Minusta on kauhean vaikea puhua psykologille vaikka olen sairastunut vakavasti. En tiedä mitä enää puhuisin pää alkaa olla tyhjä. Onkohan tää huono juttu varsinkin jos haluan saada itseni kuntoon. Mitä menen puhumaan psykoterapeutille jos en osaa puhua. Tässä asiassa on kauhea opettelu. Olen joka tapauksessa päättänyt saada itseni kuntoon. Miten se onnistuu on sitten toinen juttu. Nyt käyn kerran viikossa psykologilla ja jos meinaan päästä psykoterapiaan minulla pitäisi ilmeisesti olla enemmän juteltavaa. Mitä psykoterapiassa käydään läpi. Haluan ja toivon että terapia onnistuu kohdallani hyvin, niin että tulen takaisin terveeksi ja pystyn tekemään jälleen töitä. Koska suhde terapeuttiin täytyy olla löuotettava ja onnistunut niin siinäkin todennäköisesti menee aikaa kunnes oppii tuntemaan
toisen. Ongelmanani on että mitä puhua, kun pää alkaa olemaan tyhjä. Eikä minua päästetä töihinkään niin jotenkin tunnen itseni ihan turhanpäiväiseksi. ei minulla ole kun yksi kaveri ja perhettä ei ollenkaan. On minulla useampia kavereita, mutta heihin enole enää niin paljoa yhteyksissä. Haluan töitä!! Mikä on varmaan todella vaikeaa!!!! Miksi näin?
toisen. Ongelmanani on että mitä puhua, kun pää alkaa olemaan tyhjä. Eikä minua päästetä töihinkään niin jotenkin tunnen itseni ihan turhanpäiväiseksi. ei minulla ole kun yksi kaveri ja perhettä ei ollenkaan. On minulla useampia kavereita, mutta heihin enole enää niin paljoa yhteyksissä. Haluan töitä!! Mikä on varmaan todella vaikeaa!!!! Miksi näin?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kävin itse terapiassa muutaman vuoden. Oli usein tyhjä olo, eikä tiennyt mistä puhua. Lopetin terapian 4 vuotta sitten. Terapialla on kuitenkin kauaskantoinen vaikutus, siinä opitaan tutkailemaan omia tuntemuksiaan. Kannattaa puhua itseään vaivaavista asioista.
Ehkä tärkeintä on päästä jaloilleen. Suurin osa työstä joudut tekemään pääsi sisällä. Terapia vahvistaa niitä osa-alueita, jotka ovat sinulla romahtaneet tai heikkoja. Tai vahvistaa vahvaa puoltasi. Löydät itse ongelmiisi vastauksen, vaikka se olisikin vuosia terapian jälkeen.
Täydellistä ihmistä ei tule kenestäkään, se on varmaa. Eikä sellaista ole edes olemassa.
Minulla parantumisen avain oli se, että kohtasin kaikki tunteeni rehellisesti. Kohtaan itseni rehellisesti. Opin tuntemaan, mitä haluan, missä kulkevat minun rajani. Missä kulkee muiden rajat.
Vaikka rehellisyys omaa itseään kohtaa on aluksi vaikeaa, lopulta se tuntuu ihan hyvältä.
Kun katsoo pelon taakse, tajuaa, että voi mennä pelkoa kohti. Kaikkea ei voi hallita, mutta tätä tilannetta, ihan pieniä asioita voi hallita.
Ihan tavallista vuorovaikutusta, tunteita, toisen kohtaamista ihmisenä, voi harjoitella. Samalla oppii kohtaamaan itsensäkin ihmisenä. Välittämään itsestään ja välittämään muista.
Koin sairaudestani häpeää ja eristäydyin muista, koska ajattelin menettäneeni oikeuden olla ihminen.
Nyt kuitenkin tajuan, että saan olla samanarvoinen ihminen muiden kanssa. Kaikki eivät näitä oikeuksia meille anna, mutta tärkeintä on ymmärtää oman arvonsa ihan itse.
parhaiten sellainen toimintatapa,että kirjoitan ongelmistani kotona rauhassa paperille, ja annan sen kirjoituksen sitten sille terapeutille(tai psykologille, vars. terapia ei ole vielä alkanut), joka lukee sen ja sitten keskustellaan niistä asioista.
Kuten edellinen kirjoittaja ehdotti, on hyvä idea kirjoittaa ajatuksia ja ongelmia ylös, ennen kuin lähdet terapeutille, varsinkin jos puhumisen aloittaminen ei tunnu luonnolliselta.
Hyvä terapeutti osaa kyllä tulla vastaan, jos asiakas on aivan jumissa. Lisäksi kannattaa pyytää häntä olemaan aktiivisempi, jos koet ettet ainakaan näin alkutaipaleella saa puhetta ilman tukea luistamaan. Nykyisellekin psykologille kannattaa kertoa, että et tiedä, mistä tulisi puhua, on hänen tehtävänsä auttaa sinua puhumaan ja avautumaan. Todennäköisesti sinun on edelleen vaikeaa avautua psykologin kanssa. On täysin luonnollista, että puhuminen on vaikeaa, koska suhteenne ei ehdi syventyä noiden kerta per viikko –tapaamisten aikana. Varmaankin helpottaa, kun pääset luotettavaan, pitkäkestoiseen suhteeseen ”oikean” terapeutin kanssa.
”...jos meinaan päästä psykoterapiaan minulla pitäisi ilmeisesti olla enemmän juteltavaa.” Kannattaa ihan rehellisesti painottaa, että haluat parantua ja haluat takaisin työelämään. Yleensä tällaiset tapaukset pääsevät psykoterapiaan, koska heidän paranemisennusteensa on parempi kuin niillä, jotka eivät halua tai usko terapiaan tai eivät ole tulevaisuuden suhteen lainkaan toiveikkaita. Lisäksi voit kertoa, että sinun on vaikea puhua nykyisen psykologin kanssa, koska et vielä luota häneen. Tietenkin yksityiselle puolelle pääsee ihan kuka vain, mutta tässä tapauksessa kyseessä on ilmeisesti KELAn tukema terapia. (?)
Se mitä psykoterapiassa käydään läpi riippuu pitkälti siitä, miksi olet sinne hakeutunut. Myös terapeutin ja terapian suuntautumisella on väliä. Psykodynaamisessa / -analyyttisessä terapiassa käydään läpi asioita lapsuudesta saakka kauhoen. Kognitiivisessa terapiassa mietitään enemmän nykyhetkessä tapahtuvia asioita, vaikka tietenkin mahdollisia aikaisempia kriisejäkin puidaan. Mutta siis laidasta laitaan, kaikesta voi puhua - mieluiten ilmeisesti siitä, mistä puhuminen tuntuu kaikkein hankalimmalta.