Lasipalatseihin, keinotteluun ja suuruudenhulluuteensa tukehtuneet kaupungit haluavat töppäilyjensä peittämiseksi ja sijaiskärsijöikseen kahmia itselleen kaiken mitä ympärstökunnista kahmittavaa löytyy. Pitkäjänteisesti valtiovalta on vuosikaudet kurjistanut kuntien taloutta säädöksillään ja vaatimuksillaan. Päivänselvää ja läpinäkyvää toimintaa.
Itsenäisyys kaikilla tasoilla on kuitenkin aina paras vaihtoehto-siis niille joilta ollaan tosiasiassa vain ottamassa. Hyvä esimerkki tästä on esi. itsenäiset koivunlehtiosuupankit. Asiakkaita palvellaan erinomaisesti. Työntekijät saavat pitää työpaikkansa j apalvelumaksuilla ei kiristetä lopettamaan palveluja.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.