Lopetetaan lapsen oikeuksien ajaminen

Ei puhuta koskaan enää muusta kuin alkoholistien toilailuista ja siitä, miten lapset jätetään yksin, kasvattamatta, viina on tärkeintä, ei lapset. Kauhistellaan joka käänteessä, miten tuollaista voi tapahtua ja lapsia eivät saisi tehdä tuollaiset ihmiset ollenkaan.

Puhutaan VAIN näistä huostaanotoista, se on lasten aseman parantamisen vastustajille mieleen!

Lasten terveydenhoito on myös tärkeää jättää järjestämättä asianmukaisesti, sairastuneet lapset huostaan kaikki.

Sijoituspaikat saavat elää kuin pellossa. Niihin vaaditaan tavallista perhe-elämää ja tavalliseen elämään kuuluvat ongelmat sijaisperheissäkin, mutta niiltä ummistamme silmämme tästä eteenpäin.

Antaa köyhien kuolla pentuineen, jos eivät saa matalapalkka-aloilta pois päästäkseen koulutettua itselleen parempi tuloista ammattia, mitä noista.

Koulujen ja päivähoidon budjetit minimiin!

Avohuollon tuet pois kokonaan!

Kun 10 vuoden kuluttua saavat lapsia enää vain sijarit, alkavat ongelmat näkyä kärjistetysti heidän perheissään. Mutta pidetään tiukasti kiinni nämä tulevat vuodet siitä periaatteesta, että avohuollon tukea järjestetään korkeintaan vain alkoholisteille ja narkkareille.

Liiat tuet pois sijareilta, mitä he sen enempää tarvitsevat kuin biotkaan 10 v sitten. Sen jälkeen haukutaan sijariongelmaperheet maan rakoon, kun eivät osaa lapsia kasvattaa. Kyllä voi tyhmiä ihmisiä maa päällään kantaa! On se niin kauheeta!

Toisin sanoen näillä palstoilla kirjoittaminen on aivan yhtä tyhjän kanssa! Ajanhukkaa! Sijarit eivät toivo mitään niin paljon kuin sitä, että lastensuojelun puutteisiin ei puututa millään tavalla. Heidän suurin toiveensa on todellisuudessa vain huostaanottolukujen kasvu vuosi vuodelta, niin kuin nyt on tapahtunutkin. Se on mannaa sairaalle sielulle! Kaikkien täällä roikkuvien kannattaa miettiä muita vaikuttamiskeinoja. Sijareita ei ärsytä mikään niin paljon kuin lapsiperheiden etuja ajavien työ ja epäkohtien poistamisyritykset nykyisestä lastensuojelusta.
6218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

täällä käy muitakin, kuin sijareita, mm huostaanotettujen lasten sukulaisia, itse olen sitä mieltä, että sukulaistytöllä on paljon parempi elämä sijaiskodissa, kuin juopottelevalla äidillään

Äänestä
  • on parempi olla muualla kuin alkoholistivanhemmilla.
    Onko siitä joku bio ollut eri mieltä joskus?

    Kyllä ihmiset ovat niin järjeltään köyhiä näillä palstoilla, että ei mitään ........
    turha kirjoittaa

    Äänestä

  • lasta luoksenne kun niin täydellisiä olette sukulaisiakin tuomitsemaan?
    Eikö lapsen olisi parempi olla tutuilla sukulaisilla kuin vieraassa perheessä?
    Ai niin lapsen vanhempien vika tietysti?
    Totta kai.

    Olisitte antaneet hyvään laitokseen, se olisi ollut paras ratkaisu.

    Äänestä

  • ette ottaneet kirjoitti:

    lasta luoksenne kun niin täydellisiä olette sukulaisiakin tuomitsemaan?
    Eikö lapsen olisi parempi olla tutuilla sukulaisilla kuin vieraassa perheessä?
    Ai niin lapsen vanhempien vika tietysti?
    Totta kai.

    Olisitte antaneet hyvään laitokseen, se olisi ollut paras ratkaisu.

    sijaisperheitä. Ja jos sinä pidät juoppoa. lapsensapieksäjää sellaisena, jota ei saa moittia, niin se on oma häpeäsi=) Lapsi on silminnähden onnellisempi ja tasapainoisempi tässä perheessä, kuin hirviöäidillään, eli kiitos tälle perheelle, arvokkaasta työstä, jota teette!

    Äänestä

asiatekstiä. Miten tänne kirjoittavat ihmiset voivat olla niin pieni aivoista porukkaa, että tuon aloituskirjoituksen perusteella joku typerys heti laskee, että päihdeperheiden huostaanottoja jotenkin vastustetaan.

ONKO SE LASTEN OIKEUKSIEN AJAMISTA, JOS VÄITETTÄISIIN, ETTÄ LASTEN PITÄÄ OLLA JUOPPOJEN VANHEMPIEN LUONA??????????????????????????????

Päässä vikaa tuollaisilla irvistelijöillä, kuten muillakin osoittelijoilla ja p....n jauhajilla, jotka eivät osaa muuta kuin naukua, miiiteeen kaaamaaalaaa kun lapset ovat juuuooopoillaaaa vanhemmillaaaaaa! Se teidän naukuminenko niitä lapsia auttaa loppujen lopuksi?

Olen samaa mieltä, että ei tänne kannata kirjoittaa ja tuhlata aikaa tuollaisten idioottien kanssa! Kannattaa suunnata lasten auttamistyönsä järkevämpien ihmisten suuntaan kuin tänne!

Kaikkea hyvää bioille!

Ja kaikkea muuta kuin hyvää naukuja p...a kasoille........

Äänestä
  • Biovanhemmissakin on niitä jotka täällä viukuvat, kuinka lapset on viety syyttä, silti eivät liikauta eväänsäkään(muuten kuin täällä ulisemalla) tehdäkseen asian eteen jotain. Enkä nyt puhunut kaikista. Toivottavasti lapsesi ovat tasapainoisilla ihmisillä, kunnes ovat aikuisia.....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


niin riitely loppuu tähän kirjoitti:

Ei puhuta koskaan enää muusta kuin alkoholistien toilailuista ja siitä, miten lapset jätetään yksin, kasvattamatta, viina on tärkeintä, ei lapset. Kauhistellaan joka käänteessä, miten tuollaista voi tapahtua ja lapsia eivät saisi tehdä tuollaiset ihmiset ollenkaan.

Puhutaan VAIN näistä huostaanotoista, se on lasten aseman parantamisen vastustajille mieleen!

Lasten terveydenhoito on myös tärkeää jättää järjestämättä asianmukaisesti, sairastuneet lapset huostaan kaikki.

Sijoituspaikat saavat elää kuin pellossa. Niihin vaaditaan tavallista perhe-elämää ja tavalliseen elämään kuuluvat ongelmat sijaisperheissäkin, mutta niiltä ummistamme silmämme tästä eteenpäin.

Antaa köyhien kuolla pentuineen, jos eivät saa matalapalkka-aloilta pois päästäkseen koulutettua itselleen parempi tuloista ammattia, mitä noista.

Koulujen ja päivähoidon budjetit minimiin!

Avohuollon tuet pois kokonaan!

Kun 10 vuoden kuluttua saavat lapsia enää vain sijarit, alkavat ongelmat näkyä kärjistetysti heidän perheissään. Mutta pidetään tiukasti kiinni nämä tulevat vuodet siitä periaatteesta, että avohuollon tukea järjestetään korkeintaan vain alkoholisteille ja narkkareille.

Liiat tuet pois sijareilta, mitä he sen enempää tarvitsevat kuin biotkaan 10 v sitten. Sen jälkeen haukutaan sijariongelmaperheet maan rakoon, kun eivät osaa lapsia kasvattaa. Kyllä voi tyhmiä ihmisiä maa päällään kantaa! On se niin kauheeta!

Toisin sanoen näillä palstoilla kirjoittaminen on aivan yhtä tyhjän kanssa! Ajanhukkaa! Sijarit eivät toivo mitään niin paljon kuin sitä, että lastensuojelun puutteisiin ei puututa millään tavalla. Heidän suurin toiveensa on todellisuudessa vain huostaanottolukujen kasvu vuosi vuodelta, niin kuin nyt on tapahtunutkin. Se on mannaa sairaalle sielulle! Kaikkien täällä roikkuvien kannattaa miettiä muita vaikuttamiskeinoja. Sijareita ei ärsytä mikään niin paljon kuin lapsiperheiden etuja ajavien työ ja epäkohtien poistamisyritykset nykyisestä lastensuojelusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu