiin epikriisejä (kuten meiltä!), ellei asiakas älyä pyytää. Toivottavasti Hyvinkään naistentautien osastolta tulee automaattisesti epikriisi! No, täytyy soittaa sinne, jos postia ei ala kuulua.
Tosiaan kyllä se alkio (tai mikä se nyt olikaan!) vietiin purkissa patologille.
Kaikilla kavereillani on tärpännyt heti, eikä kukaan ole saanut keskenmenoa. Lapsia heillä kaikilla on jo useampia. Samoin äidilläni tärppäsi kaikissa kolmessa raskaudessa heti, raskaudet olivat helppoja, ja kaikki meni kaikin puolin loistavasti. Samoin anopillani molemmissa raskauksissaan. Monilla homma on ihan helppoa ja hauskaa! - Pikku Myy
Pikku Myy kirjoitti:
Juuri tuota minäkin yritin inttää terkkarille, mutta hän sanoi, että ei siitä alkiosta näe, onko siinä pelkkä sikiöpussi vai myös varsinainen sikiön aihe. Ja niinhän se gynekologikin sanoi. Molemmat sanoivat, että asialla ei ole väliä. Mutta kyllä minä haluaisin tietää!
Kiitos, on lohdullista kuulla, että kotiin tulee ehkä epikriisi sairaalasta. Unohdin kysyä siitä, koska olin niin uuvuksissa suruni kanssa sairaalassa. Kun olin itse töissä sairaalassa lastenneurolla, kuulin, että monilta osastoilta ja poleilta ei tule automaattisesti kotiin epikriisejä (kuten meiltä!), ellei asiakas älyä pyytää. Toivottavasti Hyvinkään naistentautien osastolta tulee automaattisesti epikriisi! No, täytyy soittaa sinne, jos postia ei ala kuulua.
Tosiaan kyllä se alkio (tai mikä se nyt olikaan!) vietiin purkissa patologille.
Kaikilla kavereillani on tärpännyt heti, eikä kukaan ole saanut keskenmenoa. Lapsia heillä kaikilla on jo useampia. Samoin äidilläni tärppäsi kaikissa kolmessa raskaudessa heti, raskaudet olivat helppoja, ja kaikki meni kaikin puolin loistavasti. Samoin anopillani molemmissa raskauksissaan. Monilla homma on ihan helppoa ja hauskaa!Tosiaan en ehtinyt käydä edes 1. neuvolalääkärissä enkä ultrassa. Ainut ultra, jolla Pikku-q:ta katsottiin, oli tk:n vanha ultra. Siitä ei nähnyt muuta kuin, että sykettä ei ole ja että Pikku-q oli liian pieni raskausviikkoihin nähden. Lääkäriä ei silloin ollut paikalla - ainoastaan kaksi terkkaria. Eka lääkärineuvola olisi ollut juuri seuraavana päivänä sen jälkeen, kun keskenmeno tuli. Varhaisraskauden ultra olisi huomenna.
Me kaikki olemme yksilöitä, ja jokainen kokee asiat eri tavoin. Sukulaiseni, jolla on ollut keskenmeno heidän yritettyään pitkään esikoistaan, kertoi, että hän ikävöi yhä pikkuistaan (vaikka hänellä on neljä lasta). Lapsi olisi nyt 21-vuotias, jos olisi saanut syntyä tähän maailmaan.
Ajattelin kyllä ostaa kauniin korun ja kaiverruttaa siihen tekstin "Taivaassa tavataan, Pikku-q!". Sen jälkeen pikkuiseni voisi kulkea aina mukanani lähellä sydäntäni. Tunnen hänen läsnäolonsa aina tuskan hetkellä ja kuulen, kuinka hän kuiskaa: "Älä itke, äiti! Minulla on kaikki hyvin täällä Taivaassa." Näen hänet sieluni silmillä, hän on poika. Sukupuolta ei tietenkään voinut selvittää lääketieteellisesti, mutta TIEDÄN, että poika se oli. Nyt voin kuvitella, miten ihanalta oma vauva tuntuukaan... Tätä äidinrakkautta en ole ennen tuntenut. En ole tiennyt, että se on näin syvää. Pikku-q:lla tulee olemaan aina erityinen paikka sydämessäni. - hyvä ihminen
Pikku Myy kirjoitti:
Tosiaan en ehtinyt käydä edes 1. neuvolalääkärissä enkä ultrassa. Ainut ultra, jolla Pikku-q:ta katsottiin, oli tk:n vanha ultra. Siitä ei nähnyt muuta kuin, että sykettä ei ole ja että Pikku-q oli liian pieni raskausviikkoihin nähden. Lääkäriä ei silloin ollut paikalla - ainoastaan kaksi terkkaria. Eka lääkärineuvola olisi ollut juuri seuraavana päivänä sen jälkeen, kun keskenmeno tuli. Varhaisraskauden ultra olisi huomenna.
Me kaikki olemme yksilöitä, ja jokainen kokee asiat eri tavoin. Sukulaiseni, jolla on ollut keskenmeno heidän yritettyään pitkään esikoistaan, kertoi, että hän ikävöi yhä pikkuistaan (vaikka hänellä on neljä lasta). Lapsi olisi nyt 21-vuotias, jos olisi saanut syntyä tähän maailmaan.
Ajattelin kyllä ostaa kauniin korun ja kaiverruttaa siihen tekstin "Taivaassa tavataan, Pikku-q!". Sen jälkeen pikkuiseni voisi kulkea aina mukanani lähellä sydäntäni. Tunnen hänen läsnäolonsa aina tuskan hetkellä ja kuulen, kuinka hän kuiskaa: "Älä itke, äiti! Minulla on kaikki hyvin täällä Taivaassa." Näen hänet sieluni silmillä, hän on poika. Sukupuolta ei tietenkään voinut selvittää lääketieteellisesti, mutta TIEDÄN, että poika se oli. Nyt voin kuvitella, miten ihanalta oma vauva tuntuukaan... Tätä äidinrakkautta en ole ennen tuntenut. En ole tiennyt, että se on näin syvää. Pikku-q:lla tulee olemaan aina erityinen paikka sydämessäni.Et todellakaan ole ainut, itsellänikin on kaksi km takana ja vauva yritystä yli 4 vuotta. Aika kultaa muistot, paras lääke siihen on AIKA. Nyt olen itse taas raskaana rv16, pelko on todella kova mutta silti en enää oikeastaan muista km tuskaakaan. Ei muuta kuin takas töihin mahdollisimman pian niin tulee muutakin ajateltavaa ettet ihan kokonaan sekoa!!!
Ja ei ne alkiot mihinkään taivaaseen mene vaan tiedät kyllä minne itsekkin sen jos kerta sairaalassa olet työssä ollut ... - Pikku Myy
hyvä ihminen kirjoitti:
Et todellakaan ole ainut, itsellänikin on kaksi km takana ja vauva yritystä yli 4 vuotta. Aika kultaa muistot, paras lääke siihen on AIKA. Nyt olen itse taas raskaana rv16, pelko on todella kova mutta silti en enää oikeastaan muista km tuskaakaan. Ei muuta kuin takas töihin mahdollisimman pian niin tulee muutakin ajateltavaa ettet ihan kokonaan sekoa!!!
Ja ei ne alkiot mihinkään taivaaseen mene vaan tiedät kyllä minne itsekkin sen jos kerta sairaalassa olet työssä ollut ...En ole sekoamassa. Ota huomioon, että koin keskenmenon alle kaksi vuorokautta sitten. Vielä on akuutti suruvaihe menossa. Tottakai TIEDÄN, että monille tapahtuu PALJON kamalampia asioita. Joutuu synnyttämään kuolleen täysiaikaisen vauvan jne. Mutta silti tämä TUNTUU epäoikeudenmukaiselta, ja olisi helpompaa, jos tuntisin edes yhden kohtalotoverin. Toki on se yksi sukulaiseni - ONNEKSI! Ehkä juttelen hänen kanssaan asiasta, kun jaksan. Sähköpostia olemmekin jo kirjoitelleet. Se ei tosiaan nyt paljoa lohduta, että monille tapahtuu paljon keskenmenoja...kun en kerran tunne niitä monia enkä voi keskustella heidän kanssaan asiasta!
Sielu on olemassa heti hedelmöityksen jälkeen. Ei sielu voi yhtäkkiä tulla vauvaan! Mutta uskonasioista on turha kiistellä. Mulla on rauha sydämessäni ja oma uskoni apuna. Silti surutyö on tehtävä. En tietenkään mene töihin ennen tiistaita, koska lääkäri määräsi niin. Sitä paitsi vuodan aika paljon, myös klönttejä tulee. En olisi vielä fyysisestikään työkunnossa! Tänään jaksoin sentään käydä kävelyllä ja jälkikeskustelussa terkkarin kanssa en itkenyt ollenkaan. Olo on jo paljon parempi kuin eilen, kun tulin sairaalasta.
Työkaverini kehottivat jatkamaan sairaslomaa, jos siltä tuntuu (ilman, että kysyin heidän mielipidettään!). He ovat olleet ihana tuki mulle. Saimme heiltä kukkalähetyksen, ja olen saanut paljon ihania maileja heiltä ja kaikilta muiltakin ystäviltäni.
En viitsi enää kirjoittaa enempää sulle, kun olet noin tyly. Ihmiset ovat yksilöitä. Tunneherkemmät ihmiset, kuten minä ja se sukulaiseni, muistavat enkelivauvansa koko elämänsä ajan. Sukulaiseni muistaa yhä elävästi km-tuskansa. Mieheni ja minä emme todellakaan halua unohtaa ikinä keskenmenoa ja Pikku-q:ta, rakasta esikoistamme!
- ...
Moi!
Tuo tekstisi kuulosti ihan samanlaiselta, kuin minun keskenmeno!! Minulla oli myös lapsi kuollut kohtuun rv9 5. Menin ensimmäiseen ultraan ja ei kuulunut sydän ääniä. Itse ajattelin myös niihin aikoihin, että hyvä kun kohta on pahin keskenmenon riski ohi ja saa huokaista helpotuksesta!!En todellakaan osannut aavistaa, että lapsi oli kuollut jo kohtuun. Raskaus oireita oli minullakin todella vähän. Ainut mikä oli niin rinnat olivat arat ja ehkä hiukan väsymystä. Mutta ei minkäänlaista pahoinvointia. Sitä olenkin miettiny, että viittaako oireettomuus keskenmenoon?! Vaikka olen kyllä kuullut, että ei kaikilla ole vaan niin paljon oireita ja silti kaikki menee ok.
Juuri samalla tavalla ajattelen myös minä, että lapsellani oli jo sielu ja hän on taivaassa. Se lohduttaa ihan hirveästi!! Jos vaikka pieni olisikin ollu kovin sairas niin nyt hänellä on kaikki hyvin!! Tottakai ikävä on suuri enkä ikinä unohda menetystä!! Ja kun aina sanotaan että kaikella on tarkoituksensa niin kaipa tällä ikävällä menetyksellä oli joku tarkoitus.
Nyt kuluneesta on jo yli 3kk. Omasta mielestäni voin jo ihan hyvin. Joka päivä tämä asia on mielessä, mutta nyt voi jo ajatella valoisammin. Pystyy jo puhumaan tapahtuneesta itkemättä. Olemme jo yrittämässä toista. Kahdet kuukautiset on tullu ja seuraavia tässä ootellaan...Tuli vaan entistä isompi vauva kuume!! Se tietysti lohduttaa, että toivonmukaan me saamme viellä lapsen!! Ja voin vain kuvitella minkälainen hetki se on, kun saa oman lapsen syliin ensimmäistä kertaa!!
Itselleni sairaslomaa annetiin vain 3pv.Alkoi kaavinta päivästä eli kaksi kokonaista pv. Kyllä kävi mielessä, että mitenkähän tästä töihin pystyy lähtemään kun oli niin sekava tilanne. Mutta menin sitten 3 pv:n päästä töihin. Piti yrittää jaksaa, kun olen töissä vanhusten pienkodissa. Ei oikein voinut vanhuksille näyttää tunteita. Työkaverit suhtautuivat ihanasti suruuni. Jaksoivat kuunnella minua ja se helpotti tosi paljon!! Ja nyt kun jälkeenpäin miettii niin olikin parempi että palasin nopeasti töihin. Päivät meni nopeasti ja oli muutakin ajateltavaa. Paras keino miten olen selvinnyt tästä on ollut puhuminen. Se helpottaa tosi paljon!!
Kerkesin jopa ostaa innostuksissani pienelle muutamia suloisia vaatteita. Olin niin innoissani raskaudestani:) Joskus otan vaatteet esiin laatikosta ja mietin, että jospa näillä olisi vielä käyttöä! Ensimmäisestä ultrasta sain lapsen kuvan mukaan. Sitä tulee myös katseltua vaikka ei siitä oikein saa mitään selvää. Pieni "möykky" vain.
Mutta toivon sinulle hyvää jatkoa ja varmasti kovin suru häviää aikanaan. Niinhän se on että aika parantaa haavat! Toivottavasti teillä tärppäisi nopeasti!! Itse odottelen jännityksellä menkkoja..jospa niitä ei kuuluisikaan!!- Pikku Myy
Niinhän se on, että kaikilla ei ole pahoinvointia. Äidillänikään ei ollut pahoinvointia kolmen raskautensa aikana, joten en huolestunut siitä, että mulla ei ollut pahoinvointia.
Toivottavasti teillä tärppää pian! Terkkarini sanoi, että raskauden jälkeen hormonit ovat jotenkin suotuisat uuden raskauden alkamiselle. Monilla on tärpännyt nopeasti keskenmenon jälkeen, vaikka ovat joutuneet yrittämään kauan ennen keskenmenoa.
Ois kiva kirjoitella! Jos haluat, kirjoittele: [email protected] - murmeli71
Pikku Myy kirjoitti:
Niinhän se on, että kaikilla ei ole pahoinvointia. Äidillänikään ei ollut pahoinvointia kolmen raskautensa aikana, joten en huolestunut siitä, että mulla ei ollut pahoinvointia.
Toivottavasti teillä tärppää pian! Terkkarini sanoi, että raskauden jälkeen hormonit ovat jotenkin suotuisat uuden raskauden alkamiselle. Monilla on tärpännyt nopeasti keskenmenon jälkeen, vaikka ovat joutuneet yrittämään kauan ennen keskenmenoa.
Ois kiva kirjoitella! Jos haluat, kirjoittele: [email protected]hei Pikku Myy
mulla kans takana km... synnytin pikkuisen poikani 22.8,, ja nyt 6.9 laskimme uurnan, mieli on todella sekava ja tuskaa täynnä... henkinen paha olo on ennenkokematon. kuitenkin lohdutan itseäni et pikkunen on nyt enkelinä ja joskus ehkä tapaamme jossain. ostin itselleni muistosormuksen johon kaiverrutin pienen ristin ja päivämäärän... kaikki me olemme erilaisia,, minä olen herkkä ja haavoittunut ja paraneminen vie aikaa. toisilta ehkä paluu arkeen käy nopeammin.. mielessä on vain kysymys mitä niin pahaa olen tehnyt että minua näin rankaistaan..
miksi pieni poikamme ei saanut tähän maailmaan syntyä. - Pikku Myy
murmeli71 kirjoitti:
hei Pikku Myy
mulla kans takana km... synnytin pikkuisen poikani 22.8,, ja nyt 6.9 laskimme uurnan, mieli on todella sekava ja tuskaa täynnä... henkinen paha olo on ennenkokematon. kuitenkin lohdutan itseäni et pikkunen on nyt enkelinä ja joskus ehkä tapaamme jossain. ostin itselleni muistosormuksen johon kaiverrutin pienen ristin ja päivämäärän... kaikki me olemme erilaisia,, minä olen herkkä ja haavoittunut ja paraneminen vie aikaa. toisilta ehkä paluu arkeen käy nopeammin.. mielessä on vain kysymys mitä niin pahaa olen tehnyt että minua näin rankaistaan..
miksi pieni poikamme ei saanut tähän maailmaan syntyä.Jumala ei rankaise koskaan ketään mistään. Hänestä tuntuu hyvin pahalta, kun Hän joutuu sallimaan kärsimyksiä. Raamatusta voit lukea, että Jeesuskin itki usein maan päällä ollessaan. Hän - jos joku! - tietää, mitä kärsimys on. Ja ymmärtää meitä, jotka kärsimme. Hän kärsi suurimman kärsimyksen ristillä.
- sannuli
Itse koin keskenmenon n.2 kuukautta sitten. Nyt alkaa pikkuhiljaa helpottaa, mutta kuitenkin mietin pikkuista joka päivä ja olen kuitenkin jollain tapaa masentunut. Ei sitä vaan saa mielestään ja jokaisella on oikeus surra.Itsellä oli silloin olo, että tuntisinpa jonkun joka on kokenut saman asian, tuntui että olin niin yksin, ja olinkin. Raskautta yritettiin lähes vuosi.Meillä ennestään 3-vuotias tyttö ja nyt uusi raskaus haaveissa. Hyvää jatkoa sinulle toivottelen ja kyllä minäkin ajattelen että meidän pieni enkeli on taivaassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 3402705
Vaikea löytää samantyylistä miestä
Nyt on pakko avautua. Onko ketään muuta jonka on yksinkertaisesti todella vaikeaa löytää samanhenkistä kumppania kuin i1762035- 341722
Nanna hakkasi Martinan aivot tuusan nuuskaksi!!!
Ihme jos Martina pystyy muodostaa järkeviä lauseita tämän nyrkkisateen jälkeen. Ottelupalkkio tuli, tajunta meni.2791547- 531075
Rasismi ahdistaa.
Tapasin baarissa oikein lupsakan oloisen miehen, mutta arvomaailma on hyvin erilainen omani kanssa. Hän käyttää n-sanaa269912Martina ja Muhis
Aamulenkillä yhdessä valmistautumassa suuren päivään,toivottavasti heräsivät toistensa viekusta.Ihana pariskunta❤248786- 59683
- 40565
Olenkohan tunteideni kanssa yksin?
Salaa toivon, että sinä nainen luotat minuun niin paljon, että uskaltaisit lähentyä kanssani, vaikka tämä on vähän kiell46551