Mä en kestä..taas tämä alkaa. Nyt kun syksy alkoi niin mun sos.tilanteiden pelko pompsahti iha kauheena pintaan! En pysty katsomaan ihmisiä silmiin, en osaa olla rento! Tiedostan kyllä, että ei ole syytä pelätä. Mutta sieltä se vaan joka kerta tulee! Erityisesti vielä nyt kun on uusi paikkakunta ja uusi koulu. Esiintymispelkokin vaivaa aivan tautisen paljon! Olen ihan loppu..lääkäriäkin kokeiltu, lääkkeitäkin kokeiltu..en jaksa sellaista enää. On se niin väärin, että joutuu tällaisesta kärsimään. Kun sais vaan olla tavallinen ihminen..huoh..oon ihan poikki tän asian kanssa.Ja jos koitan itkeä asiaa, ei tule kyyneleitä..Kun olis mikä tahansa muu pelko! Pelkäisin vaikka korkeita paikkoja paljon mielummin kuin toisia ihmisiä!
Mä en jaksa tätä pelkoa
ärsyttää
152096
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Aloita sosiaaliseksi treenaaminen ihmisistä jotka sinulle eivät ole sillä tavoin "tärkeitä" kuin jokaisen ujon tyyliin puolijumalaksi korottamasi opiseskelukaverisi.
Mene vaikka johonkin vapaaehtoisharrastukseen, jossa konkreettista työpanostasi tarvitaan, kansalaisopiston piiriin, jne. jossa voit harjoitella sosiaalisuutta sellaisten ihmisten kanssa, joita et niin pingota. Kun opit joillekin mummoille tai keski-ikäisille juttelemaan, et niin enää pingota omanikäisiäsikään. Hyödynnä myös kaupat, yms. luontevat paikat.
Jos mahdollista hanki koira, silloin saat takuulla seuraa! Etkä jouda enää niin omassa navassasi pyöriskelemään, kun sinulla on joku josta pitää huolta.
Hyödyllinen on myös ns. Ja paskat -asenne. Mene tilanteisiin aivan sillä mielellä, että okei. tietysti alan jännittää ja näytän oudolta. Mutta entäpä sitten, paskaakos se kenellekään kuuluu?
Mitä se ketään haittaa? Kun olet oikein asennoituneena jäykistellyt tilanteen läpi, painelet vain seuraavaan, ja katsos: et kuollut kuitenkaan.
Itse asiassa mitään kauheaa ei tapahtunut!
Kerta kerralta pingotus pienenee ja opit hellästi hymyilemään itsellesi ja sallimaan sen, ettet voi olla jokahetki, jokapaikan fiksuin ja parhain, vaan aika ujo, ajoittain kaikenalaista möhlivä, mutta silti hyvä ja arvokas, viehättävä ja tavoiteltava. Siinä vaiheessa ei ujous enää pysty haittaamaan elämääsi.
neuvo, itse olen juuri tuollain aina hetkittäin mennyt yli saman ongelman. Toinenki vinkki, tuo että opetteleen jälittämään vähemmän, on hyvä. Kuuntele näitä, kirjoita vaikka paperille asioita niin kauan että loksahtaa ja huomaat että niissä tilanteissa ei ollutkaan mitään kummallista tai erikoista. They cant hurt you!
kirjoitusvirheitä, teen niitä aina, mutta ei kai sekään maata kaada:)
neuvoja ihmisillä. Koiran hankintaan kuitenkin suhtaudun varauksella - sille pitää sit myös olla aikaa!
Muuten periaatteessa: rohkeasti vain pelkoja päin!
Kirjoitin itse tuon harjoittele ensin "vaarattomien" ihmisten kanssa ja Ja paskat -neuvon.
Niitä olen itse aikoinani harjoittanut. Olin tautisen ujo, minulle oli kärsimys kävellä pelkän huoneen läpi ihmisten katsellessa, nuorena olin käytännössä selvin päin jokseenkin mykkä, mutta nyt toimin ammatissa jossa joudun alati uusien ihmisten kanssa tekemisiin ja jossa työni takia on välttämätöntä saada heihin nopeasti hyvä kontakti.
Yksi neuvo vielä: hymy mukaan! Vaikka aluksi värjyvä ja tuntuisi että leukaperät on puuta, kyllä se siitä rentoutuu, ja kummasti se aina synnyttää positiivista mieltä niin itselle kuin vastapuolelle.
Tuollaiset epätoivon ja tuskan hetket ovat itsellenikin piinaavan tuttuja. Aina vaan pitää yrittää muistaa että parempia aikoja on tulossa, elämäsi ei ole ohi. Ootkohan ollu ihan hyvällä lääkärillä jos ei ole lääkkeet auttaneet? Vaikuttaa vähän siltä että saatat olla masentunut. Itselläni ovat lääkkeet auttaneet suunnattomasti jännitykseen.
Tee tuosta huviksesi masennustesti: http://www.tukiasema.net/gallup/default.asp?gallupID=19
Itse aikoinaan kun sosiaalisten tilanteiden pelkoni oli ollut läsnä noin pari kuukautta, sain yleislääkäriltä rauhoittavia sen hoitoon. Tilanne ei kuitenkaan hirveästi siitä parantunut vaikka teki arjen siedettäväksi. No sitten vuoden kärvistelyn jälkeen terveydenhoitaja laittoi lähetteen psykiatrille joka määräsi masennuslääkkeet. Itse en tuolloin missään nimessä tiennyt että olin masentunut mutta kun lääkkeitä söin jonkin aikaa, alkoi maailma kirkastua ja jaksoi paremmin ja enemmän. Oli helpompi kohdata vaikeita tilanteita kun mieliala ei ollut jatkuvasti alakuloinen ja ahdistunut. En halua kenellekään todellakaan tuputtaa lääkkeitä mutta omalla kohdallani niistä oli suuri apu. Sairaushan tääkin vaan on ja hoidettavissa.
Niin..lisäisin tohon ekaan kirjoitukseeni vielä, että en siis pelkää vanhoja/keski-ikäisiä ihmisiä ollenkaan! Niiden kanssa puhuminen on suorastaan mukavaa. Hyvänen aika, onneksi se edes on helppoa..Tein tuon masentuneisuustestinkin. Olen sen mukaan lievästi masentunut. Yleensä selviydyn muuten kaiken maailman pääsykokeista yms..juuri tuolla asenteella että Paskanko väliä..mutta minua silti häiritsee, että en ole oma itseni muuta kuin omien vanhojen ystävien kanssa. Heitä näen hyvin harvoin, koska asumme eri paikkakunnilla. Minua ottaa päähän se, etten uskalla esim. puhua luokassa, vaikka monta kertaa on ollut asia johon olisin halunut ottaa kantaa. Tunnen epäonnistuvani kaikessa mitä teen..Mutta nyt lopetan tämän valittamisen ja koitan mennä eteenpäin. Varmasti ainakin hiukan helpottaa kun tottuu taas uuteen ympäristöön. Kiitos vastauksista. Saa kertoa lisääkin kokemuksia ja muuta.
Kannattaa lähteä ihan konkreettisesti vastustamaan masennusta. Itse en ole koskaan ollut kova liikkumaan mutta yritän kuitenkin kotosalla omaan tahtiin saada hikeä pintaan n. puoli tuntia päivässä 3-5 kertaa viikossa. Se on ihan tutkittu juttu että puoli tuntia treeniä on lähes yhtä hyvä kuin tunnin kestävä harjoittelu. Hyvä kunto on masennukseen paras vastaisku, kuten joku tällä palstalla joskus totesikin.
Kannattaa myös lisätä muutama hedelmä päivittäin ruokavalioonsa eikä esimerkiksi kalaöljystä varmaankaan haittaakaan ole. Lukuisissa tutkimuksissa on todettu omega 3-rasvahappojen vaikutus mielialaan.
Se on sitten eri juttu jos syö ja liikkuu hyvin, siihen en osaa sanoa mitään.
Itseäni on auttanut, kun luin Antero Toskalan kirjan Pelot ja niiden voittaminen. Kirjassa on teoriatiedon lisäksi myös hyviä harjoituksia ja itsepohdiskelutehtäviä.
meitsi pelkää korkeita paikkoja :) haluutko vaihtaa...??
voi kuule, mielelläni vaihdan! :) harvemmin joudun korkeisiin paikkoihin, kuin ihmisten seuraan..
Mutta siis sosiaalisten tilanteiden pelko on aika erilaista kuin muut pelot. Pelkään kuollakseni myös kaikenmaailman hyönteisiä ja mönkijäisiä,mutta se nyt ei juuri minua haittaa.
Tuosta liikunnasta vielä..harrastan todella paljon liikuntaa! Se onkin todella yksi asia mistä saan hyvää oloa. Taidankin mennä lainaamaan tuon kirjan. Kiitos vinkistä.
Mitä lääkkeitä sinulle annettiin? Ajattelin vain jos osaisi pyytää samaa.
söin seronilia 20mg..en oikein muista miten se minulla toimi, siitä on kerran jo aikaa..ja silloin pelkoni oli erilaista. Olen itsekin kyllä taas ajatellut, että jossain vaiheessa on uskaltauduttava mennä taas lääkäriin.