Leijona kiintyy

harvoihin?

Minulla on lähipiirissäni useampikin leijona ja yhden yhdistävän piirteen olen heissä havainnut: he eivät helposti kiinny ihmisiin. Heillä saattaa olla ympärillä aina seuraa, mutta ne kaikkein läheisimmäksi tulevat he valitsevat huolella. Muihin he saattavat joskus jopa suhtautua ylimielisesti, mutta ovat vahvatunteisia etenkin perhettään ja rakkaimpiaan kohtaan. En tiedä, onko muilla samankaltaisia havaintoja. Kuitenkin tuntuu, että leijonat puolustavat läheisiään kynsin ja hampain..

11

4001

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Meli

      Itse edustan kyseistä aurinkomerkkiä, ja voin todeta että arvostan vain rehellisiä ja muiden ihmisarvoakin kunnioittavia ihmisiä. Joten on toisinaan vaikeaa luottaa täysin kaikkiin. Minulla on läheisimmät ystäväni, ja tarpeentullen he riittävät minulle. En mitenkään kuvailisi itseäni ylpeäksi, mutta jos tunnen ettei seurani kelpaa en kyllä sitä tyrkytäkkään..
      Joku voisi nyt nostaa esille väitteen leijonan "jalustalle pääsemisen tarpeen" olevan kyseessä..
      Mutta kaikki ihmisethän ovat yksilöitä..ja useimmilla on samanlaisia ajatuksia?

    • leijonana

      Pitää paikkansa. Minulla on elämäni varrella ollut paljon tuttuja ja ns. ystäviä mutta vain harvat ovat todella läheisiä. Oman perheeni puolesta teen kaikkeni ja puolustan heitä vaikka kynnet verissä. Jos joku uhkaa tai loukkaa heitä en vastaa seurauksista. En ole ylpeä tai kopea. Monet ovat sanoneet että minuun on helppo tutustua ja olenkin yleensä aina ystävällinen kaikille. Minun kohdallani se saattaa johtua siitä etten viitsi riidellä enkä kantaa kaunaa. Olen mukavuudenhaluinen ja elämän tekee mukavaksi jos ei tarvitse riidellä eikä olla ilkeä. Joidenkin ihmisten tavat tai olemus ärsyttävät minua mutta en sano sitä heille. Kotona saatan kommentoida kärkevästikin heidän tekemisiään. Kierous ja ilkeys muissa ihmisissä saa minut äkkiä vaihtamaan seuraa.

      • Meli

        Tuo on myös aivan minun kaltaistani. Epäoikeudenmukaisuutta ei kenenkään tule sietää, ei minun eikä läheisteni!
        =)

      • LeijonaN39

        Puhut ihan minun suullani! Seuraa on helppo saada. Myös minulle on sanottu monesti, että minua on helppo lähestyä. Mutta loppupelissä vain harvasta ihmisestä tulee todellinen ystävä. Itse asiassa pari ystävää riittää ja nekin tarkoin valittuja. Elämän varrella olen tutustunut lukuisiin mukaviin ihmisiin, mutta vain muutaman kanssa yhteyttä pidetään vuodesta toiseen. Ei vain ole tarvetta haalia suurta kaveriverkostoa ympärille. Ja jos joku piirre ihmisessä tai ihminen yleensäkin ei miellytä, pidän sen omana tietonani. Pystyn kyllä olemaan kyseisen henkilön seurassa näyttämättä hänelle, mitä hänestä ajattelen. Mutta hänen seuraansa en omasta halustani hakeudu. Ihmiset, jotka ovat toisen huomioonottavia, epäitsekkäitä, rehellisiä, oikeudenmukaisia ja avoimia voivat saada leijonasta elinikäisen ystävän. Mikäli perhettäni tai muita läheisiäni on mielestäni kaltoin kohdeltu, olen puolustanut heitä kynsin hampain seurauksista piittamatta. Olenkin aina ollut se vahvempi osapuoli suhteessa, mikä ei kyllä välttämättä naisena tunnu aina niin hyvältä. Mutta näyttää siis olevan horoskoopeissa jotain perää, kun niin samanlaisia asioita saman merkin edustajilla ilmenee.

      • Jellona-70
        LeijonaN39 kirjoitti:

        Kylläpä veitte sanat suusta.Aivan samoilla linjoilla ollaan.Aitous,oikeudenmukaisuus,rehellisyys piirteitä joita arvostan ihmisessä.On hieno huomata että on muitakin samoin ajattelevia!

      • HeyLa
        LeijonaN39 kirjoitti:

        Puhut ihan minun suullani! Seuraa on helppo saada. Myös minulle on sanottu monesti, että minua on helppo lähestyä. Mutta loppupelissä vain harvasta ihmisestä tulee todellinen ystävä. Itse asiassa pari ystävää riittää ja nekin tarkoin valittuja. Elämän varrella olen tutustunut lukuisiin mukaviin ihmisiin, mutta vain muutaman kanssa yhteyttä pidetään vuodesta toiseen. Ei vain ole tarvetta haalia suurta kaveriverkostoa ympärille. Ja jos joku piirre ihmisessä tai ihminen yleensäkin ei miellytä, pidän sen omana tietonani. Pystyn kyllä olemaan kyseisen henkilön seurassa näyttämättä hänelle, mitä hänestä ajattelen. Mutta hänen seuraansa en omasta halustani hakeudu. Ihmiset, jotka ovat toisen huomioonottavia, epäitsekkäitä, rehellisiä, oikeudenmukaisia ja avoimia voivat saada leijonasta elinikäisen ystävän. Mikäli perhettäni tai muita läheisiäni on mielestäni kaltoin kohdeltu, olen puolustanut heitä kynsin hampain seurauksista piittamatta. Olenkin aina ollut se vahvempi osapuoli suhteessa, mikä ei kyllä välttämättä naisena tunnu aina niin hyvältä. Mutta näyttää siis olevan horoskoopeissa jotain perää, kun niin samanlaisia asioita saman merkin edustajilla ilmenee.

        Ite olen myös jellona ja em. viestien luonteenpiirteet sopii muhun ku nakutettu! Taitaa horoskoopeissa jotain perää olla :)

      • leijonana
        LeijonaN39 kirjoitti:

        Puhut ihan minun suullani! Seuraa on helppo saada. Myös minulle on sanottu monesti, että minua on helppo lähestyä. Mutta loppupelissä vain harvasta ihmisestä tulee todellinen ystävä. Itse asiassa pari ystävää riittää ja nekin tarkoin valittuja. Elämän varrella olen tutustunut lukuisiin mukaviin ihmisiin, mutta vain muutaman kanssa yhteyttä pidetään vuodesta toiseen. Ei vain ole tarvetta haalia suurta kaveriverkostoa ympärille. Ja jos joku piirre ihmisessä tai ihminen yleensäkin ei miellytä, pidän sen omana tietonani. Pystyn kyllä olemaan kyseisen henkilön seurassa näyttämättä hänelle, mitä hänestä ajattelen. Mutta hänen seuraansa en omasta halustani hakeudu. Ihmiset, jotka ovat toisen huomioonottavia, epäitsekkäitä, rehellisiä, oikeudenmukaisia ja avoimia voivat saada leijonasta elinikäisen ystävän. Mikäli perhettäni tai muita läheisiäni on mielestäni kaltoin kohdeltu, olen puolustanut heitä kynsin hampain seurauksista piittamatta. Olenkin aina ollut se vahvempi osapuoli suhteessa, mikä ei kyllä välttämättä naisena tunnu aina niin hyvältä. Mutta näyttää siis olevan horoskoopeissa jotain perää, kun niin samanlaisia asioita saman merkin edustajilla ilmenee.

        Tuo on myös niin tuttua että joutuu olemaan se vahvempi osapuoli. Minulla on kaksi avioliittoa takana ja pari muutakin pidempää suhdetta. Se käy ajan mittaan rasittavaksi että joutuu pyörittämään yksin koko rumbaa. Olen kaivannut joskus vahvaa miestä jonka olkapäähän voisin joskus nojata ja tuntea itseni heikoksi naiseksi, turvallista kainaloa johon käpertyä kun maailmalla tuulee liikaa. Sitä ei vain ole koskaan löytynyt.

      • Leijonatar74

        Minä taas olen semmoinen leijona, etten vaihda väkisillä seuraa vaan ehkä olen vähän aikaa pois kuvioista jos joku on käyttäytynyt loukkaavasti. Sanon lähes aina rehellisesti mitä tykkään, mutta kun en sano niin annan vain kaiken valua pois päältäni. Kaikilla ihmisillä on omat syynsä miksi eivät ole miellyttäviä joskus. Jopa kaverit ovat sellaisia. En pidä vihamiehiä, mutta voin antaa tuntea välillä heidän nahoissaan kun en jaksa välittää mitä he minusta ajattelevat ja kun tykkään, että käyttäytyvät sopimattomasti. Olen bitch jonkun aikaa ja sitten se menee ohi. En pidä vihamiehiä.

    • juujuu

      iha tosi juttu!!! :D tiedän ittestäni...

    • puolustetaan!

      Mä puolustan ainakin kynsin ja hampain läheisempiäni! Ja varsinkin perhettäni, kukaan muu ei saa sanoa poikkisanaa perheestäni/läheisistäni, etten minä ottaisi asiaa myöskin puheeksi. Leijonat puolustavat omaa reviiriään todella paljon!

    • Dipitii

      kyllä pitää tismalleen paikkansa, ystäviä tuttuja mutta luotettuja lähiystäviä muutama harva ja ne säilyvät vaikkka harvoin näkisikin.
      kyllä horoskooppiluonteet pitävät paikkansa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      82
      3253
    2. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      92
      2945
    3. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      53
      2212
    4. Mietin että

      Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin
      Ikävä
      20
      1645
    5. Sytyttikö hallin lapsi vai joku mielipuoli

      Onko tietoa? Toivon jälkimmäistä
      Vimpeli
      19
      1524
    6. Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon

      Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..
      Vimpeli
      8
      1487
    7. Tajusin vaan...

      Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein
      Ikävä
      18
      1395
    8. Aaamu on täällä taas!

      Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa
      Ikävä
      13
      1351
    9. Noin ulkonäkö-jutut ei multa

      Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin
      Ikävä
      35
      1315
    10. Olisitpa rakkaimpani

      Kaipaan sinua. Ikävä sinun läsnäoloa ja kaikkea sinussa. Päivistä, jolloin nähdään tulee onnellisia päiviä. Sinun seuras
      Tunteet
      6
      1248
    Aihe