Bussinkuljettajia Haetaan koulutukseen

Helsingin kaupungin sivuilla haetaan bussinkuljettajakoulutukseen henkilöitä, tehtäväkohtaiseksi palkaksi luvtaan 2000-2300 e/kk.

Mielenkiintoista koska olen ajanut 18. vuotta HKL:llä ja nyt Helbillä ajan ruuhkavuoroja viikonloput vapaat työsidonnaisuus viitenä päivänä viikossa kello 5-18 välillä.
Tehtäväkohtaien alkupalkkani on 1700/kk ja vuoro ja ruuhkalisineen saan 2000-2100/ e/kk brutto ja minulla on kaikki lisät jopa höperölisäkin.

Jokin ei täsmää ilmoitetussa palkkauksessa.
3648
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ainakin kuntasopimuksen lomaoikeudet ovat paremmat kuin yksityisen vanhemmalla kuljettajalla vuodessa kaksi viikkoa enemmän lomaa se on palkan päälle hyvä ETU, vaikka ansiot yksityisestä vähän jäävätkin pienemmiksi.

Äänestä

Nythän niillä kaikesta valittavilla matkustajilla olisi loistava tilaisuus lähteä parantamaan joukkoliikenteen palvelua. Ei kun kurssille ja tienaamaan samalla kun näyttää mallia teille vanhemmille kuskeille miten asiakkaita pitää palvella.

Joo, ei tunnu tuossa palkkatasossa kaikki olevan ihan kohdallaan. En ole minäkään kuullut tuollaisista palkoista, varsinkaan aloittelevilla ajajilla.

Äänestä
  • Ajelee viikonloppuja myös. Peruspalkka ei tuohon mene millään. Nyt on ilmoitettu kaikkine lisineen, ilmeisesti houkutusmielessä..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vanhempi Ruuhkalainen kirjoitti:

Helsingin kaupungin sivuilla haetaan bussinkuljettajakoulutukseen henkilöitä, tehtäväkohtaiseksi palkaksi luvtaan 2000-2300 e/kk.

Mielenkiintoista koska olen ajanut 18. vuotta HKL:llä ja nyt Helbillä ajan ruuhkavuoroja viikonloput vapaat työsidonnaisuus viitenä päivänä viikossa kello 5-18 välillä.
Tehtäväkohtaien alkupalkkani on 1700/kk ja vuoro ja ruuhkalisineen saan 2000-2100/ e/kk brutto ja minulla on kaikki lisät jopa höperölisäkin.

Jokin ei täsmää ilmoitetussa palkkauksessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu