Muistan joskus aika kakarana, toi kakkonen oli aika hurja ja pelottava. ykkösen näin vähän myöhemmin ja se oli kyllä kakkosta karmivampi. nykyään noi on vaan miusta hyviä klassikoita, jotka eivät enää pelota, mutta ovat silti ihan hyviä vanhoja pätkiä.
Kakkosessa jännitti aikoinaan eritoten se kohta, kun se yksi demoni tulee television välityksellä huoneeseen. Eräs kaveri ei uskaltanut edes katsoa sitä kunnolla silloin, vaan käänteli päätä pois. kolmonen onkin sitten vain, kuin nimetty vain kolmoseksi, vai onko se oikeaa jatkoa aiemmille?..

Vastaukset 2
Vanhimmat
Demons 3 ei oo kai missään yhteydessä näihin kahteen ensimmäiseen Dario Argento/Lamberto Bava -leffoihin
Tapahtuiko elokuvassa niin, että valkokankaalla tai televisiossa olevat hirviömäiset olennot muuttuvat oikeiksi?